Heissan!
Iloinen, uusia kokemuksia etsivä 19v tyttö etsii itselleen au pair –perhettä syys-huhtikuuksi! Valmistuin keväällä 2010 ylioppilaaksi ja nyt olisi välivuosi edessä. Pidän lapsista, haluan tutustua uusiin kulttuureihin ja oppia kieliä, joten mikä olisikaan parempi tapa viettää välivuosi, kuin au pairina! :) Olen haaveillut au pairiksi lähtemisestä jo pari vuotta ja nyt siihen olisi mahdollisuus.
Lapsista minulla on kokemusta perheen esikoisena, kolmen pienemmän sisaruksen isosiskona, ala-asteikäisten kerho-ohjaajana ja olen käynyt myös isoskoulutuksen :) Kokemusta on karttunut myös tuttavien ja sukulaisten lasten hoidosta.
Aloittaa voisin syys-lokakuussa. Haaveilen luokanopettajan ammatista, joten Suomeen täytyisi palata huhtikuun aikana pääsykokeiden vuoksi.
Olen savuton, ruuanlaitto onnistuu ja omistan ajokortin. Toivoisin, että perhe olisi vähintään puoliksi suomalainen. Toki kielitaito tarttuisi paremmin täysin erikielisessä perheessä. Osaan puhua englantia ja hieman ruotsia. Olen myös eläinrakas, joten lemmikeistä ei ole haittaa, päinvastoin! :)
yhteydenotot: [email protected]

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei, Nanne! Katsotko Aupairiksi Amsterdamiin nr. 2-ilmoitukseni!
Olisitko kiinnostunut? T:Minna
Tossa muutama viesti alempana haetaan au pairia Nizzaan,puoliksi suomalainen perhe.
Hae sinne!