YÖSYÖNTI

ja nyt en tarkoita kalastusta !

monella VHH:lle sortuneista on haastattelujeni mukaan ongelmana ilta ja-yösyöminen tai ainakin he kokevat niin ?

minusta ruokailu ajoilla ei ole sellaista merkitystä joka on " virallisissa ohjeissa " suositeltu

asiaan vaikuttaa monta muuttuvaa tekijää ja silloin ei voida enää palovarmasti väittää yhtä tapaa oikeaksi !

merkittävää on edelleen se kuinka paljon lautaselle lastaa einestä / ei se milloin sen nauttii

tässä Ylwa Hubatza - alla onnen riemuportin - torttu kädessä / toinen housuissa
12166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eikös aika monissa kulttuureissa päivän pääateria syödäkin juuri myöhään illalla, toisin kuin meillä euvostoliiton osavaltiossa suomessa, jossa ruoka yleensä syödään klo 17 tietämillä paikallista, ei Brysselin aikaa.

Äänestä
  • Pääateria pitäisi syödä nimenomaan syödä iltamyöhäisellä. Se on kaikkein luonnollisin tapa.Esim. kivikauden aikaan,toki jo aiemminkin,saalista saatiin vasta iltapäivällä ja valmistus kesti jonkin aikaa.Ruokailu tapahtui usein iltanuotion ääressä! Joten tämä nykyinen ohje runsaasta aamiaisesta ja iltaruuan välttäminen on täysin luonnonvastainen!

    Äänestä

minun tekee kanssa joskus illalla mieli jotain ja joskus kun on todella heikko hetki, saatan sortua johonkin illalla.

Äänestä
  • illalla hehkeimmillään !

    kun auriko laskee ja katuvalot syttyy,,,, sýttyy valo myös naisten sydämiin ,,joka näyttää tietä valitulle ,,rakkauden nälkäiselle kumppanille ja uskotulla sydämen valitulle ----tietää Ylwa !

    Äänestä

  • Y-H kirjoitti:

    illalla hehkeimmillään !

    kun auriko laskee ja katuvalot syttyy,,,, sýttyy valo myös naisten sydämiin ,,joka näyttää tietä valitulle ,,rakkauden nälkäiselle kumppanille ja uskotulla sydämen valitulle ----tietää Ylwa !

    Ylwan runonsuoni sykkii!!!

    Äänestä

  • Ballherina kirjoitti:

    Ylwan runonsuoni sykkii!!!

    Kuin kiihkeän adoniksen wahva pamppaileva sydän se takoo rinnassa pajavasaran tavoin

    Se syleilee...jokaisella solulla se syleilee,,

    Sua syleilen Mä siihen panen koko sydämen.

    vaikk kaukana niin oot---oot läheinen

    Sua syleilen ! Sua aamun valjetessa vielä syleilen,,oot pian poissa--hiipuessa tähtien--Mä tiedän sen.

    Sua silti syleilen: ((((((((( Ylwa )))))))))

    kirjoita lisää !

    Äänestä

  • Ballherina kirjoitti:

    Ylwan runonsuoni sykkii!!!

    Balleriina Lutuunen on sammoo mieltä. Jokaisessa ihmisessä asuu pieni runoilija. En vaan tarkota tällä exääni enkä Vekeä. He onkin vaan VHH:laisia, ei runoilijoita.

    Äänestä

  • Y-H kirjoitti:

    illalla hehkeimmillään !

    kun auriko laskee ja katuvalot syttyy,,,, sýttyy valo myös naisten sydämiin ,,joka näyttää tietä valitulle ,,rakkauden nälkäiselle kumppanille ja uskotulla sydämen valitulle ----tietää Ylwa !

    Tämä runo oli suuri runo, nousee Ylwan muiden runojen yläpuolelle, tämä kannattaa Ylwan itse arkistoida.

    Äänestä

Nuo hoitamattomat mielenterveysongelmat saavat näköjään aikaan kaikenlaista...

Äänestä
  • Me ylwa fanit vaadimme Ylwalle patsasta !

    Äänestä

sain siltä paljon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Y-H kirjoitti:

ja nyt en tarkoita kalastusta !

monella VHH:lle sortuneista on haastattelujeni mukaan ongelmana ilta ja-yösyöminen tai ainakin he kokevat niin ?

minusta ruokailu ajoilla ei ole sellaista merkitystä joka on " virallisissa ohjeissa " suositeltu

asiaan vaikuttaa monta muuttuvaa tekijää ja silloin ei voida enää palovarmasti väittää yhtä tapaa oikeaksi !

merkittävää on edelleen se kuinka paljon lautaselle lastaa einestä / ei se milloin sen nauttii

tässä Ylwa Hubatza - alla onnen riemuportin - torttu kädessä / toinen housuissa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu