mulla ja mun miehellä ei mene enää mitenkään.ei oo enää mitään muuta yhteistä kuin lapset.anoppi ja appi asuu saman katon alla koko lopun elämää,mies on mammanpoika ja aina äitinsä puolella,ei tee kotitöitä vaan jankkaa olevansa töissä ja tienaavansa meille rahat.kuitenkaan niitä rahoja ei näy ikinä missään.ostan lapsille KAIKEN ANOPIN KANS!!
mies ei ilmeisesti huomaa missään olevan vikaa kun ei puhu asiasta.en saa miestä ajatelemaankaan omaa kotia,miksi se ajattelisi kun on "niin hyvä asua äidin helmoissa" :=((
olen jo monesti ajatellut miten olisi ihanaa muuttaa tästä pois tytön kanssa ja sisustaa ihan omaa kotia ilman miestä.en jaksa enää tätä.alan etsiä omaa asuntoa ja mahdollisimman kaukaa miehestä ja anopista.en edes tiedä enää rakastanko miestäni.mies vain puhuu miten meidän pitäisi mennä jo naimisiin.EI IKINÄ!!!
mies ei ilmeisesti huomaa missään olevan vikaa kun ei puhu asiasta.en saa miestä ajatelemaankaan omaa kotia,miksi se ajattelisi kun on "niin hyvä asua äidin helmoissa" :=((
olen jo monesti ajatellut miten olisi ihanaa muuttaa tästä pois tytön kanssa ja sisustaa ihan omaa kotia ilman miestä.en jaksa enää tätä.alan etsiä omaa asuntoa ja mahdollisimman kaukaa miehestä ja anopista.en edes tiedä enää rakastanko miestäni.mies vain puhuu miten meidän pitäisi mennä jo naimisiin.EI IKINÄ!!!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Puhu miehellesi, sano että joko ero tai muutto omaan asuntoon. Älä riko perhettänne ennen kuin olet kokeillut kaikki vaihtoehdot, mitä on käytettävissä. Ehkä miehesikin muuttuu, kun pääsee (jos pääsee) äidin helmoista pois?
Elämä anopin/apen kanssa saman katon alla ei ole helppoa. Ehdottomasti jonkinlainen muutos asumisoloihin teidän pitäisi saada..
Kaverillani on sama ongelma...tosin appivanhemmat asuvat samalla pihalla olevassa omakotitalossa ja he omassaan. Mutta kuitenkin appivanhemmat näkevät asiakseen huomauttaa JOKAISESTA heitä ärsyttävästä asiasta ja sanovat oman mielipiteensä kaikkeen. Mies on samanlainen *äidin helmoissa on hyvä olla* mutta kaverini kärsii tilanteesta todella paljon ja on nyt hankkimassa asuntoa muualta...tuli mies mukaan tai ei. Hänellä on miehen kanssa yksi lapsi ja aikasemmasta liitostaan vanhempi tytär. Appivanhemmat ja myös hänen miehensä eivät pidä toista tytärtä minään koska se ei ole *heidän*.
Mutta nuorempaa paapotaankin sitten koko ajan.
Pontti viestissäni on se että ei tuollaiseen kannata alistua. Jos et ole onnellinen niin silloin kannattaa tehdä asian suhteen jotain. Kerran me täällä vaan eletään ja siksi pitää olla onnellinen. Liian lähellä appivanhempia ei ole hyvä olla. Puhu ihmeessä miehesi kanssa ja jos ei puhuminen auta etkä pääse läpi niin käytä keuhkojasi ja huuda!!! Kaverini yritti aikansa puhua ja kun mies ei kuunnellut kaverini alkoi huutamaan pahaa oloaan ulos...nyt kuulemma miehessä on näkyny tajuamisen merkkejä...
Tilanne kuulostaa pahalta ja olen todella ihmeissäni miten olet joutunut tähän tilanteeseen. Kuinka kauan seurustelit miehesi kanssa ennen kuin muutitte yhteen? Miksi lähdit mukaan tuollaiseen jos miehesi ei ota kantaa ja on "mammanpoika" onko hän aina ollut sellainen? Naisena neuvon sinua ottamaan itseäsi niskasta kiinni ja ottamaan lapset mukaasi. Vuokraa keskikaupungilta itsellesi mukava asunto jossa on lapsille leikkipaikka. jos et rakasta enää miestäsi jätä hänet. Sinun kannattaa ruveta ajattelemaan omaa elämää, vaikka se aluksi voi pahalta tuntuakkin. Voin kuvitella sinut vuosien päästä miettimässä uuden rakkaasi kanssa että "onneksi lähdin". elämästä täytyy nauttia. Vaikka sinulla on lapsiakin voit aivan hyvin olla onnellinen itsekkin. Toivottavasti viestini auttoi. Hyvää kevättä!
LÄHDE JA OTA LAPSET.
JOS ÄIJÄSSÄ ON MUNAA SE VOI TULLA PERÄSSÄ.
ÄLÄ JÄÄ TUHLAAMAAN ELÄMÄÄSI SINNE MISSÄ ON KURJA OLLA. VOIMIA JAKSAA ETEENPÄIN.
JOTAIN HYVÄÄ ODOTTAA VARMASTI SINUA TULEVAISUUDESSA.
Haluan sanoa sulle:Aloita ongelmasi ratkaisu kaikesta huolimatta siitä, että keskustelet ensin puolisosi kanssa. Jos voisitte mennä esimerkiksi perheneuvolaan yhdessä. Ota huomioon, että lapsesi myös omalla tavallaan varmasti kärsii tilanteesta ja vaikka näyttäisi siltä, että lapsi on tyytyväinen tilanteeseen, voi hän hiljaisessa mielessään kärsiä. Miehesi on juuttunut jonkisortin pikkupoikarooliin. Hän on aina ollut siinä ja äiti ei mitenkään ole tukenut hänen itsenäistymistään. Voi olla niinkin, että isovanhemmat voisivat oikeasti toivoa jo saavansa olla rauhassa. Ole jämäkkä mutta älä ala riitelemään ja haukkumaan. se ei vie tilannetta eteenpäin. Mielestäni ei kannata suinpäin muuttaa pois. Muuttaa silti kannattaa. En usko, että uusi "onni" sinua tekisi onnelliseksi. Senkin uhalla, että saisit pahan miniän nimen pidä puolesi. Tiedän tämmöisiä tilanteita täältä maalta moniakin. Itse asumme tilanteessa, jossa äitini asuu meillä(ei jatkuvasti) ja tiedän, että puolensa on pidettävä. Jos suhteessasi on vielä vetoa edes vähänkin koeta!!! tsemppiä