Luokkakokous

Sain selville, että eräs entinen koululuokkani on järjestämässä luokka-tapaamista. Lähes kaikki on kutsuttu opettajaa myöten, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Minä kuulun siihen porukkaan, jota ei ole kutsuttu. Jotenkin kuvittelin, että ihmiset olisivat noista ajoista järkiintyneet ja kasvaneet aikuisiksi. Mutta ei, samaa teinimäistä touhua, mitä silloinkin. Vaikka olisinkin saanut kutsun, en todennäkösesti olisi mennyt paikalle. Mutta kokonaan kutsumatta jättäminen tuntuu jotenkin tosi töykeältä ja inhottavalta. Siitäkin huolimatta, että en hengannut tuon valtavirran kanssa. Se konkretisoi sen tosiasian, että en ollut osa muuta luokkaa. Eli kaikki muut on kutsuttu, paitsi me epä-coolit ihmiset, jotka emme olleet muiden silmissä siihen aikaan kovin trendikkäitä. Kuuluin siihen kastiin jolle naureskeltiin ja taisin olla poikienkin silmissä jotenkin vastenmielinen. Toisaalta olisin kuitenkin halunnut mennä näyttämään, millainen nykyään olen. Etten ole se sama häpeilevä, punasteleva ruma tyttö. Ainakin sain selville, ettei mikään ole näköjään muuttunut, vaikka ikää on tullut lisää. He muistavat minut aina omituisena friikkinä, joka ei saa sanaa suustaan eivätkä halua sellaisia pilaamaan iltaansa. Sitä on vain yrittänyt kehittää itseänsä ja unohtaa kaiken paskan. Aina kun alkaa vähänkin uskomaan siihen ajatukseen, että olenkin miellyttävä ja muiden silmissä mukava ja hyvä ihminen, niin tapahtuu jotain tämmöistä : ( Ei tässä tämän enempää, kunhan kirjoittelin tunteitani.
759520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

Jos kellään ei ole sinun nykyisiä yhteystietojasi?

Äänestä
  • Mun yhteystiedot saa kyllä naurettavan helposti esim. enirosta. Pari mun entisestä luokkalaisesta on myös mun fb-kaverina, vaikkei oikeasti mitään kavereita oltu. Eivät kuitenkaan ole itse kai järjestämässä sitä tapahtumaa.

    Äänestä

Vaan toiset ihmiset on vaanTYHMIÄ! Mutta annaiien olla siellä alhaalla ja katso heitä ylempää ;)

Äänestä
  • Joo, näin täytyy tehdä! Jätän ne pässinpäät omaan arvoonsa. Jotenkin olisin vaan kuvitellut, että ihmiset olis nyt aikuisia ja käyttäytys niin ku aikuisten kuuluu.

    Äänestä

  • Nothing has changed kirjoitti:

    Joo, näin täytyy tehdä! Jätän ne pässinpäät omaan arvoonsa. Jotenkin olisin vaan kuvitellut, että ihmiset olis nyt aikuisia ja käyttäytys niin ku aikuisten kuuluu.

    No sellasta elämä on. Siitä on jo vuosia aikaa kun mä olen kouluni lopettanut...olen vuosimallia -62, e ole minuakaan kertaakaan kutsuttu luokkakokouksiin. Joskus kuulin joltain vanhalta luokkalaiselta että oli ollut luokkakokouksessa yms, joten siitä tiedän etä sellasia on ollut. No, en ollut kouluaikaan koskaan suosittu koska vietin aikaani aina sellaisten kanssa joita syrjittiin syystä tai toisesta, joten jouduin itsekin syrjityksi, mutta mieluummin niin. No, en edelleenkään kelpaa heille muille, mutta se ei mua haitaa nyt sen enempää kuin haittasi silloin nuorenakaan :) Minun puolestani saavat ihan rauhassa pitää niitä kokouksiaan. Vaikka saisin kutsun niihin niin en silti menisi, joten miksi odottaisin sellaista kutsuakaan :)) Koska, jos saisin kutsun, olisi epäkohteliasta kieltäytyä siitä, joten olen ollut vain onnellinen kun ei niitä kutsuja ole tullut :)

    Äänestä

  • Sorrettujen ystävä:) kirjoitti:

    Tuossa löydät kirjoituksen kun ihminen ei saanut kutsua juuri luokkakokoukseen, hän kävi tappaa kaikki entiset luokkalaisensa http://www.bukisa.com/articles/311746_information :/

    Äänestä

Mutta kyllä tuli välittömästi muutos luokkakokous kutsuihin kun sain paremman viran ja palkankorotuksen. Jotenkin seuraavalla kutsulla alkoi hiipiä mieleen hyväksikäyttö -yritys. Joten en mennyt vaikka kutsuttiin. Mitä minä menen luokkakokoukseen sellaisten ihmisten kanssa, jotka kouluaikana kiusasivat ja piikittelivät jatkuvasti eivätkä ylläpitäneet ystävyys yhteistyö avunanto -suhdetta? Että minun pitäisi heille aina jakaa kaikki mitä minä saavutan ja saan, enkä saa vastineeksi mitään? Ei tule kesää! Olen vain iloinen kun voin toimia entisiä luokkatovereitani kohden vittumaisesti. -Omasta näkökannasta teen sen oikeutetusti. Mulla meni 6 vuotta hukkaan luokkatovereiden vuoksi, joten on takasinmaksun aika.

Äänestä
  • Meillä taas oli ensimmäinen luokkakokous viisi vuotta koulun loppumisen jälkeen, kaikki kutsuttiin ja melkein kaikki saapuivat paikalle. Minutkin otettiin hihkuen vastaan, mutta hihkuminen ja puhe loppuivat välittömästi, kun paljastin opiskelupaikkani. Olin ainoana luokaltani lähtenyt yliopistoon, ja naamoista voin päätellä, että uutinen ei ollut joillekin mieluinen.

    Luokkakokouskutsuja ei ole tullut tuon jälkeen, siis noin 20 vuoteen, vaikka Koulukaverit-foorumilta voi käydä katsomassa, että kokouksia on pidetty ja kivaa on ollut. Kuinka ollakaan, puuhahenkilöinä ovat juuri ne kaksi ihmistä, jotka lopettivat minulle puhumisen sattumalta juuri sinä päivänä, jona yo-kirjoitusten tulokset saatiin.

    Äänestä

vaan sama ralli jatkuu luokkakokouksissa mihin silloin aikoinaan jäätiin. Samat roolimallit jakaantuvat kuin taikaiskusta - eli jos olisitkin ollut paikalla sinut olisi todennäköisesti tungettu siihen kouluajan muottiin eli ole siinä mielessä tyytyväinen vaan ei mennyt kesäilta pilalle:)

Äänestä

sain, mutten mene.

Äänestä
  • Minäkin kuulin joitain vuosia sitten huhuja, että joku entisistä kuokkatovereista on järjestämässä luokkakokousta, mutta se, pidettiinkö sitä lopulta vai ei, ei koskaan kantautunut korviini. Enkä enää muista oliko kyseessä ala- vai yläasteen luokkakokous, sen verran vähän sillä loppujen lopuksi oli merkitystä :)

    Vaikka se luokkakokouksen järjestäjä (yhden tai kahden vastuulla nuo rukaavat olla) jättääkin kutsumatta, niin... Kyllä siellä on aina joku joka kaipaa, miettii ja ihmettelee. :) Olit sitten kouluaikoina miten hiljainen ja hyljeksitty tahansa, joku sinut muistaa ja miettii mitä sinulle mahtaa kuulua (siellä kokouksessa ihan ääneenkin). Minä ainakin tiedän, että luokallamme oli myös hyviä tyyppejä, jotka kakarana kyllä menivät porukan mukana, mutta joilla näin aikuisiällä on pokkaa puhua suoraan ja valita oma itsenäinen kantansa.

    Äänestä

  • naiiiikkonen kirjoitti:

    Minäkin kuulin joitain vuosia sitten huhuja, että joku entisistä kuokkatovereista on järjestämässä luokkakokousta, mutta se, pidettiinkö sitä lopulta vai ei, ei koskaan kantautunut korviini. Enkä enää muista oliko kyseessä ala- vai yläasteen luokkakokous, sen verran vähän sillä loppujen lopuksi oli merkitystä :)

    Vaikka se luokkakokouksen järjestäjä (yhden tai kahden vastuulla nuo rukaavat olla) jättääkin kutsumatta, niin... Kyllä siellä on aina joku joka kaipaa, miettii ja ihmettelee. :) Olit sitten kouluaikoina miten hiljainen ja hyljeksitty tahansa, joku sinut muistaa ja miettii mitä sinulle mahtaa kuulua (siellä kokouksessa ihan ääneenkin). Minä ainakin tiedän, että luokallamme oli myös hyviä tyyppejä, jotka kakarana kyllä menivät porukan mukana, mutta joilla näin aikuisiällä on pokkaa puhua suoraan ja valita oma itsenäinen kantansa.

    Voiku ihana teksti :D Itelläni on ens kuussa ala-asteen luokkakokous ja innolla odotan ja kaikki asiasta ilmottaneet ovat tulossa. Facebookin kautta tämän järjestämme.

    Ite en ole kovin huolissani omasta kokouksesta koska vain yhtä kiusattiin vähän. Luotan luokkaani senverran että kaikki käyttäytyy asiallisesti. Itsekin kuuluin (ja kuulun edelleen) Siihen vähemmän suosittuun kastiin mutta eipä meitä hirveesti kiusattu. Meitä oli oma pieni friikki ryhmä :D Kaikki kyllä tuli toimeen kaikkien kanssa.

    Äänestä

Minuakaan ei luokkakokoukseen kutsuttu. Hassuinta tässä on se, että samalla luokalla ollut serkkuni kutsuttiin. En ollut suosittu omalla luokallani, hengailin paljon muiden oppilaiden kanssa, pääasiassa harrastuksista johtuen. Minua ei luokkani taholta kiusattu, mutta ei erityisemmin mukaankaan otettu.

Joidenkin asiallisimpien ex-luokkalaisten kanssa olen kaveri Facebookissa. Asetukset on mulla sellaiset, etteivät näe ihan henkilökohtaisimpia tietoja ja valokuvia. Jos ei silloin kiinnostanut, miksi nytkään?

Tietoni ovat helposti saatavilla sekä tietysti samassa kaupungissa asuvan serkkuni kautta. Luokkakokouksesta sain tietää, kun serkku kysyi, olenko menossa. En olisi mennyt, vaikka olisi kutsuttu, joten kutsumatta jättäminen ei minulla kolahtanut missään.

Entisistä luokkakavereista kaksi on narkkareita, pari alkoholistia ja peräti kuusi yh-äitiä. Jos ei elämäntilanteet saaneet aiemminkaan juttelemaan, niin nyt on vielä isompi aukko välissämme.

Äänestä
  • Ole koskaan kutsuttu luokkakokoukseen. Se ei ole minua yhtään harmittanut,enkä tosin olisi kokoukseen mennytkään. Minusta on aivan naurettavaa koko luokkakokous perinnekin.

    Äänestä

  • ei. kirjoitti:

    Ole koskaan kutsuttu luokkakokoukseen. Se ei ole minua yhtään harmittanut,enkä tosin olisi kokoukseen mennytkään. Minusta on aivan naurettavaa koko luokkakokous perinnekin.

    Mun mielestä se on ihan kiva ja hauska idea! Varsinkin, jos on ollut hyviä ystäviä koulussa ja myöhemmin jäänyt yhteydenpito pois, on hauska muistella vanhoja ja naureskella ja nähdä miltä ihmiset näyttää/ mitä muuttunut ja mitä ihmisille kuuluu. Joskus voi olla yllättäviäkin asioita! Tietenkin, jos ei ole kiinnostunut menemään, on oma asia, en siitä tuomitse. Mutta ei kannata myös tuomita ideaakaan, jos ei ole ikinä edes luokkakokouksessa ollut;)

    Äänestä

  • Taidat olla varsinainen pässi kun kirjoitat: "Entisistä luokkakavereista kaksi on narkkareita, pari alkoholistia ja peräti kuusi yh-äitiä". Jos ei elämäntilanteet saaneet aiemminkaan juttelemaan, niin nyt on vielä isompi aukko välissämme". Lasketko yh-äidit samaan kastiin narkkareiden ja alkoholistien kanssa??? Et taida ymmärtää ollenkaan, että yh-äiti voi olla ihan mistä tahansa sosiaaliluokasta, millä tahansa koulutuksella ja työ- ja elämänkokemuksella ja -tavoilla varustettu ihminen, jonka avioliitto on epäonnistunut syystä tai toisesta (joko miehen syystä, naisen syystä tai ihan molempien syystä). Olen itse yh-äiti ja tunnen monta yh-äitiä ja me kaikki olemme työssä käyviä kunnollisia ja kunniallisia ihmisiä, varsinaisia arjen sankareita. Oma narsisti-ex-mieheni ja lasteni isä joka jätti perheensä kun en ollut hänelle tarpeeksi kaunis, hoikka, fiksu, hyvä ruoanlaittaja ym ym, ei ole lapsistaan huolehtinut eron jälkeen taloudellisesti, henkisesti eikä fyysisesti, vaan kaikki tämä jäi minulle. Tässä elämäntilanteessa kun teen kaikkeni että lapsillani olisi hyvä elämä, raivostuttaa tosi paljon kun jotkut pässit kuvittelevat että yh-äidit ovat jokin homogeeninen joukko joka lasketaan samaan kastiin narkkareiden ja alkoholistien kanssa. Jos tuollaisia ajatuksia lauot ulos suustasi, enpä yhtään ihmettele ettei sinua kutsuttu luokkakokoukseen!

    Äänestä

  • yh kirjoitti:

    Taidat olla varsinainen pässi kun kirjoitat: "Entisistä luokkakavereista kaksi on narkkareita, pari alkoholistia ja peräti kuusi yh-äitiä". Jos ei elämäntilanteet saaneet aiemminkaan juttelemaan, niin nyt on vielä isompi aukko välissämme". Lasketko yh-äidit samaan kastiin narkkareiden ja alkoholistien kanssa??? Et taida ymmärtää ollenkaan, että yh-äiti voi olla ihan mistä tahansa sosiaaliluokasta, millä tahansa koulutuksella ja työ- ja elämänkokemuksella ja -tavoilla varustettu ihminen, jonka avioliitto on epäonnistunut syystä tai toisesta (joko miehen syystä, naisen syystä tai ihan molempien syystä). Olen itse yh-äiti ja tunnen monta yh-äitiä ja me kaikki olemme työssä käyviä kunnollisia ja kunniallisia ihmisiä, varsinaisia arjen sankareita. Oma narsisti-ex-mieheni ja lasteni isä joka jätti perheensä kun en ollut hänelle tarpeeksi kaunis, hoikka, fiksu, hyvä ruoanlaittaja ym ym, ei ole lapsistaan huolehtinut eron jälkeen taloudellisesti, henkisesti eikä fyysisesti, vaan kaikki tämä jäi minulle. Tässä elämäntilanteessa kun teen kaikkeni että lapsillani olisi hyvä elämä, raivostuttaa tosi paljon kun jotkut pässit kuvittelevat että yh-äidit ovat jokin homogeeninen joukko joka lasketaan samaan kastiin narkkareiden ja alkoholistien kanssa. Jos tuollaisia ajatuksia lauot ulos suustasi, enpä yhtään ihmettele ettei sinua kutsuttu luokkakokoukseen!

    Hienoa. Saan kahden lauseen perusteella jonkun ihmisen kiihtymään nollasta kolmeensataan sekunnissa.

    Tietysti olisin voinut mainita ne 11 muutakin, mutten maininnut, sillä heidän kanssaan olen eniten samassa elämäntilanteessa (korkeakouluopiskelija). Aika kummallisesti päättelit, että nuo mainitsemani ihmiset ovat alimman kastin TOP 3 ?! Minä en ainakaan sellaisina heitä pidä. Sanoin vain, ettei minulla oikein löytyisi keskusteltavaa heidän kanssaan. Toki tunnenkin heidät paremmin kuin esim. SINÄ. Olimme 9 vuotta samalla luokalla, sinä et varmaankaan ole nähnyt heitä koskaan.

    Noista kuudesta yh-äidistä kolmen lapsi on saanut alkunsa vahingosta. 2 yhden yön juttua/muuta sähellystä ja yksi seurustelusuhde (ei tehnyt aborttia, mies olisi halunnut). 2 syntyi seurustelusuhteessa, toinen erosi ennen kuin vauva ehti syntyä ja toinen kun lapsi oli n. 2-vuotias. Yksi syntyi avoliittoon, mutta naisella on nyt uusi mies.

    Pienessä maailmassa on pienet piirit.

    Tietämättä sinun elämästäsi enempää, ihmettelen, miksi yleensäkään teit lapsen paskan miehen kanssa? Vai muuttuiko käytös vasta papin aamenen jälkeen?

    Siskoni on kolmen lapsen yksinhuoltaja ja parempaa äitiä en tiedä. Se, että suurimmalle osalle ihmisistä yksinhuoltajuus ei ole tavoite, vaan eräänlainen merkki epäonnistumisesta (jonka on aiheuttanut mies, nainen, tilanne) saa monet vielä 2000-luvulla ihmettelemään asiaa. Olen nähnyt liian usein tilanteen, jossa pariskunta hankkii nopeasti lapsen, tuntematta kunnolla toisiaan, tuskin edes itseään. Kukaan ei kysy lapselta, haluaako hän tulla tänne, haluaako hän juuri tähän perheeseen?

    Työskentelen lastensuojelun parissa. Ei ainoastaan kerran, vaan useammin, syliini on istunut lapsi joka haluaa tietää "Miksi äiti ei rakasta minua?". Minulla ei ole omia lapsia ja siksi haluankin olla kaikkien jo olemassa olevien lasten puolella. Aikuisen itsekkyys on usein syy sille, että lapsella on paha olla.

    Äänestä

Kyllä on katkeraa tekstiä! Järjestä itte juhlat, johon kutsut haluamas porukat! Vain siten sä saa juhliis haluamas henkilöt, etkä mitään nahistelijoita.
Säälittävää!

Äänestä
  • Oonko mä käsittänyt jotain väärin, sillä luulin että luokkakokous on nimenomaan LUOKKAKOKOUS, riippumatta siitä ketä siellä luokalla on ollut. Se jos luokan sisältä jotkut ovat tekemisis toistensa kanssa ja haluavat pienellä porukalla järjestää tapaamisen, niin on ihan sitten oma asia. Mutta se ei sitten olekaan enää mikään virallinen luokkakokous vaan oma järjestetty tapaaminen. Mun mielestä säälittävää nimenomaan on se, että aikuiset ihmiset rajaavat luokkakokouksen sellaiseksi, että muutama epä-toivottu tapaus rajataan pois.

    Äänestä

menet sinne ja sanot että kiitos kun kutsuitte!!!!

Äänestä
  • Meidän luokka järjesti säännöllisesti kokouksia 5 vuoden välein ja osallistuin niihin kaikkiin, mutta sitten ne vissiin loppuivat koska edellisestä on kulunut jo yli 10 vuotta aikaa. En ole ollut yhteydessä muihin luokkatovereihini että tietäsisin ovatko he sitten järjestäneet. Koulu jota kävin täytti 100 vuotta pari vuotta sitten ja silloin järjestettiin isot juhlat mutta koska en asu paikkakunnalla en hiffannut ilmoittautua niihin ajoissa ja kun rupesin selvittää asioita olivat kaikki paikat illaliskutsuihin jo menneet ja pääsin vain odotuslistalle. Osanottajista tosin vain muutama ylipäänsä oli minun luokalta. Ilmeisesti se innostus järjestää luokkakokouksia on vain laantunut kun jokainen vietää omaa elämäänsä.

    Äänestä

  • Merkillisen katkeria ja kakaramaisia useimpien kommentit. "Miks mua ei kutsuta; en kyllä olis menny vaikka olis kutsuttukin; eräät ne eivät koskaan kasva aikuisiksi..."

    Hei hei hei! Kukas ei ole kasvanut isoksi?
    Minua kiusasi muuan luokkatoveri 10 vuotta. Muutama kuukausi sitten pidettiin luokkakokous. Oli merkillistä huomata, miten huonosti elämä on tätä entistä kiusaajani kohdellut. Hänellä oli koko maailma avoinna. Toisin kävi.

    Minä menin. Kokoonkutsuja kertoi, kuinka vaikea oli kaivaa eräitä luokkakavereita esiin: nimet muuttuneet, asutaan toisella puolen Suomea, yhteystiedot salattu. Mutkan kautta lähetetyt kutsut eivät menneet perille. Pari samoilla seuduilla asuvaa yksinkertaisesti meni oven taakse (osoite saatu kieroilemalla) ja tapasi luokkatoverin. Tämä oli ollut aina luokan paras, oli nytkin menestynyt ihan ok, mutta sanoi, ettei halua olla tekemisissa vanhojen tuttujen kanssa. Se siitä sitten! Syyt eivät selvinneet.

    Äänestä

  • mutta yllättävää tok kirjoitti:

    Merkillisen katkeria ja kakaramaisia useimpien kommentit. "Miks mua ei kutsuta; en kyllä olis menny vaikka olis kutsuttukin; eräät ne eivät koskaan kasva aikuisiksi..."

    Hei hei hei! Kukas ei ole kasvanut isoksi?
    Minua kiusasi muuan luokkatoveri 10 vuotta. Muutama kuukausi sitten pidettiin luokkakokous. Oli merkillistä huomata, miten huonosti elämä on tätä entistä kiusaajani kohdellut. Hänellä oli koko maailma avoinna. Toisin kävi.

    Minä menin. Kokoonkutsuja kertoi, kuinka vaikea oli kaivaa eräitä luokkakavereita esiin: nimet muuttuneet, asutaan toisella puolen Suomea, yhteystiedot salattu. Mutkan kautta lähetetyt kutsut eivät menneet perille. Pari samoilla seuduilla asuvaa yksinkertaisesti meni oven taakse (osoite saatu kieroilemalla) ja tapasi luokkatoverin. Tämä oli ollut aina luokan paras, oli nytkin menestynyt ihan ok, mutta sanoi, ettei halua olla tekemisissa vanhojen tuttujen kanssa. Se siitä sitten! Syyt eivät selvinneet.

    nimimerkille "myydään kaasugrilli"
    Kuulostaa tutulta. Oltiinko samassa koulussa :)) Puuhaihmiset vanhentuneet ja raihnastuneet. Sukkelaa, eikö? Omistatko kotopaikkas?

    Äänestä

  • minä täällä kirjoitti:

    nimimerkille "myydään kaasugrilli"
    Kuulostaa tutulta. Oltiinko samassa koulussa :)) Puuhaihmiset vanhentuneet ja raihnastuneet. Sukkelaa, eikö? Omistatko kotopaikkas?

    Minä sain, muta en mennyt. En ollut suosittu tyttö koulussa, joten miksi siis olisin mennyt katsomaan niitä typeryksiä.

    Äänestä

  • En mennyt kirjoitti:

    Minä sain, muta en mennyt. En ollut suosittu tyttö koulussa, joten miksi siis olisin mennyt katsomaan niitä typeryksiä.

    Tee näin: pidä oma luokkakokous. ja kutsut vain ne , jotka eivät syrji sinua! Näin saat maksetuksi. Sitten levittelet kuvia upeista bileistänne nettiin.
    Kyseessähän ei alunperinkään ollut luokkakokous, sillä siihen olisi pitänyt kutsua kaikki. Kyseessä oli joku sisäpiirin oma juhla , joka kaappasi teidän luokan nimen.

    Äänestä

  • minä täällä kirjoitti:

    nimimerkille "myydään kaasugrilli"
    Kuulostaa tutulta. Oltiinko samassa koulussa :)) Puuhaihmiset vanhentuneet ja raihnastuneet. Sukkelaa, eikö? Omistatko kotopaikkas?

    että kouluni oli ruotsinkielinen ja oli Uudellamaalla. En tiedä omistanko mitään kotopaikkaa koska en tiedä mitä kysymys tarkoittaa.

    Äänestä

  • myydään kaasugrilli kirjoitti:

    että kouluni oli ruotsinkielinen ja oli Uudellamaalla. En tiedä omistanko mitään kotopaikkaa koska en tiedä mitä kysymys tarkoittaa.

    Minulla kohta luokkakokous, syksyllä, ja tiedän että paria oppilaita edelleen kaivataan, ehkä sinä niiden joukoussa? Ota rohkeasti yhteyttä johonkin entisestä luokasta ja kysy milloin ne juhlat ovat ja menet sitten sinne!

    Äänestä

Onhan siina sekin, etta se voi ainakin vaikuttaa kaikkein helpoimmalta kaikkien kannalta, jattaa joitakin kokonaan kutsumatta, jos heidan ei oleteta haluavan tulla paikalle. Siina kun on sekin etta jos ei halua menna ja silti kutsutaan, niin sitten alkaa helposti miettia etta pitaisiko kuitenkin menna, ja tayttaa siis velvoitteensa siina mielessa. Sitten on tietysti sekin etta jos et itse ollut viihtynyt niin naika helppo se on ymmartaa etta paikalle kutsutaan se porukka joka voi pitaa kitkattomasti hauskaa yhdessa, ilman vaivautuneita tilanteiota tuovia yksiloita. Mutta senhan pitaisi riittaa vallan mainiosti etta olet itse elamaasi tyytyvainen ja se sujuu, sehan se on tarkeaa miten on, eika jokin aivan muu. Mutta ymmarran siis milta sinusta tuntuu ja sita rataa. http://mattiviikate.newsvine.com/

Äänestä
  • "Onhan siina sekin, etta se voi ainakin vaikuttaa kaikkein helpoimmalta kaikkien kannalta, jattaa joitakin kokonaan kutsumatta, jos heidan ei oleteta haluavan tulla paikalle. Siina kun on sekin etta jos ei halua menna ja silti kutsutaan, niin sitten alkaa helposti miettia etta pitaisiko kuitenkin menna, ja tayttaa siis velvoitteensa siina mielessa. Sitten on tietysti sekin etta jos et itse ollut viihtynyt niin naika helppo se on ymmartaa etta paikalle kutsutaan se porukka joka voi pitaa kitkattomasti hauskaa yhdessa, ilman vaivautuneita tilanteiota tuovia yksiloita."

    Anteeksi nyt vain mutta tämä oli todella typerä kirjoitus! mistä ihmeestä muka kutsuja järjestävät ihmiset tietävät kuka haluaa tulla paikalle ja kuka ei! "Hmm, tämä varmaan ei halua tulla paikalle.."

    Varmasti TODELLA moni jota on joskus kohdeltu huonosti HALUAA EHDOTTOMASTI tulla paikalle etenkin jos elämä on todella hyvällä mallilla! Pelkästään osoittaakseen muille että katsokaa! Minä nousin teidän yläpuolellenne vaikkapa palkassa! Joku heikko ja ns. "Ruma tyttö" Jota mollattiin koulussa (Kauneus on katsojan silmässä ja sydämmessä) on lukenut itsensä aivokirurgiksi ja tienaa enemmän kuukaudessa jossain Amerikkalaisessa/Eurooppalaisessa huippusairaalassa. Kuin taas moni muu luokkakaverinsa vuodessa.

    Joku hänen entinen kiusaajansa avaa suunsa kun tiedustellaan ammatteja ja vastaa "Mä siivoon bensa aseman vessoja" Tai vastaavasti "Oon Sossussa luukulla" Sitten se entinen uhri kertoo mitä hän tekee.... JA SILLÄ HETKELLÄ SATTUU EX-KIUSAAJAA, ja kun kunnioituksesta myöhemmin illalla tältä kiusatulta tullaan pyytämään anteeksi ja uhri ei annakkaan anteeksi, niin totaalinen kiusaajan nöyryytys on valmis!

    Lisäksi luokkakokoukset ovat hyvä hetki purkaa vanhoja kaunoja. Uskon myös että moni näistä kuvailemistasi ihmisistä joilla oli "Kitkattomasti hauskaa yhdessä" Muistaa jokaisen jota he kohtelivat huonosti tai jolle he itse aukoivat päätä. Ja nämä ihmiset vain häpeävät silloin kun uhritkin saapuvat paikalle, tai ne jotka jätettiin ulos porukasta, myös vanhat juoruajat saavat kuulla osansa.

    MUTTA HE EIVÄT HÄPEÄ ELLEI UHREJA OLE PAIKALLA, se on siinä se vitsi.

    Äänestä

  • Katkera edelleen kirjoitti:

    "Onhan siina sekin, etta se voi ainakin vaikuttaa kaikkein helpoimmalta kaikkien kannalta, jattaa joitakin kokonaan kutsumatta, jos heidan ei oleteta haluavan tulla paikalle. Siina kun on sekin etta jos ei halua menna ja silti kutsutaan, niin sitten alkaa helposti miettia etta pitaisiko kuitenkin menna, ja tayttaa siis velvoitteensa siina mielessa. Sitten on tietysti sekin etta jos et itse ollut viihtynyt niin naika helppo se on ymmartaa etta paikalle kutsutaan se porukka joka voi pitaa kitkattomasti hauskaa yhdessa, ilman vaivautuneita tilanteiota tuovia yksiloita."

    Niin kylla jollain aika usein on jotain tietoa ketka haluavat tulla paikalle ja ketka eivat.

    Lainaus: MUTTA HE EIVÄT HÄPEÄ ELLEI UHREJA OLE PAIKALLA, se on siinä se vitsi.

    Tuo on yleensakin elamassa sellainen asia mihin aika moni pyrkii. Se etta ei anna anteeksi, voi toki toimia, mutta siina on todellinen riskikin, joskus silla voi vahingoittaa omaa elamaansa. http://mattiviikate.newsvine.com/

    Äänestä

  • sori nyt vaan, mutta jos kyseessä on luokkakokous niin sinne kutsutaan kaikki. Vaikka se luokkakaveri joka istuu parhaillaan kirvesmurhasta linnassa. Sekin kutsutaan. Sellaiset asiat kun käytöstavat on oltava. Nykyään etenkin, kun toisen ihmisen löytäminen on niin helppoa. Ok, jos on vaihtanut nimeä eikä ole pitänyt kehenkään yhteyttä niin ehkä ei sitten. Mutta pääsääntöisesti jopa sen hissukan numero etsitään enirosta ja sille soitetaan, piste.

    Äänestä

  • Katkera edelleen kirjoitti:

    "Onhan siina sekin, etta se voi ainakin vaikuttaa kaikkein helpoimmalta kaikkien kannalta, jattaa joitakin kokonaan kutsumatta, jos heidan ei oleteta haluavan tulla paikalle. Siina kun on sekin etta jos ei halua menna ja silti kutsutaan, niin sitten alkaa helposti miettia etta pitaisiko kuitenkin menna, ja tayttaa siis velvoitteensa siina mielessa. Sitten on tietysti sekin etta jos et itse ollut viihtynyt niin naika helppo se on ymmartaa etta paikalle kutsutaan se porukka joka voi pitaa kitkattomasti hauskaa yhdessa, ilman vaivautuneita tilanteiota tuovia yksiloita."

    Anteeksi nyt vain mutta tämä oli todella typerä kirjoitus! mistä ihmeestä muka kutsuja järjestävät ihmiset tietävät kuka haluaa tulla paikalle ja kuka ei! "Hmm, tämä varmaan ei halua tulla paikalle.."

    Varmasti TODELLA moni jota on joskus kohdeltu huonosti HALUAA EHDOTTOMASTI tulla paikalle etenkin jos elämä on todella hyvällä mallilla! Pelkästään osoittaakseen muille että katsokaa! Minä nousin teidän yläpuolellenne vaikkapa palkassa! Joku heikko ja ns. "Ruma tyttö" Jota mollattiin koulussa (Kauneus on katsojan silmässä ja sydämmessä) on lukenut itsensä aivokirurgiksi ja tienaa enemmän kuukaudessa jossain Amerikkalaisessa/Eurooppalaisessa huippusairaalassa. Kuin taas moni muu luokkakaverinsa vuodessa.

    Joku hänen entinen kiusaajansa avaa suunsa kun tiedustellaan ammatteja ja vastaa "Mä siivoon bensa aseman vessoja" Tai vastaavasti "Oon Sossussa luukulla" Sitten se entinen uhri kertoo mitä hän tekee.... JA SILLÄ HETKELLÄ SATTUU EX-KIUSAAJAA, ja kun kunnioituksesta myöhemmin illalla tältä kiusatulta tullaan pyytämään anteeksi ja uhri ei annakkaan anteeksi, niin totaalinen kiusaajan nöyryytys on valmis!

    Lisäksi luokkakokoukset ovat hyvä hetki purkaa vanhoja kaunoja. Uskon myös että moni näistä kuvailemistasi ihmisistä joilla oli "Kitkattomasti hauskaa yhdessä" Muistaa jokaisen jota he kohtelivat huonosti tai jolle he itse aukoivat päätä. Ja nämä ihmiset vain häpeävät silloin kun uhritkin saapuvat paikalle, tai ne jotka jätettiin ulos porukasta, myös vanhat juoruajat saavat kuulla osansa.

    MUTTA HE EIVÄT HÄPEÄ ELLEI UHREJA OLE PAIKALLA, se on siinä se vitsi.

    Jos minun elämäni pilanneista ihmisistä joku olisi kykeneväinen tuntemaan häpeää tai ylipäätänsä mitään, olisin suuresti hämmästynyt. En myöskään ole aivokirurgi, vaan masentunut keski-ikäinen, jonka tulevaisuus myrkytettiin tehokkaasti ja järjestelmällisesti jo kauan sitten. Mitä sellaista voisin sanoa näille kusipäille, mistä he eivät ilahtuisi? Voisin kertoa kroonisesta ulkopuolisuudesta, parista avioerosta, työttömyydestä, köyhyydestä, asumisesta kunnan vuokratalossa hullujen ja rikollisten seurana jne... Häpeäisivätkö? Ei helvetissä! Eräät myhäilisivät itseensä tyytyväisinä ja olisivat luultavasti ylpeitä kyvyistään toisten ihmisten elämien vaikeuttajina. Yksi tyyppi luultavasti keksisi jonkun mukamas nokkelan vitsin, joka iskisi minuun kuin täsmäohjus. Valitettavasti en enää ole se ihminen, joka kuunteli vittuilua vuosikausia murskaamatta jätkältä kalloa, vaikka mieli tekikin. Olen tullut tahalliselle vittuilulle allergiseksi, joten luultavasti vetäisin häntä turpaan pienestäkin tekosyystä. No, osaisinko lopettaa hakkaamisen ajoissa? Joo, mutta haluaisinko? Miksi haluaisin? Luultavasti nappaisin vasemmalla kädellä kurkusta kiinni, oikealla tarraisin tukkaan ja sitten vaan takoisin päätä seinään, kunnes aivot valuisivat lattialle. En edes ole erityisen väkivaltainen ihminen, mutta tätä jätkää ajatellessa tulee aina hirvittävä hinku rynnätä päin ja repiä äijä kappaleiksi paljain käsin. Tarjoiltaisiinko juhlissa alkoholia? Varmasti. Osaisiko hän pitää turpansa kiinni? Ei osaa selvänäkään. Pystyisinkö pitämään kurissa vuosikymmeniä kyteneen raivon? Haluaisinko? Miksi muka? Parempi siis, että viisaampi jättää menemättä. Olen tähän mennessä saanut kutsun useampiinkin luokkakokouksiin, mutta aina on tullut sellainen olo, etten halua nähdä näitä ihmisiä. Olen kyllä luvannut tulla, mutta aina jättänyt menemättä. Muutenkin, luokan ylimystöhän on ylimystöä vain suhteessa alentamiinsa ja ulkopuolistamiinsa ihmisiin, joten miksi antaisin heille tilaisuuden palata hetkeksikään vanhaan rooliinsa? Sielläpähän miettivät pienen päänsä puhki, mitä minusta on tullut. Sopii minulle. Sen he tietävät, että yliopistoon pääsin ensiyrittämällä, mutta siihen jäljet päättyvätkin. Kuvitelkoot rauhassa minun olevan jotain hienoa. Mitä vähemmän he tietävät, sitä enemmän kuvittelevat.

    Äänestä

  • Ei noin! kirjoitti:

    sori nyt vaan, mutta jos kyseessä on luokkakokous niin sinne kutsutaan kaikki. Vaikka se luokkakaveri joka istuu parhaillaan kirvesmurhasta linnassa. Sekin kutsutaan. Sellaiset asiat kun käytöstavat on oltava. Nykyään etenkin, kun toisen ihmisen löytäminen on niin helppoa. Ok, jos on vaihtanut nimeä eikä ole pitänyt kehenkään yhteyttä niin ehkä ei sitten. Mutta pääsääntöisesti jopa sen hissukan numero etsitään enirosta ja sille soitetaan, piste.

    Niinhan se periaatteessa on, ja juuri siita tama aihekin oli alunperin lahtenyt liikkeelle. Mutta tuossa nyt on sitten ollut noita eri syita ja muita miksi joku ei ehka halua tulla, tai miksi jotain ei ehka kutsuta. Sita en ainakaan itse ole kiistanyt ettaiko luokkakokous ole nimen omaan sellainen johon kaikki kutsutaan, ja johon saattaa myos kaikki tulla. http://mattiviikate.newsvine.com/

    Äänestä

Onhan se myös mahdollista, että luokkakaverisi ovat hitusen aikuistuneet ja ymmärtäneet kuinka typerästi ja lapsellisesti ovat käyttäytyneet, eivätkä sen takia kutsu sinua. Mieti miten paljon joitain heitä mahtaa hävettää nähdä sinua ja yrittää muistella yhteisiä kouluaikoja..

Äänestä

Itse juhlin ylä-asteen päättäjäisiä täysin yksin. Kukaan "kavereistani" ei edes viitsinyt vastata puhelimeen, ryyppäsin yksin aivoni pellolle puoliksi masentuneisuuttani. Myöhemmin retostelivat kuinka hauskaa heillä oli ollut.

Itselläni oli kyllä "Kavereita" Mutten tiedä vieläkään kuinka todellisia olivat... Veikkaampa että olivat aina jonkin syyn takia meillä roikkumassa, luultavasti ison talon takia joka oli aina tyhjillään.

Minulle jopa tullaan vieläkin silloin tällöin piilo-vittuilemaan kaupungilla, pyöritellään silmiä aina kun ollaan josssain porukassa ja minä kuljen ohitse tai saatan tulla tervehtimään. Aina on painostava olo.

Jostain syystä ihmiset koulustani vain vihaavat minua tai pitävät minua jotenkin pellenään ja naureskelevat.

Olen tehnyt päätökseni jo nyt. Aion nousta koko paskasakin yläpuolelle ja toteuttaa omat unelmani maksoi mitä maksoi, aion saada kaiken sen aikaan mistä olen aina haaveillut. Teen töitä sen eteen 110% Pelkästään sitä hetkeä varten että voin hieroa sen heidän jokaista naamansa vasten luokkakokouksessa joku päivä, jonne menen tuli kutsua tai ei!

"Katsokaapa mitä minusta tuli, ja itkekää" Sen jälkeen jos joku tulee muistelemaan vanhoja aion nostaa kissan pöydälle ja sanoa miltä tähän asti on tuntunut ja kysyä "Mitä vikaa meikäläisessä oikein on/oli?"

Sen jälkeen aion käydä sanallisesti entisten kiusaajien kimppuun, joilla menee jo nyt todella huonosti ;-D Aion pistää jokaisen heistä nöyrtymään ja häpeämään vähän itseään itseni edessä, toki joku varmasti on luokaltani mennyt siinä vaiheessa meikäläisen ohi vaikkapa tulotasossa etc. Mutta ainakin aion elämäni pistää tosiaan siihen kuntoon että jokainen näistä ihmisitä katsoo minua vähintään samalta tasolta.

En todellakaan aio olla mikään sossupummi juhlissa. EN IKINÄ, Kostan jokaiselle pellelle yksi kerrallaan (Rauhanomaisesti ja lain määräämissä puitteissa sanallisesti, totta kai) Oman kohteluni koulussa, joka ainoa saa kuulla sanansa yksi kerrallaan ja kylmän viileästi. Luokan tytöiltä aion kyllä kysyä mikä ihmeen juorujen kohde minä olin? JA MISTÄ SYYSTÄ?

Äänestä
  • Ihan helvetin hyvä teksti! Niin sitä pitää:) Kaikki ihmiset on samanarvosia, joillain kestää vaan vuosia tajuta se, jotkut sitä ei taas tajua ikinä. Tsemppiä!:)

    Äänestä

  • Minä olen jo "keski-ikää lähestyvä" enkä ole koskaan saanut kutsua luokkakokoukseen. Sillä ei ole väliä, koska tuskin olisin halunnut edes mennä. Todennäköisesti luokkakokous/ kokouksia on pidettykin muutama, en tiedä. Missään tekemisissä en ole ollut vanhojen luokkalaisteni kanssa sen jälkeen, kun yläasteelta pääsin. Minulla ei ollut kavereita, koska olin aina se liian hiljainen ja pelokas, rumakin tyttö.

    Muistan, että juuri koulun loppumisen jälkeen olin jonkin aikaa katkera jollekin pahimmalle suunsoittajalle. Aika kultaa kuitenkin muistot ja hän sekä muutkin kiusaajat ovat olleet minulle vuosia yhdentekeviä.

    Minulla ei kyllä ole tarvetta näyttää tai todistella mitään, tai vastaavasti juoruta muiden elämästä. Toivottavasti ei muillakaan. Kaikilla on takanaan hyviä ja huonoja hetkiä, onnistumisen riemua sekä menetyksiä. En pystyisi pätemään kenellekään, koska elämä on niin tuikitavallista.

    Täytyy kuitenkin todeta: Kiusaamalla ihmistä (joka ei uskalla puolustautua) nöyryytetään niin paljon, että se tunne voi jäädä jollain tasolla päälle koko loppuelämäksi. Tietyissä tilanteissa on myöhemminkin liian helppoa vain vetäytyä kuoreensa ja silloin on aika mahdotonta puolustautua.

    Äänestä

Koulu on keskitysleiri, jossa lapsia kidutetaan ja piinataan vuosikausia!!! Jokainen täyspäinen ihminen pistää kädet ristiin kyynärpäitä myöten, kun pääsee sieltä pois (yksi pääsee pois yhdellä tavalla, toinen toisella, mutta jokainen sentään onneksi joskus aikanaan).
Vielä sinne takaisin kaipaamaan ja niitä samoja vittumaisia pärstiä katsomaan, NO WAY!!!
Ei saatana, kukaan täyspäinen aikuinen ihminen EI kaipaa niitä keskitysleirin aikoja eikä halua niitä muistella.
Muistelkoot jotkut saatanan idiootit, eivät sivistyneet ja viisaat ihmiset!

Äänestä
  • Niin. Toisilla ei ole montaa kivaa muistoa kouluvuosilta. Kuten minullakaan. Silti olisi kiva nähdä ne muutamat kivat tyypit, joittenka kanssa muodostettiin se outsiders-poppoo. Voitaisiin kysellä, et mitä kuuluu. Meilläkin oli jokin luokkakokous joskus, mutten päässyt sinne, kun asun eri paikkakunnalla ja kulku olisi ollut hankalaa ilman autoa.

    Enään en kyllä ole ujo enkä hiljainen, mutta kait ne sen kestäis ku miehet. Kestänhän minäkin. ;o) Mä en aikaani haaskaa miettimällä miten niille näyttelen närhenmunia, tai kuinka hieno olen. Ei maksa vaivaa kostaa asioita. Minä ainakin olen vain oma omituinen itseni ja jos joku sille nauraa, niin ihan vapaasti vain. Minä nauran takaisin. ;o)

    Äänestä

  • Mitä koulusta muistetaan? Harvoin siellä ystävyyttä oli muuten kuin erilaisia liittymiä, nekin pakon edestä. Oli opettajalle kielimisiä toisten tekemisistä, hyvä että päättyi aikanaan. Ongelmaksi jäi se että samalla olisi pitänyt tsempata koulutukseen,mutta itsetunto oli murskana. Ei niitä aikoja kovin moni viitsi muistella vanhassa porukassa, se mikä oli toisista hauskaa ei välttämättä ollut sitä uhrien mielestä.

    Äänestä

Itse olin kutsumassa ala-astetta kasaan vuosia sitten. Luokkakuvien avulla yritimme muistella ketä luokalle oli. Ainakin 10 henkeä jäi tavoittamatta yhteystietojen puuttuessa. Heistä ei myöskään ollut kukaan kuullut mitään, joten katsoimme vahingon olevan silloin heidän omiaan. Kutsuja oli mennyt myös vanhemmille ja vanhoihin osoitteisiin, eikä koskaan perille asti.

Älä valita täällä jos et saa kutsua. Lähetä tietosi luokkakokouksia järjestävälle ja kerro olevasi elossa. Omalla kohdalla meni hermot selvitellessä 35 hengen yhteystietoja ja nykyisiä asuinkaupunkeja!

Äänestä

En tiedä ovatko järjestelleet tai järjestämässä, mutta tuskin minua sinne kehtaisivat pyytää. Olen siitä omituinen tapaus, että edes aikuisena minun ei anneta elää normaalia elämää, vaan yritetään jopa poliisin ja lääkäreiden yms viranomaisten tahoilta sabotoida ja polkea viatonta ihmistä. Itse haluaisin vain elää vaikka edes rauhassa tätä erakon elämää ja kehittää itseäni, mutta ympäristöni ei vain voi jostain syystä suvaita sitä, vaikka minusta ei pitäisi olla edes haittaa. Kai heitä sitten ahdistaa se, etten ollutkaan oikeasti mitenkään poikkeava, kuin että ympäristö teki minusta sellaisen. Kai ihmisiä myös pelottaa, että jos minusta jonain päivänä tuleekin jotain tai saan jotain aikaiseksi, taikka saan ystävyyssuhteita, niin kerron miten asiat ovat oikeasti olleet.

Äänestä

Miten monta vuotta on kun lopetitte ko koulun ?

Äänestä
  • Siitä on n. kymmenisen vuotta. Ja mulla ei ole vaihtunut nimi eikä kotikaupunkikaan. Mun tiedot saa kyllä selville jokainen, joka haluaa. Silloin tällöin kadulla vastaan kävelee entisiä luokkalaisia.

    Äänestä

Mun mielestä kannattaisi kysyä muutamalta tutulta, että voitko tulla ilman kutsua vai saisitko sellaisen vielä. Että sulle ei tullut, mutta mielelläsi osallistuisit luokkakokoukseen. EIpä jotkut niistä ihmisistä muutu :(

Äänestä

Ainakin meillä kutsuminen luokkakokoukseen tapahtui tavallaan puskaradion kautta, eli kaikki levittivät kutsua niille luokkakavereille, joiden kanssa ovat itse tekemisissä. Minä en mennyt! Voisit mielestäni ihan reippaasti kysyä joltain luokkakaveriltasi, että missä kokous pidetään, kun et ole saanut tietoa...Jos et itsekään halua mennä, niin unohda koko juttu ja elä omaa elämääsi!!! Ei kannata antaa menneiden myrkyttää koko elämää.

Äänestä

No voi kauheaa. Miten elämä tällä lailla potkii sinua?

Äänestä
  • Ymmärtäkää jo. Luokkakokoukseen ON kutsuttava jokainen. Jos joku taas haluaa kokoontua pikku porukalla se on eri asia.
    "kuvista yritettiin muistella keitä luokallamme oli" no on jo huono muisti kun ei luokkakaverin nimeä mukamas muista.
    Tosi kertomus: Lukioluokallamme oli eräs "ilkeä" henkilö. Hänellä on nyt matala-koulutuksellinen ammatti, lue=duunari. Siihen ei olisi tarvittu yo-tutkintoa, siis hän tuhlasi vain aikaa siellä. Hän aina nälvi avoimesti koko luokan kuullen erästä henkilöä. Tällä henkilöllä on Korkeakoulututkinto nyt ja mene ilmeisesti hyvin. Näin se elämä kostaa.

    Äänestä

  • 63cgbu kirjoitti:

    Ymmärtäkää jo. Luokkakokoukseen ON kutsuttava jokainen. Jos joku taas haluaa kokoontua pikku porukalla se on eri asia.

    Moni tuntuu pitävän itsestään selvänä, että se on aina joku muu, joka kutsuu kokoon. Miten te sovitte aikoinaan? Kuka on kokoonkutsuja?
    Voi sitä valita itse itsensä kokoonkutsujaksi. Ja siitä vain vanha porukka kokoon - voi olla monta yllätystä!
    Minkähän ikäisiä kirjoittelijat ovat?

    (Kaasugrillille: ei ole sama koulu. Kielitesti paljasti: kotopaikkansa omistaja on murrekielinen ilmaus Länsi-Suomesta ja tarkoittaa ihan tiettyä asiaa.)

    Äänestä

  • 63cgbu kirjoitti:

    Ymmärtäkää jo. Luokkakokoukseen ON kutsuttava jokainen. Jos joku taas haluaa kokoontua pikku porukalla se on eri asia.
    "kuvista yritettiin muistella keitä luokallamme oli" no on jo huono muisti kun ei luokkakaverin nimeä mukamas muista.
    Tosi kertomus: Lukioluokallamme oli eräs "ilkeä" henkilö. Hänellä on nyt matala-koulutuksellinen ammatti, lue=duunari. Siihen ei olisi tarvittu yo-tutkintoa, siis hän tuhlasi vain aikaa siellä. Hän aina nälvi avoimesti koko luokan kuullen erästä henkilöä. Tällä henkilöllä on Korkeakoulututkinto nyt ja mene ilmeisesti hyvin. Näin se elämä kostaa.

    Kyllähän se kaihertaa jos on joskus kiusattu, mutta kannattaako sen vatvomiseen haaskata loputtomasti energiaa. Jos voimia ja rohkeutta riittää niin itse soittaisin järjestäjälle ja ilmoittaisin tulevani ihan mielelläni mukaan. Joskus on nimittäin hyvä tavata kiusaajansa jälkeenpäin. Jos joku alkaa kettuilemaan sanot suorat sanat!

    Äänestä

  • 63cgbu kirjoitti:

    Ymmärtäkää jo. Luokkakokoukseen ON kutsuttava jokainen. Jos joku taas haluaa kokoontua pikku porukalla se on eri asia.
    "kuvista yritettiin muistella keitä luokallamme oli" no on jo huono muisti kun ei luokkakaverin nimeä mukamas muista.
    Tosi kertomus: Lukioluokallamme oli eräs "ilkeä" henkilö. Hänellä on nyt matala-koulutuksellinen ammatti, lue=duunari. Siihen ei olisi tarvittu yo-tutkintoa, siis hän tuhlasi vain aikaa siellä. Hän aina nälvi avoimesti koko luokan kuullen erästä henkilöä. Tällä henkilöllä on Korkeakoulututkinto nyt ja mene ilmeisesti hyvin. Näin se elämä kostaa.

    Jos luokalla on jatkuvaa trafiikkia sisään ja ulos, eikä kaikki ole olleet edes kokonaista lukuvuotta samalla luokalla, ketä kutsutaan ja miten kaikkien nimet muistetaan 15 vuoden takaa!?!? Kaikki eivät ole edes missään luokkakuvassa!

    Äänestä

Minä olin kiusattu koulussa mutta nykyään kun muut ovat lihoneet about 100 kiloa ja jumittuneet jonnekin kolmen kakaran ja keski-ikäisen ukon kanssa, minä olen se joka on edelleen hoikka, kaunis, matkustee ym0äri maailmaa ja on viettää mukavaa sinkkuelämää...

Kutsuttiin kyllä luokkakokoukseen mutta en mennyt. hekottelin kun näin kuvia sieltä. Kaikki olivat niin turvonneet ja lihoneet että heitä ei edes tunnistanut! :D

Äänestä
  • Kerran ollut kutsuttuna paikalla, meidän luokan Sinikka H. et ole kutsunut Dipolin jälkeen, enkö kelvannut joukkoon, kun en juo enkä pämppää kuten te !

    - kyllähän tiedon saa koulun arkistosta, siellä on tiedot jokaisesta luokalla olleesta, näin ollen kaikki ovat tavoitettavissa.
    Jotkut ovat vain vesipäisempiä kuin toiset.Ja harvapa meistä tietää mitään siitä henkilöstä, jonka vastuulle asia 15-kesäisenä langetetaan...

    Äänestä

hei!

Joskus on toisinkinpäin: olen järjestänyt itse
paritkin kokoukset ja hankkinut kaikki tiedot kokoon kaikista ulkomaita myöten.
Kaikille olen soittanut erikseen.
Muutama on sellainen, että
ovat tosi kiitollisia kutsusta, MUTTA eivät sitten millään kehtaa
tulla, he ovat todella vaatimattomia ja ujoja (hyvässä mielessä)
vieläkin.

OK, mutta harmittaa, kun eivät saa aikaiseksi.
Tosin meidän porukka on jo vuosikertaa 1980
ja meitä on moneksi hyvässä ja vähän pahassa, mutta
runsas joukko on kokoontunut aina ja "siedämme" ja siedimme
toisiamme ihan kummasti.
Olisiko vanhanajan hyvä kasvatus maalla tehnyt tällaiseksi ?

PS. yhteystietojen hankinta on joskus kyllä työlästä

nimim "ei turhia juonitteluja"

Äänestä

vielä olette?
Minä olen 54-vuotias mies. Noin 5 vuotta sitten kaikki luokallani olleet yritettiin kyllä tavoittaa.
Saa nähdä, vieläkö joku jaksaa kutsua luokkakokouksen koolle.
Kaikilla on minun yhteystietoni, myös 2 eri sähköpostiosoitetta.

Eivät minun ikäiseni jaksa enää ketään syrjiä. Eikä meillä kai sellaista esiintynytkään sillöin 70-luvun alkupuolen lukio-opinnoissa.

Äänestä

Onpas aika katkeran oloisia kirjoituksia monella. Toki ymmärrän että koulukiusaaminen/ulkopuolelle jääminen on ollut trauma, jota vielä aikuisenakin käy läpi. Mutta en voi olla ihmettelemättä että monelle näistä "ex-kiusatuista-nykyään-menestyvistä" ihmisistä "menestys" on sama asia kuin ura tai raha tai ulkonäkö. Millainen sielunelämä mahtaakaan kätkeytyä tälläisten arvojen taakse? Mitä nämä ihmiset ajattelevat niistä ex-koulukavereistaan jotka eivät kiusanneet, mutta ovat silti nykyään kioskinmyyjiä, ylipainoisia tai velkaantuneita yksinhuoltajia? Mitä "elämä on heille kostanut"? Ja entäs jos ovat siltikin aika onnellisia...

Äänestä
  • ... on enemmän kiusaajien arvomaailmasta. He arvottivat ihmisiä pärstäkertoimen ja sosiaalisen aseman perusteella, se suorastaan sääteli henkilön ihmisarvon tai sen puutteen ja kuinka toisia oli oikein kohdella. Kun aikuisena tilanne on kääntynyt heidän arvostamissaan asioissa täysin nurinkurin, niin onhan se jollain tasolla kutkuttava tilanne. Mieti tilannetta jossa luokan ihkupissis tulee luokkakokoukseen "vähemmän hehkeänä" yh:na joka työskentelee kaupan kassalla ja kertoo suhteestaan Raneen joka nyt istuu valitettavasti linnassa mutku... ja hänen entinen uhrinsa, vaikka se silloinen aknesta kärsivä ujo tyttö - nykyinen aivokirurgi, istuu siinä edessä.

    Kykenen tietyssä mielin ymmärtämään tuon viehätyksen...

    Äänestä

Minut kutsuttiin, mutten mennyt. Ei voisi vähempää kiinnostaa jotkut 10v takaiset opiskelukaverit.

Äänestä

mitä sitä itkee ku ei välitä niistä mitä oli joskus, ja noin!!!

Äänestä

No joo.itselleni tuli kirje kutsusta luokkakokoukseen ja unohdin koko jutun.

No aikaa kului ja eräs "luokkakaveri" soitti ja kysyi tulenko sinne,kun en ollut vastannut
tai informoinut millään tavalla asiasta.

Siinä sitä sitten jaariteltiin puhelimessa turhanpäiväistä juttua aikamme, eli hyvin väkinäistä jutustelua.
Sanoin siinä vain kylmästi ettei kiinnosta koko asia ja tyyppi sitten nieleskellen pikaisesti päätti puhelun.

Ei tosiaankaan kiinnosta, vieraita ne mulle on aina olleet ja sellaisina saavat pysyäkin.

Äänestä

Minäkin kerran kutsuin yhden vanhan luokkani koolle ja kun en yhtä joskus luokallani vuosikaudet ollutta henkilöä joka kuitenkaan ei sinä vuonna ollut luokallamme, minkä luokan olin kutsunut koolle. Tunsi että olin häntä jotenkin sorsinut ja sanoi että oli monta vuotta kanssani samalla luokalla. Selitin kyllä että kyse oli tietyn vuoden luokasta ja hän oli tuolloin rinnakkaisella. Jokatapauksessa ei tykännyt että hänet oli jätetty kutsun ulkopuolelle.
Aikeissani on etsiä ensimmäisen kouluvuoteni luokkakuvassa esiintyvät henkilöt ja kutsua heidät koolle ja saa nähdä kuinkahan siinä käy. Tiedän että osa asustaa ulkomailla ja osa on kuollut.

Äänestä

Minulla olisi ensimmäinen luokkakokous vasta 2012. Luin noita teidän juttuja ja aloin miettimään että kutsutaankohan minuakaan sitten sinne.. Luokan eka ja tokaluokalla oltiin kaikki yhtä ja kaikki juttelivat ja pitivät hauskaa keskenään. Yhtäkkiä vaan porukka jakaantui ja meidän luokalle tuli sellainen noin 6-7 porukan tytö jengi ja muut olivat sitten keskenään kavereita ja pojat tietenkin sitten omassa porukassaan. Tämä tyttö jengi meni koko ala-asteen ajan luokan suosituimpina tyttöinä, jopa opettajien suosiossa olivat. Aluksi itse en oikeen tiennyt mihin minä kuulun koska siinä tyttöjengissä oli yksi kaverini jonka kanssa ietin paljon aikaa kotona ja hän oli meillä hoidossakin. Huomasin ajan mittaan kuinka ystävyytemme erkani ja näin ettei hänen kanssaan edes kannata olla. Aloin leikkimään muiden kanssa enemmän ja ei mennyt kauaa kun se ystäväni tuli ja kysyi haluaisinki alkaa oleen sen jengiläisen kanssa?? Halusin kovasti kyllä ystäväni takaisin mutta en sihen jengiin tahtonut ksoka he luulivat että ovat toisia parempia. (Tämä ''jengi'' on koossa vieläkin, mutta yläasteella se vähän suureni)

Yläasteella jäin hieman sinne hiljaisempien tyttöjen porukkaan koska itsekkin olen hieman hiljainen, niin emmä olleet kovin suosittuja. Entisen luokkakaveritkin katosivat jonekkin kun päätyivät eriluokille. Saa nähdä tulee kaikki kutsuttua luokkakokoukseen parin vuoden päästä. Nythän on tuo facebookki jossa kaikki ovat jotka oli ala-asteella samalla luokalla, mutta nämä jotka luulevat vieläkin olevansa parempia eivät voi edes vastata yksinkertaisiin kysymyksiinkään ni tämä on minua hieman mietittänyt että milloin ne oikein aikuistuvat?

Äänestä

Tosi törkeetä koska kuiteski sä oot ollu osa sun luokkaa ja ollu tekemässä sun luokasta teijän luokkaaa...
Onkohan ne yhtään miettinny miltä tuntuu olla koulussa epäsuosiossa???
Kuvittelis että ne on oppinut jotain tänä aikana!!
Ja ne on sentään aikusii!!!!!!!!!!
Harmi et nykyäänkin on sama meininki kouluissa

Äänestä
  • on tietysti luokan päivänsäde ja muut kieroilevat perseennuolijat päättämässä, ketä luokkakokoukseen kutsutaan. Minua vitutti ylä-asteella niin paljon, että jos kutsu kävisi, niin tuskin osaisin käyttäytyä, vaikka kohta parikytävuotta aikaa onkin.

    Äänestä

  • Joo, ei se meininki taida mihinkään muuttua tai ihmisen perus-luonne. Suurin osa edellisistä luokkalaisistani on mun käsittääkseni perus-duunareita ja vain muutama päätynyt korkeakouluun. Oishan se ollut hieno hetki, kun me, kelle naureskeltiin jne, päästäisiin kertomaan, miten elämä meillä on mennyt. Yksi kun meidän ex-porukasta on mm.lääkäri ja toinenkin tekee jotain tärkeää tutkimustyötä mm. terveydenhuollolle. Tiedän, että yks näistä pahimmista naureskelijoista oli ainakin yhteen aikaan töissä mäkissä. Arvostan jokaista työntekijää, mitä sitten tekevätkin työkseen, mutta kyllähän se veti hymyn naamalle, kun tuo ex-pilkkaaja joutu vääntää mulle ja mun kaverille hampurilais-ateriaa ja harjottamaan mua kohtaan ystävällistä asiakaspalvelua = ) Harmi, ettei kyseinen heppu oo enää siellä töissä.

    Äänestä

Tunnistan niin itseni tuosta sinun kirjoituksesta. Minuakaan ei kutsuttu. Ilmeisesti kaikki muut oli kutsuttu mutta kun olin kiusattu koulussa niin se kai se syy sitten oli ettei kukaan halunnut minua sinne painolastiksi. Pahintahan tuossa juuri on se ettei viitsitä edes kysymään.

Äänestä
  • luokalla ollut voi mennä ilman muuta kokoukseen, jos on kuullut sellaisesta! Joskus luokkakokouksista ilmoitetaan vain sanoma- tai paikallislehdessä ja sitten luotetaan puskaradioon ja sukulaisten sukulaisiin. Joskus jäljittäminen on todella vaikeaa, esim. nimi on voinut muuttua. Ja miksi jättää työtä ja kustannuksia yhden tai kahden harteille? Monesti yhteyshenkilö on koulun loppumisen tohinassa jäänyt valitsematta, joten hatunnosto sille, joka puuhaan ryhtyy. Aina voi itse soittaa ja kysellä!

    Äänestä

jos minä saisin kutsun niin en kyl menis siltikään,
mitä helvettiä...en tuhlaa elämästäni minuuttiakaan johonkin turhanpäiväiseen
jaaritteluun....

Äänestä
  • kutsuttiin tuossa joku aika sitten ala-asteen luokkakokoukseen...
    Päättelin kuitenkin olla menemättä, koska en halua masentaa itseäni sillä faktalla että muilla on jo
    perheet, autot, lapsia, (salarakas :D), yms... niin niin enhän mä sinne kehtaa mennä kun vielä hiljainenkin olen edelleen. Enkä juuri heistä muutenkaan tiennyt lapsena mitään niin ehkei nyt.
    Voin kuvitella että kaikki muut tulee sinne jollain edustustason autolla ja mä tulen mun vanhalla mummopyörällä, joten ei kiitos.

    Äänestä

  • SexyEyes kirjoitti:

    kutsuttiin tuossa joku aika sitten ala-asteen luokkakokoukseen...
    Päättelin kuitenkin olla menemättä, koska en halua masentaa itseäni sillä faktalla että muilla on jo
    perheet, autot, lapsia, (salarakas :D), yms... niin niin enhän mä sinne kehtaa mennä kun vielä hiljainenkin olen edelleen. Enkä juuri heistä muutenkaan tiennyt lapsena mitään niin ehkei nyt.
    Voin kuvitella että kaikki muut tulee sinne jollain edustustason autolla ja mä tulen mun vanhalla mummopyörällä, joten ei kiitos.

    Luokkakokouksesta kirjoittaessaan moni näyttää taantuvan lapsen tasolle :)

    Ja moni puhuu passiivissa: jos minut kutsutaan, minua ei kutsuttu jne.

    Siis KUKA? KENEN pitäisi kutsua Armolliset Lapsen Itsestään Taas Löytäneet Entiset Koululaiset?

    Äänestä

Onneksi yläasteen tasolle henkisesti jääneet voivat jatkaa yläaste-elämää feisbuukissa.

Äänestä
  • Hihih :)

    Äänestä

Kuulin et mua ei oltu kutsuttu ja kaikki muut oli kutsuttu 10 v luokkakokoukseen. No ei kukaan musta tykännyt koulussa edes joten en ole yllättynyt.

Äänestä

Pari vuotta sitten tuli yllättäen kutsu luokkakokoukseen. En mennyt. Mietin kyllä että olisin lähettänyt kusipäille 200 kg dynamiittia mutta ehkä siinä olis menny muutama sivullinenkin...

Koulu kidutuksen jälkeen itsetunto on tosiaan murskana. Sitä olen yrittänyt epätoivoisesti korjata menestymällä/pätemällä. Välillä olen urheilussa menestynytkin ja saavuttanut kovia tuloksia. Sisältä kuitenkin olen raunio. Psykopaattiksi minua voisi ehkä ajatella kun en ole enää vuosiin kyennyt tuntemaan myötätuntoa ketään kohtaan!

Äänestä

Parin kuukauden päästä luokkakokous. Tuskin menen

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nothing has changed kirjoitti:

Sain selville, että eräs entinen koululuokkani on järjestämässä luokka-tapaamista. Lähes kaikki on kutsuttu opettajaa myöten, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Minä kuulun siihen porukkaan, jota ei ole kutsuttu. Jotenkin kuvittelin, että ihmiset olisivat noista ajoista järkiintyneet ja kasvaneet aikuisiksi. Mutta ei, samaa teinimäistä touhua, mitä silloinkin. Vaikka olisinkin saanut kutsun, en todennäkösesti olisi mennyt paikalle. Mutta kokonaan kutsumatta jättäminen tuntuu jotenkin tosi töykeältä ja inhottavalta. Siitäkin huolimatta, että en hengannut tuon valtavirran kanssa. Se konkretisoi sen tosiasian, että en ollut osa muuta luokkaa. Eli kaikki muut on kutsuttu, paitsi me epä-coolit ihmiset, jotka emme olleet muiden silmissä siihen aikaan kovin trendikkäitä. Kuuluin siihen kastiin jolle naureskeltiin ja taisin olla poikienkin silmissä jotenkin vastenmielinen. Toisaalta olisin kuitenkin halunnut mennä näyttämään, millainen nykyään olen. Etten ole se sama häpeilevä, punasteleva ruma tyttö. Ainakin sain selville, ettei mikään ole näköjään muuttunut, vaikka ikää on tullut lisää. He muistavat minut aina omituisena friikkinä, joka ei saa sanaa suustaan eivätkä halua sellaisia pilaamaan iltaansa. Sitä on vain yrittänyt kehittää itseänsä ja unohtaa kaiken paskan. Aina kun alkaa vähänkin uskomaan siihen ajatukseen, että olenkin miellyttävä ja muiden silmissä mukava ja hyvä ihminen, niin tapahtuu jotain tämmöistä : ( Ei tässä tämän enempää, kunhan kirjoittelin tunteitani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu