Hemmetti, aika kuluu ja en pääse avioeroasiassani
eteenpäin. Olen laittanut itse avioeron harkinnan
vuodenvaihteessa ja nyt tuntuu, että päätös on
oikea.
Tänään tapeltiin vaihteeksi siitä, että minä en
kuulemma voikaan laittaa asioita eteenpäin kuin
vasta sitten, kun puoli vuotta on kulunut.
Siis asunnot yms. omaisuus. Mielestäni harkinta-aikana voi laittaa asioita ihan normaalisti eteenpäin, eikä tarvitse odottaa sitä puolen
vuoden kulumista umpeen...eikö näin olekin?
eteenpäin. Olen laittanut itse avioeron harkinnan
vuodenvaihteessa ja nyt tuntuu, että päätös on
oikea.
Tänään tapeltiin vaihteeksi siitä, että minä en
kuulemma voikaan laittaa asioita eteenpäin kuin
vasta sitten, kun puoli vuotta on kulunut.
Siis asunnot yms. omaisuus. Mielestäni harkinta-aikana voi laittaa asioita ihan normaalisti eteenpäin, eikä tarvitse odottaa sitä puolen
vuoden kulumista umpeen...eikö näin olekin?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä voit omaisuuden suhteen alkaa jo toimimaan. Ei omaisuuden jakoon eroa tarvita. Jos ei sovulla jako onnistu niin näpäkästi asianajajan juttusille.
Kyllä tosiaan voi osituksen tehdä vaikka harkinta-aikana. Itsellä just se tilanne, eroa hain maaliskuussa. Meillä tosi monimutkainen tilanne kun miehellä yritys. Maanantaina mennään lakimiehelle, vähän jännittää, mutta toisaalta helpottaa kun lopulta sekin asia ratkeaa. Pahinta on epävarmuus. VOiko pitää talon, pystyykö hoitamaan lainat? Nyt vasta tuntuu että asiat selkenee, kun päästään käytännön asioihin muitten tunnemyrskyjen jälkeen. Kyllä se siitä. Rohkeasti eteenpäin...
Olemme olleet lähes koko ikämme yhdessä ja molemmat aina työelämässä mukana.
Mieheni saanut perintönä jotain, ja se ei kuulemma ole minulle kuuluvaa...
Mihin siis vedän rajan "loismatona", että homma
toisen mielestä hyvä. Ilmoitti juuri, että katsoisi kyllä mielellään, että lähtisin omaisuuteni kanssa siten, että muovikassi riittää...
Iso asunto Helsingissä, autot, irtaimistot, mökki... näyttää siltä, että euroni eivät olekaan
merkinneet enää mitään näinä 30-vuotisella taipaleella. Kumpi on ahne?
Onko tällainen normaalia? Onko tuo henkistä kiusaamista ja miten asiaan pitäisi edes suhtautua?
Erotessani mieheni pelotteli ja ahdisteli minua kaikin tavoin, kunnes otin itselleni asianajajan. Suosittelen sitä kaikille, joiden puoliso heittäytyy hankalaksi. Silloin omaisuus jaetaan lain ja asetusten mukaan eikä tarvitse kuunnella toisen asiattomuuksia, kun käskee hänen kääntyä asianajajan puoleen.
Jos teillä ei ole avioehtoa, saat kyllä osuutesi jopa hänen perinnöstään, jos niin haluat.
Ensiksikin, kuten monesta suusta on todettu, osituksen voi tehdä I-vaiheen jättämisen jälkeen (ja jos sotkuisa ero luvassa, kannattaa jotta vältytään ns. omaisuuden hukkaamiselta). Myös, on hyvä neuvo käyttää lakimiehen palveluja.
Tähän toisen vastanneen kanssa olen osin samaa mieltä (oletan siis, että teillä ei ole avioehtoa). Mielestäni kohtuus ja oikeudenmukaisuus on syytä pitää mielessä, molempien. Se mikä on yhdessä hankittu, riippumatta kumpi tienaa enemmän tms. (lapsellista argumentointia jota joskus kuulee) ... niin sellainen jaetaan puoliksi. Miksi ei jaettaisi? Samoin se omaisuus jonka mies tai nainen on yhteiseen pesään tuonut kun avioliitto solmitaan niin puoliksi vaan ... KOSKA, jos mies ei asiaa näin olisi hääpäivänä ajatellut (kaikki yhteiseksi vaan), OLISITTE tehneet avioehdon.
No sitten tuo perintö ... siitä olen erimieltä. On totta, ellei testamentissa tai lahjakirjassa ole puolisoa rajattu perinnön osalta avio-oikeuden ulkopuolelle (joka siis on mahdollista, ja aika yleistä) ... niin puolet lain mukaan kuuluu sinulle (voidaan käräjillä kohtuullistaa, jos "räikeä tapaus" ... ero heti kun 100 ha metsää räpsähti "pesään"). Mutta tässä tulee mielestäni mukaan kohtuus (osituksessa voitte tietenkin kainesta sopia, laki ei pakota sitä tekemään jonkin kaavan mukaan), mielestäni appivanhempiesi elämäntyöhön joka miehellesi on siirtynyt ei ole sellaista, mihin sinulla moraalista oikeutta. ... kaikkeen muuhun on (ellei avioehtoa). TOSIN, se voi olla hyvä keino "kiristää" puoleltasi oikeudenmukainen lopputulos ;-))
Ei ole avioehtoa. Hyvä välit aina olleet appivanhempiin.
Mieheni iloitsee siitä, että asunto puoliksi,
autot puoliksi, koska niitä kaksi. Huonompi minulle :?) Hänestä erittäin oikeudenmukainen ratkaisu!
Hän ei muista muuta omaisuutta, mökki
ja tontti jätetään erossa jakamatta, tehdään keskinäinen virallinen sopimus, että jää sitten
lapsille joskus.
Mutta muutakin löytyy ... ja siitä ei sitten puhuta enää kanssani mitään. Ei olla tosin vuosiin
kerrottukaan, rahaa, säästetty osa minunkin kustannuksella. Mites ne sitten uskaltaa
ottaa käsittelyyn ja päivän valoon? Minusta tämä
ei mene oikeudentajuni mukaisesti. Olisin ollut
suostuvainen joustamaan monissa asioissa aiemmin, mutta nyt tökkii se, että rahaa on tärkeämpää suojella, kuin suhdetta, josta vielä voisi vaikka jotain tullakin ;=(, jos olisi nähnyt edes vähän
vaivaa....
Näin se sitten raaka peli aloitetaan...ja vihassa
erotaan vissiin.
Jos ette keskenään pääse sopuun, miltä nyt vaikuttaa, ottakaa asianajaja hoitamaan juttuanne. Onhan se kallista, mutta kulut menee puoliksi, jos käytätte yhteistä.
Mikäli raha on miehelle tärkeintä, on parempi, että otat joka euron, mikä sinulle vain kuuluu lain mukaan. Sitten et ole katkera vuosien takaa, että mies sai sen ja sen... Sama pätee irtaimistossa ja kaikessa. Miehet eivät usein ymmärrä, kuinka paljon rahaa on kiinni sisustustekstiileissä, astioissa jne., kunnes itse joutuvat niitä hankkimaan.
Mitä "rahan pimitykseen" tulee, ota kaikki esiin, vaikka puoliso kiistäisi moisten talletusten tms. olemassaolon. Asianajaja selvittäkööt. Tiedän tuttavapiiristä miehen, joka kiisti eläkesäästövakuutuksensa, jossa sievoinen summa rahaa... jos jaetaan, jaetaan kaikki. Ota yhteyttä pankkisi lakimieheen. Sieltä saa usein ainakin ensiapua, jos ei enempää.
Pidä pintasi, periksi ei anneta!
Siis eihän ositus ole "sulle mulle" (vrt. autot), tai ei tarvitse olla ... koska se sopimus niin voitte tietenkin noinkin menetellä JOS molememmat siihen suostuu ja oikeaksi kokee.
Periaatteessa asia menee jokseenkin näin, ensin tehdään varsinainen ositus, jossa kaikelle laitetaan hinta. Tämä summa jaetaan kahteen osaan (siis xxx.xxx euroa), puolet kullekkin. Sitten molempien puoliskojen omaisuudesta vähennetään heidn velkansa (joko puolet yhteisistä, tai omat kokonaan). WOT, olemma saanet kummankin puolison varallisuuden. SITTEN tulee se kinkkinen vaihe, eli tasingon maksaminen. Se kumman nettovarallisuus on enemmän kuin toisen, maksaa tasinkoa niin paljon, että molempien puolisoiden nettovarallisuus on yhtä suuri.
Nyt vasta voidaan edetä osituksen suorittamiseen. Se kuinka varallisuus ja tasinko maksetaan (autoilla, mökillä, irtaimella, rahalla, tms.) on teidän sovittava. Ellette siihen pysty, niin kaikki myyntiin ja rahat jakoon. Oman omaisuuden luovuttaminen sitten ei ole rikos, joten ositusta ei ole pakko tehdä 50/50 ellette niin tahdo jostain syystä, lakipykälät tulee mukaan ellei sopua synny. Paljon lisää aiheesta tuolla :
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=551&posting=22000000003010525
Kyllä nuo säästöt ja muut esille saadaan, mutta silloin voi mennä tosiaan "tappeluksi", vaan ennen sitä ... neuvon todellakin olemaan kunnan oikeusaputoimistoon yhteydessä ... tai parempi vielä, osaavaan juristiin.