On nuo anopin letkautukset mietityttäneet tässä viime aikoina enemmänkin.
Kesken keskustelun tokaisi suureelliseen ääneen "minä en sitten halua lapsenlapsia". Koko pöytäseurue hiljeni, kukaan ei sanonut yhtään mitään mutta jotenkin minusta tuntui että se oli suunnattu minulle, koska mieheni veli vilkaisi minua kummallisella tavalla. Minä ja mieheni olemme olleet yhdessä pisimpään hänen lapsistaan, ja olemme siinä iässä että lasten hankintaan aika olisi otollinen.
Pyörittelin tuota päässäni itsekseni monta päivää. Tarkoittiko ettei halua lapsenlapsia nimenomaan meiltä, vai yleisesti. Suoraan en kehtaa kysyä, koska anoppi käyttäytyy kuin höyryjyrä, kun sille päälle sattuu. Mitään kommenttia ei väliin saa, kun hänen pitää saada asiansa ensin sanottua. Minut taas on opetettu siihen että jokainen sanoo vuorollaan, ei puhuta päälle, keskeytetä tai haalita kaikkia puheenvuoroja.
Toinen mikä kiristää pinnaa on jatkuva syömisestä huomauttelu. Vierailulla satuin aamiaispöydässä torjumaan leipäkorin sanomalla että olen jättänyt leivän pois ja yritän muutenkin katsoa mitä syön. Alkoi hirveä tenttaus; olenko raskaana, vaivaako masennus ja kyllä sitä nyt pitää hiilihydraatteja syödä. Puhui varmaan vartin ennen kuin sain sanottua, että hiilihydraatteja saa muualtakin kuin leivästä. Tokaisi vain että "hautaan sitä joutuu jos ei hiilihydraatteja syö". Jumalauta kun kyse oli vain leivästä..
Ravintolassa käydessämme vinoili menun takaa että älä sitten vain ota mitään rasvaista pitsaa. Ja kyseisenen ravintola ei ollut edes mikään pitsakuppila.
Pöydässä jatkuvasti kyttää mitä laitan suuhuni ja miten paljon. Ja tuputtaa ruokaa vaikka tietää että minulla on syömisen kanssa ollut ongelmia vuosikausia. Tyrkyttää aina rasvaruokaa, pullaa, makeaa ja sokerilimsoja ja sitten paheksuvasti nyrpistää nenäänsä perään jos jonkin satun ottamaan. Aivan kuin hän testaisi minua jotenkin. Voimakas ei lannistaa yritykset vain hetkeksi, hyvä jos puoli tuntia saa olla rauhassa ilman että hän on jotain tuputtamassa.
Miehelleni olen sanonut asiasta useammat kerrat, että pitäisi äitinsä kurissa tai minä en halua häntä tavata. Mies on äidilleen yrittänyt puhua etenkin tuosta tuputtamisesta, kun minulle se on vaikea asia, mutta tuloksetta. Onneksi välissä on sen verran kilometrejä ettei tarvitse usein nähdä.
Minun on vaikea mieheni äidille itse sanoa mitään. Joka kerta kun olen joutunut sanomaan ei tai muuten vastustamaan anoppia, hän on saanut oloni tuntumaan siltä kuin minä olisin pelkkä kakara ja hän aikuinen. Noissa tilanteissa hän puhuu minulle alentavaan sävyyn, kutsuu neidiksi jne. Syyllisyydentunteet vaivaavat, ajattelen aina että on minun syytäni kun hän käyttäytyy noin ja kävelee ylitseni jos vain haluaa.
Hänen käyttäytymisestään keskustelutilanteissa jo sanoinkin. Minusta se on pöyristyttävää ja töykeää, mitään suunvuoroa ei saa ja aina satelee välikommentteja joissa on ikävä pilkallinen sävy. Joskus tekisi mieli hakata päätä seinään vierailujen jälkeen, kun minut on taas saatu tuntemaan itseni täydeksi lapseksi joka ei koskaan tee mitään oikein.
Kiitos, helpotti.
Kesken keskustelun tokaisi suureelliseen ääneen "minä en sitten halua lapsenlapsia". Koko pöytäseurue hiljeni, kukaan ei sanonut yhtään mitään mutta jotenkin minusta tuntui että se oli suunnattu minulle, koska mieheni veli vilkaisi minua kummallisella tavalla. Minä ja mieheni olemme olleet yhdessä pisimpään hänen lapsistaan, ja olemme siinä iässä että lasten hankintaan aika olisi otollinen.
Pyörittelin tuota päässäni itsekseni monta päivää. Tarkoittiko ettei halua lapsenlapsia nimenomaan meiltä, vai yleisesti. Suoraan en kehtaa kysyä, koska anoppi käyttäytyy kuin höyryjyrä, kun sille päälle sattuu. Mitään kommenttia ei väliin saa, kun hänen pitää saada asiansa ensin sanottua. Minut taas on opetettu siihen että jokainen sanoo vuorollaan, ei puhuta päälle, keskeytetä tai haalita kaikkia puheenvuoroja.
Toinen mikä kiristää pinnaa on jatkuva syömisestä huomauttelu. Vierailulla satuin aamiaispöydässä torjumaan leipäkorin sanomalla että olen jättänyt leivän pois ja yritän muutenkin katsoa mitä syön. Alkoi hirveä tenttaus; olenko raskaana, vaivaako masennus ja kyllä sitä nyt pitää hiilihydraatteja syödä. Puhui varmaan vartin ennen kuin sain sanottua, että hiilihydraatteja saa muualtakin kuin leivästä. Tokaisi vain että "hautaan sitä joutuu jos ei hiilihydraatteja syö". Jumalauta kun kyse oli vain leivästä..
Ravintolassa käydessämme vinoili menun takaa että älä sitten vain ota mitään rasvaista pitsaa. Ja kyseisenen ravintola ei ollut edes mikään pitsakuppila.
Pöydässä jatkuvasti kyttää mitä laitan suuhuni ja miten paljon. Ja tuputtaa ruokaa vaikka tietää että minulla on syömisen kanssa ollut ongelmia vuosikausia. Tyrkyttää aina rasvaruokaa, pullaa, makeaa ja sokerilimsoja ja sitten paheksuvasti nyrpistää nenäänsä perään jos jonkin satun ottamaan. Aivan kuin hän testaisi minua jotenkin. Voimakas ei lannistaa yritykset vain hetkeksi, hyvä jos puoli tuntia saa olla rauhassa ilman että hän on jotain tuputtamassa.
Miehelleni olen sanonut asiasta useammat kerrat, että pitäisi äitinsä kurissa tai minä en halua häntä tavata. Mies on äidilleen yrittänyt puhua etenkin tuosta tuputtamisesta, kun minulle se on vaikea asia, mutta tuloksetta. Onneksi välissä on sen verran kilometrejä ettei tarvitse usein nähdä.
Minun on vaikea mieheni äidille itse sanoa mitään. Joka kerta kun olen joutunut sanomaan ei tai muuten vastustamaan anoppia, hän on saanut oloni tuntumaan siltä kuin minä olisin pelkkä kakara ja hän aikuinen. Noissa tilanteissa hän puhuu minulle alentavaan sävyyn, kutsuu neidiksi jne. Syyllisyydentunteet vaivaavat, ajattelen aina että on minun syytäni kun hän käyttäytyy noin ja kävelee ylitseni jos vain haluaa.
Hänen käyttäytymisestään keskustelutilanteissa jo sanoinkin. Minusta se on pöyristyttävää ja töykeää, mitään suunvuoroa ei saa ja aina satelee välikommentteja joissa on ikävä pilkallinen sävy. Joskus tekisi mieli hakata päätä seinään vierailujen jälkeen, kun minut on taas saatu tuntemaan itseni täydeksi lapseksi joka ei koskaan tee mitään oikein.
Kiitos, helpotti.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ole hyvä vaan:)
Anoppisi on sivistymätön moukka, joka haluaa elää ja hallita elämäänsä lastensa kautta.
Jätä moiset kommentit omaan arvoonsa, eli toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Muista, että harjoitus tekee tuossakin asiassa mestarin:)
Sinä ja miehesi elätte ja teillä on täysi oikeus elää omaa elämäänne aivan kuin itse haluatte ja siihen ei saa vaikuttaa anopin / suvun kommentit ja halut puoleen eikä toiseen. Teette just niin monta lasta kuin haluatte ja sillä siisti.
Huumoria kehiin ja tsemppiä!
Hah! Koomiselta tyypiltä kuulostaa tuo anoppisi! ;) sinuna jättäisin hänen kommenttinsa ihan omaan arvoonsa ja nauraisin partaani nurkan takana hänen jutuilleen.. Mikä oikeus hänellä mukamas on sanoa tuolla tavalla lapsenlapsista? =P Tuskin on hänen päätettävissään milloin hänestä tulee mummo..? Sehän on täysin sinun ja miehesi välinen asia.. Sitten varmaan tulee sanomista jos lapsenlapsia ei tuoda näytille tarpeeksi usein.. Ei kannata pahoittaa mieltä anoppisi kommenteista, hän vaikuttaa olevan aivan asiaton ja kiusaavan sinua jotta tuntisi itsensä tärkeäksi ja vaikutusvaltaiseksi poikansa elämässä..
Toisaalta, kun sitä oikein miettii niin minun käy sääliksi anoppiasi jolla on tuollainen tapa tuntea itsensä tärkeäksi ja vaikutusvaltaiseksi. Kuvittele miten epätoivoinen hänen täytyy pohjimmiltaan olla että hän ryhtyy tuollaiseen negativvisesti huomionhakuiseen käytökseen.. Itse noissa "sättimis"- tilanteissa ajattelisin että suotakoon anopille se urputuksen tuoma mielihyvä, sillä hänen täytyy olla aika onneton kun saa mielihyvää tuollaisesta käytöksestä.. Eihän tuo nimittäin missään tapauksessa ole normaalin aikuisen käytöstä..?
Kiitoksia molemmille kommenteista :D Koominen on kyllä häneen sopiva ilmaus, mutta välillä ei kyllä naurata yhtään
Tuohan siinä ottaa päähän että kun läsnä on myös muita noilla vierailuilla, niin anoppi saa jotenkin annettua muille siinä tilanteessa sen kuvan että minä olen vain tällainen hupsu tyttönen, joka ei tiedä mitä eroa on leivällä ja hiilihydraateilla ja joka aikoo tuhota terveytensä huuhaadieeteillä.. Jumankauta että pisti keittämään kun se alkoi niistä hiilihydraateista paasata. Muiden kommentit oli lähinnä tyyliä "niin kyllä niitä hiilihydraatteja pitää syödä" jne, toisin sanottuna anoppi sai meuhkaamisellaan minun kommenttini hukkumaan omansa alle.
Aiemminkin on ollut nimenomaan samanlainen tilanne, minä sanon jotain, anoppi alkaa meuhkata vastaväitteitään ja muut alkavat myötäillä häntä. Lopulta jää minusta kuva että miten hölmö olenkaan. Sanoitkin juuri tuostan vallankäytöstä, ja siinä taitaa kyllä olla perää kun näin jälkeenpäin miettii.
Pitääpä tosiaan pelkästään anopin kiusaksi pyöräyttää ne kymmenen mukulaa, siinähän kauhistelee sitten prkl..
Tiedä sitten millainen suhde anopillasi on ollut omaan anoppiinsa tai äitiinsä. Miten tervetulleita hänen lapsensa ovat olleet. Siinä on asia josta voi aloittaa varovaisen keskustelun, kysellä siitä ajasta kun hän teki perhettä, oliko mummot hoitamassa lapsia tai muuta. Siitä voi avautua keskustelua ja ymmärrystä teille molemmille tai sitten ei, mutta jotain siinä on pielessä jos anoppi tarttuu syömisiin ja nimenomaan sinun puheisiisi. Vai huomautteleeko muillekin?
Tietysti voit yrittää selvittää, että loukkaannut tuollaisista puheista mutta kun ei tunne anoppia niin ei voi tietää uskaltautuuko keskussteluun vai saako uuden riekkumisen aiheen vaikka siitä, että sinä olet yliherkkä ja silloin on taas menty metsään. No, eläkää elämäänne , anopin täytyy vain sietää omaa vanhenevaa itseään.
Muakin lähinnä hymyilytti tuota lukiessani, mutta eipä tuo varmasti hauskaa ole "livenä." Oletko kokeillut leveää hymilyä ja lempibiisin pärähtämistä päähän hetkellä, jolloin hän aloittaa? Hyräile ja hymyile.. Saattaisi toimia ;)
Muut tietävät ja tajuavat laillasi, mistä on kyse. Siitä on turha välittää. Se on joku muu, josta tulee noissa tilanteissa keskenkasvuinen tyttönen.
Oletteko koskaan kaksin; kävelyllä, kukkien istutuksessa, ruokaa tehdessä tms...Voisitko ottaa asian puheeksi? Tai kirjoittaa hänelle?
Kertoa, että miehesi on sinulle kovin tärkeä, ja siksi toivoisit teidänkin välien olevan lämpimämmät ja kannustavammat.
Voit kertoa myös, että edelleen teet töitä painonhallinnan kanssa, ja että vaikka anopin ruoka on hyvää, ja on ihanaa tulla valmiiseen pöytään, toivoisit, että ylenpalttista tarjoamista olisi vähemmän. Että tunnet olosi sen verran kotoisaksi, että uskallat kyllä itse pyytää lisää ja/tai esittää toivomuksia kahvitteluhetken ajankohdasta jne.
Ei kai tuo keskustelu tai kirje ainakaan tilannetta pahentaisi?
Olen itse anoppi ja todella pöyristynyt sinun anoppisi käytöksestä. En tajua mikä tarve hänellä on kiusata oman poikansa vaimoa. Hän on ilkeä ihminen, moukka, huonokäytöksinen vallankäyttäjä, öykkäri - ja tyhmä.
Minusta sinun ei tarvitse yrittää parantaa teidän välejänne eikä "ymmärtää". Ei tuollaisten ihmisten kanssa voi keskustella. Välejä voi ja pitääkin yrittää korjata, jos kyse on siitä että kaksi ihan kunnollista täyspäistä ihmistä on joutunut riitoihin jonkun tyhjänpäiväisen asian tai väärinkäsityksen takia. Mutta tässähän ei ole kyse siitä, vaan siitä että anoppisi huvittelee kiusaamalla ja nolaamalla sinua julkisesti. Kun toinen on selvästi kommunikointikyvytön, niin kaikki keskuteluyritykset ovat vettä hanhen selkään. Ei kannata yrittää saada anoppiasi tajuamaan asioita. Ei hän HALUA tajuta.
Ihmettelen myös kovasti, että muut paikalla olijat lähtevät myötäilemään häntä. Jos he ovat niin pelkurimaisia etteivät uskalla sanoa öykkärille vastaan, niin olisivat sitten edes hiljaa. Inhottavaa että kaikki lähtevät porukalla nöyryyttämään sinua - vaikka et ole syyllistynyt yhtään mihinkään, et ole tehnyt MITÄÄN.
Eikö miehesi voi sanoa jotain? Hänen kuuluu seistä vaimonsa rinnalla!!!!
Ehdotan tällaista:
Kun vastaan tulee seuraava tuollainen tilanne, sinä et edes yritä puhua anoppisi kanssa. Et vastaa MITÄÄN noihin letkautuksiin. Jos hän kysyy "hehhe,oletkos taas diettillä...etkäsyörasvaisia...", katso häntä rauhallisesti ja aivan vakavasti äläkä vastaa. Et ole hänelle selitysvelvollinen. Sinun ei tarvitse selittää hänelle mitä syöt ja mitä et ja mikset syö. MIEHESI TÄYTYY PUUTTUA ASIAAN. Miehesi täytyy rauhallisesti mutta selkeästi ilmaista ettei hyväksy tuollaista käytöstä hänen vaimoaan kohtaan.
Esim. "en halua lapsenlapsia" - siihen miehesi PITÄÄ vastata jotain, vaikka että "Sen asian päätämme me etkä sinä". Hiilihydraatti-yms. -ruokahöpötyksiin miehesi voi sanoa "On Liisan (tai mikä nimesi onkaan) oma asia mitä hän syö, älä sinä sekaannu siihen". Hän voisi kokeilla myös lauseita "En pidä siitä että letkauttelet Liisalle tuolla tavalla" "Olet epäkohtelias" "Puhut epämiellyttävään sävyyn", "Käyttäydyt huonosti". Jos anoppi vastaa naureskelemalla tai riidellä eikä ota onkeensa, ja varsinkin jos muut paikkalla olijat myötäilevät häntä, minusta miehesi pitäisi todeta rauhallisesti "Jaaha, me tästä siten lähdemme kotiin", minkä jälkeen te kaksi nousette pöydästä ja lähdette pois. Antaa kahvin jäädä kuppiin ja kermaleivosten lautaselle. Antakoon anoppi ne vaikka kissalle. Ei muuta kuin eteiseen, takit päälle, sanotte "hyvää jatkoa" ja ovesta ulos. Kun anoppi soittaa perään, miehesi puhuu hänen kanssann, sinä et. Miehesi sanoo äidilleen että tämän on pyydettävä Liisalta anteeksi, ennen ette tule.
Ehdota miehellesi tällaista toimintamallia. Jos hän ei suostu, hän ei ole oikea mies. Jos hän ei tahdo auttaa, hän osoittaa sillä ettei arvosta sinua eikä välitä tunteistasi. Siinä tilanteessa voit yksinkertaisesti olla enää menemättä anoppilaan. Miksi menisit sinne kiusattavaksi? Menköön miehesi äitikultansa luo, mutta sinä et enää mene sinne kylään.
Minulla on vuosikymmenien kokemus hankalien ihmisten kanssa "kommunikoinnista" ja todella tiedän mistä puhun. Heidän kanssaan ei kannata vakavissaan keskustella, eivät he ymmärrä. Heille pitää vain panna selkeät rajat: näin voit tehdä, näin et voi tehdä, ja jos tämä ei sinulle käy niin en ole kanssasi missään tekemisissä.
Tätä on kokeiltu huonolla menestyksellä. Onnistui kyllä pitämään anopin loitolla, mutta niin myös muun suvunkin. Oli anoppi käynyt selän takana kertomassa omia totuuksiaan miten minä "yritän sotkea välejä hänen poikansa kanssa". Kuulemma olen mieheni pyörittänyt pikkusormeni ympärille kun mieheni alkoi äitinsä käytöksestä häntä ojentaa. Hän vain leikkiä laskee ja se on oma vika jos ei kuulemma ymmärrä.
Muussa suvussa taas ei ole mitään vikaa, fiksua porukkaa ja suurin osa mukavaakin. Heihin mielelläni pidän yhteyttä ja käyn kylässä jne. Yllättäen lakkasi minulle tulemasta puheluita kun anoppi oli käynyt juttelemassa heille siitä miten hänen poikansa on saatu sanomaan äidilleen rumasti. Oli leperrellyt miten hän pitää miniää kuin kukkaa kämmenellä ja näin häntä kohdellaan. En tainnut ainakaan se miniä olla josta puhui..
Joku viikko sitten änkesi meille kylään huonoimmalla mahdollisella hetkellä. Olin töissä tehnyt yli 10 tunnin päiviä, mies samoin. Kämppä oli hävityksen kauhistus. Soitti että on tulossa käymään, menee 5 minuuttia. Sanoin tomerasti että nyt EI käy. Alkoi tivata syytä, kyllä hän nyt saa poikaansa tulla katsomaan. Toistin että nyt ei käy, teimme molemmat pitkän päivän emmekä tänään ota vieraita vastaan. Löi minulle luurin kiinni korvaan, ja rimputteli ovikelloa muutama minuutti sen jälkeen. Miehelle sanoin että et avaa, mutta hän ei yksinkertaisesti kehdannut olla avaamatta kun äitinsä tiesi että olemme kotona.
Heti sisään tultuaan anoppi virnisteli minulle voitonriemuisesti, halasi miestäni suureellisesti ja sitten alkoi papattaa asunnon siisteydestä. Kahvit keitin väkinäisenä ja mies hoiti sitten äitinsä pihalle. Ja minulla kiehui taas ja mies sai kuulla kunniansa. Sovimme että ensi kerralla hän länttää äidilleen luurin korvaan jos ei muuten usko.
Paras tästä tuli pari päivää sen jälkeen, kun eräs läheisempi sukulainen heidän puoleltaan soitteli. Oli anoppi kuulemma heti soittanut hänelle kotiin päästyään ja paasannut, miten törkyistä meillä kuulemma on. Maitopurkkeja oli ollut tiskipöydällä ja pyykit pesemättä. Lattia olisi pitänyt imuroida saman tien, ei hänen kodissaan sellaista sotkua siedettäisi. Oli vielä kommentoinut että toivottavasti eivät lapsia siihen siivoon hanki. Kyseinen sukulainen onneksi tietää minkälainen peijooni tuo anoppi on välillä.
Ja näin pläjähti anopille porttikielto tähän huusholliin. Ja hänen luokseen en tasan mene jos ei anteeksi aio pyytää. Eikä kai tässä kannata hengitystä pidätellä sitä odotellessa. Harmittaa vain kun mieskään ei halua sinne mennä jos minä en tule mukaan. Omapa on valintansa.
Kummasti tämä ventovieraille paasaaminen auttaa :D
Uskomatonta käytöstä anopiltasi: tulla nyt teille VÄKISIN, vaikka kielsit tulemasta! Hyvä että asetit anopille porttikiellon.
Älä sitä murehdi ettei miehesi käy anoppisi/äitinsä luona. Hän on aikuinen ihminen ja tietää itse mitä tekee.
Toisen kotiin EI TULLA jos kielletään tulemasta!
Tämä oli kai taas hänen tapansa näyttää miten vähän painoarvoa minun sanallani on ja miten vähäpätöinen minä olen hänen silmisssään.
Eilen illalla miehen puhelin pirisi, tietysti hänen piti siihen vastata. Yllätyin kyllä suuresti kun mieheni täräytti anopille että nyt olet loukannut niin pahasti että parempi ettei vähään aikaan puhuta. Ja löi luurin perään kiinni :DDDDD Olen kyllä kamala ihminen kun hykertelin itsekseni että siitäs sai :DD
Ihmettelinkin kun ei ollut yrittänytkään soitella tuon porttikiellon jälkeen, piti vain näemmä vielä hetki odotella..
Tuttua tekstiä... liekö oma anoppini sukulaissielu tai peräti sukua sinun anoppisi kanssa... minä saan aina kuulla samanlaista pilkallista kommenttia, kun erehdyn keskusteluun osaa ottamaan. Ensi tapaamisellamme, kun nykyinen mieheni vei minut "näytille", sain kahvipöydässä ihan keskusteluaiheesta täysin poiketen yhtäkkiä suoraan minulle suunnatun kommentin "jos lapsia alatte pykäämään, minulle niitä on turha tuoda hoitoon, minä en niitä kattele". Samoin lähisukuni mahdollinen omaisuus tentattiin, "onko talo oma, onko tiluksia, paljonko on perintöä tulossa" ja kun mitään ei ollut odotettavissa, tulivat ilmeisesti siihen tulokseen että olen alinta kastia.
Keskusteluissa toisten puheen päälle huuto ja oman mielipiteen jyrääminen ainoaksi ja oikeaksi on aina ollut anoppini tapa. Oli kyse mistä tahansa, hän aloittaa "MINÄ sanon mitä teette ja teette sitten näin". Jos erehdyt huomaamaan hänen mielipiteessään jotain sopimattomuutta miksi sitä ei voisi toteuttaa, olet idiootti joka kyllä tulee sen huomaamaan...
Olen saanut 14 vuotta jo kokea, millaista on, kun halveksutaan miehen suvun puolelta erityisesti anopin ja miehen veljen toimesta, appiukko on onneksi kuollut, hän oli mukava mies, mutta kovin alistettu, ja ei varmasti haluaisi katsella tälläistä elämää joksi tämä on mennyt. Olen vain piika, jos sitäkään. Parhaimpia esimerkkejä ovat anopin 60 v juhlat, jonne muut kutsuttiin, minua ja miestäni ei. Kun anoppi sattui kysymään että mihin aikaan me sitten olemme tulossa, paria päivää ennen juhlia, ihmettelimme että eihän meitä ole edes kutsuttu. Anoppi tokaisi tähän "no kun teidänhän pitää tulla passaamaan juhlaväkeä, ruuat pitää laittaa, lämmittää, kuljettaa mökille, laittaa siellä paikat ja tarjottavat, pestä välissä astioita, (mökillä ei ole juoksevaa vettä) vieraita pitää vastaanottaa ja noutaa bussiasemalta jne". Eli me olimme palvelusväkeä ja sen sain tosiaan kokea. Kun sitten toisten ruokaillessa jouduin saunassa lämmittämään vettä ja tiskaamaan lautasia, jotta kahville olisi lautasia kakkua varten, sain anopin sisaruksilta vittuilua "piileksiväni saunalla". Ihmettelin mitä piileskelyä se oli, kun anoppi käski tiskata astiat jotta olisi kakkulautasia. Sain kuulla että niinhän sinä aina piileksit kun pitäisi jotain tehdä.
Nyt ovat sukset menneet ristiin anopin ja tämän toisen pojan kanssa sen verran, jäivät valheistaan kiinni suoraan housut nilkoissa niin minulle kuin miehelleni, että olemme katkaisseet yhteydet. Anoppi kyllä soittelee miehelleni ja syyllistää "et ole käynyt niin ja niin pitkään aikaan" ja "minä olen taas niin heikkona" mutta faktahan on ettei hänellä mikään ole ja kaikki me sen tiedämme, kokemuksesta, ja nämä puhelut ovat vain keinoja kiristää tunteiden kautta. Hyvää kesää ja loppuelämää anoppi, toivottavasti olet nyt tyytyväinen.
Voi, kuulostaa niin kovin tutulta, miniän mollaus ja hyväksikäyttö.
Anoppi omistaa yksin suvun kesämökin ja me olemme siellä "hyyryläisinä" lomat ja kaiken liikenevän vapaa-ajan, koska paikka on miehelleni niin rakas, isänsä omin käsin rakentama, eikä meillä muutakaan paikkaa olisi mihin mennä. Paikka on toki upea ja lapset ja jopa teinimmekin viihtyvät siellä hyvin, mutta on se raskasta olla aina vain toisen tontilla, ei hetken rauhaa ja hengähdystaukoa. Aina pitäisi olla iltaa istumassa anopin ja miehen veljen perheen kanssa vähintään, varsinkin rättiväsyneenä perjantain työpäivän ja mökille parin tunnin ajon jälkeen. Olisi kiva tehdä muutakin kuin litkiä viiniä yömyöhään, minä kun se kuitenkin sitten aamulla joudun nousemaan pienten kanssa ylös touhuamaan muiden nukkuessa tyytyväisinä puolille päivin. Sentään saamme nukkua erillisessä mökissä rauhassa, huokaus.
Sitten kun yritän tehdä jotain muuta lasten kanssa ja lähteä lenkille, kauppaan pyörällä, veneilemään tms. niin kauhea polemiikki, että mikä sillä nyt on. Mukaan ei sitten kuitenkaan minua haluta mihinkään muualla oleviin yleisiin juhliin tai retkille erityisemmin ottaa, en ilmeisesti ole tarpeeksi hienoa ja varakasta sukua, aivan tavallinen duunari. Eipä silti, en ehkä jaksaisi niin kovin heidän samoja ratoja pyöriviä juttujaan enää kuunnellakaan, onneksi on oma laaja ystäväpiiri ja myös mökkipaikkakunnalla tuttavia.
Saan kuulla jatkuvaa räpätystä mm. pihahommista, vaikka minä lomia lukuunottamatta käyn kesät töissä ja työtön haahuileva mieheni lököttää kesä kesän jälkeen mökillä äitinsä helmoissa eikä yleensä mikään homma viikon aikana mökillä edisty sillä aikaa, kun minä olen poissa "haravan varresta". Vessan tyhjennys on varmaan jätetty minulle, kunhan taas ensi viikonloppuna menen paikalle, mikäs siinä, otan sen luontaisliikunnan kannalta. Jos joskus, oikeasti hyvin hyvin harvoin, olen sanonut suorat sanat, minut on lähinnä leimattu mielenvikaiseksi ja hysteeriseksi ja täysin väärässä olevaksi tyhmäksi.
Mieheni on täysin äitinsä tossun alla, samoin hänen veljensä, eikä pientä toivoakaan, että kukaan puolustaisi minua, pitää vain yrittää hymyillä ja olla väleissä kaikkien kanssa, nyt jo ihan itkettää seuraavan lomaviikon ajattelu, mutta kai sitä lasten takia pitää itsensä unohtaa, kokonaan. No, voihan sitä huvittaa itseään kuunnellen juttuja, miten edesmenneen appiukon äiti oli "aivan kauhea anoppi" ja hyysäsi ja piti pihdeissään poikaansa. Kas kun nykyinen anoppi ei tajua tekevänsä pojalleen täsmälleen samoin. Hirveän vaikeita tuollaiset päällepäin herttaiset ja fixut ihmiset, jotka haluavat kuitenkin määrätä toisten tunteista, avioliitoista tms. niinkuin aikuiset ihmiset eivät osaisi hoitaa niitä itse?
Nyt kun tässä tätä tekstiä kirjoitan, alan tosiaan miettimään, että olenko minä sittenkin vain liian herkkä ja tyhmä, vai olisiko anopinkin edes joskus mietittävä, mitä laukoo suustaan. Haukkuu teinien hiusvärejä, painoa tms. siinä sivussa vielä, asioita, jotka hälle eivät myöskään kuulu ja millä voi tehdä todella paljon hallaa nuoren ihmisen mieleen. Onneksi voin lähteä kotimaisemiin tapaamaan omia minut hyväksyviä sukulaisiani ja lapsuudenkavereitani, tänä kesänä aion olla siellä kaikessa rauhassa pidempään pienimpien lasteni kanssa. Ja onhan se totta, että kaksi naista ei mahdu saman katon alle, ei kotona, eikä mökillä, joten täytyy jotenkin yrittää ymmärtää vanhan naisen kotkotuksia.
Anoppi ei tietenkään viihdy mökillä yksin, mutta mieheni voi sitten hoidella seuraNEIDIN hommat :-) minun poissaollessani, parempi kesälomamieli ehkä kaikille.
miten yleistä tämä onkaan. Tällä hetkellä olen itse saanut anopista tarpeekseni taas vaihteeksi. Appivanhempien kesämökki on mulle oikein painajaishelvetti. Mitä tahansa teen, se ei riitä tai se mitätöidään ja anoppi saattaa valehdella muille itse tehneensä kyseisen askareen! Asumme itsekin lähes maalla ja vaikka itse sanonkin, erittäin kauniissa talossa ja pihamme on vehreä ja viihtyisä. Minulle riittää oleminen omassa talossammekin, mutta mies haluaa aina mökille, kun se on järven rannassa! Meilläkin on järviä lähistöllä, muttei ihan omaa rantaa. Mökillä en voi laittaa ruokaa, koska keittiössä häärää vain anoppi ja minun ruokiani hän syö vain pitkin hampain. Olen pyrkinyt aina huolehtimaan tiskeistä. Viemme aina kassillisen pari ruokaa mukanamme. Nyt sain sitten yhdeltä sukulaiselta kuulla, että tulemme mökille aina tyhjin käsin ja minä en osallistu mihinkään! Kerroin miehelleni ja hän sanoi äitinsä nyt vain olevan tuollainen ja ettei siitä kannata välittää! Ollaan oltu yhdessä 16 vuotta ja anoppi on ollut yhtä hankala alusta lähtien. Alkuun ajattelin, että on kestettävä, kun lapset on pieniä. Nyt lapset on teini-ikäisiä ja itsekin ihmettelevät isoäitinsä käytöstä. Avioero on noussut mieleen, kun en jaksa enää olla anopin sylkykuppina.