Ystävätön

Hei kaikki te surulliset, ihmettelevät, pettyneet ihmiset, joilta ystävät ovat kaikonneet, lopettaneet yhteydenpidon.... Täällä oli joskus paljonkin kirjoituksia ihmisiltä, joilta kaikki ystävät olivat kaikonneet. Kuinka olette pärjänneet ? Oletteko löytäneet uusia ystäivä ? Asutteko yksin edelleen ilman ketään joka p itäisi yhteyttä, soittaisi, kirjoittelisi, jopa kävisi joskus kylässä ja lähtisi mukaan baariin tms. Onko yksinäisyydestä tullut ongelmia vai saitteko ystävät takaisin ? Kirjoittakaa tänne !
8825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Nyt kun erosin,niin tajusin miten yksinolen. Eihän mulla ole ketään kenen kanssa jakaa mielipiteitä. Ei työkavereiden kanssa viitsi/ehdi jaaritella ja visailla. Yksi etäkaveri on,jolle tulee laitettua keskimäärin 3-6 tekstaria. Ja luulisi, ettätähän ikään olisi jo muutama hyvääystävää tullut hommattua :)

Äänestä

Iteltä katosi vähän aikaa sitten viimeinenkin ystävä pitkään jatkuneen riidan päätteeksi. Ainoa ihmissuhteeni on suhde poikaystäväni kanssa ja perheeni kanssa. Vanhemmat ja sisarukset ovat aina olleet etäisiä. Ainut ihminen, joka iloa tuo elämääni on poikaystäväni. Mutta kaipaisin silti ystäviä, joiden kanssa tehdä kaikkea turhaa ns. tyttöjen juttuja jne.

Vaikeeta se on, kun ei poikaystävänikään ehdi näkemään minua kuin vkloppuisin. Opiskelu/työelämä on pahasti jäässä tällä hetkellä joten en edes niitä kautta ole saanu ystäviä/kavereita. On mulla kuitenkin yksi ihminen joka asuu kaukana, mutta hänen kanssaan kirjoittelen lähes päivittäin. Silti kaipaisin sellaista konkreettista seuraa.

Yksinäisyys on henkisesti kovinkin raskasta. Soimaan itseäni jatkuvasti, että mikä minussa on vikana kun en muille kelpaa.

Äänestä
  • Se on totta. Yksinäisyys rassaa. Nyt varsinkin on oikeasti on yksin tai paremmin sanottuna vapaa. Ehkä siitä kannattaisi nauttia, mutta ystävien kanssa se on paljon kivempaa :)
    Varmaan pitää ruveta harrastamaan jotain kun vain keksisi mikä kiinnostaa...

    Äänestä

  • Harrastusten kautta löytää ystäviä, ja sinussa ei ole mitään vikaa ellet ole
    a.Röyhkeä ja välinpitämätön muista tai
    b. Kieroile aina ystäviesi selän takana etc.

    Jos kerran koulu ja työelämä on jäissä niin mene ja liity johonkin urheilu, tai mihin tahansa muuhun tervehenkiseen porukkaan, ja etene siellä ja kehitä itseäsi (Voi myös olla hyödyksi työelämässä ja työnhaussa kun pidät itsesi aktiivisena)

    Kaljoitteluun ja baareissa roikkumiseen älä sorru, sieltä et löydä KOSKAAN todellisia ja mukavia ystäviä.

    Ole avoin ja mene juttelemaan jos sopiva hetki sattuu, mutta varovasti ettei toinen heti pelästy seurasi kaipuun määrää. (Se reaktio että innostuu heti liikaa tulee helposti lyhyenkin yksinelon jälkeen ainakin itselle)

    Siitä se lähtee, tärkeintä on että poistut koneelta ja MENET ULOS. Neljän seinän sisältä kotoa et varmasti löydä seuraa....

    Äänestä

  • Terveisiä Naantalist kirjoitti:

    Harrastusten kautta löytää ystäviä, ja sinussa ei ole mitään vikaa ellet ole
    a.Röyhkeä ja välinpitämätön muista tai
    b. Kieroile aina ystäviesi selän takana etc.

    Jos kerran koulu ja työelämä on jäissä niin mene ja liity johonkin urheilu, tai mihin tahansa muuhun tervehenkiseen porukkaan, ja etene siellä ja kehitä itseäsi (Voi myös olla hyödyksi työelämässä ja työnhaussa kun pidät itsesi aktiivisena)

    Kaljoitteluun ja baareissa roikkumiseen älä sorru, sieltä et löydä KOSKAAN todellisia ja mukavia ystäviä.

    Ole avoin ja mene juttelemaan jos sopiva hetki sattuu, mutta varovasti ettei toinen heti pelästy seurasi kaipuun määrää. (Se reaktio että innostuu heti liikaa tulee helposti lyhyenkin yksinelon jälkeen ainakin itselle)

    Siitä se lähtee, tärkeintä on että poistut koneelta ja MENET ULOS. Neljän seinän sisältä kotoa et varmasti löydä seuraa....

    mäkin oon ollu yksin sen jälkeen kun loppu ystävyys bestiksen ka :/tylsää kun ei voi nyt kesäl mennä kenenkää ka vaik rannalle tai illal keskustaan :/

    Äänestä

  • yksinäisyyteneitotu kirjoitti:

    mäkin oon ollu yksin sen jälkeen kun loppu ystävyys bestiksen ka :/tylsää kun ei voi nyt kesäl mennä kenenkää ka vaik rannalle tai illal keskustaan :/

    Tapahtuiko mitään NIIN KAMALAA teidän välillänne ettei sitä voi korjata tai sovitella?

    Aina kannattaa ainakin yrittää ja uskaltaa myöntää jos oli vaikka itse väärässä, se on sitä kasvamista. Osata myös havaita virheitä itsessään. Jos taas vastapuoli teki jotain niin pahaa, niin ellei hän pyydä sitä sinulta anteeksi tai ymmärrä katua omia tekojaan, niin kannattaa vain katsoa eteenpäin.

    Äänestä

Mistä suomessa aikuisena voi hankkia kavereita? Siis kun yleinen tapa on että ne hankitaan jo kakarana hiekkalaatikossa ja kavereiden saaminen tuntuu vaikeutuvan koko ajan mitä enemmän tulee ikää.

Täällähän on vähän sellainen kulttuuri että pitää olla jo kavereita saadakseen niitä lisää, tai pitää olla kavereita voidakseen lähteä "radalle" tai tekemään ylipäätään mitään.
Jossain muualla maailmalla voi puhua jopa ihan luontevasti ihmisille joita ei tunne ennestään, ei täällä.

Hanki harrastuksia on yleisin neuvo mitä muiden kirjoituksiin vastataan. Mun ongelma on sekin että olen kiinnostunut lähes kaikesta, tai no, liian monesta asiasta eikä aikaa oikein olisi laittaa enää mihinkään uusiin harrastuksiin.
Nykyiset harrastukset taas edellyttävät yksin kotona puurtamista eivätkä siis yhtään edesauta sosiaalisten kontaktien syntymistä...

Äänestä
  • Tuo on totta, että hiekkalaatikko kaverit ovat varmasti niitä parhaita ystäviä, mutta kun tiet ovat vieneet erilleen. Ei mahda mitään. Nyt kyllä huomaa, että ajatusten vaihto ja muu keskustelu ja hengailu olisi tärkeää ihan vain että saisi kuulla mitä muut ovat mistäkin mieltä. Ei vain tunnu löytyvät sellaista kenen kanssa voisi ajatuksiaan vaihtaa ja kiva olisi "rasittaa" päätään oikein pitkillä viedyillä teorioilla ja ajatuksilla :)

    Kiitti muuten Naantaliin. Hyvä kommentti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


survivor or not kirjoitti:

Hei kaikki te surulliset, ihmettelevät, pettyneet ihmiset, joilta ystävät ovat kaikonneet, lopettaneet yhteydenpidon.... Täällä oli joskus paljonkin kirjoituksia ihmisiltä, joilta kaikki ystävät olivat kaikonneet. Kuinka olette pärjänneet ? Oletteko löytäneet uusia ystäivä ? Asutteko yksin edelleen ilman ketään joka p itäisi yhteyttä, soittaisi, kirjoittelisi, jopa kävisi joskus kylässä ja lähtisi mukaan baariin tms. Onko yksinäisyydestä tullut ongelmia vai saitteko ystävät takaisin ? Kirjoittakaa tänne !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu