No niin keskustelupalstojen fiksut ihmiset; Toisen keskustelupalstan mukaan jos mies halaa naista treffien jälkeen niin se tarkoittaa yhtä kuin tänks but no tänks. Onks väittämällä perää?
Väittämä nro 528
atm sucks
4170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Riippuu siitä kuinka ujoja kyseiset ihmiset ovat ja siitä mitä treffeillä on jo aikaisemmin tapahtunut. Ujouden takia jo halaaminen saattaa tuntua vaikealta vaikka mieli tekisikin vaikka suudella. Varsinkin jos molemmat on ujoja niin saattaa pusut jääd myöhemmäksi. Ja sitten taas, jos treffeillä on jo kosketeltu tai vaikka suudeltu, niin silloinhan se suuteleminen tapahtuu siinä lopussakin.
Ja näin helteillä varsinkin puhtaus on puoli ruokaa, joten sauna tekee hyvää. Nyt vasta-aikakin on parhaimmillan jos tytöltä saa selkäänsä aidossa ulkosaunassa niin kyllä nannaa tekee. Pari olutta vielä päälle niin olo on lähellä täydellisyyttä.
No voi jösses. Jos nainen kauhistuu sitä että mies halaa
treffien jälkeen niin ei voi kuin ihmetellä että onko naisella
kaikki kotona.
Kannattaa tehdä ne jutut mitä itte tahtoo, kuin että katuu sitä kun ei tehnyt.
Eihän siinä ujot mitään aikaan saa, ja tulee vain huono mieli kun mitään ei tapahtunutkaan...?