Millaisia mahdollisuuksia olisi tarjolla, kun haluaisin lähteä muutamaksi kuukaudeksi Lontooseen töihin? Olen 21-vuotias ja ollut aiemmin au pairina, mutta nyt haluaisin kokeilla jotain muuta. Allianssia ajattelin ensin, mutta sitten huomasin että siellä ei ole Lontoossa ilmeisesti paikkoja. Lisäksi katselin Ewepiä, mutta en sen tarkemmin syventynyt vielä... aika paljon rahaa menee noiden järjestöjen kanssa sähläykseen, mutta en haluaisi kyllä ihan hakuammunnalla lähteä paikanpäällekään työtä hakemaan...
Lontooseen
mitä mahdollisuuksia
2398
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei,
olen 20-vuotias tyttö ja aion myöskin lähteä talveksi töihin Lontooseen, muukin Englanti kiinnostaisi eikä Lontoo välttämättä ensisijaisesti mutta toisaalta tuttu kaupunki ja tuntuu että sieltä on kaikkein helpoin löytää töitä. Olen tehnyt aika paljon tutkimuksia netissä ja aion nyt laittaa paperit menemään tonne EWEPille, vaikuttaa ihan fiksulta kaiken kaikkiaan, totta on että joutuu suht reilusti pulittamaan kaiken maailman välimaksuja mutta toisaalta samat rahat menis helposti jos menisi paikan päälle hengailemaan ja metsästämään töitä. EWEPin kautta saat kämpänkin samalla, olkoonkin että suht kaukaa keskustasta mutta 80 puntaa viikossa on aika kohtuullinen hinta. Lisäksi ne duunit mitä siellä tarjotaan varmaankin noudattaa kaikkia säädöksiä ja laillisia minimipalkkoja jne. toisin kun jos hommais vaan jonkun satunnaisen pestin niin vois tulla aika helposti höynäytetyks mutta järjestön kautta kai on suht turvassa!
Toivotaan että toi EWEP ei oo mikään vuosisadan huijaus mutta oon nyt päättäny luottaa niihin:-)
Ite pistin pitkän mietinnän jälkeen Allianssille paperit meneen alkuvuodesta. Mulla kävi niin hitonmoinen säkä työpaikan suhteen ettei mitään järkeä. Se noitten firmojen kautta lähdössä on haittana, ettei niillä oo töitä isoista kaupungeista, tämä lähinnä siksi, että suurissa kaupungeissa ei oo mahdollisuuksia majottaa työntekijöitä tilanpuutteen takia.
Mutta mä oon 100 000 asukkaan "kylässä", keskustassa, Brightonin vieressä....
Ja itseasiassa muutama viikko sitten (puolen vuoden oleskelun jälkeen) aloin katteleen respahommia Lontoosta ja nyt on sinne muutto edessä 4 tähden hotelliin, melkeen keskustaan !!!
Mutta ottakaa Lontoon lähtijät huomioon: keskusta-alueen vuokrat n. 600 puntaa/kk, jos sattuu löytään asunnon työpaikan lähistöltä, ei tarvi ostaa kuukausilippua metroon (120 puntaa). Kämppä kauempaa on halvempi, mutta aina ku ylitetään metron zoneraja, kuukausilipun hinta nousee usealla kympillä. Että mikä sitten on halvinta, maksaa 650 puntaa / kk huoneesta vai kaukaa keskustasta halvempi kämppä ja joutuu maksaan 200 puntaa /kk metroon....
Kyl mä tiiän etten seuraavaan pariin-neljään vuoteen biletä ja osta mitään ylimäärästä, mutta on se sen arvosta, ku saa tollasesta paikasta työkokemusta!!!!!