Mykät miehet

Luin tuolta muutamasta ketjusta jo samantapaisista jutuista mutta kysyn nyt itsekin omasta asiasta kun olen vähän ymmälläni:
Olen kauniskasvoinen nainen mutta ylipainoinen, kokoa xxl. Kilot ovat tasaisesti joka puolella. Takapuoli on hyvä (kuulemma), olen kaikenkaikkiaan kurvikas. Minulla on pitkä tukka, meikkaan ja lakkaan kynteni aina.
Olen tosi ujo miesten seurassa, tämä ujous johtuu siitä että olen kiusaantunut nätistä naamastani yhdessä nykyisen kokoni kanssa.
Eräs naisystäväni on kaikkea muuta kuin kauniskasvoinen, kokoa s. Hyvänmuotoinen kroppa, vaikkakin pienet rinnat. Hyvä takapuoli. Aika pitkä tukka, ei meikkaa eikä lakkaa kynsiään. Hän on todella puhelias miesseurassa, oikeastaan ylipuhelias.
Kysymys kuuluu: miksi kukaan mies ei ala juttelemaan kanssani koskaan samassa porukassa missä he pälisevät kokoajan tämän naisystäväni kanssa ? Olen siinä aina ihan ulkopuolinen ja olo tuntuu kummalliselta. Miksi minulle ei jutella? Siksikö että olen a) liian ujo b) liian kaunis c) liian lihava
Pelottaako miehiä naisen ujous, kauneus vai lihavuus? En etsi mitään suhdetta vaan haluaisin olla kaveri myös miesten kanssa. Olen naimisissa mutta en käytä sormuksia koskaan, jäivät pieneksi aikoinaan.
3271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se joka juttelee ja ottaa kontaksia - siihen on myös muiden helppo ottaa kontaktia. Tässä tilanteessa voi olla vielä niin, että miehet puhuu kaverisi kautta ja yrittää voittaa ensin hänen luottamuksensa ja sen jälkeen "valloittaa" sinut. Liika kauneus ei ainakaa ole ongelma.

Äänestä

kirjoitit: 1.Eräs naisystäväni on kaikkea muuta kuin kauniskasvoinen, kokoa s. Hyvänmuotoinen kroppa, vaikkakin pienet rinnat. Hyvä takapuoli. Aika pitkä tukka, ei meikkaa eikä lakkaa kynsiään. Hän on todella puhelias miesseurassa, oikeastaan ylipuhelias.
2.Siksikö että olen b) liian kaunis

Että mun frendi jaksoi aikoinaan huomautella mun pienistä rinnoista, myös miehille joiden kanssa juttelin Ihan kuin nää miehet ei itse olisi sitä huomanneet.

Nykyisin samainen frendi on edelleen lihava, mutta rinnat roikkuu navassa ja valittaa melkeinpä joka kerta sulla sentään on rinnat jotka ei roiku Saat olla tyytyväinen pieniin rintoihisi toista se on mulla...ja blaab blaab...

Äänestä

Jutteleminen ei riipu ulkonäöstä vaan siitä miten paljon juttelet itse. Puhelias ystäväsi saa miehet mukaan juttuihinsa, ota hänestä mallia. Älä jää ulkopuoliseksi, se on itsestäsi kiinni. Ole iloinen ja ystävällinen, ala itse juttelemaan äläkä odota aloitetta toisilta. Kiinnitä huomiosi toisiin ihmisiin ja lakkaa ajattelemasta omaa kauneuttasi/ujouttasi/lihavuuttasi, niin toisetkaan eivät sitä ajattele. harjoittelemalla oppii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ulkopuolinen nainen kirjoitti:

Luin tuolta muutamasta ketjusta jo samantapaisista jutuista mutta kysyn nyt itsekin omasta asiasta kun olen vähän ymmälläni:
Olen kauniskasvoinen nainen mutta ylipainoinen, kokoa xxl. Kilot ovat tasaisesti joka puolella. Takapuoli on hyvä (kuulemma), olen kaikenkaikkiaan kurvikas. Minulla on pitkä tukka, meikkaan ja lakkaan kynteni aina.
Olen tosi ujo miesten seurassa, tämä ujous johtuu siitä että olen kiusaantunut nätistä naamastani yhdessä nykyisen kokoni kanssa.
Eräs naisystäväni on kaikkea muuta kuin kauniskasvoinen, kokoa s. Hyvänmuotoinen kroppa, vaikkakin pienet rinnat. Hyvä takapuoli. Aika pitkä tukka, ei meikkaa eikä lakkaa kynsiään. Hän on todella puhelias miesseurassa, oikeastaan ylipuhelias.
Kysymys kuuluu: miksi kukaan mies ei ala juttelemaan kanssani koskaan samassa porukassa missä he pälisevät kokoajan tämän naisystäväni kanssa ? Olen siinä aina ihan ulkopuolinen ja olo tuntuu kummalliselta. Miksi minulle ei jutella? Siksikö että olen a) liian ujo b) liian kaunis c) liian lihava
Pelottaako miehiä naisen ujous, kauneus vai lihavuus? En etsi mitään suhdetta vaan haluaisin olla kaveri myös miesten kanssa. Olen naimisissa mutta en käytä sormuksia koskaan, jäivät pieneksi aikoinaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu