Avaruutta liikaa nuoren maan kreationismille

Seuraavassa taas yksi seikka, joka asettaa nuoren maan kreationistien väitteet vähintään kyseenalaisiksi.

Nimittäin yksistään avaruuden koko ja ne lukuisat kohteet, joita emme ilman parhaimpia laitteita pysty havaitsemaan.
Vaikka jumalanne olisi tehnyt "tähdet valaisemaan yötä", niin nythän on niin, että suurin osa sieltä havaittavista kohteista ei valaise maata käytännössä mitenkään, sillä niistä saadaan infoa vain herkimmillä laitteilla ja pitkillä valotusajoilla.

Mitä virkaa niillä on, koska ne eivät Maata todellakaan valaise???

Sensijaan nämä eniten punasiirtyneet, ja siis oletettavasti vanhemmat kohteet ovat toisenlaisia rakenteeltaan kuin lähialueemme galaksit, mikä tuntuu oudolta, jos jumalanne on pamauttanut galaksit avaruuteen kerralla.
Ne ovat muunmuassa epäsäännöllisiä muodoltaan, sillä ne ovat nuoria eivätkä ole vielä ehtineet muotoutua kierteisgalaksiksi.
Myöskin niistä lähtevä valo on sinisempää(Kun punasiirtymän vaikutus poistetaan.) kuten nuorista tähdistä lähtevän pitääkin.
Läheisistä galaksijoukoista taas lähtee punaisempaa valoa aivan kuten vanhemmista tähdistä pitääkin.

Lisäksi ihmettelen joidenkin kretskujen väitteitä, että kerrostumista ei löytyisi meteoriitteja.
Esimerkiksi seuraavassa vastajulkaistusta tutkimuksesta kertova lainaus.

"Professori Birger Schmitzin ( Rice University ja University of Lund) johtamassa tutkimuksessa on päädytty kerrostumista löydettyjen fossiloituneiden meteoriittien perusteella tulokseen, joka kertoo noin 480 miljoonan vuoden takaisen meteoriittipommituksen olleen määrältään satakertainen nykyiseen verrattuna."

Jukatanin niemimaalta löytyy suuri kraatteri ja sen ympäriltä kerrostuma iridiumia, jota tiedetään löytyvän juuri asteroideista.
Mihinkä kohtaan nuoren maan kreationistien aikajanaa tämänlainen maailmanlaajuinen katastrofi sopii.
Ei ainakaan epämääräiseen alkuun, sillä Aurinko, Kuu ja tähdet luotiin vasta kolmantena päivänä, ja siispä tuskin asteroidejakaan oli vielä alussa.
Vai johtuuko tuokin tavalla tai toisella vedenpaisumuksesta.

Sitten minäkin uskoisin, että tähdet olisivat luotuja nimenomaan valaisemaan Maata, jos eivät olisi niin kaukana ja niistä suurin osa ei olisi täysin turhia valaisemistehtävään nähden.
Olisivat kaikki suht lähettyvillä ikäänkuin kosmiset hehkulamput.
Mutta ei, vaan tutkittaessa sieltä paljastuu kosmospeli, jossa Maalla ei ole mitään erityispaikkaa ja roolia.

Mr K.A.T., mitä nuoren maan kretskut vastaavat, kun heille huomauttaa, että suurimmlla osalla avaruutta ei ole mitään virkaa Maan kannalta, vaikka Maanhan pitäisi olla tapahtumien keskipiste.
0124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Bing Bong kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu