"Tasavallan presidentti Tarja Halonen tuomitsee jyrkästi Pride-kulkuetta vastaan tehdyn iskun. Halosen mukaan Suomen hyvä kansainvälinen maine sai kovan kolhun.
- Tämä on erittäin ikävä asia sekä paraatin osallistujille että muille suomalaisille. Me olemme tottuneet arvostamaan ihmisten erilaisuutta, sekä moraalin että tietenkin lainsäädännön edellyttäminä, presidentti Halonen toteaa.
Hän muistuttaa, että Suomen maine kärsii iskun kaltaisista tapahtumista.
- Pride-tapahtuma järjestetään monissa maissa, ja Suomella on ollut näissä asioissa hyvä maine. Se saa nyt kovan kolhun. Kansainvälinen maine, jota tämä tapaus tuo, on kyllä sellaista brändäystä, jota ei toivoisi tulevan.
Suunniteltu isku on vakavampi isku
Presidentti Halonen kertoo olevansa huolissaan paraatin osallistujista.
- On vaatinut vuosikymmenten työtä, että heidät itsensä on saatu uskomaan, että me todella olemme ihmisoikeuksien puolella ja arvostamme ihmisten omaa henkilökohtaista oikeutta vapaasti valita oma seksuaalinen suuntautumisensa.
Halonen vaatii, että syylliset ja asia on tutkittava asiaan kuuluvalla vakavuudella.
- Toivottavasti asiaan saadaan vahva vastaus yhteiskunnalta. Se, että isku oli etukäteen suunniteltu, tekee asiasta vielä vakavamman. Se osoittaa, että ihmiset eivät tee tällaisia asioita hetken mielenailahduksesta."
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/07/halonen_pride-isku_kova_kolhu_suomen_maineelle_1808125.html
- Olisin ihmetellyt, jos Halonen ei asiaan olisi ottanut kantaa. Hyvä näin.
- Tämä on erittäin ikävä asia sekä paraatin osallistujille että muille suomalaisille. Me olemme tottuneet arvostamaan ihmisten erilaisuutta, sekä moraalin että tietenkin lainsäädännön edellyttäminä, presidentti Halonen toteaa.
Hän muistuttaa, että Suomen maine kärsii iskun kaltaisista tapahtumista.
- Pride-tapahtuma järjestetään monissa maissa, ja Suomella on ollut näissä asioissa hyvä maine. Se saa nyt kovan kolhun. Kansainvälinen maine, jota tämä tapaus tuo, on kyllä sellaista brändäystä, jota ei toivoisi tulevan.
Suunniteltu isku on vakavampi isku
Presidentti Halonen kertoo olevansa huolissaan paraatin osallistujista.
- On vaatinut vuosikymmenten työtä, että heidät itsensä on saatu uskomaan, että me todella olemme ihmisoikeuksien puolella ja arvostamme ihmisten omaa henkilökohtaista oikeutta vapaasti valita oma seksuaalinen suuntautumisensa.
Halonen vaatii, että syylliset ja asia on tutkittava asiaan kuuluvalla vakavuudella.
- Toivottavasti asiaan saadaan vahva vastaus yhteiskunnalta. Se, että isku oli etukäteen suunniteltu, tekee asiasta vielä vakavamman. Se osoittaa, että ihmiset eivät tee tällaisia asioita hetken mielenailahduksesta."
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/07/halonen_pride-isku_kova_kolhu_suomen_maineelle_1808125.html
- Olisin ihmetellyt, jos Halonen ei asiaan olisi ottanut kantaa. Hyvä näin.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Mille maineelle? Suomalaiseen viralliseen suvaitsevaisuuteen kuuluu mm. häpeämurhien, uskontopakon ja vauvojen silpomisen suvaitseminen, ei ihmisoikeuksien kunnioittaminen...
Mutta on myös erilaisia kannanottoja.
Kuules, puskanimimerkkikollimaattori: missä ja miten näitä on suvaittu?
Olet todellakin tyypillinen ns. ateisti: suomensisulainen rasisti, joka käyttää ateismia propagandavälineenään.
En lainkaan ihmettelisi, vaikka kävisit helluntaiseurakuntasi kokouksissa joka ilta.
Yksittäisten suomalaisten kannanotot kyllä poikkeavat radikaalisti virallisesta linjasta, joka ei missään tapauksessa halua tuomita suvaitsemattomuutta ja ihmisoikeuksien loukkauksia, etenkin jos ne tapahtuvat omassa maassa...
Ah, ironiaa... :D
mikä on "virallinen linja. Poikien ympärileikkaukseen otti ainakin pelastakaa lapset ry:n puheenjohtaja jyrkän kielteisen kannan, samoin kuin rikospoliisin edustaja. Häpeämurhista on puhunut mm. Turvakotien liiton johtaja. Uskontopakko poistunee, kunhan kirkon ja valtion ero saadaan aikaan.
Se, että KKO on valtio valtiossa ja vähät välittää kirjoitetusta laista, on paskamainen juttu ja siihen pitäisi voida puuttua. Mutta kuka ja miten, onkin vaikeampi juttu.
Jos Sinusta faktat ovat ironiaa, olet hyvin tyypillinen suomensisulainen helluntailanen.
Tänään tähtäimessäsi ovat muslimit, huomenna juutalaiset.
Ylihuomenna kaikki demokraattisesti ja moniarvoisesti ajattelevat.
Epäilemättä kaasu on jo valmiina?
Ei, vaan puskista huutelu kertakäyttönimimerkkiä käyttäen samalla puskanimimerkiksi syytellen on sitä ironiaa, jota maailma ja minä rakastamme! :D
Ei se, että nimettömänä suomensisuna julistat helluntailaista rasismiasi SAMAN puskan takaa, tee sinusta sitä Uskon Marttyyriä, jollaiseksi toivot pääseväsi.
Pistäpä oma nimesi näkyviin, niin sitten on toinen tilanne, parahin varavaltakunnajohtaja, pastori Kollimaattori.
kannattaja hän on, samaa punaperua kuin Halonenkin.
"Hän muistuttaa, että Suomen maine kärsii iskun kaltaisista tapahtumista."
Eihän anarkia kovin edustavaa ole, mutta on huomioitava myös se miten muuallakaan ei homoille pelkästään hurrata. Sitä paitsi Halonen motivoitui ottamaan kantaa lähinnä Setan ex-puheenjohtajan ominaisuudessa. Toivottavasti hänellä olisi selkärankaa puuttua virka-asemansa puolesta puuttua todellisiin ongelmiin kuin mitä jotkut ovat keppostelleet, kun tässä nyt selvästikin on tehty kärpäsestä härkänen. Onko hän esimerkiksi Venäjän 20 000:sta lapsivangista, jotka joutuvat elämään karmeissa olosuhteissa, esittänyt edes syvää huolestumistansa? Valtion taholta lapsiin kohdistunut terrori on aivan eri mittakaavan asia, varsinkin kun Venäjä vie huomion omasta tilanteestansa joihinkin yksittäistapauksiin, jotka tapahtuvat Suomessa, Suomea ja suomalaisia syyttäen ja provosoiden. Vaikka Suomelle on tärkeätä olla provosoitumatta silloin kun provosoidaan, on joskus syytä myös tuoda esiin todelliset epäkohdat ettei jouduta täysin toisen sanelupolitiikan armoille.
Jos kirkkoon tehtäisiin vastaava isku, niin sehän olisi vain keppostelua, eikös vaan. Mitäpä siitä, että pienet lapsetkin joutuisivat uhreiksi. Eihän siitä kannattaisi haloota nostaa ja tehdä kärpäsestä härkästä; kaikki nyt vain eivät hurraa uskovaisille.
Eiköhän epäkohtiin kannata puuttua, vaikka voisi löytää suurempiakin. Viharikos ei ole k'ärpänen; on eri asia olla hurraamatta ihmisryhmälle kuin suunnitelmallisesti tehdä hyökkäys heitä kohtaan.
Tapausta tutkitaan viharikoksena, mutta sellaisesta ei ole tullut tuomiota. Kaasua suihkutettiin ja ilmeisesti toteutus oli suunniteltu, mutta emme tiedä varmuudella muuta. Itsekin kyllä oletan iskun viharikosperusteiseksi, mutta en sen perusteella ala esittämään pidemmälle meneviä johtopäätöksiä ja toimenpidesuosituksia. Sanaa keppostelu käytin suhteuttamalla asiaa Venäjän lapsivankeihin. Epäkohtiin saa ja tulee puuttua, olivatpa ne pieniä tai suuria. Joissakin asioissa on kuitenkin prioriteetit. Tasavallan presidentin asemasta käsin kaikkeen ei ole syytä puuttua ja vastaavasti joihinkin toisiin asioihin on aseman mukanaantuoma velvoite puuttua. Ainoa peruste, jolla voisin hyväksyä Halosen puuttumisen juuri tähän asiaan olisi se, että Hänellä on kokemuksellista tietoa ja sen pohjalta erittäin hyvät syyt toimia ennalta ehkäisevästi, koska pitäisi ihmisryhmää kohtaan suunnattua vihanpitoa todellisena uhkana. Tietenkin tuo uhka tulisi silloin arvioida suuremmaksi kuin Venäjän uhka ja sekin mitä seuraa siitä kun ei uskalleta Suomen yksittäistapauksien pohjalta nostetun arvosteluryöpyn jälkeen sanoa mitään Venäjän lapsivangeista. Näistä lapsivangeista on ollut hiljattain kampanja ja mieleen hiipii väkisinkin ajatus, että tuo Venäjän uhittelu lähinnä viestittää Suomalaisille miten olisi syytä palata haudanhiljaiseen itsesensuuriin Venäjän suhteen.
Ehkäpä siis kerroin mielipiteeni riittäävän selvästi miten suhtaudun ihmisryhmää kohti suunnattuihin rikoksiin. Tätä vasten, kun esitit millaista olisi, jos kristityt joutuisivat vastaavanlaisen kohteeksi, niin kristittyjähän vainotaan. Suomessa tilanne ei tietenkään ole sama kuin jossakin muualla, mutta esimerkiksi tällä palstalla saa toisinaan lukea toiveita siitä mitä kristityille pitäisi tehdä. Nykyään poliisinappula on kaiketi hillinnyt räikeimpiä viestittelijöitä.
Tällainen tapaus on Suomessa uutta ja siksi on hyvä presidentinkin siihen kommenttinsa antaa. Vaikka vakavampia asioita on aina löydettävissä, tämän iskun nimittäminen kepposteluksi - vaikka vain vertailumielessä - on melkoista vähättelyä. Hienoa, että tarkensit mielipidettäsi tässä uudessa viestissä ja selvensit sitä, että ei tämä sinustakaan harmitonta pilaa ollut.
Kristittyjä vainotaan ja kristityt vainoavat - riippuu, mitä kolkkaa maailmasta katsoo.
Tällä palstalla saa tappouhkauksia pelkästään siitä, että on ateisti. Jos olet huomannut kristittyjen joutuvan 'vainon' kohteeksi, niin epäilemättä olet huomannut saman kohdanneen ateisteja, vaikka vain toisen puolen toitkin esiin. Tosin viime aikoina tosiaan vähemmän, joten ehkäpä se 'poliisinappula' tosiaan tekee tehtävänsä.
Tehdä vastaavaa iskua. Ei kai nyt hihulit omiaan vastaan hyökkää?
"Tätä vasten, kun esitit millaista olisi, jos kristityt joutuisivat vastaavanlaisen kohteeksi, niin kristittyjähän vainotaan. "
Milloin viimeksi esim. vapun Jeesus-kulkuetta vastaan olisi tehty savupommi- ja kyynelkaasuhyökkäys? Tai edes Israelin puolesta marssijoita - vaikka asian poliittinen puoli huomioon ottaen jokin väkivaltainenkin purkaus olisi voinut olla esim. maahanmuuttajatahojen toimesta mahdollinen; sen verran kuumia tunteita Lähi-idän tilanne synnyttää.
Suomessa uskonnolliset ryhmittymät ovat muita ryhmiä paremmin lain suojaamia. Pride-kulkueen väkivaltaisesta häirinnästä ehkä vain hädin tuskin lievän sakon. Uskonnonharjoituksen estämisestä voi saada kaksi vuotta linnaa.
11 § (24.7.1998/563) "Uskonnonharjoituksen estäminen. Joka käyttämällä väkivaltaa tai sillä uhkaamalla oikeudettomasti estää uskonnonvapauslaissa tarkoitetun kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan pitämästä jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta tai muuta uskonnonharjoitusta, on tuomittava uskonnonharjoituksen estämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. "
En malta olla leuhkimatta, että tappouhkauscount näyttää tällä hetkellä about viittätoista. Pienemmistä pieksämisuhitteluista en ole edes lukua pitänyt. Myönnän toki, että osa niistä on ylireagointeja tarkoituksellisiin provosointeihin, eivätkä ollenkaaan vakavastiotettavia, mutta silti se kertoo paljon yhden asian ihmisen luonteesta. Ja koska täällä ollaan, noita tappouhkauksia en ole saanut ainakaan ateisteilta. Pari on tullut todennäköiseltä scientologilta, loput taas perinteisempien lahkojen kannattajilta.
”Jos kirkkoon tehtäisiin vastaava isku, niin sehän olisi vain keppostelua, eikös vaan.”
Kirkkoihin on tehty paljon vakavampia iskuja; Silloin tällöin nimittäin joku päättää polttaa kirkon lisäksi hautakivien kaatelusta on tullut oiva-harrastus. Minkälainen kohu siitä mahtaisi syntyä, jos joku polttaisi Setan toimirakennuksen? Aivan varmasti tekijä saisi sellaista sontaa niskaansa, että tuntuu. Elinkautinen siitä vähintään heilahtaisi.
Eihän tässä siitä ollut kyse. Kyse oli siitä rinnastuksesta, että laskettaisiinko sekin kepposteluksi, jos juurikin vastaava isku tehtäisiin kirkkoon. Eli vakavan iskun vähättelystä ja kepposteluksi nimittämisestä.
Vakavampia iskuja on tehty sekä uskovaisia vastaan että uskovaisten toimesta muita vastaan, mutta tosiaan kun tässä ei nyt siitä puhuttu. Rakennuksiin kohdistuneita iskuja en pidä henkilökohtaisesti vakavampina kuin ihmisiin kohdistuneita, joten rakennusten tuhoamisesta en tässä lähde sen enempiä puhumaan, vaikka juurikin mainistemaasi SETA:n rakennusta kohtaan ilkivaltaa hiljattain tehtiinkin.
Että pyhä yksinkertaisuus juu ;)
on entinen Setalainen, joten ei mitään ihmeellistä tuossa ulostulossa.
Sitä minä ihmettelisin, jos Halonen ottaisi kantaa esim. suomalaisten köyhien puolesta. Tuloerot kun ovat kasvaneet viimeiset 20 vuotta sosiaalidemokraattienkaan panematta tikkua ristiin asian estämiseksi. Tuloerojen kasvattamiseksi he ovat kyllä olleet ahkerina, kuten mm. varallisuusveron poisto osoitti.
Halosen pitäisi ottaa kantaa maaseudun kauppa-autojen lopettamisiin, kirjastojen lakkauttamisiin, Pori jazzin esiintyjävalintoihin ja Jurvan Kehruukerhon valtionapuun.
mainitsit, niin ihan yhtä tärkeitä asioita noikin kuin tämä homppeliasia.
Mutta jännä juttu, että sinuakaan ei n. miljoona suomalaista köyhää kiinnosta sarkasmia enempään. Taidat olla hyvinkin varakas heppu? Good for you, sillä köyhyys on kauhea tauti. Jotain muuta kuin se, saako kaksi homoa aamenensa papin edessä vai maistraatissa.
Tottakai kiinnostaa ihmisten hyvinvointi, mutta sinä liität mihin tahansa aiheeseen jotain aivan siihen kuulumatonta.
Asia kerrallaan, eikö niin. Vaikka voidaanhan me nyt sitten lähteä laventamaan keskustelua vaikka siihen, että mitä mieltä olet siitä, että työttömän saama työmarkkinatuki määräytyy avio- tai avopuolison tulojen mukaan.
Parahin fundiskristitty homofobi:
Kuinka monta köyhää pääsee köyhyydestään, jos homoseksuaalit eivät voi solmia avioliittoa?
Onko nykyinen asiantila po. kysymyksen suhteen se, joka säästää joitakin köyhyydestä ja jos, niin miten? M
liittyi siihen, mitä asioita "arvojohtajamme" presidentti T. Halonen pitää tärkeänä.
Eikö sinusta siinä ole mitään kummallista, että hänelle tärkeitä asioita ovat maahanmuutto- ja seksuaalisen tasavertaisuudenasiat, muttei mikään tavallista suomalaista koskeva juttu.
Olen kyllä itsekin äänestänyt Halosta, koska toinen vaihtoehto (Aho tai Vanhanen) oli vielä huonompi. Mutta hei, tällaisten askareiden kanssa valtioistituutti viitsii askaroida. Ei kenellekään muuten olisi tullut mieleenkään sanoa, että onhan se pikkusen paha jutska, jos ihmisten niskaan heitellään pippurisumutetta.
"Homofobi" on sana, jolla homoseksuaalit imartelevat itseään. Emme me heterot teitä homoja pelkää, korkeintaan ihmetellään ja ehkä vähän ällötään.
Ja viestini tarkoitus oli kertoa presidenttimme arvoasioiden prioriteetista. Se, että missasit pointtini, ei tullut minulle erityisenä yllätyksenä.
Kukas sinut ylensi puhumaan kaikkien heterojen puolesta?
jos on korjattavaa...
No minäpä korjaan...
Nimim. "..." puhuu siis ihan omasta puolestaan vaan möläytellessään homofobisia idioottimaisuuksiaan eikä hänen mielipiteensä ole heterojen yleinen mielipide. Jos hän muuta väittää, esittäköön todisteet. (Jota hän ei ikinä toki pysty tekemään.)
Noin, ole hyvä arvon kusipääidiootti.
mitään korjattavaa siihen asiasisältöön? No, en ihmettele, kun omat hengentuotteesi ovat tätä tasoa:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9181234/44813806
Hei, pitäisikö sinun pysyä pleikkarimaailmassa ihan kokonaan?
Ootko sä tyhmä vai sokea?
Veikkaan tyhmää.
sitten sulta, kun kerran väität olevasi hetero:
Sinusta siis kahdessa kielisuudelmaa tai anaaliseksiä harjoittavassa homossa ei ole mitään ällöä?
Vai mitä yrität jeesustella? Ei oikein tuo hurskastelusi nyt aukea.
Ei, ei ole kertakaikkiaan mitään ällöä.
Jos nuo asiat ovat heistä kivaa ja molemmat niitä haluavat eikä niiden toteuttamisesta ole muille mitään haittaa niin antaa palaa vaan.
kokemusta kummankaan näkemisestä?
Minulla nimittäin on. Mutta toki, jos ei ällötä, niin hyvä, uskotaan. Case closed.
Me heterot pelkäämme kaltaisiasi kaappihomoseksuaaleja, jotka ovat hyvin yleisesti homojen hakkaajia ja kaasuttajia. Ja koska homoseksuaalisuus ei näy päälle päin, joudun aina pelkäämään teitä, jotka pelkäätte homoseksuaalisuutta, sisintä olemustanne.
Suutelua olen nähnyt livenä kyllä. Panohommia on vaan joskus lävähtänyt netissä eteen, ei sytyttänyt... Kaksi miestä siis. Kaksi naista taas, nooh. ;)
Tosiaan, case closed... Jokainen puhukoon omasta puolestaan eikä jonkun ryhmän nimellä jos ei oikeasti omaa valtuuksia moiseen.
Ota nyt taas selvää, ennenkuin toitotat tyhmyyttäsi. Taidat vain inhota Halosta ja sen vuoksi haluat kirjoittaa palturia hänestä.
Halonen on usein puhunut köyhyydestä.
Tässä yksi teko asian eteen.
http://www.avustus.fi/?p=609
Tällä kertaa olen presidenttimme kanssa täysin samaa mieltä.
Kävin lukemassa Maailman menoa-palstan kirjoituksia. Ällistyttäviä vihakirjoituksia. Joidenkin mielestä hyökkäyksen kohteeksi joutuneet olivat syyllisiä siihen, että heitä vastaan käytettiin kaasua.
katsomassa kulkuetta, joka oli upea. Satuin olemaan noin kymmenen metrin päässä, kun nämä tummiin huppareihin sonnustautuneet tollot hyökkäsivät. Juoksivat keskelle kulkuetta ja spreijasivat yhtäkin henkilöa suoraan naamaan useamman sekunnin ajan, ja jatkoivat juoksuaan Espan suuntaan. Kävin minäkin kertomassa paikalla olleille poliiseille havainnoistani. Oliskohan niitä ollu 6-8 tolloa. Koko homma kesti vain ehkä kymmenen sekuntia, kun tekijät häipyvät näkyvistä. Lapsiakin oli kulkueessa mukana, ja jotkut heistäkin kärsivät kirvelevistä silmistä. Kulkueessa mukana olevasta ambulanssista nainen kommentoi vain sanomalla:" Huuhdelkaa vedellä." Olisin vähän empaattisempaa otetta kaivannut. Olisivat vaikka antaneet sitä vettä.
Itse en juurikaan kärsinyt, koska vielä lähempänä olleet varoittivat, ja kehottivat poistumaan sivummalle.
Oli kyllä hieno tapahtuma, myös Hesperian puistossa, jonne ihmiset kerääntyivät piknikille ja kuulemaan ohjelmaa. On se kumma kuinka fiksusti, hyvin ja ystävällisesti käyttäytyviä ihmisryhmiä, vähemmistöjä, aina syyttä morkataan. Ihan sama juttu Tuska-festareiden kanssa. Siellä mustiin pukeutuneet, lävistetyt, tatuoidut metallimusiikin ystävät juhlivat ja juovat vielä alkoholijuomia ja poliisi seisoo tyhjän panttina. Ei häiriön häiriötä. Ja silti tätäkin jengiä syyllistetään siitä sun tästä.
Pride-kulkueessa oli puolen tusinaa naista rinnat paljaina, (yksi heistä muuten pyörätuolissa). Jotenkin mulla on kyllä sellainen käsitys, että tuollainen ei olisi sallittua. Mutta ei poliisi siihen näyttänyt puuttuvan. Liekö antaneet pyynnöstä oikein luvan? En tiedä. Ei minulla ainakaa ole mitään sitä vastaan.
Ja sen verran vielä, että siellä oli ainakin useimpien, ainakin yksi oli joukosta poissa, arvannette sanomattakin, puolueiden edustusta paikalla ja järjestöista SAK oli näkyvästi esillä. SAK on käsittääkseni kampanjoinut viime aikoina näkyvästi homojen oikeuksien puolesta työelämässä.
Ja oli siellä uskovaisillakin pieni iskujoukko kulkueessa mukana, joista tunnisti eräänkin sukupuoltaan vaihtaneen papin.
"Ja oli siellä uskovaisillakin pieni iskujoukko kulkueessa mukana, joista tunnisti eräänkin sukupuoltaan vaihtaneen papin."
- Ihan oikeassa paikassa. Kun ei kirkosta tukea löydy, niin tuolta varmasti löytyi.
Tökkikö äijät mulkkua toisten äijien perseeseen ja lipoiko ämmät toistensa vittuja? Siis marssin aikana.
Olet näköjään seksuaalisesti ylilatautunut kun tuollaisia mietit, mees vaikka vetään lapaseen (nämä mielikuvat mielessäsi) kyllä se siitä helpottaa.
näköjään joillekin tulee mieleen. Jos minä tuollaisia ajattelisin, niin en sitä tulis kyllä tänne kertomaan. Pitäisit sinäkin ihan omana tietonasi.
erota HETI!
Voit alkaa laskea vaikka päiviä.
Olen samaa mieltä. Tuollainen ulostulo Haloselta, siis Suomen Tasavallan Presidentiltä! Kun maassa ja maailmassa on miljoonia tärkeämpiä asioita, joiden kanssa kannattaisi tulla julkisuuteen. Menivätköhän Setan puheenjohtajuus ja Suomen Tasavallan presidentin virat nyt sekaisin?
"Olen samaa mieltä. Tuollainen ulostulo Haloselta, siis Suomen Tasavallan Presidentiltä! Kun maassa ja maailmassa on miljoonia tärkeämpiä asioita, joiden kanssa kannattaisi tulla julkisuuteen. Menivätköhän Setan puheenjohtajuus ja Suomen Tasavallan presidentin virat nyt sekaisin?"
Aloituksestani "Vuodatus...!!!":
Presidentti Halonen on saanut osansa haukuista, jopa niin paljon että siitäkin uutisoidaan YLEn sivuilla. Kaikki nämä homofoobikot tuomitsevat Halosen siitä että tämä tuomitsi tämä Pride-kaasutuksen ja ei sitten sanonut sanaakaan Porvoon kolmois-surmista.
Eikö heidän pieniin päihinsä mahdu sellainen selitys että koska tämä kaasutus oli suomessa ensimmäinen laatuaan ja tavallisuudesta poikkeavaa, saattaisivat journalistit hakea presidentin käsiinsä ja pyyttää häntä kommentoimaan tapahtunutta?
Ja näissä kommenteissa, olisiko suomen presidentin pitänyt sanoa että tämä kannattaa poliittisia ja yhteiskunnallisia mielenosoituksia ja laillisesti kokoontuneita ihmisiä vastaan tehtävät terrorisointi-yritykset, kunhan kyseessä on joku tietty ihmisyhmä? Tuskinpa...
Ja onko näiden presidentin kritisoijien mahdotonta ymmärtää että vaikka se Porvoon surma onkin surullinen ja tuomittava tapaus, se on ikävä kyllä "jokapäiväistä" ja jotain sellaista mitä koskien on täysin tarpeetonta kysellä presidentin mielipidettä, sen ollessa päivänselvää.
Joten, kuka on sekaisin?
Sinä menit.
Vakuuttavasti perusteltu...
"... arvostamme ihmisten omaa henkilökohtaista oikeutta vapaasti valita oma seksuaalinen suuntautumisensa."
Halonenkin tietää, Seta-aktivistina, että homoiksi ei synnytä, se on valinta. Kuten kössöm lopuksi toteaa:"Hyvä näin." Näin ne totuudet tulevat esille itsekullakin.
Voitko sinä ykskaks 'valita' että ihastut tästä hetkestä eteenpäin pelkästään oman sukupuolesi edustajiin?
Provokaatiota?
”Marginaali ei saa tuhota perinteistä suomalaista avioliittoa, uskonnonopetusta, suvivirttä, joululauluja vaan meillä on tehtävänä säilyttää uskonnollisperusteinen perinne sekä instituutiot elinvoimaisena tuleville sukupolville”
http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/pride-paraati-on-myös-provokaatio/579061
>>me todella olemme ihmisoikeuksien puolella ja arvostamme ihmisten omaa henkilökohtaista oikeutta vapaasti valita oma seksuaalinen suuntautumisensa.
Tädiltä kun puuttuu ne munat jalkojen välistä, niin mitäs valittavaa siinä on?
Väkivalta on väärin, siksi ihmettelen miksi pride-porukka käytti
viattomia lapsia "ihmis kilpinä"
Käsittääkseni iskun tekiät tiesivät, että homoilemalla ei saa lapsia.
Ei tuossa ollut päätä ei häntää.
Hieno ele olisi jos seuraavilla itsenäisyyspäivän vastaanotolla vältettäisi kutsumasta maailmanmestareita tai euroviisuvoittajia, vaan kutsuttaisikin mahdollisimman paljon valtavirrasta poikkeavaa seksuaaliuuntautujaa. Osoitettaisi siten koko kansalle median välityksellä, miten jotkut ovat joutuneet kärsimään.