"Kannattaako pettää", sitähän täällä kysellään joka toisessa ketjussa. Pettäjät, pettämistä suunnittelevat ja petetyt ovat aina saman kysymyksen äärellä. Mitenkähän tuo nyt lienee, kannattaako pettää vai ei?
Minäpä kerroin teille vastauksen. Tekisi mieli sanoa, että kerron teille tunteellisille uunoille vastauksen, mutta tyydytään nyt kappaleen aloituslauseeseen.
Onko jollekin joskus seurannut jotain hyvää pettämisestä? Onko särkynyt parisuhde, kärsivät lapset, huono omatunto kolmantena pyöränä olemisesta tai luottamuksen menettäminen parisuhteessa hyviä asioita? Näkeekö joku niissä jotain hyvää?
Monelle pettäminen on pakoa parisuhteesta. Oma suhde ei ole toiminut enää vuosiin, silti erilaisia tarpeita pitää saada tyydytettyä. Ei osata huoltaa omaa suhdetta, joten aletaan katsella maisemia aidan toiselta puolelta. Yksi asia johtaa toiseen ja kohta pitää tunnontuskissa miettiä tunnustamista. Onko tunnontuskissa oleminen jotenkin hyvä asia?
Jos kysymystä pettämisen mielekkyydestä pitää miettiä, niin voin kertoa: EI kannata pettää!
Huoltakaa mieluummin omia suhteitanne, älkää tuhotko niitä. Parisuhdepatologi kertoo ehkä myöhemmin miten oman suhteen huolto tapahtuu.
Minäpä kerroin teille vastauksen. Tekisi mieli sanoa, että kerron teille tunteellisille uunoille vastauksen, mutta tyydytään nyt kappaleen aloituslauseeseen.
Onko jollekin joskus seurannut jotain hyvää pettämisestä? Onko särkynyt parisuhde, kärsivät lapset, huono omatunto kolmantena pyöränä olemisesta tai luottamuksen menettäminen parisuhteessa hyviä asioita? Näkeekö joku niissä jotain hyvää?
Monelle pettäminen on pakoa parisuhteesta. Oma suhde ei ole toiminut enää vuosiin, silti erilaisia tarpeita pitää saada tyydytettyä. Ei osata huoltaa omaa suhdetta, joten aletaan katsella maisemia aidan toiselta puolelta. Yksi asia johtaa toiseen ja kohta pitää tunnontuskissa miettiä tunnustamista. Onko tunnontuskissa oleminen jotenkin hyvä asia?
Jos kysymystä pettämisen mielekkyydestä pitää miettiä, niin voin kertoa: EI kannata pettää!
Huoltakaa mieluummin omia suhteitanne, älkää tuhotko niitä. Parisuhdepatologi kertoo ehkä myöhemmin miten oman suhteen huolto tapahtuu.
Vastaukset 23
Vanhimmat
...Olipa todella hyvä kirjoitus...ja täysin jokainen sana totta sekä asiaa......Pettäminen on pepusta..
Nämä ovat parisuhdepatologin mietteitä seurattuani palstaa tovin. Kirjallisesta ilmaisusta puolestaan on kiittäminen työnantajaa. Minä kynäilen työkseni ja hän maksaa viulut!
t. ammattikynäilijä
Löysin elämäni naisen ja pääsin eroon entisestä. En ole katunut päivääkään.
Tässäkin tapauksessa löytyi varmasti joku, jolle pettäminen ei ollut hyvä asia. Toivottavasti et hylännyt lapsia edelliseen liittoosi. Ilmeisesti ex-puolisosi oli tässä tapauksessa suurin kärsijä.
Parisuhde on aina kahden kauppa. Siinä pitää sitoutua kunnioittamaan toista ja ajattelemaan tämän parasta. Mikäli löytää "paremman", voi miettiä seuraavia asioita ennen tämän kelkkaan hyppäämistä.
-Aina tulee uusia "parempia", kehen todella haluat sitoutua?
-Mikä nykyisessä suhteessa ei toimi, voiko sitä muuttaa tai parantaa?
-Onko pettäminen kaikkien niiden kyynelten ja syntyvien epäluottamustraumojen arvoista?
Ei löydy kärsijöitä siitä liitosta. Paitsi ehkä ex-anoppi ja sen lihava lenkitystä vaativa koira, mutta niitä ei lasketa.
Vituttaa oikeasti tuo asennevamma, että mies muka eroaa lapsistaan kun eroaa vaimostaan. Sama kun väittäisi jokaisen vaimon pilaavan mahdollisuuksiensa mukaan isän ja lasten välit eron sattuessa. Enemmän niiden lasten kanssa nyt tulee vietettyä aikaa kuin ennen.
Jos rakkaus loppuu ja löytyy uusi rakkaus, silloin pitää vaihtaa. "Uusia parempia" ei ole tarve etsiä, kun suhde toimii. Silloin se kumppani on maailman paras.
Montakos Ave Mariaa lankeaa tuon koiran puolesta?
J. Koura kirjoitti aikaisemmin:
>Vituttaa oikeasti tuo asennevamma, että mies muka eroaa lapsistaan kun eroaa vaimostaan. Sama kun >väittäisi jokaisen vaimon pilaavan mahdollisuuksiensa mukaan isän ja lasten välit eron sattuessa. >Enemmän niiden lasten kanssa nyt tulee vietettyä aikaa kuin ennen.
Vai että oikein asennevamma. Olisko se asennevamma kuitenkin enemmän siinä, että ajatellaan lasten pärjäävän ja selviävän, koska "yksinhuoltajuus on niin yleistä nykyään". Miljoona kärpästä syö paskaa, mutta paskan syönti ei takaa kärpästen oikeassa olemista.
Oletkos koskaan miettinyt, että lapsi tarvitsee kehityksessään KOLMEA asiaa kasvaakseen tasapainoisesti: 1) Isää osoittaamaan miehen mallia 2) Äitiä osoittamaan naisen mallia 3) Luottamuksellista suhdetta äidin ja isän välille luomaan turvallisuutta parisuhteeseen.
Useimmat ihmiset ajattelevat kuten sinä. Riittää, että lapsi näkee äitiä ja isää. Kolmoskohta unohdetaan, koska sitä ei näy eikä siitä puhuta julkisesti. Sen unohtamisen hedelmiä korjataan tänään.
Tiedätkö miten lapseen vaikuttaa perusturvallisuuden hävittäminen? (=vanhempien eroaminen) Minäpä kerron, jos on sattunut unohtumaan. Lapsen kyky pitkäjänteiseen sitoutumiseen ja toiseen luottamiseen kärsii.
Oliskos tällä jotain yhteyttä siihen, että Suomessa on nykyään melko hulvattomasti työttömiä nuoria? Heitä sanotaan "laiskoiksi ja tyhmiksi", koska he eivät halua eivätkä pysty sitoutumaan "kunnolliseen" elämään vaan jäävät "hunningolle". Eivät he ole laiskoja ja tyhmiä, heidän vanhempansa nielivät yhteiskunnan valheet yh-huoltajuudesta ja hylkäsivät parisuhteen, jota heidän lapsensa olisivat niin kovasti tarvinneet.
Ei lapselle riitä vanhempien "näkeminen". Hän haluaa kokea isän ja äidin läsnäolon sekä heidän turvallisen parisuhteensa.
Minunkin vanhempani ovat eronneet. Olen miettinyt paljon sen vaikutusta omaan kasvuuni. Vaikutukset ovat olleet pääasiassa negatiivisia. Minä olisin ottanut mieluummin vaikka riitelevät vanhemmat kuin eronneet vanhemmat.
kiteytetty! Mieheni on eronneesta perheestä, isään ei oikein minkäänlaisia välejä, yh.äiti yritti varmaan parhaansa..Hitosti negatiivisia asioita löytyy, terapioita on tarvinnut ja paljon padonnut sisälleen, on hylkäämisen pelko etc.
"Luottamuksellista suhdetta äidin ja isän välille luomaan turvallisuutta parisuhteeseen". Mitä tuo tarkoittaa?
Luomaan turvallisuutta lapsen tulevaan parisuhteeseen vai? Paskanmarjat. Ei parisuhde ole mikään elämän suurin tarkoitus.
Jos taas tarkoitit, että vanhempien parisuhteen tulisi olla luottamuksellinen, jotta lapsi tuntisi turvallisuutta, niin miksi sitten vanhempien tulisi olla väkisin huonossa parisuhteessa? Vanhempien huonot välit antavat lapselle aivan vääränlaisen kuvan parisuhteesta. Tälläisen kokeneet lapset toistavat vanhempiensa virheitä omissa suhteissaan kun eivät muusta tiedä (lue esim. Virtahepo olohuoneessa).
Just oli tutkimus, jossa todettiin että yksinhuoltajien lapset ovat sopeutuvaisempia kuin perinteisen perhemallin omaavien perheiden lapset. Sopeutuminen on todella tärkeä ominaisuus elämässä. Että älä jauha paskaa.
Sinä puhut lasten "näkemisestä". Minä puhun lasten kanssa vietetystä ajasta. Meidän perheessä on aikuisia ihmisiä, jotka eivät ole missään kohtaa jättäneet lapsia selviämään yksin.
Sulla on muutenkin noi "tietosi" aivan itse keksittyjä. Lapsi ei tutkimusten mukaan edes tarvitse kuin yhden luotettavan aikuisen (ei siis edes omaa isää tai äitiä!) kehittyäkseen tasapainoiseksi aikuiseksi.
Jos sun vanhemmat eivät ole osanneet olla aikuisia, älä oleta että muut olisivat samanlaisia. Olen pahoillani puolestasi.
Lapset ovat minulle niin tärkeitä, että haluan antaa heille hyvän lapsuuden. Heillä ei ole hyvää lapsuutta, jos vanhemmat voivat huonosti ja he joutuvat todistamaan sitä jatkuvasti. Täälläkin perustellaan aivan mitä tahansa muka lasten parhaalla. Vanhempien on osattava olla myös itsekkäitä ja heidän on saatava nauttia elämästään. Voisinkin kysyä, haluatko todellakin antaa lapsellesi kuvan, että elämä on pelkkää kärsimystä? Haluatko oman lapsesi elävän niin kuin opetat? Sillä sinunkin lapsestasi tulee joskus aikuinen ja vanhempi. Ei se elämä lopu siihen että saa lapsia. Itsestäänkin on huolehdittava.
Parisuhde ei ehkä ole elämän suurin tarkoitus -aivan kuten sanoit-, mutta sillä on valtava vaikutus sinuun ja lapsiisi. Mietipä millaista elämäsi olisi, jos olisit jonkun toisen kanssa parisuhteessa? Lapsia ei välttämättä olisi, asuisit ulkomailla ja kävisit töissä naapurimaassa. Parisuhde vaikuttaa elämääsi -halusit tai et.
Yksistään puolisoiden kannalta parisuhteesta kannattaa huolehtia. Se vaikuttaa elämäsi laatuun, tätä ei varmaan voi kiistää. Lapsien elämän laatuun se vasta vaikuttaakin. Ilman tervettä vanhempien välistä parisuhdetta lapsen henkinen kasvu häiriintyy. Hän oppii kotoa sen, minkä siirtää edelleen omille lapsilleen.
Ajattelepa isoisiemme sukupolvea. He taistelivat tämän maan itsenäiseksi, mutta eivät halunneet purkaa pahaa oloaan ihmisten tappamisesta puolisoilleen. Sotamuistot vaiettiin ja kätkettiin. Mitä heidän lapsensa oppivat tästä? Pahaa oloa ei kannata kertoa, se kannattaa vaieta. Tämän minäkin olen oppinut isältäni.
Me siis näytämme lapsillemme miten perhe-elämää eletään. Jos petämme ja eroamme, opetamme myös lapsemme tähän. Sitoutuessamme ja etsiessämme puolisomme parasta, näytämme lapsille tämän polun. Sinä olet siis se, joka vastaat millaisen mallin lapsesi saavat. Tämän takia parisuhteen pitää olla luottamuksellinen, syvällinen ja hyvä. Lapset kasvavat kotona -eivät nenä kiinni kasvatusoppaissa!
Puhuit kirjoituksessasi tutkimuksesta. K-kauppakin oli tutkinut itseään ja todennut olevansa hyvä kauppa. Marlboro-mieskin kuoli keuhkosyöpään, vaikka tutkimukset osoittivat tupakan olevan lähes vaaratonta. Kaikki tutkimukset eivät tietenkään ole jäävejä. Onnellisuutta on kuitenkin vaikea tutkia, täytyy mennä pintaa syvemmälle eikä siihen päästä perinteisellä kyselykaavakkeella. Suhtaudun erittäin varauksellisesti lasten ja parisuhteen hyvinvointia koskeviin pinnallisiin tutkimuksiin.
Miten muuten tasapainoisuus mitataan? Itsekin luulin vuosia olevani tasapainoinen aikuinen. Syvempi luotaaminen on paljastanut armottoman totuuden. En todellakaan voi sanoa itseäni tasapainoiseksi ja hyvinvoivaksi. Kaikki ei tietenkään johdu vanhempieni parisuhteesta, mutta olisin minä voinut sieltä enemmänkin oppia saada! Tasapainoisuuttakaan ei mitata kyselylomakkeella!
Eroamisen mahdollisuutta puidaan usein tässäkin ketjussa. En kehota ketään eroamaan. Toisaalta pakko tunnustaa, että esimerkiksi yksinhuoltajuus on parempi kuin kaksinhuoltajuus liian viinan kanssa. Liian helpolla ei kuitenkaan saa luovuttaa. Aina pitää käydä kaikki muut keinot ensin läpi ja tutkia ulkopuolisen avun mahdollisuudet. Mies ja nainen on tarkoitettu puolisoiksi, ei eroavaisiksi.
mutta muutama kohta hieman mättää.
Sanotaan että vanhempien suhde on lapsen koti. Kun vanhemmilla on hyvä suhde, kaikki on silloin ok. Todellisuudessa nuo suhteet eivät ole niin auvoisia, eikä pelkkä avioliiton solmiminen ole taikakalu.
Olen samaa meiltä että elämän arvojen muuttaminen on ensisijaista, tämä nykyinen egosentrinen, kilpaileva ja materiaaliseen ”turvallisuuteen” kannustavat arvot vievät kohti onnetonta elämää. Eivät ihmiset enää halua itse rakastaa vaan tulla rakastetuiksi.
Mitä perusturvallisuus sitten on? Se on tiettyjen asioiden pysymistä, hoivan, ravinnon ja normien jokapäiväisyyttä. Luottamusta siihen että elämää kannattaa elää ja selviää eteenpäin. Lapselle on siis tärkeää yhteisö ja aikuiset jotka välittävät lapsesta. Todellakin, tuon aikuisen tarvitse olla edes sukulainen.
Unohdat sen että aina on ollut yksinhuoltajia, leskiä, orpoja ja uusioperheitä. Jo suomessakin sodan jälkeen oli kymmeniä tuhansia lapsia, jotka varttuivat ilman toista vanhempaansa. Lukuisa joukko lapsia jotka varttuvat emotionaalisesti tyhjissä kodeissa. Ennen ei kiinnitetty huomiota siihen, että kodissa tulisi olla tietynlainen ilmapiiri. Monelle oli isovanhempi, setä tai täti niitä jotka antoi sen rakkauden, jota lapsi kaipasi.
Mitä lapsi oppii? On aika itsekeskeistä ajatella, että vain ja pelkästään vanhemmat opettavat kaiken. Lapsi oppii muuten ne virheetkin. Jo kouluiästä alkaen lapsi tarkkailee muutakin maailmaa. Sitä kutsutaan itsenäistymiseksi, eli hyvään kasvuun kuuluu kapinavaihe, jossa vanhempien arvot kyseenalaistetaan.
Sitä mukaa perheen ulkopuoliset alkavat olla merkityksellisempiä ja nuoren seura on se, joka painaa enemmän elämässä suuntautumiseen ja arvojen muodostukseen. Myös siihen millaisena hän näkee parisuhteen. Nyt myös media on se, joka hallitsee isoa osaa tuosta ”muusta maailmasta”.
Henkinen kasvu ei siis ole niin yksioikoista. Siihen kuuluu myös suru, tuska, ikävä, ahdistus, turhautuminen, pettymykset jne. ja noiden tunteiden kanssa eläminen ja niistä selviäminen, jotka nykykasvatuksesta tuntuvat puuttuvan. Ero sinänsä ei siis aiheuta ongelmia vaan se, ettei osata kasvaa eteenpäin. Jos lapsella säilyy ne hyvät ihmissuhteet, ei hänen perusturvallisuutensa järky.
Tasapainoisuutta ei muuten ole missään määritelty muutoin kuin pelkkänä arvokliseenä. Tasapainoisuutta on että kykenee olemaan ”epätasapainossa” mutta korjaamaan tilanteen niin, että positiiviset tunteet voittavat, ilman että perusluottamus katoaa. Se että aina on tasaisesti samanlaiset tunteet voisi pikemmin kutsua apatiaksi tai zompiksi.
Omalta kohdaltani olen onnellinen, etten apinoinut vanhempieni liittoa. Toki sorruin joihinkin huonoihin toimintamuotoihin ensimmäisessä liitossani, mutta onneksi olen saanut tilaisuuden oppia virheistäni.
Eli väittämäsi ; 1) Äitini naisenmalli on kamala, ja olen saanut tehdä töitä päästäkseni siitä eroon. 2) Isän malli olikin parempi kuin luulin (vastoin äitini väittämää) ja se miehen malli onkin nyt ihanteeni. 3) En voinut luottaa toisaalta vanhempiini, sillä heidän energiansa meni keskinäiseen riitelyyn ja ongelmien selvittelyyn, eli emotionaalinen turvallisuus oli heikko. Siihen luotin etteivät he hylkää minua fyysisesti. Muutinkin pois jaloista 16 vuotiaana.
Lapset ja nuoret oppivan äärettömän paljon, mutta eivät aina sitä mitä yritetään opettaa.
"Unohdat sen että aina on ollut yksinhuoltajia, leskiä, orpoja ja uusioperheitä. Jo suomessakin sodan jälkeen oli kymmeniä tuhansia lapsia, jotka varttuivat ilman toista vanhempaansa."
jep ja ne ovat aina pärjänneet ydinperheitä heikommin. erityisesti entisaikaan.
se että sun vanhemmat ovat olleet surkeita malleja, ei todellakaan tarkoita että ydinperheissä olisi näin keskimäärin. nimenomaan yh- ja uusioperheissä mallit ovat keskimäärni huonompia tai puutteellisia.
eli on iha turha alkaa vänkäämään vastaan, minkälainen perhemuoto on keskimäärin lapsille paras. se on ydinperhe ja sillä sipuli. tästä vnäkääminen vastaa sitä kun väiteltäisiin miesten ja naisten keskipituudesta, kummat ovat pidempiä. se, että löytyy paljon miehiä jotka ovat lyhyempiä kuin jotkut naiset, ei todellakaan tarkoita että miesten keskipituus olisi sama kuin naisilla.
nih.
nyt heitellä ihan mututuntumaa.
Tutkimusten ikävä ongelma on ollut se, että ne ovat olleet ongelmakeskeisiä. Vasta nyt on alkanut viriämään tutkimuksia, ajoissa etsitään selitetystä sitä, mikä saa ihmisen onnistumaan ongelmista huolimatta. Itsekin viittaat tutkimuksiin kun puhut keskimääristä, eli tilanteesta jota oikeasti ei ole olemassa. Todellisuudessa hajontaa on suuntaan ja toiseen, perin harva on optimissa.
Sukututkimusten yleistyessä on huomattu, että meidän ennustuksemme heittävät usein häränpyllyä. Ei siis voidakaan ennustaa tulevaisuutta sen mukaan, onko elänyt ydinperheessä vai ei. Enemmän tilanteeseen vaikuttavat persoonallisuus, lähiyhteisö sekä yhteiskunnallinen tilanne. Monen menestyneen ihmisen historiasta löytyy muu kuin ydinperhe.
Ennen muuten ei keskimäärin erottu pettämisen vuoksi vaan asia pyrittiin salaamaan etenkin lapsilta. Ennen avioliitto oli tärkeä, ei niinkään se ihmissuhde. Petetyllä puolisolla oli myös usein muun yhteisön tuki puolellaan, ellei hän eronnut.
Ydinperheiden lisääntyessä myös lasten henkiset ongelmat ovat lisääntyneet taloudellisten ongelmien lisäksi. Ydinperhe on haavoittuvaisin yksikkö. Keskimäärin on että suurperhe on lapselle turvallisempi ympäristö, kuin ydinperhe. Siellä on enemmän mahdollisuuksia luoda läheisiä suhteita useampiin aikuisiin eikä olla niin riippuvaisia vanhempien keskinäisestä suhteesta.
Tiesitkö muuten että keskimäärin on niin että kapiaisten ja hoitajien liitoissa on eniten ongelmia lasten psyyken kanssa. Kyse on siis siitä, että vanhemmat eivät löydä yhteistä säveltä edes lapsenkasvatuksesta.
Tärkeää siis on se, että lapselle turvataan hyvä ympäristö, hän saa rakkautta ja ympärillä on tukea antavia aikuisia – olipa kyse sitten ydinperheestä tai ero/uusperheestä.
Ex-mieheni sanoi, ettei katunut pettämistä, vaan harmitteli sitä haloota mikä siitä seurasi. Hän sitten petti uudestaan ja peitti jälkensä paremmin. Tai siis luuli tekevänsä. Pettää edelleen, mutta ei enää minua vaan nykyistä vaimoaan.
Sinun kanssasi kuitenkin?
tuli itselle mieleen, kun noin varmasti asian tietää, että mies pettää edelleen. Tuo jos mikä on säälittävää, että antaa sille entiselle miehelleen, luulee olevansa edelleen se ykkönen. Minkä takia pitää roikkua eksässään?
Jos joku on säälittävää se on tämä koko ns. viisastenkerho.
Varmasti ja tämä 100% varmuus, jokainen avioliitto on erilainen. Samoin jokainen lapsi, on sitten erolapsi tai "onnellisesta" ehjästä perheestä. Tasan samaa reseptiä ei anna siihen selviytymiseen teologi eikä patologi.
Lapsi voi kokea turvallisuuden tunnetta jopa enempi kun perheessä jossa eropäätöstä
siirretään kunnes lapset ovat aikuisia. aika hurjia kasvattajia mahtuu myös avioliitossaan sinnitteleviin.
Sekin on tosiasia että usein isälle tulee paremmin aikaa olla lastensa kanssa vasta eron jälkeen.
Riitelyn kuuntelu ehdottomasti on semmoinen mallikasvatus tapahtuma jota ei yksikään kasvava
ihminen unohda.
Kokemusta on kasvamisesta eroperheessä ja voin vannoa että eron voi hoitaa monella tavalla. itse, samoin veljeni saatiin turvaa niin isän kun äidinkin luona, silti ymmärrettiin että erikseen muuttaminen oli vanhempien paras ratkaisu.
Jos vanhemmilla ei synkkaa on se perusturvallisuus jo mennyt.
Jos sinun vanhemmat ei riidelleet niin että sinulla olisi ollut ahdistava olo ja olisit pelännyt että jompikumpi kuolee se ei tarkota että niin olisi kaikilla. Lapsi luulee/pelkää jo aika ihmeellisistäkin asioista että siihen voisi äiti tai isä kuolla, joten ehkä sinun vanhempien ero olikin semmonen nopea ratkaisu.
Meneppä joskus kuunetelemaan ja katsomaan lapsia turvakodeissa ja esim huostaanotettuja lapsia lastenkodeissa. Itse olin opiskelijana auttamassa ja hiljaseksi vetää kun vaan leikkii niiden lasten kanssa.
Monella olisi ollut helpompaa jos vanhemmat olisivat ratkaisseet ongelmansa heti eikä kulissien takana leikkien onnellista ihanaa perhettä.
Se siitä asennevammasta!
on huostaanotettuja lapsia ja lastenkodeissakin, ei kaikilla läheskään ole alunalkaenkaan ole ollut kysymys siitä, "jos vanhemmat olisivat ratkaiseét ongelmansa heti" ei suinkaan tämäkään asia ole noin mustavalkoinen. Näillä vanhemmilla on ihan henkilökohtaisia ongelmia, mielenterveysongelmia/riipuvuuksia, yms. lapset eivät välttämättä ole sitä isää edes nähnyt, saati parisuhdetta. Ja tottakai on erilaisia eroja, mutta paljon ero tuo mukanaan ongelmia lapsille. Hyvin usein nämä pettäneet/ kakkoset lähtevät puolustamaan tekojaan juuri vanhemman onnellisuudella. Entä se toinen vanhempi, joka on petetty ja ehkä jätetty, se lapsen toinen vanhempi, hiton onnellinen eikö? Erolla ennen pettämistä olisi vielä huomattavasti paremmat mahdollisuudet toisellakin vanhemmalla olla onnellinen. Ketjussa mielestäni keskusteltiin, kannattako pettäminen. Se mihin kukakin isä aikansa laittaa, on eri juttu, jos ei sitä ymmärrä ennen eroa olla lastensa kanssa tulee vaan mieleen, mitkäköhän ovat isän arvot ? Minusta on käsittämätön tilanne se että "usein isälle tulee paremmin aikaa olla lastensa kanssa vasta eron jälkeen"!!
"Minusta on käsittämätön tilanne se että "usein isälle tulee paremmin aikaa olla lastensa kanssa vasta eron jälkeen"!!"
Minä sulle naisena selitän. Miellä akoilla kun on tapana päsmätä noiden lasten kanssa. Me osataan ja tiedetään, mies ei osaa eikä tiedä lapsista mitään. Mies ei saa olla lasten kanssa ilman meitä akkoja! Miehille ladataan kamalasti vaatimuksia. Pitää tuoda rahaa kotiin, hoitaa kotia, vaimoa, lapsia, mutta mikään ei kelpaa. Ei ihme, että mies haluaa omaa aikaa, kavereita ja harrastuksia. Silloin voi levätä. Jos mies joutuu lapsenvahdiksi jonkun naisen harrastuksen ajaksi, silloinkin pitää jännittää että mistä taas valitetaan. Mikään ei riitä!
Ero tulee. Sitten onkin yhtäkkiä kokonainen viikonloppu aikaa VAIN LAPSILLE! Ei sitä nalkuttavaa akkaa siinä vieressä valittamassa kun tiskipöytä on likainen ja lehdet on haravoimatta jne. Juju on siinä, että silloin on myös HENKISESTI LÄSNÄ.
Meillä naisilla olisi paljonkin parannettavaa noissa asioissa. Itse olen tuon virheen aikoinani tehnyt, ja vierestä olen seurannut kuinka lähipiirissä tehdään ja on tehty. Virheitä toki tehdään puolin ja toisin, kumpi oli ensin - muna vai kana? Ei sillä niin väliä. Tässä kuitenkin yksi selitys.
samaa mieltä kanssasi. Eron tullessa isä pystyy olemaan fyysisesti ja henkisesti läsnä vain lapsille. Ei tarvitse kuunnella nalkuttavaa vaimoa eikä yrittää olla hänellekin mieliksi. Samoin tein minä eks-miestäni kohtaan kuin sinä kerrot tehneesi. Yritin olla täydellinen äiti ja vaimo, en vaan huomioinut miehen tarpeita. Lapset meni aina edelle kaikesta. Ei ihme, että mies erkani pikkuhiljaa elämään omaa elämäänsä. Ero tuli. Ja nyt mies panostaa täysillä lapsiin, kun on hänen vuoronsa heistä huolehtia.
Seuraavassa suhteessa muistetaan omat virheet, eikö vaan? Kannatellaan miestä kuin kukkaa kämmenellä. Kerrankin niin päin.
enkä suinkaan tunnista itsessäni tuollaista käytöstä. Meillä mies osaa, tietää ja tekee. Enkä nalkuta. Päinvastoin kehun. Mies on ymmärtänyt olla isä omille lapsilleen, myös henkisesti läsnä. Taas olette tehneet miehestä aivottoman ja tahdottoman.
"Meneppä joskus kuunetelemaan ja katsomaan lapsia turvakodeissa ja esim huostaanotettuja lapsia lastenkodeissa. Itse olin opiskelijana auttamassa ja hiljaseksi vetää kun vaan leikkii niiden lasten kanssa.
Monella olisi ollut helpompaa jos vanhemmat olisivat ratkaisseet ongelmansa heti eikä kulissien takana leikkien onnellista ihanaa perhettä. "
Noiden huostaanotettujen lasten ongelmana _ovat_ nimenomaan omat vannhemmat! Ei niin, että vanhemmilla olisi joku normaali ongelma joka pystyttäisiin tuosta vain puhumalla vaivihkaa ratkaisemaan kulisseissa.
Jos oma kumppani ei suostu/halua, niin omaa terveyttään ei kannata tuhota,. Parisuhteessa sitoudutaan myös seksiin. Jos toisnen tästä perääntyy, niin seksiä saa ja pitää hakea muualta.
Ei kannata pettää, vaan lopettaa toimimaton parisuhde reilusti ennen kuin uusi kumppani on astunut kuvioihin tai ennen kuin on alkanut käyttäytyä kuin sinkkku. Oli lapsia tai ei.