Ajattelin vain, että jos järkättäisiin jonkinlainen virtuaalikolehti ja ostettaisiin palstan pahimmille vinkujille thaivaimo. Jos vihdoin lakkaisivat ruikuttamasta!
Mitä Thainainen maksaa?
tbkvbk
38471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Silläkin uhalla että joku minut tunnistaa: ei tarvitsisi edes kerätä kolehtia. Thainaisen kanssa seurusteleva isäni yrittää parittaa minua tämän 14-vuotiaalle tyttärelle, jonka kanssa minulla ei ole yhteistä kieltä, sillä hän ei osaa englantia. Isän mukaan hän olisi täydellinen minulle: "hiljainen, nöyrä, kuuliainen ja koskematon" vai mitenkähän se sanatarkasti menikään, sisältö oli kuitenkin tuo. En ole lämmennyt ajatukselle, eikä tyttökään, joka on raahattu tänne eikä juurikaan suostu poistumaan huoneesta, johon on linnoittautunut.
Ei tarvinne ihmetellä, miksi kasvoin kieroon.
tässä oli kieroa?
Parin vuoden päästä voisit panna sitä ilman että poliisit kiinnostuvat. Vakavaan suhteeseen älä kuitenkaan rupea koska tuskin haluat vinosilmä lapsia.
Täytyy sanoa, ettei sinullakaan kaikki raketit pala ja osa lepakoista on jo karannut vintiltä. Ihan vain tiedoksi, että jos älyä ei ole, edes nimimerkki ei tee ihmeitä...
Miksi tuollainen näkemys?
käy koulua, jos ei osaa englantia?
Olen yrittänyt olla sekaantumatta asioihin millään lailla, joten en ole kysellyt. Kotimaassaan hän kai koulua käy, mutta viettää täällä hämmästyttävän pitkiä aikoja. Myös äidin elinkeinon harjoittamiseen liittyy jotakin hämärää, mikä luonnollisestikaan ei ole yllätys jokaiselle, joka on sisäistänyt stereotypioiden okkamilaisen taipumuksen olla useimmiten tosia.
asuu Suomessa. Etkö sä voisi yrittää olla edes ystävä sille tytölle, jos se on aina yksin huoneessaan?
Kaikkein vähiten ihmiselle, jonka kanssa en kykene minkäänlaiseen kommunikointiin. (Nonverbaalisen viestinnän taitoni ovat tyystin olemattomat.) Enkä haluakaan; niin ikävää kuin se tytön kannalta onkin, jo isääni edes jossakin vastustaakseni minun on toimittava näin.
Koska olet pikkusieluinen rasisti, joka on niin linnottautunut omaan katkeruuteensa ja kieroutuneisiin näkemyksiinsä, että on täysin menettnyt kosketuksen oikeaan elämään.
...itse tytön kieli. Hetkessähän yhden vaivaisen kielen oppii.
Toihan olisi mielenkiintoista. Mä ainakin tekisin noin, huutelisin sitten joitain fraaseja oven läpi.
Perustele miten ole menettänyt kosketuksen oikeaan elämään?
No esimerkiksi siten, etteivät kaikki naiset olen kieroutuneita huora-sadisteja, jotka vain sortavat ja hyväksikäyttävät miehiä. Kommenteistasi päätellen olet oikeasti sairas. Hae apua ihan itsesi (ja meidän, jotka joutuvat lukemaan komnmenttejasi) takia, niin voi se elämä alkaa näyttämään vähän valoisammalta.
:( Onpa todella ikävä juttu. Onneksi sä vaikutat hyvältä ihmiseltä.
Onko sinun mielestäsi normaalia, että isä raahaa naisystävänsä teini-ikäisen tyttären Suomeen (ilmeisesti vastentahtoisesti, kun ei ole kerran huoneesta poistunut), jotta poika voisi saada tästä hyvän naisen itselleen?
No, ei millään pahalla, mutta se thainainen voi päihittää ja kuulemma päihittääkin suomalaisen keskivertonaisen 10-0. Enkä nyt puhu naisesta seksiobjektina. Tutulla on thai-vaimo. Suhde on syntynyt luonnostaan miehen ollessa usean vuoden maailmalla komennuksella, eikä minään viikonlopun vaimonhakureissuna. Siinä perheessä on olemassa jo tietty roolijako. Toisin sanoin esimerkiksi keittiö on ns. naisen valtakuntaa, josta könsikkäät ymmärtävät pysyä poissa, vaikka kuinka osaisivat ruokaa laittaa.
Ennen kuin joku alkaa kitisemään, ihan vain tiedoksi, että tänä päivänä toisissa kulttuureissa osataan sentään vielä elää, eikä kaikkea mahdollista yritetä muovata samaan sukupuolettomien ihmisten muotteihin, kuten täällä Suomessa on tapana.
Jos joku löytää thainaisesta elämänsä kumppanin, se ei ole ainakaan minulta pois. Sitä paitsi, syntyperäisenä suomalaisena nykyistä treffi- ja kertakäyttöihmissuhdekulttuuria sivusta katselleena voisin itsekin tulla siihen tulokseen, että mikä tahansa muun maalainen nainen kumppanina voisi olla parempi vaihtoehto. Toki kulttuureissa on totuttelemistä, ja kielimuurikin on esteenä, mutta lopputulos voi olla silti parempi. Se on ihan itsestä kiinni, kuinka avoimin silmin maailmaa katselee.
Suomalaisen deittailukulttuuri on nykyisin suomeksi sanottuna täysin perseestä ! Täällä ei voi tehdä keskellä päivää selvin päin edes aloittaita ilman, että joku eukko vetää herneen nenään, ja alkaa syyttämään ties miksi sarjamurhaajaraiskaajaksi. Mutta se on hyväksyttävää, että vetää baarissa pään täyteen ja ui naisen liiveihin. Se siitä hienovaraisuudesta...
on sinulle pelkkä hyödyke, niin tietenkin päihittää! Suomalainen nainen kun ei alennu orjaksi!
Joiltakin tuo luetun ymmärtämien ei vain onnistu, mutta sille me muut emme mahda mitään. Kukaan ei ole puhunut naisen orjuuttamisesta, joten älä sotke omia mieltymyksiäsi muiden mielipiteisiin.
"Jos joku löytää thainaisesta elämänsä kumppanin, se ei ole ainakaan minulta pois."
Siinä mielessä olen kanssasi samaa mieltä, että nykyinen pariutumiskulttuuri on aika sielutonta. Sen näen taas vain pelkästään edityksenä, että mieskin voi ottaa vstuuta omasta kodistaan ja perheestään, eikä nainen ole kahlittu hellaan...
....tietysti vastuun perheen ylläpidosta. Miksei naiset yhtään arvosta sitä, että mies raataa päivät töissä? Miksi se hellan äärellä puuhaminen on niin kamalaa muka. Miehenkö sekin kuuluisi tehdä?
Tämä keskustelu meni taas tälle "nyrkin ja hella välissä" linjalle. Eikö se nyt ole ihan jokaisen parin oma asia, miten arkiaskareensa hoitaa ? Joku nainen voi haluta tehdä kotitöitä, mutta se ei tietääkseni estä miestä osallistumasta kotitöihin. Vai kuinka ? Tai vastaavasti mies voi harrastaa vaikka pitsin nypläystä, aivan sama ! Tuskin se on naiselta pois. Näitä vanhoja ennakkioluuloja lukiessa ei voi välttyä siltä ajatukselta, että moni ihminen on kiinnostunut lähinnä sosiaalipornosta, kun on pakonomainen tarve puuttua muiden ihmisten tekemisiin.
Mutta Suomessahan on pitkä tasapäistämisen perinne, kun kaikkien ihmisten _pitää_ olla jo parikymppisenä kuin samasta muotista. Samaan aikaan korostetaan äärimmilleen vietyä yksilöllisyyttä (pelkkiä oikeuksia, ei velvollisuuksia), kunhan vain teet ja toimit samalla tavalla kuin kaverisi. Just näin...
Itse olen perinteisen kasvatuksen saanut, mutta siitä huolimatta osaan poikamiehenä hoitaa kotityöt jo ihan käytännön syistä itse. Takana on monen vuoden intensiiviharjoittelu. Tähän ei naista tarvita, tai siis sovinistisesti sanottuna "kotipiian apua". Sen sijaan pidän ihan normaalina sitä, että parisuhteessa molemmat hoitavat taloutta ehtimisen, osaamisen ja kykyjensä mukaan. Ihan sama, onko kyseessä suomalainen vai thai-vaimo. Kokonaisuus ei muutu.
Vastaus jaapalle: Jos avaisit silmäsi ja katselisit ympärillesi niin nykyään kuule naiset käyvät töissä ihan siinä missä miehetkin, ja molempien työ on ihan yhtä arvokasta. Lienee siis suht reilua että molemmat osallistuvat hellan ääressä puuhaamiseen, ettei naiselle kaadu kaikki hommat. Joten kyllä: miehenkin sitä kuuluisi tehdä.
Vastaus 4 2:lle:
Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että kukin hoitakoon hommat niinkuin itse mieli tekee. Vastustan vaan sitä oletusta, että nämä hommat itsestäänselvästi kuuluvat naiselle näin "roolin puolesta".
suomalainen nainen käy myös töissä. Silloin kotityöt tehdään puoliksi. Jos joutuisin olemaan vain kotona, niin kuolisin tylsyyteen, siksi se on kamalaa. Samaa raatamista päivästä toiseen, eikä miehet edes arvosta sitä, kun mies raataa töissä ja nainen ei miesten mielestä tee mitään.
Sitä paitsi mitä tulee töissä raatamiseen, niin se on ihan oma moka, jos on niin tyhmä, ettei ole saanut työtä, jossa ei tarvitse raataa.
Sitä paitsi mitä tulee töissä raatamiseen, niin se on ihan oma moka, jos on niin tyhmä, ettei ole saanut työtä, jossa ei tarvitse raataa.
Voi Jeesus kun taas jollain säkenöi.
"Vastaus jaapalle: Jos avaisit silmäsi ja katselisit ympärillesi niin nykyään kuule naiset käyvät töissä ihan siinä missä miehetkin, ja molempien työ on ihan yhtä arvokasta. Lienee siis suht reilua että molemmat osallistuvat hellan ääressä puuhaamiseen, ettei naiselle kaadu kaikki hommat. Joten kyllä: miehenkin sitä kuuluisi tehdä. "
Okei, vaikka molemmat kävisivät töissä, siitä huomimatta minusta tuntuu aina välillä siltä, että hyvin herkästi naiset ovat kuitenkin arvostelemassa, kuinka mies ei osaa mitään, tee mitään tai ei tee mitään "oikein".
Jotta "tasa-arvo" toteutuisi, kaikki roskapussien viennit, ruuan laitot, imuroinnit ja ruohon leikkuut kirjataan tukkimiehen kirjanpidolla sinne naisen pieneen mustaan muistikirjaan. Kyllä se on äärimmäisen tärkeää, että molemmat ovat tehneet tarkalleen 50 % kotitöistä, jotta kenenkään ei tarvi olla tossun alla, taivasalla tai nyrkin ja hellan välissä. :)
Ei millään pahalla, mutta itse kokisin tuollaisen pilkuntarkan kotitöiden seuraamisen todella ahdistavaksi. Olen tottunut siihen, että välillä asioita tehdään enemmän ja välillä vähemmän. Todellisessa elämässä asioita tehdään sitä mukaan kun ehditään, tai ollaan tekemättä.
Mun mielestä suhteessakaan ei pidä liikaa pingottaa. Tämä ei tietysti tarkoita samaa kuin välinpitämättömyys...
Voi hyvänen aika... Kuka tässä on mistään tukkimiehen kirjanpidosta puhunnut?!? Koko juttuni pointti oli se, että vähän alkaa naisena kyrsiä se, kun löytyy vielä noin muinaisia ihmisiä, jotka ajattelee, että se on VAAN JA AINOSTAAN naisen homma hoitaa kotia. Tasa-arvo toteutuu silloin kun kummastakin tuntuu siltä että toinen osallistuu eikä vain makaa sohvalla vetämässä kaljaa kun ei "rankan työpäivän jälkeen" muuta jaksa/viitsi tehdä... Ei kukaan kai nyt oikeasti jaksa mitään tukkikirjanpitoa pitää, mutta kyllä se varmaan turhauttaa jos toisesta (olkoon sitten kyseessä nainen tai mies) tuntuu siltä, että joutuu jatkuvasti kantamaan päävastuun koko hommasta.
Olisi ihanaa olla kunnon kodinemäntä, mutta kun nössöille suomalaismiehille pitää olla ties mikä domina tai muuten eivät kiinnostu :(
vanhoille piioille ja muille rumiluksille jotka ruikuttavat huorittelusta voisi järkätä virtuaalikolehdin ja ostaa turkkilainen-sulhanen jos valtion raahaamat pakolaisia ja pizzanpyörittäjiä ei riitä kaikille.
naiset saa ihan ilmaiseksi, ei me sentään yhtä vastenmielisiä olla kuin suomalaiset miehet.
niin rumaa naista olekaan ettei pillu ilmaiseksi menisi kaupaksi.
Hyvin sanottu!
Minulle tuli suomi24deitin kautta venäläiseltä sopivan ikäiseltä naiselta viestiä kun aikoinaan siellä oli profiilini.
Nainen oli tosi tyylikäs ja kaunis niissä kuvissa joita lähetti minulle. Lopetin viestittelyn kohteliaasti järki syistä. Olisin luultavasti tullut huijatuksi, mutta tiesin toki meiningin.
Kuvat on tosin muistona vieläkin, jos osaisin puhua Venäjää, olisipa siinä ollut kaunis tyttöystävä (joo ja tiedän mitä aijotte herjata mutta kerron kuitenkin).
puhunut englantia?
ollen miehelle riittää palkkioksi se, että hän pääsee suomeen ja saa työpaikan tai toimeentulon täältä ja hänen elintaonsa nousee. Ja kyllä suomalaisnainen jos ei ihan hirveän ruma ja vanha saa vielä jonkun ulkomaisen miehen seurakseen vaikkapa lomamatkalla. Mutta tämä ei johdu siitä että hän olisi paremman näköinen kuin vastaava suomalaismies, vaan siitä että vähän kaikkialla se on sellainen tapa että mies maksaa ja tekee myös aloitteen ellei sitten ole kyse suvun tai jonkun muun agentin järjestämästä jutusta.
Ei tarvi kerätä kolehtia vanhoille piioille, koska turkkilaiset sulhaset maksavat itse siitä että pääsevät suomalaisiin naimisiin. Ainakin näin olen kuullut.
Matkan Thaimaahan ja viisumit roualle ;),siitä vaan itelles kuitenkin kaipaat.
Keskustele asiasta poliisin kanssa. Hämärää tosiaan, suorastaan pimeää. Ajattele ennen kaikkea tätä avutonta tyttöä, muut katsokoot eteensä.