Euromaiden jättituki jo 10 miljardia!

Eduskunta päätti 7,9 miljardin lisätuesta Kreikan ja muiden eurokuplaa pullistaneiden maiden hyväksi.

Ekana ja rehellisenä mediana aiheesta kertoi heränneiden puolueen media:
http://twitter.com/Vaaliliitto

Pienelää ja harhaan johtavalla otsikoinnilla aiheesta kertoivat HS, Aamulehti ja MTV3 nettisivuillaan. Sumuverhona käytettiin ydinvoimalapäätöksiä. Miksi?
3276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ees osanneet lukea tekstiä, ei ole 7,9 mrd, lähtökohtaisesti jo yli 8 mrd kun Kreikka on poissa osuuksista ja se laitetaan muille jakaan.. sen lisäksi sivulla 44 on koko homman ydin, velkavankeus suomalaisille, kyseessähän on yhteistakaus, eli periaatteessa koko 750 miljardin summa voi ensiks tulla Suomen kontolle..

s. 44:...
Kukin sopimuspuoli luopuu peruuttamattomasti ja ehdottomasti koskemattomuudestaan, johon se on tai voi olla oikeutettu oman itsensä, omien varojensa tai tulojensa osalta, tähän sopimukseen liittyvien oikeudenkäyntimenettelyjen osalta, mukaan lukien rajoituksetta kanteet, tuomiot tai muut päätökset, takavarikot, pidätykset, vangitsemiset tai ennen tuomiota määrättävät kiellot, sekä minkä tahansa muun sitä itseään, sen varoja tai tuloja koskevan toimeen- ja täytäntöönpanotoimen osalta sen jälkeen, kun tuomio on annettu, pakottavissa oikeussäännöissä

Äänestä
  • Entäpä Uusis sitten, puheet vaan kaikuu kuuroille korville.
    http://areena.yle.fi/video/1108009
    ja toinen
    http://areena.yle.fi/video/1108025

    Rumaa tulee jälki olemaan, kun rytisee, mutta kaikki on tarkoin suunniteltua ja ajoitettua.

    Tämmöisenkin löysin. Taloussota:

    "Taloustieteen professori Michael Hudson puhuu tuoreessa, mahtavassa äänitallenteessa toimittaja Bonny Faulknerin haastateltavana juuri siitä mitä Riikka kirjoittaa. Otsikolla Europe’s Financial Class-War Against Labor, Industry and Government:

    - Vallankaappaus on meneillään, oikeastaan sota, jossa hallitukset hyökkäävät pankkileirin käskystä kansalaisia vastaan. Sodan aseina ovat talouden romahdutus ja median propaganda, eivät aseet, mikä tekee ihmisille vaikeaksi hahmottaa olevansa uhreja.
    - Hyökkääjät ovat pieni eliittivähemmistö pankkien johtamana, ja mikä erikoisinta, he ovat poliittisesti enemmän oikealla kuin republikaanit ikinä uneksivatkaan.
    - Ihmiset eivät ymmärrä tilannetta sodaksi, koska heillä ei ole taloustiedon antamaan näkökulmaa asioihin.
    - Koulutus ja media tekevät kaikkensa ettei taloudesta, verotuksesta, pankkien rahaimuriroolista (= gorilla kävelee olohuoneessa ja kaikki teeskentelevät etteivät näe sitä) - ja vallansiirrosta puhuttaisi sellaisena kuin se todellisuudessa ympärillämme tapahtuu.
    - EU ei ole koskaan ollut poliittinen elin eikä se sellaiseksi edes aio, vaan yksinomaan taloudellinen raha- ja omaisuusimuri eliitin hyväksi. Miksi itsenäiset valtiot haluavat siihen, Hudson kysyy - siksi, että hallitukset, poliitikot ja media harhauttavat ja suuri järkähtämätön tietämättömyys vallitsee.

    - Maastrichtin sopimus on taloudellinen, pankkien omaa etuaan vaalimaan laatima sortolaki.
    Se kieltää valtioiden omia pankkeja toimimasta kuten pankit ennen toimivat; ne antolainasivat liki korottomasti omalle maalleen rahaa, pitivät riittävästi rahaa kierrossa ja valtiontalouden tasapainossa.
    - Maastrichtin sopimus pakottaa hallitukset velanottoon sekä myymään ja yksityistämään kansallisomaisuudet. Maastricht sanelee myös verotuskohtelun, se pakottaa verottamaan köyhiä ja keskiluokkaa ja jättämään varallisuudet ja omistamisen verottamatta.

    Äänestä

  • syvin olemus kirjoitti:

    Entäpä Uusis sitten, puheet vaan kaikuu kuuroille korville.

    "- Vallankaappaus on meneillään, oikeastaan sota, jossa hallitukset hyökkäävät pankkileirin käskystä kansalaisia vastaan. Sodan aseina ovat talouden romahdutus ja median propaganda, eivät aseet, mikä tekee ihmisille vaikeaksi hahmottaa olevansa uhreja. "

    Walter Hallstein, joka oli EU:n eka presidentti, oli kovasti auttamassa rikkaita kuten Bayern, Farben yms, hyötymään ilmaisesta työvoimasta keskitysleireissä toisen maailmansodan aikana:

    http://www.eu-facts.org/en/whoiswho/architects.html

    http://en.wikipedia.org/wiki/President_of_the_European_Commission#List_of_presidents

    EU:n komission pressa on vaikutusvaltaisin henkilö koko EU:ssa!

    "The President of the European Commission is the head of the European Commission ― the executive branch of the European Union (EU) ― is the most powerful office in the EU.[2] The President is responsible for allocating portfolios to members of the Commission and can reshuffle or fire them if needed. He determines the Commission's policy agenda and all the legislative proposals it produces (the Commission is the only body that can propose EU laws).

    On järkyttävää että kotimainen media on vaiennut EU:n Nazi-taustoista. Meidät on huijattu! Hesarin tilaukset seis! Julkinen sana suorittaa parhaillaan kansanmurhaa, mm. vaikuttamalla niin että pienpuolueet saadaan näyttämään saamattomilta ressukoilta jne.

    PS... vaikuttaa siltä että laajakaistaliittymääni on solutettu häiriköintikoodia. Nimittäin ylläolevan kirjoittamiseen meni 20 minuuttia, koska kursori hyppäsi välillä ihan väärään paikkaan, ja välillä jopa valitsi ja deletoi tekstiä. Kerran se myös hyppäsi kokonaan tästä kirjoitusmoodista pois eli jouduin aloittamaan tämän tekstin kirjoittamisen alusta uudestaan.

    Muuten en uskoisi että näin olisi, mutta vaihdon sekä tietokoneen että windowsin version, ja oireet ovat täsmälleen samat. Onko muilla näkynyt samoja oireita?!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

E.R.O. kirjoitti:

Eduskunta päätti 7,9 miljardin lisätuesta Kreikan ja muiden eurokuplaa pullistaneiden maiden hyväksi.

Ekana ja rehellisenä mediana aiheesta kertoi heränneiden puolueen media:
http://twitter.com/Vaaliliitto

Pienelää ja harhaan johtavalla otsikoinnilla aiheesta kertoivat HS, Aamulehti ja MTV3 nettisivuillaan. Sumuverhona käytettiin ydinvoimalapäätöksiä. Miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu