kaaleppi!

Miksi haluat estää asiallisen keskustelun työttömyydestä? Ihmiset, jotka ovat vasta jääneet työttömäksi tarvitsvat apua ja neuvoa, ei mitään tarinoita siitä, kuinka sinä olet tavannut tänään YHDEN työttömän, joka ei ehkä halunnut töihin, varsinkin kun olet sen saman työttömän tavannut saman kaavan mukaan jo vuosia. Tuolla perusteella työhaluttomia työttömiä onkin sangen vähän.

Samoin te työttömäksi tekeyteneet teinit ja opiskelijat voisitte lopettaa, tiedoksi vain, että minäkin jäin ensimmäisen kerran työttömäksi vasta kolmikymppisenä ja senkin jälkeen olen ollut töissä. Pilkka voi sattua omaan nilkkaan, joten suosittelen olemaan nöyrä. Ylimielisyys ei auta työn saannissa, eikä keskustelupalstoilla itsensä kehuminen tuo lisää osaamista kellekään.

Ehdotin täällä kerran että näillä kaupallisilla palstoilla pitäisi ympärivuorokautinen valvonta säätää pakolliseksi vaikka sitten palkatuin voimin. Viesti hävisi hetkessä.
183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Täältä katoaa jatkuvasti viestiketjuja ilman järkevää syytä, ilmeisesti iissä on ollut "jotakin".

Asiallisen keskustelun häirikönti tällä ja vastaavilla sivuilla palvelee montaakin tahoa.
Täällä on/ olisi keskustelemassa niitä jotka ovat huomanneet systeemin viallisuuden.
Tosin ruohonjuuritasolta katsottuna mutta siltikin.
Monestikin ruohonjuuri tasolta näkee parhaiten, virkailijoiden käyttäytymistä myöten.

Systeemin toimimattomuuteen on vaikuttamassa monta tekijää, työministeriöstä työntekijöiden etujärjestöihin saakka. Viimeinen niitti lienee ollut demarihallituksen 2001 masinoima työttömyyskorvausten vastikkeellisuus. Luulen että sen ansioista työtön on heikommilla kuin kriminaalit joiden rangaistuksia helpotetaan koko ajan. Lisäksi valtionmenot / työtön ovat lukemani mukaan 27 500€ josta itse työtön saa vajaan kolmanneksen! Eli 20 000€ / työtön katoaa jonnekin.
Ja sen 20 000€:n katoamiseen eivät työttömät ole syypäitä vaan vasemmistovetoinen työministeriö jne...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiallinen ihminen kirjoitti:

Miksi haluat estää asiallisen keskustelun työttömyydestä? Ihmiset, jotka ovat vasta jääneet työttömäksi tarvitsvat apua ja neuvoa, ei mitään tarinoita siitä, kuinka sinä olet tavannut tänään YHDEN työttömän, joka ei ehkä halunnut töihin, varsinkin kun olet sen saman työttömän tavannut saman kaavan mukaan jo vuosia. Tuolla perusteella työhaluttomia työttömiä onkin sangen vähän.

Samoin te työttömäksi tekeyteneet teinit ja opiskelijat voisitte lopettaa, tiedoksi vain, että minäkin jäin ensimmäisen kerran työttömäksi vasta kolmikymppisenä ja senkin jälkeen olen ollut töissä. Pilkka voi sattua omaan nilkkaan, joten suosittelen olemaan nöyrä. Ylimielisyys ei auta työn saannissa, eikä keskustelupalstoilla itsensä kehuminen tuo lisää osaamista kellekään.

Ehdotin täällä kerran että näillä kaupallisilla palstoilla pitäisi ympärivuorokautinen valvonta säätää pakolliseksi vaikka sitten palkatuin voimin. Viesti hävisi hetkessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu