Eilen illansuussa sattui sisävesistöjen vakavin tapaturma miesmuistiin. Helsinkiläinen nainen oli lähtenyt vähäistä harkintaa käyttäen snorklaamaan aallokkoon kumipuvussaan ja maskissaan, uudessa venttiilisnorkkelissaan, jota hän kuulemma halusi testata ennen ulkomaanmatkaansa. Testaus tuntui sujuvan oikein hyvin, sillä nainen soitti läheisestä saaresta ennen takaisin tuloaan ja tuntui olevan hyvin tyytyväinen uuteen tekniseen laitteeseensa.
Kello kuusi illalla paikallinen mökkiläinen starttasi pikaveneensä ja suuntasi kohti kaupunkia. Poliisin mukaan miehellä oli kaljapullo veressä. Sukeltajan ja veneen reitit olivat törmäyskurssilla.
Kohtalokas törmäys tapahtui täysin yllättäin. Sukeltaja oli kuullut veneen ja ymmärtänyt, että tilanne oli vaarallinen. Vene ei ollut nähnyt sukeltajaa mutta onneksi sukeltaja oli nähnyt lähestyvän veneen. Kun tilanne oli ohi ja kaikesta päästy säikähdyksellä, niin snorklaus jatkui.
SItten sattui ikävä välikohtaus: sukeltajan ehtiessä väylälle ja pitäessä yllä maksimivauhtia hän törmäsi tyhjään Karjala-kaljapulloon. Sormenjälkien perusteellä pullo kuului ohiajaneelle veneilijälle, joka on saatettu teostaan poliisitutkinnan alla. Helsinkiläisnaisella on päässään kuhmu, mutta hän väittää, että se ei oikeasti ole kipeä. Hänen omien sanojensa mukaan häntä on lyöty ennenkin pullolla päähän, mutta tällainen oli hänestä luonnonmukaisuudessaan ainoastaan naurettavaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
huomattavasti luonnomukaisempaa niillä seuduilla kuin törmätä rajantakaisiin.. :)
http://bottleofpills.typepad.com/.a/6a00e54ffb4ab08833011279055b7128a4-320pi