jatkuu...
Kului jonkin aikaa. Elämäni kävi yhä raskaammaksi ja raskaammaksi. Masennuin ja ahdistuin. Elämässäni, eritoten lapsuudessani, on tapahtunut kaikenlaista ikävää. Syitä siis oli monia, miksen jaksanut enää. Elämän haluni kuoli pois ja lopulta yritin sitä, mitä ihminen ei saisi koskaan itselleen tehdä.
Minulla ei ole paljoa muistikuvia noista ajoista ja en nyt niistä tarkemmin kerrokaan, koska tämä kirjoitus koskee painoa ;) Mutta tämä liittyy kuitenkin tuohon myös. Koska näiden asioiden seurauksena minulle aloitettiin vahvat lääkitykset. Kukaan ei tietenkään kertonut miten suuria sivuvaikutuksia lääkkeillä saattaa olla. Olin varsin huonosssa kunnossa ja en huomannut kuinka ruokahaluni vain kasvoi ja kasvoi (lääkkeet lisäävät ruokahalua, keräävät nesteitä ja ymmärtääkseni hidastavat rasvan palamista) . Todella lyhyessä ajassa lihoin n. 67-70 kilosta 96 kiloon. Kun minulle kerrottiin se, olin kuolla kauhusta. Minusta, alunperin pienikokoisesta ihmisestä oli tullut tämän kokoinen! Kaikkien kärsimysten ja nälän näkemisten jälkeenkin minusta tuli lihava. Tämä kaikki turhautti ja masensi entisestään. Muistan vieläkin sen hetken, kun sain tietää painoni, koska aika hysteerisesti olen aina vältellut vaakoja. Tiedän paljon muitakin ihmisiä, joilla paino on radikaalisti noussut lääkkeiden takia.
Taas alkoi taisteleminen kiloja vastaan. Tällä kertaa oli elämäni suurin urakka edessä. Tähän asti kaikki oli ollut paljon pienempää, koska en ollut aikaisemmin kuitenkaan koskaan painanut yli 70 kilon. Ajattelin, että kunpa olisin ollut silloin onnellinen siitä kun sain olla edes sen kokoinen. Asioita oppii arvostamaan, vasta kun ne menettää. Aloin vaatimaan lääkityksen muutosta. Siihen ei aluksi suostuttu, mutta kun liikunta ja dieetti eivät tehonneet, niin lääkitys vaihdettiin. Ensimmäiset kaksi viikkoa juoksin enemmän pissalla. Nesteet alkoivat poistua. Välittömästi painoni lähti laskuun. Aloitin myös ankaran dieetin. Laihduin silmissä. Olihan minulla kokemusta nälästä ja tiesin miten sen kanssa elää. Jotain hyvääkin kurjista kokemuksista.
Tapani laihduttaa ei kyllä ole mikään malliesimerkki. Join light-juomia ja olin nälässä käytännössä katsoen aina. Aamulla söin puuroa ja päivällä enemmän lihaa ja salaattia hieman jotain hiilaripitoista. Karppasin osin siis. Illalla porkkanoita ja jotain kevyt jogurttia. Yöllä aina nukahdin mielettömään nälkään aamun puuroannos mielessä väikkyen. Pidin välipäiviä myös jolloin söin hieman enemmän. Noin vuosi ja 4 kk näin nälkää. Lopetin vuosi heinäkuussa sitten laihdutuskuurin. Oli todella outoa siirtyä siihen, että sai syödä niin ettei ollut nälissään koko ajan. Olin jo kylläkin hiljalleen lopettanut ankaran dieetin ennen viime heinäkuuta, mutta silloin kävin viimeisen kerran vaa´alla. Epävirallinen lähtöpainoni oli siis 96 kg ja viimeinen lukema puntarissa oli 55,6 kg = 40 kg painonpudotusta. Olo oli kuin voittajalla konsanaan. Olin muutenkin jo vuosi sitten paremmassa kunnossa.
jatkuu...
Kului jonkin aikaa. Elämäni kävi yhä raskaammaksi ja raskaammaksi. Masennuin ja ahdistuin. Elämässäni, eritoten lapsuudessani, on tapahtunut kaikenlaista ikävää. Syitä siis oli monia, miksen jaksanut enää. Elämän haluni kuoli pois ja lopulta yritin sitä, mitä ihminen ei saisi koskaan itselleen tehdä.
Minulla ei ole paljoa muistikuvia noista ajoista ja en nyt niistä tarkemmin kerrokaan, koska tämä kirjoitus koskee painoa ;) Mutta tämä liittyy kuitenkin tuohon myös. Koska näiden asioiden seurauksena minulle aloitettiin vahvat lääkitykset. Kukaan ei tietenkään kertonut miten suuria sivuvaikutuksia lääkkeillä saattaa olla. Olin varsin huonosssa kunnossa ja en huomannut kuinka ruokahaluni vain kasvoi ja kasvoi (lääkkeet lisäävät ruokahalua, keräävät nesteitä ja ymmärtääkseni hidastavat rasvan palamista) . Todella lyhyessä ajassa lihoin n. 67-70 kilosta 96 kiloon. Kun minulle kerrottiin se, olin kuolla kauhusta. Minusta, alunperin pienikokoisesta ihmisestä oli tullut tämän kokoinen! Kaikkien kärsimysten ja nälän näkemisten jälkeenkin minusta tuli lihava. Tämä kaikki turhautti ja masensi entisestään. Muistan vieläkin sen hetken, kun sain tietää painoni, koska aika hysteerisesti olen aina vältellut vaakoja. Tiedän paljon muitakin ihmisiä, joilla paino on radikaalisti noussut lääkkeiden takia.
Taas alkoi taisteleminen kiloja vastaan. Tällä kertaa oli elämäni suurin urakka edessä. Tähän asti kaikki oli ollut paljon pienempää, koska en ollut aikaisemmin kuitenkaan koskaan painanut yli 70 kilon. Ajattelin, että kunpa olisin ollut silloin onnellinen siitä kun sain olla edes sen kokoinen. Asioita oppii arvostamaan, vasta kun ne menettää. Aloin vaatimaan lääkityksen muutosta. Siihen ei aluksi suostuttu, mutta kun liikunta ja dieetti eivät tehonneet, niin lääkitys vaihdettiin. Ensimmäiset kaksi viikkoa juoksin enemmän pissalla. Nesteet alkoivat poistua. Välittömästi painoni lähti laskuun. Aloitin myös ankaran dieetin. Laihduin silmissä. Olihan minulla kokemusta nälästä ja tiesin miten sen kanssa elää. Jotain hyvääkin kurjista kokemuksista.
Tapani laihduttaa ei kyllä ole mikään malliesimerkki. Join light-juomia ja olin nälässä käytännössä katsoen aina. Aamulla söin puuroa ja päivällä enemmän lihaa ja salaattia hieman jotain hiilaripitoista. Karppasin osin siis. Illalla porkkanoita ja jotain kevyt jogurttia. Yöllä aina nukahdin mielettömään nälkään aamun puuroannos mielessä väikkyen. Pidin välipäiviä myös jolloin söin hieman enemmän. Noin vuosi ja 4 kk näin nälkää. Lopetin vuosi heinäkuussa sitten laihdutuskuurin. Oli todella outoa siirtyä siihen, että sai syödä niin ettei ollut nälissään koko ajan. Olin jo kylläkin hiljalleen lopettanut ankaran dieetin ennen viime heinäkuuta, mutta silloin kävin viimeisen kerran vaa´alla. Epävirallinen lähtöpainoni oli siis 96 kg ja viimeinen lukema puntarissa oli 55,6 kg = 40 kg painonpudotusta. Olo oli kuin voittajalla konsanaan. Olin muutenkin jo vuosi sitten paremmassa kunnossa.
jatkuu...
Vastaukset 1
Vanhimmat
sinua, kun pystyt tuollaisiin saavutuksiin. En tiedä, mikä olet ammatiltasi, mutta ainakin minun mielestäni
voisit olla tosi hyvä ravintoterapeutti sekä henkinen terpeutti (en tiedä nimeä) ja keskustelutuki niille, jotka joskus ovat voineet huonosti ja olleet masentuneita. Minä menetin tyttäreni 23-vuotiaana ja nyt olen kohta 20 vuotta miettinyt vastausta kysymykseen "miksi lähdit pois, rakas lapseni".
Missä sinun kirjoituksesi 1. osa on? Lukisin senkin mielelläni.
Muuten toivon Sinulle oikein hyvää elämää ja jos et ole vielä kaikkea saanut, tulet ne saamaan. Työn, perheen, hyvän puolison (katso tarkkaan kuitenkin..). Jos annat sielultasi muille hyvää, niin saat moninkertaisesti takaisin. Omakohtainen kokemus. Jos et ole hyvä muille, niin et itsekään saa mitään. Sinun hyvät palveluksesi voisi tulla terapeuttisista töistä. Nuorten olisi helppo tulla luoksesi, koska ymmärtäisit heitä.