Uusperhe

Tutustuin alkuvuodesta mieheen, jonka kanssa suhde on pikkuhiljaa syventynyt. Hänellä on kaksi lasta kahdelta eri naiselta ja mies pyrkii tapaamaan lapsiaan epäsäännöllisen säännöllisesti.

Jo alussa tein selväksi että haluan hänen (niinkuin itsekin teen, minulla kaksi teini-ikäistä) asettavan lapsensa aina meidän suhteemme edelle, ja huolehtivan jälkikasvustaan hyvin. Pitkän liiton jälkeen en ainakaan vielä halua ketään asuinkumppanikseni, kahden aikuisen suhde omine elämineen käy hyvin.

Vanhemman lapsen (8v) osalta mies on avoin; on puhunut suhteestaan lapsen äidin kanssa, kertoo koska tapaavat (kumpikaan lapsista ei asu samassa kaupungissa meidän kanssamme), miten aikaansa viettävät jne.

Mutta tämä nuorempi (1v)... Suhde "vauvan" äitiin päättyi samoihin aikoihin kun tapasimme, joten pientä jälkikäyntiä on ymmärrettävästi olemassa. Muutamaan riitaan olen ottanut kantaa rauhoittelemalla miestä, kehottanut harkitsemaan ennenkuin tekee mitään radikaalia suutuspäissään jne. Tapaamiset ovat sellaisia että mies viettää päivän pari exänsä luona lapsenhoitoon osallistuen. Asia on minulle ok, elävät sitten miten elävätkin (mies sanoo nukkuvansa sohvalla, ja käyvänsä vain vauvan takia), enkä ole mustasukkainen tai riitele asiasta.

Silti sen sijaan että mies reilusti kertoisi milloin exänsä luo lähtee, hän salaa asian minulta (lähimmät kaverit kyllä tietävät) ja vain häipyy ulottuviltani. Jälkeenpäin sitten kertoo jos kertoo. Ennen lähtöään hän muuttuu hellästä ja rakastuneesta asiallisemmaksi viestien ja puheluiden suhteen, muuttuneesta asenteesta tiedän hänen katoavan kohta. Aivan kuin eläisi kahta elämää. Ilmestyy sitten taas entisenlaisena luokseni. "Mulla ei ole mitään salattavaa", hän sanoi ja antoi fb-salasanansa. Olen sitten (tottakai) lukenut hänen viestejäänkin, ja tiedän hänen lähteneen esikoisensa kanssa vauvaa katsomaan tänään iltapäivällä (palaavat huomenna). Vielä pari tuntia ennen heidän lähtöään juttelimme netissä; ei puolta sanaakaan lähdöstä, vaikka yritin siihen johdatella. En olisi ollut tiedosta vihainen, nyt olen ihmeissäni enkä voi ymmärtää miehen käytöstä. Miksi jättää minut ulkopuolelle näin tärkeän asian osalta, kun muuten haluaa elää kanssani?

Mietin olisiko viisainta peruuttaa suunniteltu viikonlopputapaamisemme. Mittani alkaa olla sen verran täynnä että alkaa olla vaikeuksia pysytellä viisaasti hiljaa. Jos vetäytyisin kauemmaksi, saisiko se miehen lähentymään exän kanssa, mikä lapsen kannalta olisi kenties paras vaihtoehto?
1218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onhan tuo vähän omituista. Ihan kuin miehellä olisi huono omatunto. Oletko varma, että hän käy exällään? Jospa hänellä on joku toinen hoito jossain?

Tai sitten hänellä ja exällä on jotain muutakin yhteistä kun lapsi. Miehesi ei halua sinun tietävän asiasta. Tietääkö tämä ex sinun olemassaolostasi?

Onko se nyt hyväksi lapselle, että tilanteet jatkuvasti muuttuvat? Ei minusta.

Kysy rohkeasti asiasta. Ja kysy myös vauvan äidiltä missä mennään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ongelmia... kirjoitti:

Tutustuin alkuvuodesta mieheen, jonka kanssa suhde on pikkuhiljaa syventynyt. Hänellä on kaksi lasta kahdelta eri naiselta ja mies pyrkii tapaamaan lapsiaan epäsäännöllisen säännöllisesti.

Jo alussa tein selväksi että haluan hänen (niinkuin itsekin teen, minulla kaksi teini-ikäistä) asettavan lapsensa aina meidän suhteemme edelle, ja huolehtivan jälkikasvustaan hyvin. Pitkän liiton jälkeen en ainakaan vielä halua ketään asuinkumppanikseni, kahden aikuisen suhde omine elämineen käy hyvin.

Vanhemman lapsen (8v) osalta mies on avoin; on puhunut suhteestaan lapsen äidin kanssa, kertoo koska tapaavat (kumpikaan lapsista ei asu samassa kaupungissa meidän kanssamme), miten aikaansa viettävät jne.

Mutta tämä nuorempi (1v)... Suhde "vauvan" äitiin päättyi samoihin aikoihin kun tapasimme, joten pientä jälkikäyntiä on ymmärrettävästi olemassa. Muutamaan riitaan olen ottanut kantaa rauhoittelemalla miestä, kehottanut harkitsemaan ennenkuin tekee mitään radikaalia suutuspäissään jne. Tapaamiset ovat sellaisia että mies viettää päivän pari exänsä luona lapsenhoitoon osallistuen. Asia on minulle ok, elävät sitten miten elävätkin (mies sanoo nukkuvansa sohvalla, ja käyvänsä vain vauvan takia), enkä ole mustasukkainen tai riitele asiasta.

Silti sen sijaan että mies reilusti kertoisi milloin exänsä luo lähtee, hän salaa asian minulta (lähimmät kaverit kyllä tietävät) ja vain häipyy ulottuviltani. Jälkeenpäin sitten kertoo jos kertoo. Ennen lähtöään hän muuttuu hellästä ja rakastuneesta asiallisemmaksi viestien ja puheluiden suhteen, muuttuneesta asenteesta tiedän hänen katoavan kohta. Aivan kuin eläisi kahta elämää. Ilmestyy sitten taas entisenlaisena luokseni. "Mulla ei ole mitään salattavaa", hän sanoi ja antoi fb-salasanansa. Olen sitten (tottakai) lukenut hänen viestejäänkin, ja tiedän hänen lähteneen esikoisensa kanssa vauvaa katsomaan tänään iltapäivällä (palaavat huomenna). Vielä pari tuntia ennen heidän lähtöään juttelimme netissä; ei puolta sanaakaan lähdöstä, vaikka yritin siihen johdatella. En olisi ollut tiedosta vihainen, nyt olen ihmeissäni enkä voi ymmärtää miehen käytöstä. Miksi jättää minut ulkopuolelle näin tärkeän asian osalta, kun muuten haluaa elää kanssani?

Mietin olisiko viisainta peruuttaa suunniteltu viikonlopputapaamisemme. Mittani alkaa olla sen verran täynnä että alkaa olla vaikeuksia pysytellä viisaasti hiljaa. Jos vetäytyisin kauemmaksi, saisiko se miehen lähentymään exän kanssa, mikä lapsen kannalta olisi kenties paras vaihtoehto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu