Pettävät miehet

Täällä on ollut näemmä pitkä ketju erittäin tärkeästä aiheesta. Siitä, kuinka nykyajan miehet kärsivät arvostuksen ja huomion puutteesta avioliitoissaan ja jotka jotkut miehet ovat yrittäneet ratkaista etsimällä tuota arvostusta seksin kautta liiton ulkopuoliselta ihmiseltä.

Vanha maailma jossa miehellä oli oma sijansa ja roolinsa on murtumassa ja ei ole helppoa löytää uusia rooleja. Vaatimukset ovat ristiriitaisia ja tuntuu että ne kasvavat koko ajan. Moni mies on hukassa, koska he eivät enää oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä ja miten olla.

Moni mies on kuitenkin läheisriippuvainen. Edelleenkin miehillä on kovin vähän todellisia ystäviä tai ylipäätään läheisiä joille he uskaltavat avata todellista itseään. Edelleenkin miehen rooliin kuuluu vastuun kantaminen, niin taloudesta, asumisesta kuin perheestä kokonaisuudessa. Nyt siihen lisätään että hänen tulee ottaa vastuu naisen tyydyttämisestä niin emotionaalisesti kuin fyysisesti. Jos mies ei onnistu tässä, naiset eivät epäröi ilmaista pettymystään. Miesten riittämättömyyden tunteet ovat kasvamaan päin.

Nainen joka ottaa samankaltaisen vastuun ei saa osakseen myönteistä palautetta, vaan ehkä väärinymmärretyn feminismin takia naisen tulee ”vaatia” mieheltä koska se kertoo itsensä ”arvostamisesta”. Jostain kummallisesta syystä nainen joka kehuu, kiittää ja ymmärtää miestään, on jotenkin halveksittava ja ”luuseri”.

Eronneen miehen osa on ehkä surkein tässä nykyisessä yhteiskunnassa, jossa hänet vieraannutetaan jopa omista lapsistaan. Turhan moni nainen tuntuu iloitsevan siitä, että he saavat ilkkua noille miehille – etenkin jos he ovat erehtyneet pettämään.

Totuus on että suurin osa pettäjistä on tavallisia hämmentyneitä miehiä, ei psykopaatteja. Miehiä jotka opettelevat tuntemaan itseään ja omaa seksuaalisuuttaan. Miehiä jotka eivät ole oppineet käsittelemään tunteitaan. Miehiä joiden odotetaan osaavan kaiken ihan itsestään, ilman opettelua. Miehiä joiden vaimot saattavat odottaa miehensä osaavan ja kykenevän kaikkeen siihen mihin he itse eivät. Miehiä joilla ei ole resursseja ratkoa ongelmia, koska heille ei ole ehkä kerrottu, mitä muita vaihtoehtoja on kuin osittainen pakeneminen (työhön, harrastuksiin tai vieraan naisen syliin).

Petetyn kostamisen motiivina sanotaan olevan että pettäjä oppii. Suurin osa pettäjistä oppii, mutta ei ehkä niitä asioita joita petetty halusi. Hän voi oppia että pettäminen oli oikein, koska naisesta paljastuikin erittäin ikäviä luonteenpiirteitä. Kylmyyttä, itsekkyyttä, loputonta katkeruutta ja turhan usein lasten vieraannuttamista isästään. Samoin mies voi oppia, että puoliso ei todellakaan ollut sopiva. Hän voi myös oppia että seuraavalla kerralla hän valitsee paremmin ja tuntee jo seuraukset siitä, kun suhdetta ei ajoissa aleta rakentaa.

Terapiasta; Liian monessa perheessä on naiset ottanut vallan toimia ihmissuhde-ekspertteinä. Liian moni nainen menee terapiaan mielessään, että terapeutti toimii heidän asianajajanaan. Liian usein näin käykin, kiitos kehnon terapeuttikoulutuksen, joka tosin alkaa muuttua. Nyt miehen elämää ja rooleja jo viitsitään tarkastella miehen silmin, eikä pelkästään naisen. Totuus kun on useimmiten tuossa välissä!
701177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Jostain kummallisesta syystä nainen joka kehuu, kiittää ja ymmärtää miestään, on jotenkin halveksittava ja ”luuseri”.
Teetpä aika kummallisia johtopäätöksiä.

Äänestä
  • Aloittaja

    oli ilmaistu aika kärjistetysti. Se oli eräänlainen tiivistelmä vain niistä kommenteista, joita tulee kun joku vaiun ilmaiseekin jotain miehiiä "ymmärtävää". Mutta palaan asiaan myöhemmin.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Älä palaa surkeinta viisastelua mitä edes täällä on saanut lukea.

    Eräänlaisesti et osaa tiivistelmää tehdä mistään. Sorry vaan!

    Äänestä

Kyllä miehet pettivät siinä vanhassa maailmassakin mennen tullen, vaikka saivat olla kuinka äijää äijän paikalla. Silloin naisilla vain ei ollut mahdollisuutta nostaa asiasta haloota.

Kysymys vain kuuluu, että miksi monet ihmiset menevät naimisiin vaikka se siviilisääty ja elämäntapa ei heille sovi? Kyllä pitäisi ennen papin aamenta vähän miettiä, onko luonteeltaan omistautunut perheeisä-tyyppi vai sitoutumiskammoinen ikisinkku-tyyppi. Sama pätee tietenkin naisiin.

Äänestä
  • miehet pettävät. Naisia hän ei huomaa että he pettävät samalla tavalla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    että vain kirjoitti:

    miehet pettävät. Naisia hän ei huomaa että he pettävät samalla tavalla.

    toki tiedän että naisetkin pettävät. Toki heidänkin pettämisen motiiveina on huomion ja hellyyden hakeminen. Niitä voivat olla myös jännityksen hakeminen ja seksuaalisten kokemusten saaminen. Naisten arvot vain tuntuvat kovenneen myös tällä tavoin, valtapeliin kuuluu ”näyttäminen” miehelle, että kyllä muualta saa jos ei mieheltään.

    Haluan vain kiinnittää huomiota naisen ja miehen roolien muuttumiseen. Koska itsekin olen joutunut näiden ”normien” kohteeksi, niin olen alkanut pohtia sitä, mitä oikeastaan tapahtuu. Naisten porukka on siitä mielenkiintoista, että mielipiteet ilmaistaan hyvin usein vähän pilkallisesti ja toista väheksyen.

    Näin käy usein ihan arkisissa yhteyksissä. Jos esim. mies soittaa ja pyytää jotain, niin nopsaan tulee kommentti, ettet kai sinä vain tottele? Sanallisesti käytetään paljon käsitteitä; lattiamatto, läheisriippuvainen, alistuminen, itsensä arvostaminen, huono itsetunto, jne. jos nainen ottaa miestään huomioon. Jotenkin asiat ovat kääntyneet päälaelleen, jos toimii miehen pyyntöjen mukaan, se koetaan jotenkin nöyryyttävänä ja vaikka periaatteesta on pantava hanttiin, se on ikään kuin osoitus ”itsensä arvostamisesta”.

    Usein naiset kilpailevat keskenään siitä, kuka saa parhaiten miehen olemaan ”kiltti” ja toimimaan vaatimusten mukaisesti. Harvoin he siitä puhuvat kuka on kiltti sille miehelle! Miehen tossun alle ei ole suotavaa jäädä, eli miesten asenteet ovat tulleet myös naisten elämään. Ehkä tässä on yksi syy siihen, miksi naistenkin on helpompi pettää?

    Äänestä

Mutta koska nainen olettaa miehen opetelleen nämä asiat ennen kuin lähtee vakavaan suhteeseen niin vaimo toteaa ettei mies ollut sen tunteen arvoinen ja todellisuudessa nainen rakastui mielikuvaan ei todelliseen henkilöön.

Kun tunne loppuu toimii toinen ihminen toista kohtaan hyvinkin välinpitämättömästi.

Katkeruus ja kosto tulevat kun ihminen on pettynyt siihen tosiasiaan ettei ihminen ollut sitä mitä kuvitteli.

Joten loppupelissä molemmat voittavat kun suhde sitten oikeasti päätyy eroon.

Ja tiedoksi vain aikoinaan sitä parisuhdetta ajateltiiin pelkästään miehen näkökannalta ja naisen rooli oli vain toimia miten miehen elämä olisi mallillaan ja luopua omasta ihmisyydestä. Nykyisin se malli vain käänty päälaelleen ja yhtäkkä miehistä se onkin epäreilua mutta ihailevan yhtä epäreilua menneisyyttä.
Kait se kultainen keskitie olisi se paras, jotkut ovat sen löytäneet ja toiset taas eivät.... mutta tuskin naiset innostuvat siihen menneisyyden pimentoon palaamaan.

Äänestä
  • "todellisuudessa nainen rakastui mielikuvaan ei todelliseen henkilöön". Voi noinkin olla.

    Mutta meillä mies itse puhui kuin Ruuneperi tai Raamattu ja hehkutteli loputtomiin avioliiton pyhyydestä ja uskollisuuden ihanuudesta. Miksi en siis olisi uskonut, kun mies vielä itse välttämättä halusi naimisiin, eikä tyytynyt pelkkään seurustelusuhteeseen saati avoliittoon? En silti halua kostaa vaan toivon, että hän lakkaisi kiusaamasta minua jatkuvasti pelkästään lupaamalla muuttua siksi ihmiseksi, mitä alunperinkin lupasi olla.

    Muistan aina, miten häitten jälkeen mieheni lausui ikimuistoiset naurettavan mahtipontiset sanat: "sun ei tarvitse enää koskaan murehtia mistään, mä olen nyt tässä." Siitä ne murheet sitten alkoivat.

    Äänestä

  • huijattu kirjoitti:

    "todellisuudessa nainen rakastui mielikuvaan ei todelliseen henkilöön". Voi noinkin olla.

    Mutta meillä mies itse puhui kuin Ruuneperi tai Raamattu ja hehkutteli loputtomiin avioliiton pyhyydestä ja uskollisuuden ihanuudesta. Miksi en siis olisi uskonut, kun mies vielä itse välttämättä halusi naimisiin, eikä tyytynyt pelkkään seurustelusuhteeseen saati avoliittoon? En silti halua kostaa vaan toivon, että hän lakkaisi kiusaamasta minua jatkuvasti pelkästään lupaamalla muuttua siksi ihmiseksi, mitä alunperinkin lupasi olla.

    Muistan aina, miten häitten jälkeen mieheni lausui ikimuistoiset naurettavan mahtipontiset sanat: "sun ei tarvitse enää koskaan murehtia mistään, mä olen nyt tässä." Siitä ne murheet sitten alkoivat.

    "En silti halua kostaa vaan toivon, että hän lakkaisi kiusaamasta minua jatkuvasti pelkästään lupaamalla muuttua siksi ihmiseksi, mitä alunperinkin lupasi olla."

    Mitä hän sinulle lupasi? Tikkarinko, vai ainaista päivänpaistetta ja lottovoiton??? Ihminen lupaa asioita, tarkoittaa niitä todella, mutta jos vaimo ei koe asioita niin niin mitä mies asialle voi tehdä?? Ei hän voi muuttua mielikuvaksesi, se ei ole oikein eikä rehellistä ja kuka maailmassa haluaa olla naimisissa mielikuvansa/mielikuviensa kanssa???

    Myös sinä olet naimisissa, puoliso ja vaimo! Varmaan miehelläsikin on joitakin mielikuvia ja/tai toiveita puolisonsa, vaimonsa suhteen, kuinka hyvin täytät ne TAI EDES OMAT MIELIKUVASI HYVÄSTÄ, RAKASTAVASTA VAIMOSTA???

    Äänestä

  • Aloittaja

    Juuri tämä on se ansa, että oletetaan eikä osata tai kehdata ottaa selvää. Voisin väittää että suurin ongelma ihmissuhteissa on juuri että oletetaan, luullaan ja kuvitellaan. Eli ihan se oma mieli on suurin syyllinen moniin ristiriitoihin ja kun siihen vielä liitetään kuuntelemisen ja toisen ihmisen ”näkemisen” osaamattomuus, ei niiltä voine välttyä.

    Eräässä runossa sanotaan; Et sinä minua pettänyt, sinähän olit se aina mikä olit, itse minä itseäni petin, kun en sinua halunnut tuntea.

    Hölmö oli kun luulin sinun puhuvan totta ja olevan aito. Olin idiootti kun uskoin sinun feikkausta ja toivoin sinun myös tarkoittavan sitä mitä puhuit.

    Totta turiste naisen vikahan se oli jos oletti menevänsä aikuisen ihmisen kanssa avioon. Kuvailet miehiä kun he olisivat pikkulapsia naimisiin mennessä ja siksi olisivat oikeutettuja feikaamaan alussa ja naisten tehtävänä olisi toimia "vara äiteinä" melkeen aikuisille pikkupojille jotka toivovat aikusen miehen kohtelua.

    Naisen näkökannalta tälläisessa miehessä ei ole mitään kiinipitämisen arvoista.... valitan. Ainut mitä tulee kaduttua että hukkasi niin monta vuotta mieheen joka paljastui omien sanojen syöjäksi ja petolliseksi petturiksi. Olisi puhunut ongelmista jos niitä kerran oli.... helvetin huono tekosyy huonoon käytökseen.... ensinnä tuhoaa omilla valinoilla ja sitten ruikuttaa että pitäisi saada uusi tilaisuus.... mitä vittua se avioliitto sitten alunperin hänelle tarkoitti jos kerran ei heti kättelyssä tehnyt kaikeaan sen parisuhteen vuoksi ja miksi katsoi että on oikeutettu pimittämään jos jotain ongelmia siinä suhteessa oli.

    Hyppää kuule järveen viilentymään, kyllä se mies on ihan yksin valinut sen tien jos ero kerran tuli. Turha ruikuttaa sen jälkeen kun itse on valinnan tehnyt ... sillä sillä valinnalla saattaa olla se vaikutus että osa valinnoista sulkeutuu ja vaimo katsoo että lopullinen valinta on tehty - vaimolla ei ole mitään velvollisuutta ymmärtää ja leikkiä äitiä isolle miehelle. Häpeä vähän - sinusta siis ero oikeastaan on aina naisen syy kun miehet ovat niiin hukassa eikä niiltä voi vaatia aikusen käytöstä vaikka parisuhteen edellytys on juuri se aikuisuus. Parisuhde ei ole tarkoitettu kakaroille joilla oma identtiteetti on vielä hakusessa.

    Äänestä

Nykynaiset osaavat vaatia enemmän ja ovat usein itsenäisempiä, tuovat palkan perheeseen niinkuin miehetkin yhteiseksi hyväksi. Kaikissa suhteissa ei näinkään ole, mutta avioliitoissa olisi mentävä yhteisillä pelisäännöillä ja tasa-arvoisesti toista kunnioittaen. Ei kilpailua paremmuudesta, ei myöskään valtataistelua ja odottamista vain toiselta, mutta itse ei haluta tehdä mitään yhteiseksi hyväksi. On lapsuudessa jo opittu vain saamaan tai ei viitsitä vaivautua.
Usein kun liiton tasapaino alkaa järkkymään tavalla tai toisella niin että toinen kokee itsensä jollakin tapaa alempiarvoiseksi tai hänen tarpeitaan ei toinen tyydytäkään, alkaa ongelmat. Hän lähtee etsimään sitä mitä puuttuu, mutta ei tee omassa suhteessaan asian eteen mitään. Siinä vaiheessa olisi ongelmiin puututtava heti. Myöhemmin jatkuessaan ne painavat enemmän ja ongelmista tulee vain suurempia.
Liialliset odotuksen paineet tuhoaa liittoja, olisi nähtävä puolisokin ihmisenä joka on vajaa, samoin itsensä. Uusi ihmissuhde ja pettäminen ei ratkaise mitään, se uusikin on vain ihminen toisenlaisine vajavuuksineen.

Äänestä

on aina ollut paljon hyviä kirjoituksia. Tässäkin on paljon pointtia, mutta ihmettelen sitä, että NYT miehen rooli on hukassa (siksi esim. haetaan arvotusta liiton ulkopuolelta). Onko miesten uskottomuus todella NYT lisääntynyt, eikö se ole ollut yhtä yleistä jo vuosisatoja (piiat ym.)?

Äänestä
  • Aloittaja

    kulttuurillinen murros käynnissä nimenomaan miehen rooliin liittyen. Vanhat roolit kun perustuivat paljolti taloudelliseen valtaan. Nyt kun naiset osallistuvat yhteiskuntaan miesten veroisesti, eivät nuo vanhat roolit enää toimi. Uusia ei oikein vielä ole, ainakaan sellaisia jotka olisivat luontevia.

    Poikalapsia ei kasvateta ottamaan vastuuta muista ihmisistä, vaan juuri päinvastoin. Kuten muutoinkin lasten kasvatus perustuu sille, että lapsilla olisi mahdollisimman helppoa. Uusavuttomuus lisääntyy muilta osin mutta seksuaalisesti ollaan kyllä turhankin kokeneita ja osaavia. Väitän että edelleen miehet eivät ole oppineet vaadittavia asioita ennen perheen perustamista, vaan niitä opetellaan vasta suhteen alussa. Voi olla yllätys kun naisetkaan eivät osaa ja sitten ei olekaan ketään, joka hoitaisi tai auttaisi tuossa kasvussa eteenpäin! Päinvastoin, nainen odottaa miehen osaavan sellaista mitä itsekään ei osaa.

    Yhä miesten odotetaan olevan perheen päitä, eli kantavan päävastuun perheestään. Heidän odotetaan olevan tehokkaita työssään, kilpailuhenkisiä ja kyvykkäitä rakastajia. Saamaan aikaan vaaditaan olemaan helliä puolisoita ja huolehtivia isiä. Mies on edelleen avustava lisä perheen ja kodinhoidossa, joiden osaamisen vaatimukset ovat jo melkoiset verrattuna vaikkapa 40 vuotta taaksepäin.

    Naisilla vaatimusten painopiste on päinvastoin, työelämä ja yhteiskunnallinen osallistuminen on lisävaatimus, joka tulee hoitaa perheen ja kiihkeän seksielämän ohella. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin seksipartnereitten lukumäärä on kasvanut huikeasti sekä miehillä että naisilla. Ennen ehkäisyvälineitä ns. tavalliset pulliaiset eivät tohtineet pettää, eikä se kuulunut asenteisiinkaan. Seksuaalinen haluttavuus kun ei ollut etenkään naisten arvotuksen mittari ja useat seksipartnerit miesten arvon mitta. Nyt jokapoika löytää helposti irtosuhteita.

    Äänestä

osoittaa pettämällä olevansa kylmä ja itsekäs sekä katkera, kun pettää. Pettämistä ei ikinä voi perustella toisen luonteenpiirteillä. Kukaan ei ole avioliitossa niin täydellinen, että ei koskaan tekisi virheitä ja kaikissa ihmisissä on ikäviä luonteenpiirteitä: niin pettäjissä kuin petetyissä. Omista teoista täytyy kantaa vastuu ja nähdä oma paskamaisuutensa kaikessa kauheudessaan.

Äänestä

sinulla on kompetenssiä arvioida terapiakoulutusta ja terapeutteja, koska olet useasti tuonut esille, että sinulla ei ole alan koulutusta. Älä kirjoittele harhaanjohtavia viestejä, joista on ihmisille vain haittaa. Terapiasta on todellakin apua, jos siihen lähtee avoimin mielin ja todellisena tarkoituksena parantaa suhdetta.

Äänestä
  • terapiaa ja terapeutteja voi arvostella (hekin ovat erehtyväisiä ihmisiä). Saahan sitä olla mieltä (ei tämä ole terapeuttien keskustelupalsta, jossa vain heillä on oikeus "puhua"). Kaikkihan me ollaan täällä jotain mieltä, miksi ei mummomuori voisi olla. Minä olen kyllä tykännyt mummomuorin kirjoittelusta, vaikka en tietenkään kaikesta ole samaa mieltä. Eikä meidän pidäkään. Jonkun kanssa ollaan yhtä mieltä joissakin asioissa ja sitten taas joissain ei.

    Äänestä

  • Aloittaja

    protestoin kovasti tuota vastaan että terapiasta (samoin kuin muustakin mieleen liittyvistä työmuodoista) tehdään salatiedettä ja se kiedotaan miltei noituuteen liittyvään kaapuun jolla pelotellaan ihmisiä. Se on eräs vallankäytön muoto, mikä suomessa pitäisi saada palauttaa realistisemmalle pohjalle.

    Ystävä kallis, alan koulutuksia on monenlaisia, suuntauksia löytyy joka makuun. Koulutuksien sisällöt olisi pikaisesti saatava kriittisen keskustelun kohteeksi, jotta ihmisten tietämys kasvaisi. Se terapia mikä sopii toiselle, ei sovi jollekulle muulle. Ahdasmielisesti (liian teoreettissidonnainen) toteutettu terapiakin voi johtaa suuriin ongelmiin. Kuinka moni esim osaa sanoa, millaista terapiaa haluaisi?

    Näistä täytyy saada avoimesti ja avoimin mielin saada käydä keskustelua!

    Koska tunnen terapeutteja ja käyn heidän kanssaan keskusteluja sekä osaan lukea alan kirjallisuutta, niin voinen kai ilmaista mielipiteeni? Samoin kuuntelen ihmisten kokemuksia terapioista, joista suurin osa on hyvää mutta joukossa on aikakyseenalaistakin toimijaa. Alaa on ikävä kyllä vaivannut (kuten muutoin sosiaalialaakin) naisten vahva ote. Toisaalta on hyvä että naisen asemaa tarkastellaan uusin silmin, mutta ylilyöntejä tapahtuu silloin, kun miesten näkemyksiä ja kokemuksia tulkitaan vain ja ainoastaan naisten kautta. Alalla kun on naisvalta.

    Moni mies epäröi ja on saanut huonoja kokemuksia terapioista. Jos mies kokee että häntä ei ole kuunneltu, ei terapiaa voine pitää onnistuneena? Etenkin erotilanteissa joihin liittyy pettäminen, mies on altavastaajana liian monessa tapauksessa.

    Asiantuntijuus on jatkuvaa uuden oppimista ja oman työnsä ja etenkin itsensä kehittämistä, ei oikeaoppisuuden tavoittelua ja arvostelun yläpuolella olemista eikä terapioista saisi tulla uskontoa. Jos tähän halutaan muutosta, asioista pitää voida puhua avoimesti ja rehellisesti. Vai mitä?

    Kukaan mitään mystifoi, asettaa vain kyseenalaiseksi täällä sinun ns viisaat kirjotukset joilla ei sen enempää ole pohjaa kun muidenkaan koitat vaan kirjottaa niin pitkään ettei kirjoituksilla ole päätä eikä häntää. Se siitä mystiikasta. Terapeutin tehtävä on kuunnella sujuvasti eikä paistatella tutkinnoillaan.
    Mummo olet sovittamassa liian isoja saappaita koulutuksella ja halulla lueskella alan kirjojallisuutta on eroa.

    Äänestä

  • Pöh ja Puh kirjoitti:

    niitä kommentteja joissa kyseenalaistetaan ASIAA eikä persoonaani.

    Eiköhän se tieto ja ymmärrys ole tärkeämpää kuin koulutus ja kirjat? Nehän ovat vain apuvälineitä joiden avulla opitaan. En kiistä etteikö koulutus ole hyvä asia, mutta sen verran opiskelleena tiedän myös, että eivät ne koulutusten sisällötkään mitään ”raamatun sanaa” ole.

    En muuten ole tavannut hyvää terapeuttia joka ei myöntäisi että vertaistuki tai maalaisjärki eivät olisi erittäin hyviä apuja. Tai että ihmiset eivät enää luota itseensä vaan ovat antaneet päätäntävallan ”asiantuntijoille” asioissa jotka he voisivat ihan itsekin ratkaista.

    Äänestä

  • mummomuori* kirjoitti:

    Pidän terapeutin työtä tärkeänä samoin vertaistukea mutta sen enempää terapeutti kun muukaan tukija ei saisi esittää ratkaisumalleja valmiina toisen henkilön ongelmiin.Enintään rohkaista ratkaisujen tekemisessä.
    Tietysti ihmisillä on mielipiteitä ja niitä ei aina pysty kokonaan sulkemaan sisäänsä sen näkee erityisesti täällä kirjoitteluissa.
    Valmista ratkaisumallia joka sopisi kaikille ei vaan ole. Toiselle ratkaisu on eri kuin toiselle.
    Jokaisen on ihan itse oma ratkaisunsa tehtävä. Olen tavannut monta hyvää terapeuttia pidän tärkeimpänä ominaisuutena helppoa lähestymistä ja tunnetta että ihminen kuuntelee tuomitsematta.

    Kirjoittaessasi mummo sinun persoonasi vaan on hyvin vahvasti esillä samoin mielipiteesi, siitä johtuen en usko kykyysi esiintyä edes vartaistukijana saati ns. kuuntelijana vaikeuksissa olevalle. Toistaiseksi kirjoituksissasi ei ole henkilökohtainen mielipiteesi jäänyt piiloon.
    Ylimielisyys ei ole hyve. Ei sen henkilökohtaisempaa.

    Mulla vain jotenkin on sellainen "kutina", että muori luonut oman käsityksensä oman tästä asiasta, kirjoittaa siitä pitkiä tekstejä ja sitten pitää kynsin hampain kiinni omista jutuistaan jotka on syntyneet voimakkaasti oman maailmankatsomuksen pohjalta. En ole yhtään varma, että onko tuo oikea tapa lähestyä tällaista asiaa. Mutta sinä sanoit asian viimeisessä kappaleessa loistavasti. Valitettavasti joudun allekirjoittamaan tuon.

    Eikö nykyään saa olla mitään mieltä? Jos olet eri mieltä mummon kanssa, ole. Miksi täällä ei saa olla mielipiteitä, myös vahvoja mielipiteitä? Koetko sinä ne jotenkin uhkaavana? Minä en ainakaan. Minusta on mukavaa lukea ihmisten mielipiteitä. Jos olen eri mieltä, toki koen silloin itse olevani oikeassa, koska muutenhan vaihtaisin mielipiteeni. Kyllä täällä saa olla "väärässä". Kaikki mielipiteet ovat arvokkaita ja kysymys kuuluu, mikä on sinusta "totuus". Jokaisen "totuus" voi olla ihan erilainen.

    Älä mummi lopeta. Vaikka minä en ole kaikista aioista samaa mieltä kanssasi, juttujasi on mukava lukea. Nimenomaan erilaiset näkökannat saavat omiinkin näkökantoihin lisää puhtia suuntaan tai toiseen.

    Äänestä

  • Pöh ja Puh kirjoitti:

    Pidän terapeutin työtä tärkeänä samoin vertaistukea mutta sen enempää terapeutti kun muukaan tukija ei saisi esittää ratkaisumalleja valmiina toisen henkilön ongelmiin.Enintään rohkaista ratkaisujen tekemisessä.
    Tietysti ihmisillä on mielipiteitä ja niitä ei aina pysty kokonaan sulkemaan sisäänsä sen näkee erityisesti täällä kirjoitteluissa.
    Valmista ratkaisumallia joka sopisi kaikille ei vaan ole. Toiselle ratkaisu on eri kuin toiselle.
    Jokaisen on ihan itse oma ratkaisunsa tehtävä. Olen tavannut monta hyvää terapeuttia pidän tärkeimpänä ominaisuutena helppoa lähestymistä ja tunnetta että ihminen kuuntelee tuomitsematta.

    Kirjoittaessasi mummo sinun persoonasi vaan on hyvin vahvasti esillä samoin mielipiteesi, siitä johtuen en usko kykyysi esiintyä edes vartaistukijana saati ns. kuuntelijana vaikeuksissa olevalle. Toistaiseksi kirjoituksissasi ei ole henkilökohtainen mielipiteesi jäänyt piiloon.
    Ylimielisyys ei ole hyve. Ei sen henkilökohtaisempaa.

    olemme ainakin joissakin asioissa samaa mieltä, eli eri ihmisille eri ratkaisuja. Jokainen tekee oman ratkaisunsa ja hänen tulee ottaa siitä vastuu. Ja tuota ennen jokainen etsii eri vaihtoehtoja ja ainakin selityksiä ymmärtääkseen mitä ja miksi, ennen kuin osaa tehdä päätöksiä.

    Arjessa puhutaan ja tarjotaan mitä ihmeellisimpiä neuvoja tai mielipiteitä. Tämä palsta on mielestäni hyvä ”peili”, koska täällä näkyy etenkin ”tavallisimmat” suuntaukset. On vain hyvä että niitä voi pohtia jokainen omassa itsessään, ilman että mikään auktoriteetti niitä tukahduttaa. Samalla voi myös miettiä vähän syvemmältä mitä ei ehkä tule muutoin tehneeksi.

    Se, että tarjoaa eri vaihtoehtoja on juuri se, mitä ihmiset tulevat hakemaan ylipäätään asiantuntijoilta. Jos kerran tiedät terapiasta, tiedät myös sen, että suurimmat ongelmat ovat vuorovaikutuksessa. Jo sen hahmottaminen, mitä kuunteleminen ja ilmaiseminen ovat, voi olla yksi avain ja työkalu jolla parit pääsevät eteenpäin. Terapeutti ei tarjoa ratkaisua, mutta ikävä kyllä tietyt teoriat määrittelevät aivan liiaksi sitä, mihin ihmisiä ohjataan. Arvovapaus on silloin pelkkä sana.

    Mielestäni hyvä terapeutti osaa monta eri lähestymistapaa. Hän osaa myös reflektoida omaa arvomaailmaansa pohjia myöten. Hän kykenee myös korjaamaan virheelliset toimintatapansa. Samoin hän kykenee todellakin kuuntelemaan kahta erilaista maailmaa ja tekemään itsensä tarpeettomaksi.

    Muista että täällä et terapoi vaan olet samanvertainen muiden kanssa. Täällä voit kertoa myös sen oman henkilökohtaisen mielipiteesi. Yleisiä neuvoja ei ole, siksi on hyvä että niitä on monenlaisia, joista voi kukin miettiä, mikä se hänen kohdallaan voisi olla. Eikö vain?

    Äänestä

  • NightBowler kirjoitti:

    Mulla vain jotenkin on sellainen "kutina", että muori luonut oman käsityksensä oman tästä asiasta, kirjoittaa siitä pitkiä tekstejä ja sitten pitää kynsin hampain kiinni omista jutuistaan jotka on syntyneet voimakkaasti oman maailmankatsomuksen pohjalta. En ole yhtään varma, että onko tuo oikea tapa lähestyä tällaista asiaa. Mutta sinä sanoit asian viimeisessä kappaleessa loistavasti. Valitettavasti joudun allekirjoittamaan tuon.

    sillä olen havahtunut siihen että miesten puolia ei juuri pidetä. Olen sen verran feministi, että koen tämänkin puolen tärkeäksi. Miksi miesten arvostuksen, hellyyden tai riittämättömyyden tunteita ei oteta huomioon samoin kuin naisten? Miksi joidenkin naisten vallankäytöstä pitää vaieta? Kuten naisten harrastamasta mm. väkivallasta?

    Se että naisia pidetään moraalisempina seksuaalisesti, parempana vanhempana, taitavampana ihmissuhdeasioissa tai että naisten tarpeet ovat enemmän kuin miesten ei mielestäni ole ihan oikeudenmukaista. Se ulottuu jopa virkakoneistoon kuten sosiaalialalle ja toisinaan mentaalialaan.

    Toisaalta tämä ketju saa pohtimaan, että miksi ei saa esittää pienitäkään kritiikkiä mm. siitä, mistä miehet usein valittaa? Vain naista kuunnellaan. Enkä väitä että aina yhtyisin miesten kanssa samoihin katsantokantoihin, mutta miksi naisten vallankäytöstä ei saa puhua?

    Äänestä

  • mummomuori* kirjoitti:

    olemme ainakin joissakin asioissa samaa mieltä, eli eri ihmisille eri ratkaisuja. Jokainen tekee oman ratkaisunsa ja hänen tulee ottaa siitä vastuu. Ja tuota ennen jokainen etsii eri vaihtoehtoja ja ainakin selityksiä ymmärtääkseen mitä ja miksi, ennen kuin osaa tehdä päätöksiä.

    Arjessa puhutaan ja tarjotaan mitä ihmeellisimpiä neuvoja tai mielipiteitä. Tämä palsta on mielestäni hyvä ”peili”, koska täällä näkyy etenkin ”tavallisimmat” suuntaukset. On vain hyvä että niitä voi pohtia jokainen omassa itsessään, ilman että mikään auktoriteetti niitä tukahduttaa. Samalla voi myös miettiä vähän syvemmältä mitä ei ehkä tule muutoin tehneeksi.

    Se, että tarjoaa eri vaihtoehtoja on juuri se, mitä ihmiset tulevat hakemaan ylipäätään asiantuntijoilta. Jos kerran tiedät terapiasta, tiedät myös sen, että suurimmat ongelmat ovat vuorovaikutuksessa. Jo sen hahmottaminen, mitä kuunteleminen ja ilmaiseminen ovat, voi olla yksi avain ja työkalu jolla parit pääsevät eteenpäin. Terapeutti ei tarjoa ratkaisua, mutta ikävä kyllä tietyt teoriat määrittelevät aivan liiaksi sitä, mihin ihmisiä ohjataan. Arvovapaus on silloin pelkkä sana.

    Mielestäni hyvä terapeutti osaa monta eri lähestymistapaa. Hän osaa myös reflektoida omaa arvomaailmaansa pohjia myöten. Hän kykenee myös korjaamaan virheelliset toimintatapansa. Samoin hän kykenee todellakin kuuntelemaan kahta erilaista maailmaa ja tekemään itsensä tarpeettomaksi.

    Muista että täällä et terapoi vaan olet samanvertainen muiden kanssa. Täällä voit kertoa myös sen oman henkilökohtaisen mielipiteesi. Yleisiä neuvoja ei ole, siksi on hyvä että niitä on monenlaisia, joista voi kukin miettiä, mikä se hänen kohdallaan voisi olla. Eikö vain?

    pettävät naiset. Niin helvetin yksisilmäisesti muori puhuu VAIN JA AINOASTAAN pettävistä miehistä.

    Äänestä

  • muorilta otsikkoa kirjoitti:

    pettävät naiset. Niin helvetin yksisilmäisesti muori puhuu VAIN JA AINOASTAAN pettävistä miehistä.

    sinä sitten pettävistä miehistä! Miksi mummin pitäisi kirjoittaa "sinun ehdoillasi", koska SINUSTA tämä on niin helvetin yksisilmäisestä. Mummeli saa kirjoittaa, vaikka joka kerta samasta aiheesta tänne, jos häntä huvittaa. Elä ja anna muiden elää. Ja hei eihän sinun tartte lukea yhtään mummin kirjoitusta, kun näet nimimerkin "mummumuori", älä lue, jos ei miellytä.

    Sinä myös olet vapaa aloittamaan tänne kirjoittelun!

    Äänestä

  • liisaihmemaa kirjoitti:

    pettävistä naisista. Kyllä hän kirjoittaa vain pettävistä miehistä. Ja pohtii asioita ikäänkuin hänellä olisi asioista ainoa oikea mielipide.

    Äänestä

  • koskaan kirjoita kirjoitti:

    Nimenomaan ylimielisyys paistaa joka mummon kirjoituksessa. Samoin nämä hauskat tukijat jotka hyökkäävät heti jos joku huomauttaa asiasta.
    Varmasti jotain sukulaisia joille mummon kirjoitustaito on pyhää.
    Ikävä kun asioista ei voi keskustella aidosti vaan kaikkien pitäisi kumarrella jonkin yhden kirjoittelua harrastavan tyhjää saman toistoa.

    Äänestä

  • Pinja Siemen kirjoitti:

    Edelleen miksi mummin pitäisi kirjoittaa pettävistä naisista, jos hän ei halua? Miksi hän ei saa kirjoittaa mistä haluaa? Edelleen tehän voitte itse kirjoittaa taas mistä te haluatte! Eihän kukaan täällä voi myöskään määrätä, mistä teidän tulee kirjoittaa.

    Sana on vapaa, olkaa hyvä ja kirjoittakaa itse ihan mistä haluatte ja niin fiksusti kuin osaatte ja olkaa rauhassa vahvasti jotain mieltä, tuokaa näkemyksenne esille asioista. Se, että olemme eri mieltä asioista, avaa mahdollisuuden keskustelulle. Ei ole olemassa yhtä ainoasta oikeata totuutta, on vain joukko mielipiteitä, joista jokainen valitsee itselleen sen oman totuuden. Me voimme silti kunnioittaa toistenkin totuuksia, vaikka olisimme eri mieltä. Jos kaikki ihmiset olisivat samaa mieltä kaikista asioista, eihän silloin syntyisi keskustelua. Saa olla mieltä! Kun olette erimieltä mummin kanssa, kirjoittakaa millä tavalla ja perustelkaa, se tekee nimenomaan tekee tästä palstasta mielenkiintoisen. Se, että ilmoittaa jonkun toisen olevan väärässä ilman perusteluja sekä keroo toisen olevan ylimielinen ym, ei ole keskustelua, vaan huonoa käytöstä!

    pettävistä miehistä, mutta esimerkiksi mummomuorin kommentti:
    "Kuitenkin jostain kumman syystä etenkin miehet suhtautuvat hyvin nuivasti siihen, että oma vaimo käy naapurin sedän hoidossa. Miksi miehet eivät innosta vaimojaan samanlaiseen pettämiseen kuin mitä itse harrastavat?"

    on yksinkertaisesti täysin yksisilmäinen, mistä häntä juuri syytettiin. tuosta saa täysin sellaisen käsityksen että mummomuorin mielestä vain miehet pettävät ja sillä selvä.

    Sana on vapaa se on tosi.
    Perustelen mainitsemaani ylimielisyys väitettä, sehän on minun mielipide ei
    loukkaus. Perustuu sananvapauteen.
    Muistan joskus useitaki kyseisen kirjoittajan kommeentteja joista mielipide on saanut
    minun kohdalla alkunsa on, -Hohhoijaa- tai -Et taida ymmärtää lukemaasi- tai -lueppa lisää wikipedian sivulta aiheesta-. Nämä luo ylimielisen kuvan kirjoittajasta jonka mielipide on ainoa oikea keskustelunaiheesta.
    Saa olla mieltä kunhan ei suhtaudu väheksyen muiden mielipiteisiin tai korosta omaansa turhaan. keskustelu perustuu kuuntelutaitoon samoin avoimeen suhtautumiseen muiden mielipiteille myös.

    Äänestä

  • asdasdfgdfgd kirjoitti:

    Ok, sinä olet saanut sen käsityksen, että vain mummin mielestä vain miehet pettävät, mitä sitten? Kyllä hän saa olla sitä mieltä tai mitä muuta mieltä hyvänsä. Se on hänen oikeutensa.

    Minusta naiset pettävät nykyään yhtä paljon. Olen myös lukenut tilastoja asiasta. En nyt muista tähän hätään heti mistä, joten linkkiä en nyt voi antaa.

    Aivan. Kun koit, että hän suhtautui sinuun henkilökohtaisesti ylimielisesti, toki siitä on ihan hyvä huomauttaa ja vielä kun kertoo miten hän sen teki.

    Minä tykkään keskustella ja pohtia, miksi ihmiset ajattelevat niin kuin he ajattelevat. Meillä kaikilla on niin erilainen elämänhistoria ja kokemusmaailma. Jokainen lähtee aina omista lähtökohdistaan.

    Äänestä

  • koskaan kirjoita kirjoitti:

    pettävistä naisista. Kyllä hän kirjoittaa vain pettävistä miehistä. Ja pohtii asioita ikäänkuin hänellä olisi asioista ainoa oikea mielipide.

    uskaltaa täällä kritisoida muoria. Hänen tekstinsä toistavat aina vaan samoja asioita. Kuinka miehet pettävät ja pläääp pläääp. Ikinä ei aloitusta kuinka nykyajan naiset pettävät. Muorilla on jäänyt sama levy päälle. Todella ärsyttävää.

    Äänestä

  • liisaihmemaa kirjoitti:

    Ok, sinä olet saanut sen käsityksen, että vain mummin mielestä vain miehet pettävät, mitä sitten? Kyllä hän saa olla sitä mieltä tai mitä muuta mieltä hyvänsä. Se on hänen oikeutensa.

    Minusta naiset pettävät nykyään yhtä paljon. Olen myös lukenut tilastoja asiasta. En nyt muista tähän hätään heti mistä, joten linkkiä en nyt voi antaa.

    "Ok, sinä olet saanut sen käsityksen, että vain mummin mielestä vain miehet pettävät, mitä sitten? Kyllä hän saa olla sitä mieltä tai mitä muuta mieltä hyvänsä. Se on hänen oikeutensa. "

    joo ja siitä mummomuoria saa haukkua niin paljon kuin sielu sietää, se on meidän oikeutemme.

    Äänestä

  • dfg567jghj kirjoitti:

    Lähinnä huonoa käytöstä! Aikuiset lapset ovat kaikkein pahimpia, he vaativat itselleen aikuisten oikeuksia ja kunnioitusta (muilta ihmisiltä vaaditaan aikuisten velvollisuusksia), mutta sallivat itselleen huonon käytöksen.

    Äänestä

  • edes joku kirjoitti:

    uskaltaa täällä kritisoida muoria. Hänen tekstinsä toistavat aina vaan samoja asioita. Kuinka miehet pettävät ja pläääp pläääp. Ikinä ei aloitusta kuinka nykyajan naiset pettävät. Muorilla on jäänyt sama levy päälle. Todella ärsyttävää.

    Uskaltaa! Krtitisoiminenko vaikeaa? Haukkuminen, mollaaminen, arvostelu ja vähättely eivät ole vaikeita. Lähinnä huonoa köytöstä. Vaikeampaa on olla eri mieltä ja silti kunnioittaa muiden mielipiteitä. Jos haluaa ottaa kantaa toisen kirjoitukseen, sen voi tehdä myös aikuismaisesti. Kertoa miksi itse ajattelee eri tavalla, perustella tai jättää kyseisen ihmisen tekstit huomiotta. Täällä ei ole pakko lukea kenekään toisen kirjoituksia.

    ALOITA SINÄ SELLAINEN AIHE, JOKA KIINNOSTAA SINUA.

    Äänestä

  • liisaihmemaa kirjoitti:

    Lähinnä huonoa käytöstä! Aikuiset lapset ovat kaikkein pahimpia, he vaativat itselleen aikuisten oikeuksia ja kunnioitusta (muilta ihmisiltä vaaditaan aikuisten velvollisuusksia), mutta sallivat itselleen huonon käytöksen.

    Joku omituinen sairas ihailu tässä paistaa "liisan" kirjoituksissa.

    Oletko todella noin vain yhden kirjoittajan pauloissa?

    Pidät tiukasti huolen että muori nostetaan kritiikittömän palvonnan kohteeksi
    on keskustelunaihe mikä hyvänsä.

    Äänestä

  • Sivusta seurannut kirjoitti:

    Joku omituinen sairas ihailu tässä paistaa "liisan" kirjoituksissa.

    Oletko todella noin vain yhden kirjoittajan pauloissa?

    Pidät tiukasti huolen että muori nostetaan kritiikittömän palvonnan kohteeksi
    on keskustelunaihe mikä hyvänsä.

    Sillä nyt ei ole mitään merkitystä pidänkö hänen kirjoituksistaan vai en, olenko samaa mieltä vai en mummin kanssa, vaan minusta täällä on häntä kohtaan esitetty nimenomaan asiatonta vähättelevää kriitiikkiä. "Tarkkismaikkaa ärsyttää huono käytös".

    Äänestä

  • liisaihmemaa kirjoitti:

    Sillä nyt ei ole mitään merkitystä pidänkö hänen kirjoituksistaan vai en, olenko samaa mieltä vai en mummin kanssa, vaan minusta täällä on häntä kohtaan esitetty nimenomaan asiatonta vähättelevää kriitiikkiä. "Tarkkismaikkaa ärsyttää huono käytös".

    Tarkkikset taitaa olla manneisyyttä nykyään jo. nythän kaikki lapsetovat samanarvoisia ja erityisluokille taidetaan siirtää jos vanhemmat suostuvat.
    Tämä nyt ei liittynyt muoriin mitenkään.
    Maikalla ei saisi olla suosikkeja ja maikka jos oletkin se ei edellytä
    nostamaan edes itseään korkeammalle jakkaralle täällähän ollaan kaikki
    tasa-arvoisia, eikö?
    Opettajiin muuten on aina tehnyt sivistyssanat ja pitkät koulu-aineet
    vaikutuksen.

    Äänestä

  • Pöh ja Pah kirjoitti:

    "Tarkkis" on vanha termi, käytin sitä tarkoituksella. Normikoulusta voi myös saada "potkut". Vaihtoehdoksi ei aina jää kuin erityisluokka (erityiskoulujakin on), pajaluokkia ja poikakoteja ym.

    Tasa-arvoisuuden ja lähimmäisen kunnioituksen nimissä puutunkin tähän vähättelevään kritiikkiin.

    Äänestä

"Edelleenkin miehen rooliin kuuluu vastuun kantaminen, niin taloudesta, asumisesta kuin perheestä kokonaisuudessa."

Eletään varmaan eri maailmassa. Kyllä se on nainen, joka kantaa vastuun niin taloudesta, asumisesta kuin lapsistakin. Ja siinä sivussa pitäisi olla miehelle hyvä vaimo, rakastajatar, tuki ja turva. Blaah. Terapeutit ovat myös heikkojen ja onnettomien miesten puolella. Vaikka heidän ei missään nimessä pitäisi olla kummankaan puolella vaan auttaa paria selviämään ongelmistaan! Se ei tapahdu syyttelemällä.

Parisuhteen asiat ovat aina yksilötasolla. Ei miehen ja naisen asioita.

Äänestä
  • sekä keskimääräisestä tilanteesta mitä eri rooleihin kytketään. Muista, kun puhutaan yleisellä tasolla se ei tarkoita, etteikö vaihteluita olisi. Koska olen itsekin elänyt kantaen kokonaisvastuuta eli tavallaan periteisessä miehen roolissa, uskallan väittää että enemmän on naisia jotka eivät tee näin.

    Juuri näin, terapeutti ei saisi olla kummankaan puolella. Mutta koska terapetitkin ovat ihmisiä joten joukkoon mahtuu niitä, joilla oma asenne ohjaa liikaa. Samalla tavoin kuin nykyään voimme kritisoida ja keskustella mm. lääketieteestä ja eri lääkäreistä pitäisi voida samaa keskustelua käydä myös mentaalipuolen auktoriteeteista.

    No, tuo sitten lienee yksi teoreettinen käsitys, ollaanko vain ja ainoastaan yksilöitä vai löytyykö meistä yhteisiä tekijöitä ja kuinka ympäröivä yhteiskunta vaikuttaa yksilöön tai yksilö siihen.

    Äänestä

Hyvä ja asiallinen teksti. Mutta mulla on jotenkin sellainen käsitys, että sulta aina unohtuu se tosiasia, että pettämistä on tapahtunut aina läpi historian ja tulee tapahtumaan. Ei pettäminen ole mikään uusi kulttuurinen ilmiö. Ennen mies oli perheen pää, kynti pellot, raivas metsät. Silti talojen piiat pyöräytteli vaijettuja lapsia, jotka saivat alkunsa navetoissa ja saunoissa.

Nykyinen urbaani ympäristö antaa vaan miehelle enemmän virikkeitä ja mahdollisuuksia toteuttaa vaistojaan.

Äänestä
  • on tullut uskottomuuteenkin. Kaksi asiaa sen tekee. Ehkäisy ja taloudellinen tasa-arvo.

    Äänestä

  • on ollut, mutta se lienee ollut sitä enemmän yläluokalle. Kun miettii kuinka suuri osa ihmistä on siihen kuulunut, niin ehkä yksilöiden määrä on ollut vähäisempi. Toinen on että yhteisön kontrolli on ollut tiukempaa. Kolmas että maksullinen seksi on toiminut ”hyväksyttynä” pettämisen muotona ja toimii edelleenkin. Neljäntenä se, että avioeron mahdollisuus on ollut minimaalinen.

    Suurin osa piikojen vahinkolapsista on tainnu saada alkunsa ihan perinteisesti vapaan renkimiehen kanssa? Toki isännillä oli tapana käydä yöjalassakin. Pettämistä on ollut liitoissa, jotka ovat syntyneet taloudellisen edun takia, mikä oli hyvin tavallista. Samoin kun naiset olivat aina raskaana, tai seksi koettiin ahdistavana, niin aviovelvollisuudet saatettiin luovuttaa ulkopuolisen hoidettavaksi suosiolla. Usein naiset kyllä tiesivät ja miehillä oli puolittainen lupa. Kun esiaviollinen seksikin oli tuomittavaa, niin syrjähypyt oli ainoa keino saada uusia seksikokemuksia.

    Kun tutustut mm. oikeuden historiaan, niin myös kiinni jäädessä oli riski rangaistukseen suuri. Voimakas uskonnollinen moraali ja raskauden pelko toimi, eikä isyyttä voitu tarkasti todistaa.

    Vastapainoksi tulee muistaa, että harvoin historia kertoo tilanteista, joissa puolisot ovat olleet ehdottomasti uskollisia – he todennäköisesti ovat olleet enemmistö. Nyt uskollisuuden käsite on toinen, kun pyrimme solmimaan enemmän tunnesuhteita. Pyrimme siis läheisempään suhteeseen kuin mitä aiemmin avioliitoissa on tilanne ollut. Se taas asettaa uudenlaisia vaatimuksia sille että ihmissuhteet toimivat myös parisuhteessa. Vielä kauemmas mennäkseni, niin avioliittojen tarkoitus oli myös vähentää isyysriitoja ja saada lapsille turvatumpi elämä.

    Seksiin liittyy voimakas vietti, jota me kuitenkin voimme ohjata. Yksinkertaisesti jos haluamme elää rauhallisessa yhteiskunnassa, on meidän pakko oppia elämään näiden viettiemme kanssa. Emme voi lyödä, emme tappaa, emme toimia epärehellisesti, harrastaa promiskuiteettia tai syödä itseämme hengiltä ilman, etteikö se toimisi yhteiskuntaa ja yhteisöä tai itseämme kohtaan vahingoittavasti.

    Muistathan senkin että ihmisen ”vaistot” ovat rappeutuneet (degeneraatio), koska mitä älykkäämpi olento on, sitä vähemmän tarvitaan automaattista käyttäytymistä.

    Äänestä

  • mummomuori* kirjoitti:

    on ollut, mutta se lienee ollut sitä enemmän yläluokalle. Kun miettii kuinka suuri osa ihmistä on siihen kuulunut, niin ehkä yksilöiden määrä on ollut vähäisempi. Toinen on että yhteisön kontrolli on ollut tiukempaa. Kolmas että maksullinen seksi on toiminut ”hyväksyttynä” pettämisen muotona ja toimii edelleenkin. Neljäntenä se, että avioeron mahdollisuus on ollut minimaalinen.

    Ei ole ihmisiäkään ollut näin paljoa siis suhteutettuna väkilukuun ei vieraissa nainti ole juurikaan muuttunut. Käydään vaan avoimemmin.
    Samoin ne piikalikat joita isännät on käyneet pökkimässä navetalla, osa oisi nykyyhteiskunnassa olleet vielä alaikäisiä ja lapsia, ei voi edes laskea suhteiksi mies on ainoostaan pussejaan tyhjennelleet.
    Jos laskettaisiin, jos voitais edes laskea. Mahdotontahan se on. Silti tavat ei ole muuttuneet juurikaan miksikään. Piikalikkakin saatto jopa oppia nauttimaan siitä huomiosta kun sai isännän kalua sen oman miehen lisäksi. Ihminen edelleen rappeutuneista vaistoistaan huolimatta toimii himojen vietävänä hyvin paljon.
    Himo sumentaa älynkäytön tuokin on ihan asiantuntijoiden todistamaa. On se vietti aika vahva siis edelleen.

    Äänestä

  • MaunoAhonenTre kirjoitti:

    puhutaan siis suhteessa väkilukuun. Jos nyt vauraasti voi 60 % ja tuolloin 20% niin suhteessa oli vähemmän niitä joilla oli varaa etenkin salasuhteisiin.

    Tavat ovat muuttuneet aika lailla. Jo suhtautuminen seksiin on ollut tavallaan luonnollisempaa eli se ei ole ollut päällimmäisenä ja jokapäiväistä leipää kuten nyt. Etenkin kun nyt ihmisillä on joutoaikaa eikä elämänsisältöä (vankkoja arvoja) niin tyhjyyden ahdistusta puretaan nopeisiin ”nautintoihin” eli materiaan, elämyksiin, päihteisiin, seksiin, ruokaan jne. Nämä taas johtavat hyvin herkästi riippuvuuteen.

    Eiköhän pettämiseen liity epärehellisyys enemmän kuin mitkään vietit? Eli alttius petokseen, toisten ihmisten huijaamiseen tai hyväksikäyttöön, asioiden salaaminen ja oman kilven kiillotus ovat kuitenkin enemmän kulttuurin kautta opittua kuin automaattista vaistokäyttäytymistä.

    Himo voi olla siis itse aiheutettua eikä sillä ole enää juurikaan tekemistä minkään ”vaiston” kanssa. Niinhän se alkoholimikin (viinan himo) sumentaa järjenkäytön ja onko sitten sekin ”vietti” joka vain joillakin liian vahva? Eli pitäisikö hyväksyä se että huumeet, alkoholi, lääkkeet, lihavuus jne. ovat juttuja joille ei kannata edes yrittää mitään?

    Mistään salasuhteista ei ollut kyse vaan vieraissa käynti siis isäntä vaikka naida napsautti piikalikkaa.
    Ihan selvästi petturi vaimoonsa kohtaan ja ei paljon viitsitty meteliä pitää siinä saatto renkikin välillä käydä pukilla.
    Väkiluku 1900 luvun alussa on suomessakin ollut vain noi 2milj. ja jos mennään taaksepäin aikaan jollon ne kirkonisät on olleet vallassa 1700 luvulla suomessa alle miljoona asukasta sitä vaan ettei voi verrata edes tähän vuosituhanteen pettäminen on jatkunut ihan samana ja väkilukuun nähden yhtä tiiviinä.
    Voisin väittää ettei ne kaikki vaistot ja himot ole niin hallittavissa kuitenkaan.
    Kirkonmiehet on muuten ihan samojen himojen vietävänä vieläkin kuin muutkin.

    Äänestä

  • mummomuori* kirjoitti:

    puhutaan siis suhteessa väkilukuun. Jos nyt vauraasti voi 60 % ja tuolloin 20% niin suhteessa oli vähemmän niitä joilla oli varaa etenkin salasuhteisiin.

    Tavat ovat muuttuneet aika lailla. Jo suhtautuminen seksiin on ollut tavallaan luonnollisempaa eli se ei ole ollut päällimmäisenä ja jokapäiväistä leipää kuten nyt. Etenkin kun nyt ihmisillä on joutoaikaa eikä elämänsisältöä (vankkoja arvoja) niin tyhjyyden ahdistusta puretaan nopeisiin ”nautintoihin” eli materiaan, elämyksiin, päihteisiin, seksiin, ruokaan jne. Nämä taas johtavat hyvin herkästi riippuvuuteen.

    Eiköhän pettämiseen liity epärehellisyys enemmän kuin mitkään vietit? Eli alttius petokseen, toisten ihmisten huijaamiseen tai hyväksikäyttöön, asioiden salaaminen ja oman kilven kiillotus ovat kuitenkin enemmän kulttuurin kautta opittua kuin automaattista vaistokäyttäytymistä.

    Himo voi olla siis itse aiheutettua eikä sillä ole enää juurikaan tekemistä minkään ”vaiston” kanssa. Niinhän se alkoholimikin (viinan himo) sumentaa järjenkäytön ja onko sitten sekin ”vietti” joka vain joillakin liian vahva? Eli pitäisikö hyväksyä se että huumeet, alkoholi, lääkkeet, lihavuus jne. ovat juttuja joille ei kannata edes yrittää mitään?

    "Himo voi olla siis itse aiheutettua eikä sillä ole enää juurikaan tekemistä minkään "vaiston" kanssa." Himo on asia joka soveltuu kaikkiin elämän puoliin. Jos alkaa himoita naapurin vaimoa tai miestä, tai vaikka naapurin elintasoa, uutta autoa, taloa tai ihan mitä vaan mikä näyttää naapurilla olevan, ja itseltä puuttuu, ja jos tämä himo vain koko ajan pahenee, niin se voi aiheuttaa todella pahoja asioita.

    Jos ihminen päästää himonsa valloilleen niin seuraukset saattavat olla pahimmassa tapauksessa todella traagisia. Kyllä ihmisellä pitää olla itse vastuu kuinka paljon hän himoitsee sellaisia asioita kuten nyt esim. toisen puolisoa. Himo on juuri se asia minkä vuoksi on jopa murhattu ihmisiä kun se ei ole enää mitenkään hallinnassa.

    Äänestä

  • mummomuori* kirjoitti:

    on ollut, mutta se lienee ollut sitä enemmän yläluokalle. Kun miettii kuinka suuri osa ihmistä on siihen kuulunut, niin ehkä yksilöiden määrä on ollut vähäisempi. Toinen on että yhteisön kontrolli on ollut tiukempaa. Kolmas että maksullinen seksi on toiminut ”hyväksyttynä” pettämisen muotona ja toimii edelleenkin. Neljäntenä se, että avioeron mahdollisuus on ollut minimaalinen.

    Suurin osa piikojen vahinkolapsista on tainnu saada alkunsa ihan perinteisesti vapaan renkimiehen kanssa? Toki isännillä oli tapana käydä yöjalassakin. Pettämistä on ollut liitoissa, jotka ovat syntyneet taloudellisen edun takia, mikä oli hyvin tavallista. Samoin kun naiset olivat aina raskaana, tai seksi koettiin ahdistavana, niin aviovelvollisuudet saatettiin luovuttaa ulkopuolisen hoidettavaksi suosiolla. Usein naiset kyllä tiesivät ja miehillä oli puolittainen lupa. Kun esiaviollinen seksikin oli tuomittavaa, niin syrjähypyt oli ainoa keino saada uusia seksikokemuksia.

    Kun tutustut mm. oikeuden historiaan, niin myös kiinni jäädessä oli riski rangaistukseen suuri. Voimakas uskonnollinen moraali ja raskauden pelko toimi, eikä isyyttä voitu tarkasti todistaa.

    Vastapainoksi tulee muistaa, että harvoin historia kertoo tilanteista, joissa puolisot ovat olleet ehdottomasti uskollisia – he todennäköisesti ovat olleet enemmistö. Nyt uskollisuuden käsite on toinen, kun pyrimme solmimaan enemmän tunnesuhteita. Pyrimme siis läheisempään suhteeseen kuin mitä aiemmin avioliitoissa on tilanne ollut. Se taas asettaa uudenlaisia vaatimuksia sille että ihmissuhteet toimivat myös parisuhteessa. Vielä kauemmas mennäkseni, niin avioliittojen tarkoitus oli myös vähentää isyysriitoja ja saada lapsille turvatumpi elämä.

    Seksiin liittyy voimakas vietti, jota me kuitenkin voimme ohjata. Yksinkertaisesti jos haluamme elää rauhallisessa yhteiskunnassa, on meidän pakko oppia elämään näiden viettiemme kanssa. Emme voi lyödä, emme tappaa, emme toimia epärehellisesti, harrastaa promiskuiteettia tai syödä itseämme hengiltä ilman, etteikö se toimisi yhteiskuntaa ja yhteisöä tai itseämme kohtaan vahingoittavasti.

    Muistathan senkin että ihmisen ”vaistot” ovat rappeutuneet (degeneraatio), koska mitä älykkäämpi olento on, sitä vähemmän tarvitaan automaattista käyttäytymistä.

    nykypäivän uskottomuuteen pitää sotkea historia ja biologia? Ihan sama mitä on satoja vuosia sitten tapahtunut. Samoin kuin hullua puolustella miesten pettämistä biologisella valinnalla. Nyt eletään tätä päivää ja jokainen ihminen on vastuussa teoistaan. Jo peruskoulusta saa sen verran hyvän yleisivistyksen, ettei pitäisi tyhmyyttään pettää ketään - ei miesten eikä naisten.

    Äänestä

  • karppa.. kirjoitti:

    "Himo voi olla siis itse aiheutettua eikä sillä ole enää juurikaan tekemistä minkään "vaiston" kanssa." Himo on asia joka soveltuu kaikkiin elämän puoliin. Jos alkaa himoita naapurin vaimoa tai miestä, tai vaikka naapurin elintasoa, uutta autoa, taloa tai ihan mitä vaan mikä näyttää naapurilla olevan, ja itseltä puuttuu, ja jos tämä himo vain koko ajan pahenee, niin se voi aiheuttaa todella pahoja asioita.

    Jos ihminen päästää himonsa valloilleen niin seuraukset saattavat olla pahimmassa tapauksessa todella traagisia. Kyllä ihmisellä pitää olla itse vastuu kuinka paljon hän himoitsee sellaisia asioita kuten nyt esim. toisen puolisoa. Himo on juuri se asia minkä vuoksi on jopa murhattu ihmisiä kun se ei ole enää mitenkään hallinnassa.

    Nimenomaan, sotia syttyy kun himoitaan toisen omaa. Ihmistä ja hänen ajatuksiaan et voi omistaa.
    Kyse oli onko se vaistomainen toisen oman himoaminen jotenkin kuihtunut?
    Ei ole! Yhtä paljon edelleen miehet nykyään tuijottelevat kuolaten naapurin rouvan perää kuin ennenkin. Sama vaisto, sama himo. Tarpeeksi kun rouvan takamusta kyttää himo kasvaa ja toinen menee runkkaamaan ja toinen kysyy rouvalta audienssia. Siitä se lähtee voihan naapurin rouvakin huomata kuinka himoiten tuijotellaan. Ei tarvitse esittää enää siveää neitoa. Ennenkin otettiin ja annettiin nyt sitä ei vaan hävetä.

    asiat sekoittua.

    Himo ei ole vaistomaista. Seksuaaliset fyysiset reaktiot ovat vaistomaisia mutta niitäkin sinä osittain ohjaat aivoillasi, jotka ovat tärkein ”seksielin”. Omia mielikuviasi ohjaamalla voit ohjata myös reaktioitasi ja toimintaasi. Voit ohjata sitäkin millaisia ärsykkeitä otat vastaat ja mitä et.

    Kyllä ennenkin petettiin. Se vain johti seurauksiin joihin se ei nykyään johda. Ihmisillä ei ollut jatkuvaa ärsyketulvaa seksin suhteen eikä mahdollisuuksiaan niin paljon kuin nyt. Mutta ajatus siitä että ennen oli aivan samanlaista, ei nyt vain pidä paikkaansa. Ihmisten ajatusmaailma (ei niin yksilökeskeinen) kun oli vallan toinen eikä nykyaikaa voi rinnastaa suoraan historiaan.

    Koska seksi on tarve (kuten nälkä), ei se kuluttamalla poistu ja tätä käytetään hyväksi. Jotkut kykenevät erottamaan sen, milloin häntä ohjataan ulkoa päin ja milloin ohjaa ihan itse omaa seksuaalisuuttaan.

    Yritä erottaa kaksi asiaa toisistaan; vapautunut seksuaalisuus ja pettäminen. Nykyaikana ei kenenkään ole pakko tehdä lupausta uskollisuudesta. Nyt naisetkin voivat harrastaa seksiä aktiivisesti kun raskaus ei ole pelkona. Kuitenkin jostain kumman syystä etenkin miehet suhtautuvat hyvin nuivasti siihen, että oma vaimo käy naapurin sedän hoidossa. Miksi miehet eivät innosta vaimojaan samanlaiseen pettämiseen kuin mitä itse harrastavat?

    " Kuitenkin jostain kumman syystä etenkin miehet suhtautuvat hyvin nuivasti siihen, että oma vaimo käy naapurin sedän hoidossa. Miksi miehet eivät innosta vaimojaan samanlaiseen pettämiseen kuin mitä itse harrastavat?"

    nykyään naiset pettää kuule ihan yhtä paljon kuin miehet, alle 30-vuotiaitten ikäluokassa itseasiassa enemmän!!!!

    eli kysymys kuuluu toisinpäin, miksi ihmeessä naiset hyväksyvät pettämisen?

    EI SE OLE MIESTEN VIKA, JOS NAISEN MIELESTÄ RAKASTAMISEEN KUULUU PETTÄMISEN ANTEEKSIANTO, MUTTA MIESTEN MIELESTÄ SIITÄ PITÄISI LYÖDÄ PUUKKO SYDÄMEEN!

    Äänestä

  • Aloittaja

    sdfdfgertdfgdg kirjoitti:

    että naiset ovat opetelleet miehiltä sen, kuinka parisuhteessa ollaan uskottomia.

    Ei ole miesten vika? Hmm, omituista ajatusmaailmaa. Miksi naisten tulisi hyväksyä pettäminen? Miksi naiset eivät voisi opetella elämään avoimessa liitossa, jossa kumpikin voi harrastaa ulkopuolisia seksisuhteita? Silloin ei tarvitsisi pettää? Tai miksi miehet eivät voisi hyväksyä toiselle sitä minkä hyväksyvät itselleen? Tai päinvastoin, miksi miehet eivät vaadi itseltään samaa uskollisuutta kuin naisilta?

    Äänestä

on ainoastaan rooleista. Ei niinkään miehen ja naisen välisistä rooleista, vaan rooleista ja toimintamalleista yleensä. Niihin vaikuttaa suurelta osin näyttämö, vastanäyttelijät ja näytelmän juoni. Käsikirjoitusta parisuhteessa tekee molemmat yksin ja erikseen, tiedostamattaan lähinnä. Jokaisella vuorosanalla on vaikutusta siihen millaisen roolin kumppani kulloinkin ottaa.

Pettäminen on usein ainoa tie todelliseen muutokseen. Tai sen ymmärtämiseen, ettei muutosta tule - ainakaan juuri siinä parisuhteessa. Suurimmat vaikeudet ja ristiriidat parisuhteessa ( ja myös erossa) johtuvatkin yksinkertaisesti siitä, ettei kumppanusten tärkeimmät tarpeet kohtaa. Jos molemmat toteavat "tuo kumppani ei olekaan minulle sopiva" homma on hyvin hanskassa. Ero tulee ja siitä ollaan samaa mieltä. Hyvin usein jäädään parisuhteeseen miettimään ja/tai väittelemään vuosikausiksi mitä tarvitsisi muuttaa ja miten, vai tarvitseeko ylipäänsä mitään muuttaa. Toisen mielestä kun välttämättä tarvitsee ja toisen mielestä välttämättä ei tarvitse.

Itse olen elämäni näyttämöillä seurannut hyvinkin tiiviisti uskottomuusdraamoja. Oli uskoton osapuoli sitten mies tai nainen (tai molemmat yhdessä), niin suurimmaksi osaksi uskotonta kumppania ymmärretään hyvin ja suhdetta jatketaan. Vaikkakin oman itsensä kustannuksella. Eli jos ei kestä kumppaninsa uskottomuutta, mutta silti yrittää kaikintavoin kestää ja ymmärtää, niin lopulta on kuitenkin pakko valita ero. Kuin myös toisinpäin. Ellei enää kestä omaa uskottomuuttaan, niin ero alkaa tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta, vaikka kumppani ei millään haluaisi erota - eikä lapset, ystävät ja sukulaiset.... Ihmisen ns. omat ratkaisut perustuvat hyvin usein paitsi heidän omiin tarpeisiinsa, myös toisten ihmisten, lähimmäisten tarpeisiin. Kiltin tytön ja tohvelisankarin rooli syntyy, kun ihminen ajattelee enemmän toisia kuin itseään. Kuitenkin ensimmäinen, joka näistä rooleista kenties kärsii, on kilttityttö ja tohvelisankari itse. Myöhemmin myös ne lähimmäiset.

Äänestä
  • muta en aivan sanoisi vain.

    Mitä on olla mies tai nainen? Mitkä ovat heidän tehtävänsä parisuhteessa? Meillä on melkoisia arkityyppejä siitä, millaisia miesten tulisi olla ja mitä he ovat.

    Eräs niistä on että mies määritellään hänen peniksensä kautta. Hänen tulee olla aktiivinen ja käyttää penistään mahdollisimman paljon ja tehokkaasti. Hänen miehuutensa on sitä, että hän kykenee saamaan mahdollisimman monta naista halukkaaksi yhdyntään. Eli ellei hän kykenen siihen oman vaimonsa kanssa, hänellä on silloin oikeus toteuttaa miehisyyttään suhteen ulkopuolisten kanssa. Tohvelisankari on siis mies, joka ei toimi näin.

    Ne naiset jotka ovat mieltäneet tällaisen miehen roolin, saattavat odottaa siis miehiltä varsin ristinriitaisia asioita; Miehen aktiivisuutta seksiin ja uskollisuutta. Miehen on teoillaan tai sanoillaan saatettava nainen halukkaaksi, ilman että nainen tekee vastaavaa miehelle. Nainen ”antaa” jos miehen teot miellyttävät.

    Roolien muuttaminen on työlästä. Tässä tilanteessa suosittelen erityisesti terapiaa, koska hän auttaa paria hahmottamaan omaa tilannettaan paremmin. Samoin terapeutilla voi olla hyviä työkaluja joiden avulla pari pääsee itsenäisesti eteenpäin.

    Seksi on tärkeä tekijä mutta onko todella niin tärkeä tekijä, kuin väitetään? Ihmiset ovat yksilöitä. Toisaalta yksilökekseistä ajattelua vaivaa myös itsekkyys ja ahneus. Ylilyönnit ovat aina pahasta –suuntaan tai toiseen.

    Äänestä

  • mummomuori* kirjoitti:

    muta en aivan sanoisi vain.

    Vain mies itse voi määritellä itsensä peniksensä kautta. Käyttää sitä aktiivisesti ja tehokkaasti. Ja saada naiset vakuuttuneeksi miehisestä roolistaan. Yleensä myös siinä onnistuen, sillä eihän ketään saa vakuuttuneeksi, ellei ole vakuuttava, usko itseensä ja rooliinsa. Harva myöskään valitsee roolia, joka olisi täysin ristiriidassa hänen oman persoonansa kanssa. Jos näin sattuu käymään, seuraa vaikeuksia hänelle itselleen. Niistä ei selviä, ellei löydä sitä aitoa omaa itseään.

    On miehiä, jotka haluavat valloittaa ja heille riittää naisia, jotka haluavat tulla valloitetuksi. Aniharva valloittajamies roolissaan haluaa valloittaa vain yhden naisen ja olla tälle uskollinen elämänsä loppuun asti. Silti juuri näiden miesten liitot kestävät parhaiten, koska lähes aina heidän vaimonsa ovat juuri siinä roolissa, johon ovat todella halunneetkin. He haluavat esittää naispääosaa miehensä elämässä. Rakastajattaria tulee ja menee, mutta vaimo on ja pysyy.

    Kaikki miehet eivät elä peniksensä kautta, eivät halua valloittaa. Kaikki naiset eivät halua tulla valloitetuksi. Molemmilla - sekä miehellä että naisella on muutamia yleisiä rooleja. Väitetään jopa, että naisten tulisi kokeilla elämässään vähintään kolmea eri roolia ollakseen tyytyväinen elämäänsä. Miehille ei siirtyminen roolista toiseen ole niin tarpeellista ja tavoiteltavaa. Harmeja seuraakin nimenomaan siitä, että nainen ei joskus osaa tai uskalla kokeilla elämässään omia eri rooleja, mutta odottaa - tai suorastaan vaatii miehen muuttavan rooliaan: ei nyt ihan viikottain, mutta ainakin kerran kuukaudessa ;).

    Nainen kaivaa suurta loukkoa itselleen, jos käyttää seksiä vallan välineenä. Siitä hän itse kärsii ja kantaa seuraukset. Se on joskus varsin traagista.

    Äänestä

  • tragedy* kirjoitti:

    näin. Miehiä on eri tyyppejä - aivan kuten naisiakin. JOtkut ovat syntyneet Don Juaneiksi tai tuntevat olevansa rakkauden jumalattaria. Yleensä tällainen pari ei viihdy keskenään. Suhteeseen ei mahdu kahta valloittajaa tai kahta valloitettavaa. Täytyy olla pari valloittaja-valloitettava.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tragedy* kirjoitti:

    Vain mies itse voi määritellä itsensä peniksensä kautta. Käyttää sitä aktiivisesti ja tehokkaasti. Ja saada naiset vakuuttuneeksi miehisestä roolistaan. Yleensä myös siinä onnistuen, sillä eihän ketään saa vakuuttuneeksi, ellei ole vakuuttava, usko itseensä ja rooliinsa. Harva myöskään valitsee roolia, joka olisi täysin ristiriidassa hänen oman persoonansa kanssa. Jos näin sattuu käymään, seuraa vaikeuksia hänelle itselleen. Niistä ei selviä, ellei löydä sitä aitoa omaa itseään.

    On miehiä, jotka haluavat valloittaa ja heille riittää naisia, jotka haluavat tulla valloitetuksi. Aniharva valloittajamies roolissaan haluaa valloittaa vain yhden naisen ja olla tälle uskollinen elämänsä loppuun asti. Silti juuri näiden miesten liitot kestävät parhaiten, koska lähes aina heidän vaimonsa ovat juuri siinä roolissa, johon ovat todella halunneetkin. He haluavat esittää naispääosaa miehensä elämässä. Rakastajattaria tulee ja menee, mutta vaimo on ja pysyy.

    Kaikki miehet eivät elä peniksensä kautta, eivät halua valloittaa. Kaikki naiset eivät halua tulla valloitetuksi. Molemmilla - sekä miehellä että naisella on muutamia yleisiä rooleja. Väitetään jopa, että naisten tulisi kokeilla elämässään vähintään kolmea eri roolia ollakseen tyytyväinen elämäänsä. Miehille ei siirtyminen roolista toiseen ole niin tarpeellista ja tavoiteltavaa. Harmeja seuraakin nimenomaan siitä, että nainen ei joskus osaa tai uskalla kokeilla elämässään omia eri rooleja, mutta odottaa - tai suorastaan vaatii miehen muuttavan rooliaan: ei nyt ihan viikottain, mutta ainakin kerran kuukaudessa ;).

    Nainen kaivaa suurta loukkoa itselleen, jos käyttää seksiä vallan välineenä. Siitä hän itse kärsii ja kantaa seuraukset. Se on joskus varsin traagista.

    Huomaan että rooli jo sanana näemmä antaa erilaisia mielikuvia. Itse näen että ihmisellä on kymmeniä eri rooleja, osa synnynnäisiä, osa ulkopäin annettuja ja osa itse valittuja. Kulttuuri antaa myös kontekstia mm. sukupuolirooleista, eli normeja on monenlaisia. Noin yleisesti länsimaisessa kulttuurissa on miehen rooli muuttunut, ja uusia rooleja etsitään. Se että mies on hellä, romanttinen, aktiivinen hoivaaja isä, on saanut kritiikkiä etenkin miehiltä.

    Jäin miettimään että mitä nuo kolme eri roolia ovat? Miksi ei useampaa ja rohkeasti mielikuvitusta hyväksi käyttäen erilaisia kokeiluja? Eri roolit auttavat ymmärtämään muita ihmisiä ja näin muuttamaan niitä omia toimintatapojaan, jos tarvis. Pareille mm. roolien vaihtaminen hetkeksi voi avata ratkaisuja moniin arkielämän ongelmiin.

    Äänestä

mukavan aviomiehen, joka haki sieltä ylimääräistä naisseuraa. Harvinaista kyllä, ihastuin tuohon henkilöön, mutta vaikka hän ehdotti lisää tapaamisia, järki ja moraalini sanoo ei. Tuli mieleen, miten hänen aviopuolisonsa on synnyttänyt hänelle monta lasta, pyörittänyt arjen ja juhlan huushollia, mahdollistanut omalta osalta miehen autot. moottoripyörät ym muun maallisen omaisuuden kerryttämisen. Se, että sänkyhommista tulee vanhan toistoa vuosien vieriessä kuuluu vaan asiaan, ja sen joko hyväksyy tai sitten ei. Mutta jos ei ole kokenut koskaan elämässään rakastumisen huumaa, saattaa alkaa kaivata sitä vaikka viiskymppisenää, jolloin voi ajatella sitä oikeutuksena ruveta petollisiin puuhiin. Naiset pettävät harvemmin, koska heillä hyvään seksiin liittyy enemmän romantisointia/mielikuvitusta/tunteen sekoittamista fyysiseen toimintaan

Äänestä
  • tansseissa tapasin/dn

    älä viitsi, olet vain se vaimo (joka esiintyy miehen tavanneena), ja joka yrittää täällä palstoilla hehkuttaa sitä, että muiden naisten (2,3,4, jne) olisi oltava moraalisia! lopeta tuo, sillä miehesi ei muista naisista luovu, etko jo tajua?

    Äänestä

  • tajuatko vaimo? kirjoitti:

    tansseissa tapasin/dn

    älä viitsi, olet vain se vaimo (joka esiintyy miehen tavanneena), ja joka yrittää täällä palstoilla hehkuttaa sitä, että muiden naisten (2,3,4, jne) olisi oltava moraalisia! lopeta tuo, sillä miehesi ei muista naisista luovu, etko jo tajua?

    jotain elämänsä tositapahtumia kirjoittaa, saa tuollaisenkin ajatuksen kuin mitä "tajuatko vaimo" laukaisi. Minä kyllä aioin pitää periaatteesta kiinni, että ukkomiehiin en sekaannu, mutta tämän tapauksen kanssa "paholainen" oli viedä mennessään;)

    Äänestä

  • dn kirjoitti:

    Itse koen ja pyrin olemaan täydellinen mies, osoitan tunteeni, arvostan naisia, rakastan heitä koko sydämmestäni enkä ikinä voisi pettää omaa rakastani. Meitä miehiä yleistetään pettäjiksi mutta on se jännää ettei omasta kaveripiiristä löydy yhtään miestä kenen tietäisin pettäneen. Sen sijaan omissa parisuhteissani minua on petetty kolmesti, enkä ole antanut mitään syytä moiseen. Olen ulkoisesti pätevä, en omi naistani enkä myöskään jätä huomiotta, seksi ei ole ongelma, osoitan tunteeni mutta en kyllästymiseen asti. Silti petetty kolmen eri naisen toimesta... Jossain on varmasti hyviäkin naisia mutta juuri nyt en oikein jaksa uskoa moiseen.

    Äänestä

  • dsadad212121 kirjoitti:

    Sama tilanne minulla, vain päinvastoin. Minua on miehet pettäneet ihan järjestäin
    kaikki joiden kanssa suhde on ollut. 2 avioliittoa on miehen petturuuteen kaatuneet.
    Voin tietysti katsoa peiliin olen yrittänytkin. En usko että kaikki miehet pettävät, en siihenkään että kaikki naiset pettäisivät.
    Jos miehet edes nyt puhun omista existä pystyisivät perustelemaan kunnolla.
    Ei keskustelu kanna mihinkään jos ei pystytä kertomaan todellista syytä. Jos minulla olisi ollut syyt missä olen toiminut väärin olisin voinut edes yrittää korjata toimintatapojani.
    Parisauhteessa uskon molemmissa on vikaa jos ei suju, mutta kun koitin miehiltäni aikanaan kysyä he alkavat keksimään hölmöjä selityksiä joiden ei kukaan usko olevan tosia.
    En nyt niin ääliö ole että uskon miehen jossakin ihme koomassa kulkevan itsekkään tietämättä miksi niin tekee ja naiskentelee muita naisia.
    Mieheni selitys siis oli ettei iutse tiedä miksi petti ja on kulkenut kuin sumussa ja ne naiset muka vain esittää panotoiveitaan jollon mieheni siinä sumussa kulkee seireenin mukaan.
    höpölöpö miehet!
    Kertoisitte totuuden eikä typeriä satuja. Kertokaa jo ennen kun on liian myöhäistä.
    Jos ei seksiä ole riittävästi kotona sillon voi rehellisesti sanoa ettei se riitä ja johtaa siihen koomatilaan.
    Nyt minulla on suhde mieheen joka vaikuttaa liiankin hyvältä ollakseen totta joten uskon että

    Äänestä

  • Kyyninen nainen kirjoitti:

    Uskon että kokemani pettymykset on johtaneet siihen etten osaa enää luottaa
    kenenkään.
    Ei tietenkään ole nykyisen miesystäväni vika et edelliset miehet ovat munanneet kaiken.
    Toivoisin että miehet ja naisetkin alkaisivat todella puhumaan ihan suunsa puhtaaksi ennen vahingon sattumista.

    Äänestä

  • Kyyninen nainen kirjoitti:

    Sama tilanne minulla, vain päinvastoin. Minua on miehet pettäneet ihan järjestäin
    kaikki joiden kanssa suhde on ollut. 2 avioliittoa on miehen petturuuteen kaatuneet.
    Voin tietysti katsoa peiliin olen yrittänytkin. En usko että kaikki miehet pettävät, en siihenkään että kaikki naiset pettäisivät.
    Jos miehet edes nyt puhun omista existä pystyisivät perustelemaan kunnolla.
    Ei keskustelu kanna mihinkään jos ei pystytä kertomaan todellista syytä. Jos minulla olisi ollut syyt missä olen toiminut väärin olisin voinut edes yrittää korjata toimintatapojani.
    Parisauhteessa uskon molemmissa on vikaa jos ei suju, mutta kun koitin miehiltäni aikanaan kysyä he alkavat keksimään hölmöjä selityksiä joiden ei kukaan usko olevan tosia.
    En nyt niin ääliö ole että uskon miehen jossakin ihme koomassa kulkevan itsekkään tietämättä miksi niin tekee ja naiskentelee muita naisia.
    Mieheni selitys siis oli ettei iutse tiedä miksi petti ja on kulkenut kuin sumussa ja ne naiset muka vain esittää panotoiveitaan jollon mieheni siinä sumussa kulkee seireenin mukaan.
    höpölöpö miehet!
    Kertoisitte totuuden eikä typeriä satuja. Kertokaa jo ennen kun on liian myöhäistä.
    Jos ei seksiä ole riittävästi kotona sillon voi rehellisesti sanoa ettei se riitä ja johtaa siihen koomatilaan.
    Nyt minulla on suhde mieheen joka vaikuttaa liiankin hyvältä ollakseen totta joten uskon että

    eivät tosiaankaan usein perustele uskottomuuttaan, kerro siitä totuutta. Vain sen tähden, etteivät osaa sitä tehdä. Perustelu voi myös kuullostaa typerältä, tai ei uskottavalta. Joku voi tosiaan uskottomuuden jälkeen tuntea toimineensa väärin - ja lopettaa siihen paikkaan tai viimeistään sitten, kun tuntee itsensä tarpeeksi ilkeäksi ihmiseksi puolisoaan kohtaan. Eli jossain vaiheessa pettäjän pitäisi herätä tuntemaan puolisoa kohtaan - mmm - jotain. Siis jotain sellaista, että lopettaa syrjähypyt/sivusuhteen. Etenkin, jos kumppani sitä toivoo.

    Ihmiset ovat yleisesti uskottomia "vain seksin", ihastumisen/rakastumisen, intohimon, vaihtelun, seikkailun, jännityksen tai minkä tahansa muun asian takia. Yksi asia on aina sama: he haluavat hetkittäin tai ainakin kerran seksiä jonkun toisen kuin puolisonsa kanssa. EIkä siinä halussa ole oikeastaan kumppanin kanssa mitään keskusteltavaa, siksi siitä ei keskustella. Halua ei voi myöskään poistaa keskustelemalla. Ihan tavallista halua voi puhumalla lieventää tai häivyttää, mutta kiimaa ei.

    Hyvin monella parilla on hiljainen hyväksyntä puolison "hairahduksille" tai kumppanukset ovat toisen tekemisistä yksinkertaisesti tietämättömiä. Jopa vuosia. Jos kymmenen vuoden uskottomuuden jälkeen asia tuleekin puolison tietoon, niin hän ei välttämättä ole siitä moksiskaan. Mikäli sama olisi paljastunut jo kymmenen vuotta sitten, se olisi saattanut olla suoranainen katastrofi. Siis samojenkin ihmisten kesken. Koskaan ei voi sanoa mikä on milloinkin ainoa oikea tapa toimia. Hyvä niin, sillä muuten elämä olisi varsin mielenkiinnotonta ja ihmiset samanlaisia.

    Sinun tapauksessasi mietityttää miksi molemmat miehet ovat jääneet ns. kiinni. "You are only naughty if you get caught" sanoo retrosananlasku. Siinä mielessä miehet ovat munanneet ainoastaan kiinnijäämisessä. Valtaosa miehistä ei tyri ja jää kiinni. Suuri osa naisista katsoo ainakin miehen yksittäistä syrjähyppyä sormien läpi. Vasta jos vieraista tulee tapa, ryhdytään toimiin.

    Äänestä

Mie oon naisvaltaisella alalla töissä ja oon huomannu sellaisen asian, että jos joku on kielellisesti tai jollain muulla tapaa lahjakas, pystyy perusteleen asiansa ja on älykäs, niin häntä vastaan nousee sellainen ihme vastareaktio. Tartutaan ihmeellisiin asioihin, hyökätään persoonaa vastaan ja kommentoidaan inhottavasti aina tilaisuuden tullen. En tiedä, ehkä jotenkin sellainen ihminen koetaan uhkaksi itselleen ja siksi sen toimintaa halutaan rajoittaa ja yrittää määräillä, että tuntisi itsensä jotenkin turvallisemmaksi. Miksi muuten kukaan toimisi niin inhottavalla tavalla, koska eihän se ole keltään pois, jos joku edustaa jotakin siis mitä hyvänsä. Meilläkin yhen naisimmeisen kimppuun hyökätään, ku ehkä se jotenkin haltsaa hommansa paremmin ja on myös miesten kesken "suosittu". Kenellekään hän ei ole ilkeä, mutta häntä kohtaan ollaan ilkeitä. Naiset nimenomaan tekevät tätä.

Äänestä
  • kateellisuushan on meidän naisten pahe. Sitä valitettavasti ilmenee kaikilla työpaikoilla, ystäväpiirissä jne.

    Ja tässäkin tapauksessa ap oli onnellinen ja muutenkin tuntui olevan sinut itsensä kanssa, niin sitä vain voi uskoa, että petetyt vaimot ovat tosi kateellisia ja katkeria tälläisille naisille. Kuten tämä eräs nainen joka täällä "hyökkäili".
    Ja muutenkin tällä palstalla on sellainen kummallinen lynkkaus periaate, että jos olet kakkonen ja kirjoittaisit vaikka kuinka järkeviä, niin vaimot vain huorittelevat.'

    Muistan kun itse kerran kommentoin jonkin petetyn vaimon kirjoitusta, hän oletti että olen ns. "kakkonen", niin hänen mielestään kirjoitukseni oli aivan jostakin... korjasin hänelle kuitenkin, että olen yhtälailla naimisissa oleva, sen jälkeen kommentissani oli tosi paljon hyviä pointteja. Että näin täällä valitettavasti toimitaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

raunielisa kirjoitti:

Täällä on ollut näemmä pitkä ketju erittäin tärkeästä aiheesta. Siitä, kuinka nykyajan miehet kärsivät arvostuksen ja huomion puutteesta avioliitoissaan ja jotka jotkut miehet ovat yrittäneet ratkaista etsimällä tuota arvostusta seksin kautta liiton ulkopuoliselta ihmiseltä.

Vanha maailma jossa miehellä oli oma sijansa ja roolinsa on murtumassa ja ei ole helppoa löytää uusia rooleja. Vaatimukset ovat ristiriitaisia ja tuntuu että ne kasvavat koko ajan. Moni mies on hukassa, koska he eivät enää oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä ja miten olla.

Moni mies on kuitenkin läheisriippuvainen. Edelleenkin miehillä on kovin vähän todellisia ystäviä tai ylipäätään läheisiä joille he uskaltavat avata todellista itseään. Edelleenkin miehen rooliin kuuluu vastuun kantaminen, niin taloudesta, asumisesta kuin perheestä kokonaisuudessa. Nyt siihen lisätään että hänen tulee ottaa vastuu naisen tyydyttämisestä niin emotionaalisesti kuin fyysisesti. Jos mies ei onnistu tässä, naiset eivät epäröi ilmaista pettymystään. Miesten riittämättömyyden tunteet ovat kasvamaan päin.

Nainen joka ottaa samankaltaisen vastuun ei saa osakseen myönteistä palautetta, vaan ehkä väärinymmärretyn feminismin takia naisen tulee ”vaatia” mieheltä koska se kertoo itsensä ”arvostamisesta”. Jostain kummallisesta syystä nainen joka kehuu, kiittää ja ymmärtää miestään, on jotenkin halveksittava ja ”luuseri”.

Eronneen miehen osa on ehkä surkein tässä nykyisessä yhteiskunnassa, jossa hänet vieraannutetaan jopa omista lapsistaan. Turhan moni nainen tuntuu iloitsevan siitä, että he saavat ilkkua noille miehille – etenkin jos he ovat erehtyneet pettämään.

Totuus on että suurin osa pettäjistä on tavallisia hämmentyneitä miehiä, ei psykopaatteja. Miehiä jotka opettelevat tuntemaan itseään ja omaa seksuaalisuuttaan. Miehiä jotka eivät ole oppineet käsittelemään tunteitaan. Miehiä joiden odotetaan osaavan kaiken ihan itsestään, ilman opettelua. Miehiä joiden vaimot saattavat odottaa miehensä osaavan ja kykenevän kaikkeen siihen mihin he itse eivät. Miehiä joilla ei ole resursseja ratkoa ongelmia, koska heille ei ole ehkä kerrottu, mitä muita vaihtoehtoja on kuin osittainen pakeneminen (työhön, harrastuksiin tai vieraan naisen syliin).

Petetyn kostamisen motiivina sanotaan olevan että pettäjä oppii. Suurin osa pettäjistä oppii, mutta ei ehkä niitä asioita joita petetty halusi. Hän voi oppia että pettäminen oli oikein, koska naisesta paljastuikin erittäin ikäviä luonteenpiirteitä. Kylmyyttä, itsekkyyttä, loputonta katkeruutta ja turhan usein lasten vieraannuttamista isästään. Samoin mies voi oppia, että puoliso ei todellakaan ollut sopiva. Hän voi myös oppia että seuraavalla kerralla hän valitsee paremmin ja tuntee jo seuraukset siitä, kun suhdetta ei ajoissa aleta rakentaa.

Terapiasta; Liian monessa perheessä on naiset ottanut vallan toimia ihmissuhde-ekspertteinä. Liian moni nainen menee terapiaan mielessään, että terapeutti toimii heidän asianajajanaan. Liian usein näin käykin, kiitos kehnon terapeuttikoulutuksen, joka tosin alkaa muuttua. Nyt miehen elämää ja rooleja jo viitsitään tarkastella miehen silmin, eikä pelkästään naisen. Totuus kun on useimmiten tuossa välissä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu