pystynkö koskaan luottamaan?

Olemme nuoria 23v molemmat. Seurustelimme 6vuotta, kunnes mies sanoi ettei halua enää jatkaa. Rakastan miestäni, emme asu enää yhdessä, mutta meillä on kaksi ihanaa yhteistä lasta. Olimme päälle puolivuotta erossa, koska mieheni ei halunnut enää jatkaa tuolloin seurustelua. Selvisikin myöhemmin, että hän oli kiinnostunut silloisesta kaveristani.. Heidän jutustaan ei tullut mitään, eivätkä kai kirjaimellisesti edes seurustelleet. Me sitten rupesimme uudelleen seurustelemaan, emme heti tämän jälkeen siiskään. Olen yrittänyt käsitellä asiaa(eroamme), uskon ja tiedän että mieheni jätti minut tuon toisen naisen takia, enkä saa mielestäni tätä asiaa. Nuorempana on tapahtunut samanlailla(ennen lapsia), mutta aina mies on palannut minun luokseni. Olen pystynyt nuo nuorempana tapahtuneet asiat unohtamaan, mutta enää en tiedä pystynkö. Tästä on 2vuotta aikaa, mutta vieläkin tulee mieleeni että mitä jos taas kohta tapahtuu sama ja ahdistun miettiessäni noita asioita... Haluaisin kovasti luottaa mieheeni, suuret hänellä on ainakin puheet.. Tuntuu vain, etten "uskalla" enää tuoda naispuolisia kavereitani hänelle näytille, koska pelkään saman tapahtuvan, kun kaksi vuotta sitten. Silloinki mieheni tutustui tähän "kaveriini" minun kauttani.. En oikein tiedä miten jatkaa? kellään mitään vinkkejä tai samankaltaisia kokemuksia. En pysty kuitenkaan kuvitella, ettei mies kuuluisi elämääni. Enkä halua kuvitella, etten olisi "se hänen naisensa".. En tiedä onko tämä rakkautta, tai voiko sitä edes olla jos en luota ja pelkään hänet menettäväni toiselle. Haluan kuitenkin vain hänet, en ketään muuta. Ja tahtoisin voida luottaa, mutta miten.. tässä lyhykäisyydessään tarina, vaikka pitkä teksti onkin. On myös kaikenlaisia "Pieniä" valheita ollut yms..
2277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lisään vielä, että olemme seurustelun alottaineet nuorina kyllä. Että onko nämä miehen "muut naiset" olleet jotakin kokeilua, että onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella tms..

Äänestä
  • En osaa neuvoa. Voin vain kertoa miten olen itse yrittänyt käsitellä samankaltaista tilannetta. Mieheni jäi kiinni pettämisestä alkuvuodesta. Tätä ennen hän itse oli halunnut erota ja lopulta minulle paljastui, että syynä oli sivusuhde, joka oli jatkunut muutaman kuukauden.

    Olemme myös olleet yhdessä jo 17 vuotta, eli puolet elämästämme. Meillä on yhteinen lapsi. Sivusuhde paljastui minulle, kun katkera kakkonen tuli siitä minulle kertomaan. Mieheni oli hänet jättänyt joulun alla ja nainen ei kestänyt tätä häviötään.

    Mieheni puolusteli asiaa kaikin mahdollisin tavoin, mutta hain kuitenkin eroa. Nyt harkinta-aika on kulumassa umpeen. En edelleenkään ole rakkaudestani varma, enkä uskalla luottaa mieheen, vaikka hän on luvannut ja vannonut, ettei sama toistu koskaan.

    sisimmässäni haluan häneen kuitenkin luottaa ja haluaisin jatkaa avioliittoa, joka nykyisellään toimii aivan loistavasti. Itse toimin luultavasti siten, että annan vielä ajan kulua ja katson miten tilanne kehittyy. Toisin sanoen "roikotan miestäni löyhässä hirressä" vielä toiset puoli vuotta, ennenkuin olen valmis päättämään asian. Olen pahoillani siitä, että toimin näin, mutta omille tunteilleen ei kukaan mitään voi.

    Mieheni kertoi avoimesti kaikesta ja kertoi myös jättäneensä tämän toisen naisen, koska ymmärsi ettei ruoho ole aidan takana yhtään sen vihreämpää. Mekin kuitenkin olimme olleet yhdessä jo niin kauan, että periaatteessa ymmärrän sen vaihtelunhalunkin...jollain sairaalla tavalla.

    Sinulle varmaankin vastaa moni katkera kakkonen tähän viestiin, kuten tähän minunkin vastaukseeni. Anna mennä samantien toisesta korvasta ulos. Vahvuutta on tehdä itse omat päätöksensä. Uskon, että tällaisista kriiseistä huolimatta voi olla vielä onnellinen yhdessä. Se vie aikaa, enkä tiedä unohtaako sitä koskaan, mutta päivä päivältä sitä ajattelee vähemmän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jokunen nainen kirjoitti:

Olemme nuoria 23v molemmat. Seurustelimme 6vuotta, kunnes mies sanoi ettei halua enää jatkaa. Rakastan miestäni, emme asu enää yhdessä, mutta meillä on kaksi ihanaa yhteistä lasta. Olimme päälle puolivuotta erossa, koska mieheni ei halunnut enää jatkaa tuolloin seurustelua. Selvisikin myöhemmin, että hän oli kiinnostunut silloisesta kaveristani.. Heidän jutustaan ei tullut mitään, eivätkä kai kirjaimellisesti edes seurustelleet. Me sitten rupesimme uudelleen seurustelemaan, emme heti tämän jälkeen siiskään. Olen yrittänyt käsitellä asiaa(eroamme), uskon ja tiedän että mieheni jätti minut tuon toisen naisen takia, enkä saa mielestäni tätä asiaa. Nuorempana on tapahtunut samanlailla(ennen lapsia), mutta aina mies on palannut minun luokseni. Olen pystynyt nuo nuorempana tapahtuneet asiat unohtamaan, mutta enää en tiedä pystynkö. Tästä on 2vuotta aikaa, mutta vieläkin tulee mieleeni että mitä jos taas kohta tapahtuu sama ja ahdistun miettiessäni noita asioita... Haluaisin kovasti luottaa mieheeni, suuret hänellä on ainakin puheet.. Tuntuu vain, etten "uskalla" enää tuoda naispuolisia kavereitani hänelle näytille, koska pelkään saman tapahtuvan, kun kaksi vuotta sitten. Silloinki mieheni tutustui tähän "kaveriini" minun kauttani.. En oikein tiedä miten jatkaa? kellään mitään vinkkejä tai samankaltaisia kokemuksia. En pysty kuitenkaan kuvitella, ettei mies kuuluisi elämääni. Enkä halua kuvitella, etten olisi "se hänen naisensa".. En tiedä onko tämä rakkautta, tai voiko sitä edes olla jos en luota ja pelkään hänet menettäväni toiselle. Haluan kuitenkin vain hänet, en ketään muuta. Ja tahtoisin voida luottaa, mutta miten.. tässä lyhykäisyydessään tarina, vaikka pitkä teksti onkin. On myös kaikenlaisia "Pieniä" valheita ollut yms..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu