Positiivinenkin kirjoitus välillä sekaan:
Olimme ikävässä tilanteessa pitkään. Upea ja hauska mieheni ei vaan innostunut seksistä ja minä kuihduin kuukausi kuukaudelta enemmän. Pohdin, onko meidän todella erottava siksi, että seksiä on (mielestäni) aivan liian harvoin; muutaman kerran kuussa. Mies itsekin koki sen olevan ikäisillemme kovin vähän, muttei omien sanojensa mukaan silti osannut innostua useammin.
Koen rakastellessa valtavaa yhteenkuuluvaisuutta, on vaikea selittää sitä onnellisuuden tunnetta, joka tulee, kun yhdistyy fyysisyys ja henkisyys. Olen myös oikea nautiskelija. Mieheni tuntuu ihanalta. Yksinkin sain toki paineita poistettua, teen niin edelleen, mutta oman ihmisen iho on tietenkin toista.
Katkeruus ja alakulo valtasivat tilaa ajatusmaailmassa.
Asiat johtivat kohdaltamme erokeskusteluun saakka. En enää tuntenut toivomaani läheisyyttä mieheeni, halailu ja lähekkäin nukkuminenkin tuntui usein vain pahalta; olisin halunnut toverillisuuden lisäksi myös eroottista latausta. Mies taas yritti ylläpitää kuitenkin jonkinlaista fyysistä läheisyyttä. Vedin itseäni henkisesti ja fyysisesti kauemmas, harrastin uusia omia juttuja, mies oli hämmentynyt, minä olin, palat oli kurkussa aamusta iltaan ja tunnelma surullinen. Itkua riitti. Kun pelätyn keskustelun aika koitti, päätimme vielä yrittää. Kaikki muu on kuitenkin niin hienosti. Arvostusta ja rakkautta riittää.
Tuosta on nyt pari kuukautta, ja hyvältä näyttää. Uskalsin aidosti tyhjätä pöydän, mitä etukäteen epäilin. Katkeruus on tiessään, tiedän ettei mies "ole tahallaan paha." Olen rakastunut uudelleen ja meillä on ollut valtavasti fyysistä läheisyyttä. Hipaisuja ohi kulkiessa, lähekkäin nukkumista ja könöttämistä, ja kyllä: sitä seksiäkin! Uskallan haaveilla taas tulevastakin, ja nyt tuntuu uskomattomalta, että edes kävimme läpi eron mahdollisuutta. Niin lähellä käyminen tekee nöyräksi ja kiitolliseksi.
Miehenikin tekee nyt alotteita (olen ollut välillä hämmentynyt, siitä kun on niiiiiin kauan aikaa) ja on leikkisä ja kokeilunhaluinen. Olen ikionnellinen, ja toivon, ettei tällainen haluttomuuden määrä kohtaa kumpaakaan meistä tässä laajuudessa enää koskaan! Uskon, että osaamme myös vältellä ajautumista samaan tilanteeseen, ja pitää yllä erotiikkaelämää tavalla tai toisella. Juuri nyt se sujuu kuitenkin ihan itsekseenkin, ihanaa!
Toivon sydämestäni parempaa huomista kaikille toisiaan syvästi rakastaville!
Olimme ikävässä tilanteessa pitkään. Upea ja hauska mieheni ei vaan innostunut seksistä ja minä kuihduin kuukausi kuukaudelta enemmän. Pohdin, onko meidän todella erottava siksi, että seksiä on (mielestäni) aivan liian harvoin; muutaman kerran kuussa. Mies itsekin koki sen olevan ikäisillemme kovin vähän, muttei omien sanojensa mukaan silti osannut innostua useammin.
Koen rakastellessa valtavaa yhteenkuuluvaisuutta, on vaikea selittää sitä onnellisuuden tunnetta, joka tulee, kun yhdistyy fyysisyys ja henkisyys. Olen myös oikea nautiskelija. Mieheni tuntuu ihanalta. Yksinkin sain toki paineita poistettua, teen niin edelleen, mutta oman ihmisen iho on tietenkin toista.
Katkeruus ja alakulo valtasivat tilaa ajatusmaailmassa.
Asiat johtivat kohdaltamme erokeskusteluun saakka. En enää tuntenut toivomaani läheisyyttä mieheeni, halailu ja lähekkäin nukkuminenkin tuntui usein vain pahalta; olisin halunnut toverillisuuden lisäksi myös eroottista latausta. Mies taas yritti ylläpitää kuitenkin jonkinlaista fyysistä läheisyyttä. Vedin itseäni henkisesti ja fyysisesti kauemmas, harrastin uusia omia juttuja, mies oli hämmentynyt, minä olin, palat oli kurkussa aamusta iltaan ja tunnelma surullinen. Itkua riitti. Kun pelätyn keskustelun aika koitti, päätimme vielä yrittää. Kaikki muu on kuitenkin niin hienosti. Arvostusta ja rakkautta riittää.
Tuosta on nyt pari kuukautta, ja hyvältä näyttää. Uskalsin aidosti tyhjätä pöydän, mitä etukäteen epäilin. Katkeruus on tiessään, tiedän ettei mies "ole tahallaan paha." Olen rakastunut uudelleen ja meillä on ollut valtavasti fyysistä läheisyyttä. Hipaisuja ohi kulkiessa, lähekkäin nukkumista ja könöttämistä, ja kyllä: sitä seksiäkin! Uskallan haaveilla taas tulevastakin, ja nyt tuntuu uskomattomalta, että edes kävimme läpi eron mahdollisuutta. Niin lähellä käyminen tekee nöyräksi ja kiitolliseksi.
Miehenikin tekee nyt alotteita (olen ollut välillä hämmentynyt, siitä kun on niiiiiin kauan aikaa) ja on leikkisä ja kokeilunhaluinen. Olen ikionnellinen, ja toivon, ettei tällainen haluttomuuden määrä kohtaa kumpaakaan meistä tässä laajuudessa enää koskaan! Uskon, että osaamme myös vältellä ajautumista samaan tilanteeseen, ja pitää yllä erotiikkaelämää tavalla tai toisella. Juuri nyt se sujuu kuitenkin ihan itsekseenkin, ihanaa!
Toivon sydämestäni parempaa huomista kaikille toisiaan syvästi rakastaville!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Upea tarina, kiitos!