logiikaa peliin

Tuon tämän tänne miestenlogiikka puolelle, jos joltain on tuolla naisenlogiikasta jäänyt näkemättä;)koska kaipaan kommentteja ihan laidasta laitaan..
Mä olen rakastunut yhteen pelimieheen. Ikää jo ihan hyvin, enkä itsekään ole ihan eilisen teeren tyttäriä. Juttu on ollut elossa vuodenvaihteesta, jolloin se eteni hyvää vauhtia. Mies sanoi olevansa ja olikin vapaa, ja meillä alkoi juttu synkata. Mutta tuli seinä vastaan:hänen edellisensä, jonka kanssa oli marraskuussa viimeeksi ollut, ilmoitti olevansa raskaana,ja pyöräytti kuviota arvaamattomaan suuntaan. OK, periaatteessa osaisin häipyä muille maille, ja olenkin kysynyt häneltä helmikuussa, jotta sano mitä teen: tulenko, odotanko, vai menenkö, sana vain niin teen sen mukaan. Ei voi pyytää odottamaan, kun ei tiedä miten "tää juttu " menee, ei voi pyytää tulemaan, kun on "tää juttu", mutta ei voi sanoa että mene,vaikka on "tää juttu". Eikö olekin pelkkää pelimiehen hommaa tuo, kun haluaa syödä ja säästää kakun yhtäaikaa.
Mieleni poukkoilee suuresta (vähään tyytyvästä) onnesta syvään vitutukseen ja itseironiaan, ja tällainen rassaa, koska se häiritsee henkistä tasapainoani. Miten kummassa tästä pitää mennä eteenpäin: kerätä vailla mitään ylpeyttä niitä pikkumurusia, joita hän tielleni sirottelee, vai laittaa asenteet kehiin ja toivottaa onnellista perhe-elämää. Kummankin haluaisin tehdä, mutta molempaan en kykene, ja jotain tolkkua tähän on saatava.
211007
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

pelimies sanoi "en voi pyytää sinua odottamaan"
jäikö häneltä sanomatta "se olisi itsekästä"??

Äänestä

Ei taida mies haluta yhtä asiaa...
Kerää KAIKKI ylpeydenrippeet, mitkä jäljellä on, ja repäise itsesi irti... Ei tulevaisuutta, usko kokenutta.

Äänestä
  • enkä haaveillen uneksi, vaan ihan oikeesti pohdin, ja olen todella tyytyväinen jos ja kun saan kommentteja nähdäkseni asiaa eri kulmilta.

    Äänestä

Sinuna etsisin uuden miehen. Jos suhteen alkuvaiheessa on jo tuollaisia ongelmia, tulevaisuus tuskin on kovin aurinkoinen. Mieti nyt tarkkaan mihin olet ryhtymässä äläkä anna miehen viedä kuin pässiä narussa.

Äänestä
  • Kyllä se mies tietää mitä se haluaa ja kannatta epäilä kun ei ekerran sulle sitä rupea kertomaan. Ei ne vauvojan syntymiset exien kanssa ole ennekään uusia suhteita miehen puolelta haitannut jos tämä todella uuden suhteens on halunnut pitää. Meinaako se muka jättää tulevaisuudessa kaikki naiset kokonaan koska on vauva tulossa exän kanssa vai meinaako mennä exän kaa uudelleen yhteen. Oli miten oli kummasakaan vaihtoehdossa ei näytä olevan SULLE tilaa...

    Äänestä

  • tytsy kirjoitti:

    Kyllä se mies tietää mitä se haluaa ja kannatta epäilä kun ei ekerran sulle sitä rupea kertomaan. Ei ne vauvojan syntymiset exien kanssa ole ennekään uusia suhteita miehen puolelta haitannut jos tämä todella uuden suhteens on halunnut pitää. Meinaako se muka jättää tulevaisuudessa kaikki naiset kokonaan koska on vauva tulossa exän kanssa vai meinaako mennä exän kaa uudelleen yhteen. Oli miten oli kummasakaan vaihtoehdossa ei näytä olevan SULLE tilaa...

    Jätä heti se itsekäs sika! En ole mikään kakara ja puhun kokemuksesta. Toiveajattelua sulta, että tosta jotain tulee. Ei ikinä! Olen ollut täsmälleen samassa tilanteessa. Uskoin, toivoin...hukkasin elämästäni 1,5 vuotta tollaseen suhteeseen. En tekis enää niin, vaikka olisin kuinka rakastunut. Helppoa ei ole, mutta revi itses irti! Aika parantaa haavat. Usko mua.
    Jätä se!

    Äänestä

  • marilee kirjoitti:

    olen samaa mieltä kanssasi.Sanankäyttösi vain todistaa ettet juuri muuta ole kuin kakara.Kokemusta sinulla ei juuri ole.Jos ikää tarkoitat kokemuksella(jota myöskään en usko)olet varmaankin melko hidas oppimaan.Tulet myös tekemään saman,täysin saman munauksen tulevaisuudessakin koska sinun älykkyydellä ei muita vaihtoehtoja kertakaikkiaan ole.

    Äänestä

  • Pukki kirjoitti:

    ..niin toivottavasti tunsit hetken mahtavaa ja itsetuntoasi hivelevää ylemmyyttä.
    Sinä teit väärät johtopäätökset tekstistäni, iästäni tai kakaramaisuudestani samoin kuin sanakäänteitten paljastamasta kokemattomuudestani. Olet väärässä. Tämä on kouluesimerkki siitä, kuinka pitkälle täällä annettuja ohjeita ja neuvoja kannattaa pitää ainoana oikeana toimintamallina. Ettehän te tiedä edes perusasioita, silti olette valmiita tuomitsemaan. Ja joku vielä natisi,että turha kysellä jos ei tee niinkuin täällä sanotaan.
    Ihan oikeasti vituttaa tuollainen viisaus, mutta sekin kuuluu tänne, siihen vaan pitää osata suhtautua niinkuin muuhunkin mitä ihmiset suustaan päästävät.

    Äänestä

Kieltämättä aika paska tilanne. Minusta sinun ei kannata tyytyä miehen antamiin murusiin vaan käskeä häntä päättämään vaikka onkin "tää juttu". Jos hän ei osaa päättää, katso häntä silmiin, hymyile ja sano "hymyillään kun tavataan" ja kävele pois. Siinä vaiheessa jätät oikeasti pallon hänelle. Jos hän haluaa oikeasti pitää sinut elämäsään, hän kyllä ottaa yhteyttä päätöksen tehneenä. Jos hän vain pelaa kanssasi, hän antaa olla. Tai jos hän silti ottaa yhteyttä, hänellä ei ole sinulle vastausta antaa.
Olet hänelle liian helppo. Olet valmis lähtemään, odottamaan, olemaan. Hän vie sinua kuin pässiä narussa.
Itselläni oli tälläinen "pleijeri" joka pompotti miten sattuu. Sanoin hänelle kerran kun halusi taas olla kanssani (eli halus vällyjen alle) että "sori kulta mutta sä olet mulle pelkkää seksii ja just nyt ei tee mieli". Sen jälkeen se on alkanu pyörii ympärillä ja olemaan niin mukava mutta nyt sanon enää Ei kiitos.
Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin???

Äänestä
  • Teiltä on tullut hyviä ajatuksia, ja tämä sun Marika on kaikista lähinnä mun totuuttani silloin kun mä pystyn asiaa järkevästi miettimään. Tosin hän ei ole mulle pelkkää seksiä, sanottaisko että hädintuskin seksiä, mutta periaatteessa malli voisi toimiakin.
    En mä oikeasti tiedä miten pitäisi toimia, ja toisaalta tiedän tasantarkkaan, että pitäisi pysyä irti erossa edempänä, eikä ainkaan olla valmiina ja avoimena sitten kun hänelle sopii. Sitten kun olen sitä seuraavassa paikassa jonne hänen täytyy rientää vastassa ottamassa koppia..
    Ikävä tilanne, koska hän on se jota eniten kaipaan,hän on unissani, mielessäni aamulla ensimmäisenä, illalla viimeisenä. Vaikea kieltää itseltään niitä pieniä hippusia, jotka on pitäneet mua hengissä, sillä mä koen, että ne on hänellekin tärkeitä. Vaikea nostaa nokka pystyyn ja kääntää selkä, kun tietää, että ne saattavat antaa hänelle voimaa siinä missä minullekin. Annoksen hyvää fiilistä edes hetkeksi.. Vaikea selittää, kun ei tiedä itsekään.

    Äänestä

  • siniann kirjoitti:

    Teiltä on tullut hyviä ajatuksia, ja tämä sun Marika on kaikista lähinnä mun totuuttani silloin kun mä pystyn asiaa järkevästi miettimään. Tosin hän ei ole mulle pelkkää seksiä, sanottaisko että hädintuskin seksiä, mutta periaatteessa malli voisi toimiakin.

    on vain se että ne ajatukset mitkä sopii parhaiten sinun kuvioihin voi erittäin hyvin olla ne jotka ovat kaikista kauimpana totuutta.Ettet tiedä miten pitäisi toimia todistaa sata prosenttisella varmuudella että olet valmis vastaanottamaan VAIN ne neuvot jotka sopii sinun kuvioihin.Näin ollen tilanne on plus miinus nolla.Ratkaisut on tehtävä itse koska näiltä sivuilta sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia saada mitään.Koska kumminkin valitset vain sen joka sinulle sopii.Siis:Kyselysi täällä on täysin vailla järkeä.

    Äänestä

  • Jupero kirjoitti:

    Oletko tosiaan sitä mieltä, ettei täällä kannata kysellä mitään, jos ei ole valmis suinpäin hyväksymään muitten, asiaa perinpohjin tuntemattomien neuvoja ratkaisuksi ? Jos joku niin tekee, niin se on sen oma asia, mutta mulle on todella tärkeää pystyä oivaltamaan tekojeni syyt ja seuraukset, olla täysin varma kyvystäni pysyä ratkaisuissani. Minä olen se kuka minun elämääni elää, vain minä olen vastuussa teoistani, joten, totta, minä teen juuri niinkuin itsestäni hyvältä tuntuu.
    Muitten mielipiteitä on todella hyvä kuulla, niistä saa -sinäkin tiedät- näkökulmaa asioihin. Se on mielestäni äärettömän tärkeää,ettei toimi liian yksisilmäisesti.
    Turhaan sä vedät herneitä nenään ja haukut,mä en ole niitä, joita viedään kuin pässiä narussa. Mä menen usein vastavirtaan ja umpihankeen, mutta ainakin hyvin tietoisena siitä mitkä on ajatukseni ja kuinka lähellä on totuutta, jota en valitse valmiiksi annetuista, vaan yritän ne oivaltamalla kaivaa itsestäni. Ilahduttavaa, että löytyy ratkaisuja joitten kanssa pystyy itse elämään. Olen valmis toteuttamaan vain ne neuvot jotka olen itse oivaltaen todennut itselleni parhaiten sopivaksi. Minua ei todellakaan ohjailla omissa henk.kohtaisissa ratkaisuissa mihinkään suuntaan, mutta saan aivan taatusti tästäkin huolimatta kuunnella toisten totuuksia.

    Äänestä

  • siniann kirjoitti:

    Teiltä on tullut hyviä ajatuksia, ja tämä sun Marika on kaikista lähinnä mun totuuttani silloin kun mä pystyn asiaa järkevästi miettimään. Tosin hän ei ole mulle pelkkää seksiä, sanottaisko että hädintuskin seksiä, mutta periaatteessa malli voisi toimiakin.
    En mä oikeasti tiedä miten pitäisi toimia, ja toisaalta tiedän tasantarkkaan, että pitäisi pysyä irti erossa edempänä, eikä ainkaan olla valmiina ja avoimena sitten kun hänelle sopii. Sitten kun olen sitä seuraavassa paikassa jonne hänen täytyy rientää vastassa ottamassa koppia..
    Ikävä tilanne, koska hän on se jota eniten kaipaan,hän on unissani, mielessäni aamulla ensimmäisenä, illalla viimeisenä. Vaikea kieltää itseltään niitä pieniä hippusia, jotka on pitäneet mua hengissä, sillä mä koen, että ne on hänellekin tärkeitä. Vaikea nostaa nokka pystyyn ja kääntää selkä, kun tietää, että ne saattavat antaa hänelle voimaa siinä missä minullekin. Annoksen hyvää fiilistä edes hetkeksi.. Vaikea selittää, kun ei tiedä itsekään.

    Ei tämä kundi ollut minulle todellakaan pelkkää seksiä. Seksi pelasi kyllä isoa osaa mutta ajattelin, kuten sinäkin, tätä pleijeriä jatkuvasti ja olin valmis tyytymään niihin rippeisiin mitä hän minulle jakeli. Mutta sitten vain päätin että nyt saa riittää. Tein hänestä huomaamatta itselleni jotain todella suuremmoista ja rakastettavaa. Kun sitten avasin silmäni kokonaan huomasin että en ollut nähnyt metsää puilta. En enää ikinä suostu olemaan kenenkään lattiamattona.
    Ja kaikista parasta tosiaan omalla kohdallani oli se että kun hän viimein huomasi mitä menetti ja halusi jatkaa juttuamme en ollut enää odottamassa. En kaipaa häntä enää ollenkaan. Mutta hän jaksaa silti vielä vuoden jälkeen yrittää aika ajoin saada minut takaisin. En usko että hän rakastaa minua... olin kai vain ainoa joka sanoi hänelle että Kiitos mutta ei kiitos.
    Mutta hyvää kevättä sinulle ja muista että meressä on paljon kaloja ja se on oikeesti totta!!! Ja muista että suhteissa pitää aina rakastaa täysillä... puolin ja toisin!!!

    Äänestä

Itsekin samanlaiseen jurriin törmänneenä voin kertoa että hyvään tuo ei pääty, valitettavasti *huokaus*

Itse päätät kuinka löysässä hirressä itseäsi roikotat, suosittelisin kuitenkin itsesi arvostamista siinä mitassa että teet "hajuraon" tuohon mieheen. Anna hänen selvittää "tää juttu" itsekseen kyseessä on kuitenkin ongelma joka hänen pitää ratkaista.

Lapsen syntymä on aina iso juttu, ja mullistaa ihmisen elämän. Mutta ei sinun, eikä sinun tulisi edes tilanteesta mitenkään kärsiä miehen toiminnan vuoksi. Itse hän on tilaneeseen itsensä saattanut. Mieskin on antanut sinulle vain epämääräisiä selityksiä, mikä kertoo jo sen ettei suhde sinuun ole ensimmäisenä mielessä vaan jokin muu asia. Ole viisas ja peräänny, voitte toki jatkaa juttua siten joskus myöhemmin jos siltä tuntuu :-) Turhaan pahoitat mielesi koska tähän tilanteeseen et voi vaikuttaa millään tavalla.

Äänestä
  • Ollaan me puhuttu, ja saanut hyvinkin selkeää tekstiä, jota ymmärrettävistä syistä en tietenkään tähän jaa. "Kotona" muhiva tilanne tuntuu menevän päiväpäivältä umpikujaan, siellä ei ole sellaista lepoa eikä rauhaa, niinkuin perheessä pitäisi.. Meillä taas niinä pieninä hetkinä joita jaamme,tuntuu olevan tasapaino. Jotenkin tuntuu, että laitan itselleni mahdollisemman löysän hirttonarun, roikun siinä, katson tilannetta.
    En ole luvannut hänelle varttua häntä jos parempi tulee vastaan, mutta toistaiseksi en ole missään muussa kiinni.. Jotenkin tuntuu, että täällä ollaan yleensäkin aika nopeasti eron kannalla, vaikkei välttämättä ollakaan perillä kaikista käänteistä. En silti ota nokkiini, tai ala kinata kanssanne, koska jokainen teistä on omalla kohdallaan täysin oikeassa.
    Minä teen loppupelissä itse päätökset elämässäni. Toisten ajatuksia vaan on hyvä kuunnella myös.

    Äänestä

Viime yönä mä oivalsin mikälaisen kuopan olen itselleni kaivamassa, jos jatkan näin. Laitoin sanaa, jotta ottaapi yhteyttä kun tuntee tarvetta,minä en enää ole se joka roikkuu hihassa. Toivotin hyvää vointia hänelle. Nyt on hyvä, kevyt, ja helppo olla.
Edessä on pitkä kuuma kesä, ja mä aion elää sen !

Äänestä
  • onnittelut.On pidettävä mielessä(olen tosissani)että tyhjän saa pyytämättäkin.(tämä koskee niin miehiä kuin naisiakin)

    Äänestä

  • Pukki kirjoitti:

    onnittelut.On pidettävä mielessä(olen tosissani)että tyhjän saa pyytämättäkin.(tämä koskee niin miehiä kuin naisiakin)

    Jotenkin sitä voi kaikesta huolimatta olla itsestään ylpeäkin.
    Vaikka ehkä vedinkin maton pois hänen jalkojensa alta, niin rehellisyyden nimissä hän teki sen mulle palaamalla taaksejääneeseen suhteeseen juuri kun olin itse alkanut uskoa tulevaisuutemme.

    Ehkä tämä saa hänet ajattelemaan. Ehkä, ehkä ei.
    Aloitin tämän jutun sanomalla olevani rakastunut. En osaa sanoa siihen mitään,tai oikeastaan se olisi taas uuden keskustelun aihe, mutta nyt ei ole sen aika.
    Kiitän kommenteistanne.

    Äänestä

  • sinann kirjoitti:

    Teit todella rohkeasti ja saat olla todellakin ylpeä itsestäsi. Olen lukenut kaikki tähän aiheeseen liittyvät kirjoitukset ja sen verran haluan vielä kommentoida että kun joku kritisoi sinua siitä että haet neuvoja täältä niin minusta se on todella hyvä juttu. Ei siksi että saisit oikeat ratkaisut täältä vaan pääset läpikäymään juttua ja omia ajatuksiasi. Itse olen sitä mieltä että teit oikein. Nykäisit itsesi irti vaikka välität hänestä. Mutta itse olen kyllä oppinut sen että rakkaus ei vain aina riitä. Tosin miehelle olisi kyllä tehnyt mieli sanoo että onko se urpo tietoinen että mikään ei ole suurempi virhe kuin palata toisen luokse sen takia että lapsi on tulossa. Siinä ei yleensä kukaan enää tule onnelliseksi. Mutta ainakin sinä annoit itsellesi mahdollisuuden olla onnellinen.Se vaatii selkärankaa mutta kummasti se aurinko alkaa aina paistamaan. Ja eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan... *hymyilee, vilkuttaa ja kävelee pois*

    Äänestä

  • Marika kirjoitti:

    En olisi tätä ketjua aloittaessani kuinka tyytyväinen vielä voin olla.
    Sovittelin tosiaan erittäin löyhälle hirttosilmukkaa kaulaani ajatellessani, ettei se ole pahasta. Mutta hetken siinä kiikuttuani tajuan kuinka ison typeryyden teen, jos jään siihen roikkumaan.
    Tässä muutaman päivän aikaan miettiessäni olen tajunnut mitä tässä kohtaa merkitsi sanat olen rakastunut: niillähän minä naamioin todelliset tapahtumat ns. syyntakeettomuuteen. " ei se haittaa, miten hän pitelee ja kohtelee mua, koska mä rakastan sitä.." Se oli selitys sille miksi annan jollekin luvan kohdella mua väärin. Se oli selitys itselleni, miksi olen antanut hänelle enemmän mitä häneltä sainkaan.
    Sillä varjolla saatoin ummistaa silmäni siltä tosiasialta, että hän elää todellakin jonkun toisen kanssa, jakaa aamunsa, iltansa yönsä jonkun muun eikä minun kanssani. Hetken pidin itselleni mahdolliseksi tilaa, jossa kidun enemmän kuin nautin..

    Osittain kyse oli tarpeesta kiinnittyä johonkin. Viime lokakuussa kuviossa oli toinen, jonka kanssa tuntui kaikki natsaavan kohdalleen, mutta saadakseen oman silloisen parisuhteensa selvitettyä, ja tunkematta siihen väliin, otin häneen välimatkaa ja siirsin tunteeni muualle. Nyt tuntuu, että pahimpaan mahdolliseen. Onneksi luoja kuitenkin näki mihin olen menossa ja järjesti asiat oikeaan suuntaan, eksän paksuksi, tilanteen sieltä puolelta niin mahdottomaksi, etten siihen voi muuten reagoida kuin väistämällä. Väistämällä suoraan, tyrmättynä, olisi kait ollut kova pala jo sivuun siirretylle, mutta raskaana oleva on jo niin iso juttu, ettei sen takia pelistä pois jääminen voi edes kirvellä. Itsestään selvää, ettei mulla ole mitään jakoa, jos joku nainen vaatii isänsä lasta omakseen. Näin ollen mulle väistäminen kävi suht kivuttomasti.

    Tänään uskallan myöntää erehtyneeni luullessani että pelimies miksikään muuttuisi. Uskallan myöntää senkin, että he kuuluvat yhteen, kumpikin saa siinä parisuhteessa paitsi sen mitä tilaavatkin, niin aivan ansionsa mukaan. Mitäs pelasivat onnellaan. Onneksi tulin järkiini ettei mun tarvitse enää siihen pottiin lykätä omaa onneani, vaan voi käyttää sen muualla.

    Tänään tiedän, että vielä yhtään sydämenlyöntiä enemmän roikkumalla olisin pilannut omaa elämääni ja mahdollisuuksiani. Nyt kun on ollut muutakin aikaa, kuin kärkkyä ja olla vartiossa milloin tämä irtipäästetty mahdollisesti kutsui luokseen, olen ennättänyt muualle.
    Eilen ennätin sinne, mistä viime syksyinen mies löytyi. Oli odottanut, kaivannut, toivonut mun tulevan.
    Ja pakko myöntää, hän on puheissaan jo tehnyt psyykelle enemmän hyvää kuin pelimies kykeni tekemään edes soomalleni. (=fyysiselle minälleni).

    Nyt tiedän että mulle näytettiin pahin mahdollinen vaihtoehto, jotta osaisin enemmän arvostaa piirteitä joita on tuossa syksyllä tauolle menneessä jutussa on.

    Mä olen todella onnellinen tänään, jo pelkästään siksi, että olen vapaa ottamaan vastaan mitä mulle oikeastaan annetaan, enkä sidottuna siihen, mitä kuvittelen saavani.

    Kiitos Marika, kiitos kaikki muut, jotka uskoitte järjen vielä voittavan.

    huomasin tuossa teksissä muutamia hupsuja ajatusvirheitä. Suonette anteeksi,ovat vahinkoja, jotka jäi, kun en ennättänyt toimieni takia tekstiä huolellisesti tarkistamaan. Loppujen lopuksi tiedätte mitä tarkoitan vaikka sanoilla vaatia isänsä lasta omakseen, ette te ole tyhmiä tekään.

    ystävällisesti pyytää hän. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

siniann kirjoitti:

Tuon tämän tänne miestenlogiikka puolelle, jos joltain on tuolla naisenlogiikasta jäänyt näkemättä;)koska kaipaan kommentteja ihan laidasta laitaan..
Mä olen rakastunut yhteen pelimieheen. Ikää jo ihan hyvin, enkä itsekään ole ihan eilisen teeren tyttäriä. Juttu on ollut elossa vuodenvaihteesta, jolloin se eteni hyvää vauhtia. Mies sanoi olevansa ja olikin vapaa, ja meillä alkoi juttu synkata. Mutta tuli seinä vastaan:hänen edellisensä, jonka kanssa oli marraskuussa viimeeksi ollut, ilmoitti olevansa raskaana,ja pyöräytti kuviota arvaamattomaan suuntaan. OK, periaatteessa osaisin häipyä muille maille, ja olenkin kysynyt häneltä helmikuussa, jotta sano mitä teen: tulenko, odotanko, vai menenkö, sana vain niin teen sen mukaan. Ei voi pyytää odottamaan, kun ei tiedä miten "tää juttu " menee, ei voi pyytää tulemaan, kun on "tää juttu", mutta ei voi sanoa että mene,vaikka on "tää juttu". Eikö olekin pelkkää pelimiehen hommaa tuo, kun haluaa syödä ja säästää kakun yhtäaikaa.
Mieleni poukkoilee suuresta (vähään tyytyvästä) onnesta syvään vitutukseen ja itseironiaan, ja tällainen rassaa, koska se häiritsee henkistä tasapainoani. Miten kummassa tästä pitää mennä eteenpäin: kerätä vailla mitään ylpeyttä niitä pikkumurusia, joita hän tielleni sirottelee, vai laittaa asenteet kehiin ja toivottaa onnellista perhe-elämää. Kummankin haluaisin tehdä, mutta molempaan en kykene, ja jotain tolkkua tähän on saatava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu