Olen seurustellut vajaa kaksi vuotta miehen kanssa jota rakastan kovasti, emme asu yhdessä mutta lähes naapureina. Olen tilanteessa, josta en uskalla/voi puhua hänelle, mutta joka aiheuttaa meille jonkinlaisia ongelmia.
Kyseessä on hänen 6-vuotias poika, joka saa kaiken periksi. Olen paljon ollut heidän seuranaan, kun poika on kaikki isänsä vapaa päivät siellä. Aina enemmän ja enemmän minua kauhistuttaa se tilanne kun seuraan heitä ja myös ärsyttää suunnattomasti. En ole ikinä nähnyt niin villiä ja tottelematonta tuon ikäistä poikaa. en puhu tästä asiasta nyt lapsettomana teinityttönä, olen päälle neljänkymmenen ja minulla on 3 poikaa ja yksi tyttö, nuorimmaiset ovat 13 ja 15 vuotiaita, vanhemmat ovat jo nuoria aikuisia ja asuvat omillaan. tiedän siis jotakin lasten kasvatuksesta ja myös siitä että se ei aina ole helppoa. Mutta olen huolissaan,mihin tuo tuollainen vielä johtaa, jos nyt jo 6-vuotias sanelee kodin ehdot ja säännöt lähes kokonaan, saa kaiken mitä haluaa, saattaa liikkua piha-alueellaan useita tuntia käymättä sisällä ja olla myöhään n. klo 21.00 asti ulkona, minusta se on 6-vuotiaalle ehdottomasti liian myöhä yksin tai saman ikäisten naapureiden lasten kanssa pihalla olemiseen. tilanne rassaa minun puolelta meidän parisuhdetta, ja olenkin jo aika paljon ollut tapaamatta heitä silloin kun poika on siellä, en nimittäin kestä sitä tilannetta ja meidän tapaamiset ovat alkaneet jäädä vähäisiksi. Olen jopa miettinyt parisuhteen lopettamista, mutta en pysty siihen koska rakastan miestä, mietin jo sellaisiakin että emme voi koskaan asua yhdessä, koska minä en pystyisi hyväksymään tuollaista, ja silloin parisuhteemme kärsisi aivan takuulla. Miten voisin varovasti ottaa asian puheeksi ettei mieheni loukkaannu, vai annanko vaan heidän jatkaa tavallaan, ja katsella vierestä silloin kun hermo mulla kestää?
Kyseessä on hänen 6-vuotias poika, joka saa kaiken periksi. Olen paljon ollut heidän seuranaan, kun poika on kaikki isänsä vapaa päivät siellä. Aina enemmän ja enemmän minua kauhistuttaa se tilanne kun seuraan heitä ja myös ärsyttää suunnattomasti. En ole ikinä nähnyt niin villiä ja tottelematonta tuon ikäistä poikaa. en puhu tästä asiasta nyt lapsettomana teinityttönä, olen päälle neljänkymmenen ja minulla on 3 poikaa ja yksi tyttö, nuorimmaiset ovat 13 ja 15 vuotiaita, vanhemmat ovat jo nuoria aikuisia ja asuvat omillaan. tiedän siis jotakin lasten kasvatuksesta ja myös siitä että se ei aina ole helppoa. Mutta olen huolissaan,mihin tuo tuollainen vielä johtaa, jos nyt jo 6-vuotias sanelee kodin ehdot ja säännöt lähes kokonaan, saa kaiken mitä haluaa, saattaa liikkua piha-alueellaan useita tuntia käymättä sisällä ja olla myöhään n. klo 21.00 asti ulkona, minusta se on 6-vuotiaalle ehdottomasti liian myöhä yksin tai saman ikäisten naapureiden lasten kanssa pihalla olemiseen. tilanne rassaa minun puolelta meidän parisuhdetta, ja olenkin jo aika paljon ollut tapaamatta heitä silloin kun poika on siellä, en nimittäin kestä sitä tilannetta ja meidän tapaamiset ovat alkaneet jäädä vähäisiksi. Olen jopa miettinyt parisuhteen lopettamista, mutta en pysty siihen koska rakastan miestä, mietin jo sellaisiakin että emme voi koskaan asua yhdessä, koska minä en pystyisi hyväksymään tuollaista, ja silloin parisuhteemme kärsisi aivan takuulla. Miten voisin varovasti ottaa asian puheeksi ettei mieheni loukkaannu, vai annanko vaan heidän jatkaa tavallaan, ja katsella vierestä silloin kun hermo mulla kestää?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ainakin olet järkevä ja perustelit oman osaamisen asiaan hyvin. Taitoakin sinulla on kasvattajana.
On kahdenlaisia koulukuntia. Toiset ottavat osaa puolison lapsen kasvattamiseen, toiset eivät. Parit itse päättävät, miten heidän suhteissaan toimitaan.
Jos asuisitte samassa asunnossa, niin pakkohan sinun olisi välillä puuttua pojan käytökseen, vaikka silloin kun isä ei olisi kotona. Kuulostaa hukassa olevalta vanhemmalta ja se on tyypillistä varsinkin erotapauksessa, kun ei haluta lapselle enää mitään ikävää. Kuvitellaan, että lapsi voi paremmin, jos hän saa kaiken periksi. Todellisuudessa rajat ja rakkaus ovat tärkeitä.
Vanhemman tulee olla vanhempi, ei lapsen kaveri.
Lukisiko hän kasvatuskirjaa, jos ostaisit hänelle?
Sinusta riippuu, jaksatko katsella nykyistä touhua, vai otatko asian puheeksi miehen kanssa. Vaikeaa pähkäilyä, kun toisen kunnioittamista on sekin, että hän saa itse lastaan kasvattaa ilman, että puutut siihen.
Jos otat esille selviä epäkohtia, esimerkkejä tottelemattomuudesta? Perustelet sitä sillä, että se voi olla vaarallistakin pojalle, jos hän ei tottele.
Aika hassua...
Aivan asiasta olet huolestunut; tuollainen vapaa kasvatus ei ole kenellekkään eduksi.
Asia vaivaa sinua niin, että olet miettinyt jopa parisuhteen lopettamista rakastamastasi miehestä.
Et kuitenkaan ota asiaa esille, koska pelkäät loukaavasi miestä.
Haloo nyt!!?
Suorastaan koominen maku jää tuosta---pelkäät loukkaavasi häntä.
Eli helpompi on häipyä kuin keskustella??
Eihän kasvatusperiaatteista tarvitse mennä sormi pystyssä sanelemaan. Et siis se teini ollut ja omia
lapsia kovastikin.
Totta kai mies sinua kuuntelee jos asiallisesti kokemuksen syvällä rintaäänellä alat asiasta keskustelemaan.
Ei se ole mikään kaapinpaikan näyttö vaan aikuisten pohdiskelu tärkeästä asiasta.
Tällainen keskustelupalsta on hieno, mutta toisinaan vaikuttaa että tänne tuodaan julki asioita, jotka
pitäisi kertoa nimeomaan sille tärkeimmälle -- kumppanille.
Elikkäs aiotko pakata vai rasvata kielenkantasi.
Ehkäpä jälkimmäinen ei johda niin pahaan kuin kuvittelet.
No siinä mielessä olen kyllä täysin samaa mieltä, että kannattaa siitä nyt puhua jos jokatapauksessa lähtemässä.
Tollaset miehet, jotka eivät kasvata vaan kaveeravat/lellivät eivät välttämättä kestä hyvin kommentteja hänestä vanhempana tai hänen lottapetteristään. Varsinkin jos kommentti tulee siltä ihmiseltä, joka ei ole lapsen vanhempi. Siinä vedetään kaikki "vihaat lastani" kortit sun muut ja siitähän toi pelko varmaan on?
Mutta tosiaan. Niin paljon kuin sitä rakastaakin, niin tosiaan en välttämättä lähtisi tekemään hommasta niin uuvuttavaa ja rumaa, että muuttaisin saman katon alle tuollaiseen arkeen. Varsinkin jos koet, että et edes uskalla mainita tästä asiasta. Itseasiassa miettisin sitä eroakin kuin hiljalleen kitumista. Mutta tosiaan yritä puhua - se voi antaa osviittaa senkin suhteen, että lähteäkö vai ei.
Toisaalta onneksi kyseessä on 6-vee eikä 16-vee. Isäuraa siis vähän takana, joten voi ehkä oppia uusiakin kikkoja.