Onko teidän joukossa ketään, kenelle raskaus olisi tullut yllätyksenä? Miten te yrititte ehkäistä raskauden?
suunnittelematon raskaus
BBB
111064
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä minulle oli aikamoinen yllätys kun raskaustesti näytti positiivista, sillä käytän ehkäisyrengasta ja kyllä, sitä on käytetty täysin ohjeiden mukaisesti oikein. Lääkärin selitys tähän yllätykseen oli se että olen vain joko hedelmällinen tai sitten kyseinen menetelmä ei vain ole kohdallani toiminut. Aiemmin käytin pilleireitä mutta noin 3kk ennen tätä raskaaksi tuloa vaihdoin renkaisiin. Eli näin voi kyllä tapahtua todellakin suunnittelematta.
Olemme kyllä vain sitä mieltä, että tämä oli ihan iloinen yllätys, vaikkei se paljon tulostaan varoitellutkaan. On meillä kuitenkin ihan onnellinen parisuhde, vaikka itsellä onkin opinnot kesken ja vielä olisi voinut muutaman vuoden lapsetta ollakin. Mutta onhan se toki niinkin, että seksi on lisääntymiskeino ja siinä voi tulla raskaaksi, keinoista huolimatta.
meille raskaus tuli täysin yllätyksenä ja paljoa ei voitu tehdä koska olin 7llä kuulla kun saatiin tietää.minkäänlaisia merkkejä ei ollut raskaudesta, ainut oli kuukautisten poisjääminen ja sen luulin johtuvan hormonien epätasapainosta(tietystä syystä)...pieni paniikki ja epätoivo iski,ei muuta mutta kun olin käyttänyt alkoholia n. kerran viikossa sen koko 7kk ainakin niin pelotti että missä kunnossa pienokainen on. mutta kun käytiin rakenneultrassa ja kaikki näytti olevan hyvin niin nyt odotamme innolla pienokaisen maailmaantuloa,eli mikä päivä tahansa nyt:)
Mikä ehkäisy oli teillä käytössä tuolloin, kun raskaus alkoi? Onnea odotukseen!!!
No ei varmasti ole mahdollista olla seitsemännellä kuulla raskaana tietämättä siitä.. Välinpitämättömyyttä se toki voi olla. Kondomilla yritettiin ehkäistä meilläpäin. Jotain meni ilmiselvästi vikaan.Humalassa oltiin.
raskaus tulee ilmi jo aiemmin kuin 7 kuukaudella, johan sikiö on liikkunutkin siihen mennessä jo pitkän aikaa.
Kierukkaraskaus oli meidän yllärityttö
tässä joitakin vuosia sitten lehdissä tapaus, jossa nainen meni mahakivun takia lääkäriin ja pääsikin suoraan synnyttämään. Eikä siis todellakaan tiennyt olevansa raskaana. Kyllä näitä tapahtuu.
Mulla on sellainen mielikuva, että miehillä ei useinkaan edes lennä humalassa. Oliko sun mies ihan kunnolla kännissä?
Sulla oli ilmeisesti kuparikierukka? Mitä lääkäri sanoi kierukan pettämisestä? Oliko kierukka ihan normaalisti paikoillaan, vai oliko se lähtenyt pois? Kuinka kauan sulla kerkesi olla kierukka?
Mulla on myös kuparikierukka. Mun mies ei halua enään lapsia, mutta mä toivon kierukan pettävän...
Mulle kävi niin, et olin reilusti kolmannella kuulla raskaana, ennekuin asiantila selvisi. Mitään selviä oireita kun ei oikein ollut ja kahdet niukat valemenkatkin tuli suht ajallaan. Kolmansia menkkoja ei enää sitte kuulunut, sensijaan alkoi ilmaantua outoja alavatsan vihlaisuja ja jatkuvaa pissatusta, niin luulin saaneeni taas virtsatulehduksen. Varasin ajan oppilaitokseni terveydenhoitajan juttusille, enkä edes kuvitellut, että voisin olla raskaana, sillä poikakaverini opiskelee toisella puolem Suomea ja talviaikaan tapailemme vain noin kerran pari kuussa ja olimme aina käyttäneet ehkäisyä.
No terkkarihan kysyi heti vaivani kuultuaan viimeisistä menkoista ja olenko tehnyt jo raskaustestiä.
Arvata saattaa, että olin kuin puulla päähänlyöty, kun selvisi, että olenkin raskaana.
Nyt jälkeenpäin selvisi, että oltiin juhlimassa ja mies oli humalapäissään pannut mua paljaalla.
Nyt olen rv 15 ja kaikki hyvin ja hallinassa. Ei mulla vieläkään ole ollut oikein minkäänlaisia suurempia raskausoireita. Edes masu ei vielä pömpötä yhtään.
Yrittikö miehesi keskeyttää ennen siemensyöksyä? Te olitte siis kummatkin humalassa, eikö vaan?
Humalassa oltiin molemmat ja mies ei kait yrittänytkään känipäissään keskeyttää, vaan nautti loppuun saakka. Itse olin täysin väsy ja sippailin vähän väliä miehen touhutessa. Aamulla tietysti ihmettelin, kun pepun alla oli märkä lammikko ja paikat muutenkin sotkussa.