Olen taas joutunut väkivaltaisen miehen pahoinpitelemäksi. Eikö yksi sellainen elämässä riittäisi, kun vielä toinenkin samanlainen??
45vuotta ei elämässäni ollut 5v seurustelusuhteessa eikä ekassa aviomiehessäni mitään normaalia nahinaa kummempaa. Jaksoin aina ihmetellä ja kauhistella ja yrittää unohtaa kun eka aviomieheni veti kämmenellä poskelleni ekan kerran. Kauheeta, oltiin naimisissa 7vuotta ja ainoa kerta. Tiemme erkanivat myöhemmin muista syistä.
Sitten monien vuosien ja lasten kasvettua tuntui että olisi ihanaa tavata mukava mies ja tutustua. Löysinkin myös eronneen ja aivan ihanan tyypin. Olin niin onnellinen ja rakastunut ja sängyssä kaikki toimi täydellisesti. Olimme olleet yhdessä pari kuukautta ja sitten tuli ensimmäinen tönäisy jota en voinut uskoa hänestä, ei hän vielä lyönyt mutta lataamalla nyrkillä naamaani kohti ja siitä ohi ja ikkuna säpäleiksi. Miksi miksi? Minähän rakastin häntä. Mentiin pari kuukautta eteenpäin ja hän pyysi muuttamaan luokseen ja minähän muutin...Siitä se sitten alkoi. Menimme vajaan vuoden päästä naimisiin ja se seuraava vuosi oli järkyttävä. Anteeksipyyntöjä, lupauksia, mustelmia, hiuksia irti, takaraivo särkevänä, mustelmienpeittelyä. Kerran oltiin oikeudessa ja hän sai ehdonalaista. Viimeisinä viikkoina siellä ollessani kuulin häneltä useamman kerran että minun syy kun hän lyö. Aloin itsekin uskoa oikeastikin
että niinhän se on. Minun vika. Olin niin lamaantunut ja ilo kadoksissa ja kaikki elämästä. Viimeisen kerran kun julkisesti näyttäidyimme uhdessä uimarannalla olin niin voimaton ja kipeä mustelmista etten välittänyt ihmisten katseista aivan kun olisin ollut ulkopuolella elämästäni ja katsonut vain sivusta. Mieheni ei ollut millänsäkään. Ajattelin eikö häntä hävetä tälläinen mukiloitu muija. Tuli tilaisuus muuttaa pois sieltä ja hänkin oli helpottunut. Vaikeeta se oli, mutta ilo siitä ettei enää tarvii pelätä ja syödä särkylääkkeitä. Pelkotiloja oli varmaan pari vuotta ja pahinta oli alussa, kun ihan pienestä hyppi seinille ja sydän hakkas eikä saanu nukuttua. Ajattelin että eiköhän tämä tätä lajia riitä ja seurustelut oli mitä oli.
Noo, tapasin sitten mukavan kiltin poikamiehen jonka kanssa oli mukava ja mutkatonta olla. Hän oli nyt löytänyt elämässä naisen. Itse en ollut valmis mihinkään ja minusta oli hyvä että hän pitää omasta elämästään kiinni. Hän oli koko elämänsä ajan ollut alkon tuotteiden enempi vähempi käyttäjä ja tutuksi tuli nämä ns. viikon putket. Muuten ihan ok ja töissä. Tavaksi hänelle tuli sanoa että kun minä en tiedä ollako vai eikö olla niin hän siitä ryyppäämään. Hän siitä rauhoittui ja alkoi putket vähentyä. Muutimme yhteen. No tuli se kerta kun hän rikkoi tavaroita muutaman päivän putken jälkeen ja sylkäisi päälleni. Ajattelin että provosoin häntä ja tulin siihen tulokseen etten anna hänelle mitään aihetta käydä kiinni. Jos putkia tulee niin en sano mitään. Eipä auttanut , eilen oli se viiminen kerta. Viikko ryyppyputkea takana ja hän tulee nyt kotiin nukkumaan. Jaa. Olin itse lähdössä ihmisten ilmoille, kun hän sanoi lähtevänsä koirien kanssa tunnin kävelylenkille. Sanoin ettei tuohon helteeseen niitä ja vanhaa koiraa vielä viedä ja ihan rauhallisesti selitin ja sanoin että vien ne myöhemmin itse. Ei sopinut. Tarttui kurkustani kiinni ja sanoi tehdään tästä perhetragedia, jompikumpi meistä lähtee. Luulin että kuolen siihenpaikkaan. En saanut henkeä ja mitään sanottua hänelle. Tuntui että viime hetkellä irrotti kätensä kurkustani, juuri ja juuri sain henkeä pikkuhiljaa haukkomalla. Hän siitä lähti ja autolla ilmeisesti. Kurkkuni turposi päältä ja sisältä. Kaula on niin kipeä ettei kärsi koskea. Laitoin tänään Mobilattia.
Tiedän olevani jotenkin shokissa ja pelkäsinkin eilen että hän tulee takaisin ja laitoinkin oven takalukkoon. Tämä oli toinen kerta kun hän kävi kurkkuuni, mutta nyt pahemmin kun aiemmin.
3v ollaan oltu, mutta luulen että tämä riittää.
Mä alan uskoa edellistä hakkaajaa : mussa on joku vika.
Miksi?? Eikö ole normaaleja miehiä vai teenkö mä kaikki normaalit miehet hulluiksi??
En ole parikymppinen vaan yli viidenkympin.
45vuotta ei elämässäni ollut 5v seurustelusuhteessa eikä ekassa aviomiehessäni mitään normaalia nahinaa kummempaa. Jaksoin aina ihmetellä ja kauhistella ja yrittää unohtaa kun eka aviomieheni veti kämmenellä poskelleni ekan kerran. Kauheeta, oltiin naimisissa 7vuotta ja ainoa kerta. Tiemme erkanivat myöhemmin muista syistä.
Sitten monien vuosien ja lasten kasvettua tuntui että olisi ihanaa tavata mukava mies ja tutustua. Löysinkin myös eronneen ja aivan ihanan tyypin. Olin niin onnellinen ja rakastunut ja sängyssä kaikki toimi täydellisesti. Olimme olleet yhdessä pari kuukautta ja sitten tuli ensimmäinen tönäisy jota en voinut uskoa hänestä, ei hän vielä lyönyt mutta lataamalla nyrkillä naamaani kohti ja siitä ohi ja ikkuna säpäleiksi. Miksi miksi? Minähän rakastin häntä. Mentiin pari kuukautta eteenpäin ja hän pyysi muuttamaan luokseen ja minähän muutin...Siitä se sitten alkoi. Menimme vajaan vuoden päästä naimisiin ja se seuraava vuosi oli järkyttävä. Anteeksipyyntöjä, lupauksia, mustelmia, hiuksia irti, takaraivo särkevänä, mustelmienpeittelyä. Kerran oltiin oikeudessa ja hän sai ehdonalaista. Viimeisinä viikkoina siellä ollessani kuulin häneltä useamman kerran että minun syy kun hän lyö. Aloin itsekin uskoa oikeastikin
että niinhän se on. Minun vika. Olin niin lamaantunut ja ilo kadoksissa ja kaikki elämästä. Viimeisen kerran kun julkisesti näyttäidyimme uhdessä uimarannalla olin niin voimaton ja kipeä mustelmista etten välittänyt ihmisten katseista aivan kun olisin ollut ulkopuolella elämästäni ja katsonut vain sivusta. Mieheni ei ollut millänsäkään. Ajattelin eikö häntä hävetä tälläinen mukiloitu muija. Tuli tilaisuus muuttaa pois sieltä ja hänkin oli helpottunut. Vaikeeta se oli, mutta ilo siitä ettei enää tarvii pelätä ja syödä särkylääkkeitä. Pelkotiloja oli varmaan pari vuotta ja pahinta oli alussa, kun ihan pienestä hyppi seinille ja sydän hakkas eikä saanu nukuttua. Ajattelin että eiköhän tämä tätä lajia riitä ja seurustelut oli mitä oli.
Noo, tapasin sitten mukavan kiltin poikamiehen jonka kanssa oli mukava ja mutkatonta olla. Hän oli nyt löytänyt elämässä naisen. Itse en ollut valmis mihinkään ja minusta oli hyvä että hän pitää omasta elämästään kiinni. Hän oli koko elämänsä ajan ollut alkon tuotteiden enempi vähempi käyttäjä ja tutuksi tuli nämä ns. viikon putket. Muuten ihan ok ja töissä. Tavaksi hänelle tuli sanoa että kun minä en tiedä ollako vai eikö olla niin hän siitä ryyppäämään. Hän siitä rauhoittui ja alkoi putket vähentyä. Muutimme yhteen. No tuli se kerta kun hän rikkoi tavaroita muutaman päivän putken jälkeen ja sylkäisi päälleni. Ajattelin että provosoin häntä ja tulin siihen tulokseen etten anna hänelle mitään aihetta käydä kiinni. Jos putkia tulee niin en sano mitään. Eipä auttanut , eilen oli se viiminen kerta. Viikko ryyppyputkea takana ja hän tulee nyt kotiin nukkumaan. Jaa. Olin itse lähdössä ihmisten ilmoille, kun hän sanoi lähtevänsä koirien kanssa tunnin kävelylenkille. Sanoin ettei tuohon helteeseen niitä ja vanhaa koiraa vielä viedä ja ihan rauhallisesti selitin ja sanoin että vien ne myöhemmin itse. Ei sopinut. Tarttui kurkustani kiinni ja sanoi tehdään tästä perhetragedia, jompikumpi meistä lähtee. Luulin että kuolen siihenpaikkaan. En saanut henkeä ja mitään sanottua hänelle. Tuntui että viime hetkellä irrotti kätensä kurkustani, juuri ja juuri sain henkeä pikkuhiljaa haukkomalla. Hän siitä lähti ja autolla ilmeisesti. Kurkkuni turposi päältä ja sisältä. Kaula on niin kipeä ettei kärsi koskea. Laitoin tänään Mobilattia.
Tiedän olevani jotenkin shokissa ja pelkäsinkin eilen että hän tulee takaisin ja laitoinkin oven takalukkoon. Tämä oli toinen kerta kun hän kävi kurkkuuni, mutta nyt pahemmin kun aiemmin.
3v ollaan oltu, mutta luulen että tämä riittää.
Mä alan uskoa edellistä hakkaajaa : mussa on joku vika.
Miksi?? Eikö ole normaaleja miehiä vai teenkö mä kaikki normaalit miehet hulluiksi??
En ole parikymppinen vaan yli viidenkympin.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Et tee ketään hulluksi. Väkivalta ei ole koskaan oikeutettua. Pane tämä mieleesi. Edellinen väkivaltainen tapaus oliva ilmiselvä narsisti, hyvä rakastaja, kaikki eteni nopeasti. Ks. lisätietoja narsistientuki-sivuilta. Nykyisen kumppanin suurin ongelma on kuningas A, ja väkivaltaa myös siinä sivussa. Näistä vaikeuksista voi selvitä vain ammattiavun turvin. Mutta suostuuko mies ottamaan apua vastaan? Ellei, ainoa tie on ulospäin suhteesta. Jos irrottautuminen tuntuu vaikealta heti, voithan ottaa aikalisän. Mutta ala siinä sivussa valmistella lähtöä. A-klinikka/ AA-kerho olisi oikea paikka, mistä aloittaa. Kannattaa myös miettiä, miksi törmää tällaisiin ihmisiin. Ehkä joitain altistavia tekijöitä omassa lapsuudessa ?
Oli mikä oli, narsisti. Kuten täältäkin olen lukenut, niin juuri sellainen että kaikki oli pitäny ekan-ex miehen mukaan. Syödä ja juoda kun hän haluaa ja mitä hän haluaa. Toisin sanoen hänen mukaansa elettiin ja mun tekemiset oli hänen hallinnassaan. En ole ikinä tuntenut itseäni niin arvottamaksi ihmiseksi, kuin hänen kanssaan. No ollutta mennyttä, mutta näin ne taas tulee esille kaapeista, varsinkin nyt "ihmetellessä" tätä nykyistäni.
Eilen illalla huomasin taas pelon valtaavan mieleni ja sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa, kun ulkoa tullessani luulin hänen tulleen kotiin. Ei ollut tullut, luulen tietäväni minne on mennyt ja tiedän helteitten pitävän hänet poissa jonkun aikaa. No olipa joku sentään saapunut yksi tuttu, pelontunne sydäntykytyksineen. Olen kaksi ihmistä, toinen tuntee ruumiissaan kaikki "tuntemukset" ja toinen katsoo vieressä ja ihmettelee.
On käynyt AA-kerhossa. Tänä vuonna putkia on ollut 3-4 kun aiemmin oli noin 2-3 vuodessa.
Miksi törmään, luulen..että miehet luulevat että minä olen se "äiti" heille. Huolehtii ja on aina hyväntuulinen ja hymyilevä, ja jotain koristettakin heidän rinnalleen, kattokaas minulla on tämmöinen muija.
Tämän on vain arveluni. Ihminen se olen minäkin vaikken aina ole hyvällä tuulella, mutta olen yrittänyt perustella mikä mättää ja kertoa miehelleni että ei ole hänen syy, kun minusta vain tuntuu nyt tältä.
Näin sitä perhehelvettiä lapsuudessani kun isäni hakkasi äitiäni ja ajattelin ettei sellaista ikinä. Lasteni isä oli ihan ookoo, paitsi tuo aiemmin kerrottu läpsäisy. Eikä lapseni koskaan kokeneet sitä samaa vanhempien taholta kuin minä lapsuudessani.
Altistava tekijä olen kai minä itse. Joo muistan selvästi yhden tapauksen lapsuudestani. Voi voi kun olin pahoillani kun sain tappelun aikaiseksi vanhempieni välillä. Juontuukohan tämä kysymys sieltä kun jo silloin ajatteli että: Miksi??? Miten olisin voinut toimia toisin silloin...
Toki ymmärrän nyt että tuskin minä ne riidat aiheutin, vaikka alkaapa nyt sieltäkin tulla ajatus että tietenkin minä..
ettei miehiä kannata kauheesti hakata, kun ne voi suuttua jossain vaiheessa ja hyökätä. Älä ainakaan hakkaa nukkuvaa miestä päähän, kun se vaan jää mieleen kytemään vaikka ei heti tappelupyyntöön vastaiskaan. Aikaa kun kuluu ja hakkaamista tulee lisää, niin sillon mieskin voi hermostua.
En humalassa, en selvinpäin ole miestäni lyönyt. Jos niin kävisi, hakeutuisin takuulla hoitoon. Mulla ei ole mitään syytä käydä hänen kimppuunsa. Sen enempää kuin kenenkään muunkaan. Väkivalta synnyttää väkivaltaa, mutta käsirysyyn en mieheni kanssa ole lähtenyt. Hän kun ottaa
kurkusta kiinni, niin se on siinä.
käytöselläsi aiheutat. Olet masokisti tyyppi, peität sitä ankaruudella ja jääräpäisyydellä. Siitä se sitten lähtee ja heittäydyt täysin ulkopuoliseksi. Miksi ? Ota vastuu omasta käytöksestäsi.... kukin vie koirat ulos silloin kun haluaa...
Kiitokset vaan Reetalle mielipiteestä. Olisi puolestani saanut viedäkin, mutta siinä kunnossa ts. sanoen monta ryyppypäivää takana yrittäen palautua. Sekaisin oli valmiiksi tullessa, joten en todellakaan antanut viedä koiria kauheeseen helteeseen tunnin lenkille. Yksi niistä on niin vanha ja vaivanenkin....No enpä arvannut mitä pahaa siitä seurasi.
Masokisti..???
Et ole ikinä varmaan tavannut ihmistä joka yrittää saada aivonsa selviämään alkoholista. En tarkoita yhden illan rapulaa. En ole koskaan tuntenut ihmisiä jotka voivat juoda aamusta iltaan ja jo muutaman päivän päästä näkee että pupillit on suuret ja kaikki järkevyys olemisesta kadonnut. Paluu juomisesta on todella hidasta normaaliin ajatteluun.
Tätä jatkuu monta päivää. Siinä saa olla aika hissuksiin, ettei toisen pää saa mitään yhtä mukavaa ajatusta kuin muijan kurkkuun käyminen.
Vähän pelottaa mitä älynväläyksiä ne alkoholissa liuenneet aivot kehittelevät, mutta putki jatkuu, sen tiedän.
Ankaruudesta..??????
Tunsin pitkän aikaa itseni aika ulkopuoliseksi, ehkä siksi etten vaan edelleenkään käsitä...vaikka ymmärrän kyllä nyt nuo alkoholihuuruiset aivot..
Vastuun otankin vain omasta käytöksestäni.
"osuu" tietyntyyppisiä kumppaneita! Itselläni 2 avioliittoa ja ei väkivaltaa. Eka mieheni "reppana" ja meni omia teitään johon kuului muita naisiakin. Muuten ok mut "reppana". Pitkään olin sinkkuna ja sitten tuli "erilainen" mies. Vaan oli "reppana", teki kaiken kuten minä halusin, ei omaa tahtoa ollenkaan. Väkisin pommitti ja tuli elämääni. Puhui miten ei koskaan minua pettäisi jne. Puhui pussiin. 7 vuoden päästä yx kaks huomasin ettei olekkaan ihan reppana. Tuli rytinällä toinen nainen kuvioihin ja minä tietenkin olin kuin ilmaa....jaahas. Niinpä ero . Tästä viisastuneena olen päättänyt etten enää muuta yhdenkään miehen kanssa yhteen! Ei pidä yleistää mutta....olen varma että jokin karma vaikuttaa....
En sano ettei vikaa olisi myös minussakin. Kumpikaan miehistäni ei osannut näistä asioista puhua, ei vaikka yritin! On se puhuminen vaikeaa paitsi kun autoista tms. puhutaan! Elän itseni kanssa, tapaan ystäviäni ja harrastan. "Sauva" on mieheni ja erittäin hyvin ollaan toimeen tultu!
Ekan "hakkaajan" kanssa ei keskusteltu mistään asiasta. Hän häippäsi heti vaikka pihalle nurmikkoa nyppimään. Ei kyennyt, niin ei kyennyt puhumaan. Vahti ja tarkkaili vain mun tekemisiä. Sairaalloisen mustasukkainen ja omistuksenhaluinen. Koskaan ei kävelty rinnakkain, aina hänen piti kävellä edelle. Kerran huvikseni kävelin niin reippaasti että olin häntä aina vähän edellä. Suuttui. En voinut kuin pudistella päätäni, että ei voi olla totta. Häntä ei saanut edes halata ilman lupaa ja käsikädessä kävely ei sopinut ollenkaan. Valheita, niin etten enää lopulta uskonut mihinkään. Ainoa jonka uskoin oli kun hän sanoi että tulee aina hakkaamaan mua.
Tämä viimeinen kuristajani, puhuva pussaava kiltti, mutta jotain on pielessä, kun täytyy lähteä ryyppäämään oikein moneksi päivää. Ollaan puhuttu kaikenlaisista asioista ja tästäkin juomisesta.
Olen ollut hänen vanhemmilleenkin mielessäni vihainen, kun antavat hänen tulla sinne heidän lomamökilleen ryyppäämään. Vielä tukevat mokomaa. Tekisivät selväksi kantansa, että tervetuloa selvinpäin.
En tiedä kertoisinko heille vai antaisinko olla...parempi ehkä antaa olla, kunhan nyt tässä aikaa menee onko tarvettakaan.
Äitinsä kyselee joka kerta pojaltaan onko sinulla töitä? Onpa tehnyt mieli sanoa että kyllähän niitä olisi jos mies ryyppäämiseltään joutaisi. Ymmärrän etteivät he aikuiselle pojalleen mitään voi, mutta kun kerran tietävät hänen alkon käyttönsä, niin asettaisivat rajansa sille etteivät ota häntä sinne ryyppäämään.
En vaan jaksa ymmärtää..
älä hyvä ihminen jää tuollaiseen suhteeseen vaan poistu paikalta vähin äänin.Mieshän purkaa sinuun omaa huonoa itsetuntoaan jonka syitä voit vain arvailla,eivät johdu välttämättä sinusta ollenkaan vaan ovat syntyneet jo lapsuudessa.Sinä satut olemaan vaan paikalla tarvittaessa.
Mä en voi lähteä minnekään, eikä hänestä ei ole mitään kuulunut neljään päivään. Täällä hän jossain baareissa pyörii, näen sen hänen tililtään. Yönsä viettää autossa, ilmeisesti. Niin kauan kun hän jatkaa juomistaan, niin olkoon niin. Mä en hänen kanssaan halua olla missään tekemisissä ennenkuin hän on lopettanut juopottelunsa, ja hän nyt näyttää rypevän oikein olan takaa.
Sitten kun hän on selvä ( muutamia päiviä ) selvitetään asioita, jotka nyt näyttäisi olevan ihan käytännön juttuja.
Muuten ihan hyvä mies, mutta....
Kaikki kunnioitus miestä kohtaan mennyt.
Ovi on varmuusketjussa, varmuuden vuoksi.
Hänellä ollut ihan hyvä lapsuus ja hienot välit vanhempiinsa. Ehkä elämä on ollut helppoa, mutta oman itsensä hallitsemisen kanssa ei niinkään.....ehkä?
et voi lähteä? Mikä voi olla niin ylitsepääsemätöntä, että sinun täytyy olla siellä lukkojen takana ja sietää tuollaista kohtelua?
Äläkä vaan sano, että rakastat häntä niin paljon ja hän sinua. Tai että et tule taloudellisesti toimeen ilman häntä.
Älä ymmärrä minua väärin. Tiedän hyvin, mitä joudut käymään läpi. Olen saanut itsekin osani tuollaisista miehistä. Ei ne muutu.
Hän joutuu lähtemään asunnostani, en minä.
En ole hänestä riippuvainen ja vaikea se on hänestäkin uskoa että hänkään rakastaisi minua, kun noin kohtelee. Omat tunteet on aika helpottuneen ristiriitaiset, mutta rakkaus on niistä kaukana...
En tunne olevani lukkojen takana, laitan vain varmuusketjun päälle. Jättäessä koirat kotiin pistän varmuuslukon päälle, joskus koirien kanssa lähdettyänikin.
En tiedä mitä tästä tulee, mutta en voi kun odottaa että hänestä kuuluisi jotain, luulen että selvinpäin kuuluukin.
Häneen en ota yhteyttä, koska jos hän on alkonhuuruissa niin eipä siinä ole mitään sanottavaa. Nekin on joskus koettu, joten eiköhän tämä ajallaan selviydy.
Ei mua nyt ahdista tai mitään muutakaan, paitsi kurkku muistuttaa kipeydellään sisältäpäin. Siis kun nielaisen.
Ehkä ne tulee tuntemukset joskus myöhemmin. Nyt on ihan rauhallinen olo.
Tämä oli toinen kerta kun hän tarttui kurkkuuni sekavassa mielentilassa.
Olen samaa mieltä kanssasi, ei ne tuollaiset miehet muutu. Pahenevat vaan, aina vaan kaikelta käytökseltään pahemmaksi muuttuvat.
että et halua omasta asunnostasi lähteä. Ei sinun tarvitsekaan.
Vaadi siis miestä lähtemään, kunhan hän saa päänsä selväksi. Et saa antaa tehdä itsellesi enää pahaa. Ei puhuminen auta teitä.
Muistan kuinka minullakin oli aina rauhallinen ja hyvä olo silloin kun mies oli retkillään. Vain silloin. Muulloin piti koko ajan jännittää ja pelätä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja koska räjähtää. Varsinaisen pahoinpitelyn kohteeksi en sentään joutunut. Toisin kuin sinä.
Minulla on paha olo puolestasi. Oletko käynyt edes lääkärissä?
Tiedän, ettei puhuminen meitä enää auta. Nää asiat on jo aiemminkin setvitty, joten enää ei ole edes asiaa puhua. Turhan toistoa vain...
Eipä tullut mieleen lääkäriin lähteä, olin kai niin järkyttynyt ja yllättynyt...miksi??
En todellakaan halua häntä samaan asuntoon kanssani. En vaan luota yhtään enää ja jos en enää kunnioita häntä, niin minkä pohjalta sitä voi aloittaa. Eipä tuota yhteistä eläämääkään ole kertynyt niin paljon...
Joten eiköhän tää suhde ollut tässä...
Kiitokset tuesta "elämä on" ja muillekin mielenkiinnosta. Oli selkeyttävää kirjoittaa tästä..koska tuskin tulen kenellekään tästä silmikkäin kertomaan.
...kirjoittelen tänne kuitenkin kun tulee tarve ja siitä sitten miten sitten tapahtuu, kun hän ottaa yhteyttä...
Jaksamisia kaikille samoissa tilanteissa oleville!
Voit vain katsoa peiliin. Teidän piiri pieni pyörii jatkossakin, jollet hanki selkärankaa!
Ylläpidät.
Mielipiteesi tuo sinunkin on...
mutta olen oikeasti tavannut naisia jotka voivat huonosti suhteessaan ja juuri miehen fyysisen ja henkisenkin väkivallan kiusaamina, mutta en ole ymmärtänyt miksi he siihen törkeyteen ovat jääneet. Ei lapsia, omat tulot ja asunnot, vaan kun ei..elävät edelleen siinä, mutta se on heidän valintansa.
Joku mulle sanoi että voi kumpa hän pystyisi tekemään saman kun mä, kun jätin sen ekan hakkaavan ukkoni.
Kyllä sitä teki monesti entiseen palata. Ehkä sitä tuli silloin peiliin katsottua useasti...
Mikäli musta riippuu niin tämä piiri ei pyöri, sen pyörimisliike on loppunut. Voin olla tyhmä, mut en yksinkertainen...
Toivon sydämestäni, että saat asiasi järjestykseen.
Olet arvokas ihminen ja sinulla on oikeus hyvään ja tasapainoiseen elämään. Ilman pelkoa, ilman kipua.
"elämä on" Kiitos sinulle tuestasi..
Et tee ketään hulluksi, mutta vedät puoleesi väkivaltaisia miehiä kuin yövalo koiperhosia. Vai onko heissä jotain, mikä vetoaa sinuun? Vetovoiman lait ovat mielenkiintoisia. Millainen lapsuus sinulla oli? Oliko vanhemmilla hyvät välit? Millaisen naisen mallin olet saanut? Ajatteletko jotenkin tiedostamattasi kieroutuneesti, että naisen kuuluukin alistua ja ottaa turpaan?
Jos oikeasti haluat hyvän miehen, se on mahdollista. Sitä varten sinun kuitenkin pitää tehdä paljon ajatustyötä ja uskoa oikeaan rakkauteen. Ei sinun ole mikään pakko pyöriä hakkaajien kanssa. Jos et selvitä virheellisiä ajatusmallejasi ja korjaa niitä, vedät loppuelämäsi puoleesi väkivaltaisia ukkoja.
voisinpa ajatella että kaikkihan minussa on kieroutunutta...
Ei tämä mies selvinpäin ole ollut väkivaltainen, eikä koskaan hakannut edes humalassa, mutta ryyppyputkien aikana arvaamaton. Tämä oli vasta toinen kerta kun hän kurkkuuni karkasi kiinni 3 vuoden aikana. Ikävä kyllä ne ovat tämän vuoden puolella tapahtuneet.
En yhtään ihmettele että ihmiset toisiaan tappaa kun viinan kanssa tarpeeksi läträävät. Kun itse olen selvinpäin nähnyt kun järjen valo muutoin järkevästä ihmisestä katoaa rankan juomisen jälkeen ja paluu arkeen on pitkä. Selviä kausia 2-6kk, nyt tosin juomakaudet pidentyneet ja selvät ajat lyhentyneet.
Jos olisin niin alistunut ja saanut pahoinpitelystä jotain tyydytystä, niin tuskin sitä ensimmäistä hakkaajaani olisin koskaan jättänyt.
Virheellinen ajatusmalli...?