13-vuotias poikamme heitti perheen toimenkuvan, kun oli puhetta avioliitostamme:
"Äidin tehtävä on puhua koko ajan, lasten tehtävä on huutaa ja isän tehtävä on käydä töissä."
Tosin eräs vaimo meni lääkäriin ja valitti: "Voin puhua tunnin yhtä soittoa eikä mies kuule sanaakaan."
Lääkäri: "Hyvä rouva, se ei ole puute - vaan kyky!"
"Äidin tehtävä on puhua koko ajan, lasten tehtävä on huutaa ja isän tehtävä on käydä töissä."
Tosin eräs vaimo meni lääkäriin ja valitti: "Voin puhua tunnin yhtä soittoa eikä mies kuule sanaakaan."
Lääkäri: "Hyvä rouva, se ei ole puute - vaan kyky!"
Vastaukset 12
Vanhimmat
*rätköttää silmät vesis*
Nää on näitä tositarinoita! Hehee!! :)))
En ole varma ymmärsinkö oikein. Mutta jos kysymyksessä oli miehen "kyky", ummistaa korvansa tyhjänpäiväiseltä lätinältä, niin se on todella kadehdittavaa.
Olempas kokenut senkin, että puheliaana akkana pistin suun säppiin ja sinnittelin sanomatta sanaakaan, niin ukolla kesti viikko hoksata se.
Kysymys kuuluukin, oliko ukko vai puheeni tyhmiä..hmm??
...oli kyse. :) Se on yksi onnellisen avioliiton salaisuus, varsinkin jos sattuu olemaan sellainen vaimo, joka muistaa kertoa jokaisen mummon serkun kummin kaiman kissan liikkeen viiden vuoden takaa. ;) Satun itse olemaan juuri sellainen vaimo, enkä odotakaan, että mies kuuntelisi moiset jutut. :) (ehkä se on toinen onnellisen avioliiton salaisuus, etten odota sellaista, minkä itsekin tiedän turhaksi asiaksi)
...vain oli hetken tyytyväinen hiljaisuuteen eikä siksi uskaltanut aiemmin mainita asiasta? ;) Siis minun miehelläni voisi olla sama juttu, mutta en pysty itse olemaan viikkoa hiljaa. ;)
Mieheni kertoi pariskunnasta (sukulaisistaan), jonka mies oli ollut se puhelias osapuoli. Lopulta vaimo oli tokaissut, että "olisit nyt joskus hiljaa!" Mies ei ollut kolmeen viikkoon puhunut mitään muuta kuin minkä nyt kysymyksiin vastannut. Lopulta vaimo ei ollut enää kestänyt vaan oli sanonut, että "ole oma itsesi vain". ;)
..riekkoja edustaa tämäkin emäntä.
Ehkä meidän pitäisi perustaa tänne sellainen räpättikerho kaikelle (tai edes osalle) siitä puuta heinästä, mitä höpöttää täällä kotona muuten?:D
Kuten mainitsitkin, monessa kohtaa se hölötys on ihan hölynpölyä, ts. vähemmän tärkeää..ehkä sellainen kerho olisi hyvä siltäkin kantilta, että jos ukolle pölisee vähemmän, niin saattaisi olla paremmat mahdollisuudet tulla kuulluksi sitten kun on oikeaa asiaa...mene ja tiedä.. :D
...olisin valmis siihen kerhoon. Ehkä kuukauden päästä mies alkaisi ihmetellä, miksi vaimo on kotona hiljaa. ;)
..Enää pitää vaan keksiä minne asetutaan räpättämään..tohtisko asettua tänne?
Enpä tiiä, ukko uhkas tuoda illaksi "tuliaisiksi" valkkaripullon.. se ainakin aiheuttaa kovasti räpätin puhetuotantonopeuden kiihtymistä ja oleellisten sisältöpointtien uupumista.. senköhän takia puhu elokuvan vuokraamisestakin´...?
Ei vaan, kyllä se toisaalta osaa ihan rakkaudellakin suhtautua tähän pälätykseen..joskus kyllä nauraa päin näköä, kun itsekin huomaan, että nyt on tavanomaista kiihkeempi puheripuli..ja sitten puhun siitä..puheripulista.
Niin, ja olishan se kuitenkin ihan kiintoisaa nähdä, alkaako se ikään ääneen kaipaamaan sitä puhetta.
Mutta kun jotkut vain on sellaisia ihmisiä, että puhumiseen ei väsy. Itsein teen töitäkin äänelläni, niin aina vaan jaksaa mölymoottori käydä.
Mikähän muuten tekee ihmisestä puheliaan tai hiljasen?
Olen joskus miettinyt, että joko hiljaset ei tee huomioita joista puhua, tai sitten me puheliaat ei osata ajatella puhumatta.
Tiedä sitten. :D
Juttusi voisi olla minun kirjoittamani - paitsi että unohdin eilen käydä pitkäripaisessa, joten nyt ollaan ilta kuivin suin... ;) *taitaa mennä tutkimaan jääkaappia, olisiko sinne unohtunut joku siideripullo*
Luulen, että hiljaiset tekevät joskus enemmän huomioita kuin meikäläiset, mutta en toisaalta halua olla havaintovälinekään - silloin hermostun heti, koska koen sen tarkkailuksi. Luulen, että me emme osaa ajatella puhumatta. :D
Olen kyllä huomannut, että mieheni saattaa istuskella hyvän tovin hiljaa sohvannurkassa - ja viikkojen päästä hän alkaa puhua: "Olen ajatellut, että tuohon voisi ostaa sellaisen tai tällaisen hyllyn, johon saisi mahtumaan sen ja tämän - ja jos se laitettaisiin noin päin, niin se... " jne. jne. Hänen tuohon sävyyn esittämänsä ajatus on tarkkaan harkittu. Ja minä (jonka vahvin laji ei ole ainakaan hahmotus) tuijottaa leuat loksahtaneina ja sanoo vain "aha, sopii, sen kun ostat". Ja lopputulos on sillä konstilla varsin hyvä. :)
Minä olisin viittä viikkoa aiemmin rynnännyt suoraan lähimpään huonekalukauppaan, tullut kalleimman hyllyn kanssa kotiin ja todennut, että ei se sovikaan kyseiseen kohtaan - ja todennut seuraavalla viikolla, että juuri kyseistä hyllyä on alettu myydä puoleen hintaan, ja isäntä olisi tiennyt paikan, josta juuri sopiva hylly olisi löytynyt sitäkin puolta hintaa halvemmalla. ;)
Ei tullukkaan viiniä, kun menin nalkuttamaan (pirkules) toi kostoksi olutta pari.
Ryystän sitä nyt pullon suusta oikeen miehekkäästi *jätkäilee*.;) :D
Teillä sentään tapahtuu noi hankinnat jonkun kaavan mukaan, mutta meillä se menee niin, että mies saattaa (muutaman tovin pähkittyään) esittää, että eikös me tarvittas kirjahylly. Noh, minä tartun aiheeseen ja pohdin -ääneen tietenkin-
sen seuraavan viisi viikkoa, että millainen sen pitäisi olla.
Sitten tulen viimein johonkin tulokseen ja alan aktiivisesti etsiä kirjahyllyä. Löydän muutaman sinne päin ja ukko juuri sellaisen, enkä sitten tohdikkaan tehdä päätöstä. No, ukkokaan ei sitten osta.
Sitten löydän itse mieleiseni ja raahaan ukon katsomaan, kun se hylly on niin ihana ja käytännöllinen ja muuta. Mies sanoo, että ostetaan vaan, jos olen varma.
Ja sitten minä en ole. Aikanaan koko hylly hanke unohtuu, kunnes joskus monen kuukauden päästä olen jostain ihmeen syystä huonekalukaupassa (vaikka alunperin lähdin ostamaan lapsille alusvaatteita tms.) ja siellä se komeilee, meidän hylly!
Soitto ukolle,tuu ny kattoon kun mahtava! Ja sitten se tulee ja hylly ostetaan. Yleensä nämä ostokset ovat onneksi niitä, joita ei tarvitse katua, mutta voit kuvitella, että tällä tahdilla sisutus on melkoisen pitkäpiimäistä harrastelua :D
Siitä se kyllä kiitteleekin joskus, että älyttömiä ei tule hankittua..mutta irvii toisinaan, että toivottavasti mikään välttämättömyys, kuten sänky hajoa.. ;)
...meilläkin puhuttiin pari vuotta sitten uudesta sohvasta. Asian hyväksi ei kuitenkaan tehty mitään. Nyt helmikuussa sitten tulin vilkaisseeksi vanhaa sohvaa ja heitin: "Miten tuo (päällys)kangas onkin päässyt noin kulumaan, vaikka on vasta 16-17 vuotta vanha sohva?" ;) Ei aikaakaan, kun isäntä tuumasi talvilomallaan käyvänsä lasten kanssa vilkaisemassa sohvia lähimmässä huonekalukaupassa (minä en ehtinyt mukaan). Parin päivän päästä kävimme yhdessä katsastamassa pari paikkaa - ja ostimme ne isännän katsomat sohvat. ;)
Kiertelimme katsomassa tapettimalleja kesällä 2001. Toissa kesänä sitten löytyivät mieleiset. En tosin tiedä, milloin ne kiipeävät seinille. ;) Minä vain odottelen rauhassa, milloin isäntä saa asian päähänsä. :) Minun ei kannata niitä laittaa, koska tapetit olisivat niin vinksin vonksin, ettei kehtaisi edes itse katsella. ;)
Me ostimme viimevuonna asunnon vanhasta talosta, joka sitten remontoitiin aasta ööhön.
Kun kaupat oli tehty ja uusipohjapiirros lyöty lukkoon, niin minä kipitin tapettikauppaan valitsemaan tapetit tulevaan makkariimme.
..siis siinä vaiheessa, kun ei oltu vielä revitty edes vanhoja seiniä ala... :D
..ukko naureskeli, että rouvalla on kyllä tuo tärkeysjärjestys kohillaa..:)