Valhe joka 5min.

Olen vaimo, avioliittoa 3,5 vuotta, minulle kävi tänä viikonloppuna näin:

Parin viikon ajan on ollut pettämisdraamaa, itkua, syytöksiä, katumusta ja lupauksia. Mies on etsinyt suhdetta internetistä ja ylläpitää söpöjä tekstiviestisuhteita. Live-tapaamisista en voi mitenkään tietää.

Eilen mies ei enää kestänyt painetta, vaan meni veljensä luokse matkalaukkuineen. Hän soitteli sieltä lankapuhelimesta puolen tunnin välein. Itku, katumusharjoitukset ja lupaukset sen jatkuivat. Lopulta sanoin, että en enää jaksa, vaan menen nukkumaan. Mies kysyi saako tulla sittenkin yöksi kotiin, kun oli tajunnut koko tilanteen karmeuden. Sanoin, että ihan sama, olen lauantain töissä, joten voi ihan hyvin olla kotonakin. Ja puhutaan illalla sitten vaikka siitä, miten aloitetaan ihan alusta.

Mies tuli sitten kotiin yhdentoista maissa, herätti minut hellin suudelmin, otti syliin ja sanoi että tämä on aivan kauheaa painajaista ja rakastaa minua ihan älyttömästi ja haluaa terapiaan.

Aamulla heräsin aikaisin, sillä lähden tästä pian töihin. Epäluuloisena kuitenkin tarkistin miehen kännykän. hän oli lähettänyt eilen niiden suudelmien ja kyynelten jälkeen seuraavan viestin:
"Olet ihana :-) ajattelen sua koko ajan. Huomenna aikaa iltakahdeksaan... Hyvää yötä!"

Mitä järkeä tässä on? Eikö tuo tuollainen ole jo ihan sairasta?
11462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

On!

Saatanan sairaita ihmisiä tämä maa päällänsä kantaa...Hyi helevetti!!!

Heitä pois koko äijänkuvatus! Unohda, että oli edes olemassa. Vaikeaa, mutta selviät.

Tsemppiä ja halit sulle!

Äänestä

Valheelliset lupaukset annetaan vain siksi että saisi juuri sillä hetkellä haluamansa. Lupaus on voimassa juuri siihen halutun saamiseen asti. Lupauksia ei hän ole tarkoittanut koskaan pidettäväksi, ne ovat vain keino saada sinut uskomaan asioiden olevan paremmin.

Toisinpäin asia on sitten tuhannesti kostettu, jos uskallat vain unohtaa luvanneesi. Niitä lupauksia hän hakemalla hakee sinulta ja vannottaa tekemään. Itkunsa on teatteria, eikä mitään oikeasti pyydä anteeksi ... hän ei tee väärin (vaikka millaisesta petoksesta tai valheesta kärähtäisi, selityksiä riittää)

Äänestä
  • Se on se ongelma, että tuskinpa vaihtamalla paranee. Samanlaisia ovat kaikki miehet. Jos tässä miehessä ei ole muita vikoja, kuin että valehtelee, niin kannattaa pitää. Muissa voi olla vieläkin pahempia vikoja kuten väkivaltaisuus ja holismi valehtelun lisäksi. Vielä jos hän tuo rahaa kotiin eikä elä sinun rahoilla, niin ei kannata missään tapauksessa pistää sitä pihalle.

    Äänestä

  • ei kannata vaihtaa kirjoitti:

    Se on se ongelma, että tuskinpa vaihtamalla paranee. Samanlaisia ovat kaikki miehet. Jos tässä miehessä ei ole muita vikoja, kuin että valehtelee, niin kannattaa pitää. Muissa voi olla vieläkin pahempia vikoja kuten väkivaltaisuus ja holismi valehtelun lisäksi. Vielä jos hän tuo rahaa kotiin eikä elä sinun rahoilla, niin ei kannata missään tapauksessa pistää sitä pihalle.

    No ei todellakaan kaikki miehet ole samanlaisia.Olen kokenut petetyksi tulemisen ja vaihtamalla on parantunut. Kyllä niitä rehellisiäkin miehiä on olemassa usko pois. Karmeata vain on kun huomaa toisen pettäjäksi ja anteeksipyytelyn jälkeenkin jatkaa vielä, suurin osahan pettäjistä juuri noin tekeekin, se tuntuu todella pahalta. Sinun vain pitää miettiä haluatko jatkaa tuollaisen ihmisen rinnalla ja tottua siten ajatukseen ettet ole ainoa hänelle koskaan tai sitten aloitat uuden elämän ja uskon, että löydät kyllä rehellisen miehen koska heitäkin on kyllä olemassa.

    Äänestä

  • ei kannata vaihtaa kirjoitti:

    Se on se ongelma, että tuskinpa vaihtamalla paranee. Samanlaisia ovat kaikki miehet. Jos tässä miehessä ei ole muita vikoja, kuin että valehtelee, niin kannattaa pitää. Muissa voi olla vieläkin pahempia vikoja kuten väkivaltaisuus ja holismi valehtelun lisäksi. Vielä jos hän tuo rahaa kotiin eikä elä sinun rahoilla, niin ei kannata missään tapauksessa pistää sitä pihalle.

    Kyllä vaihtamalla paranee! Omaa saamattomuutta vaan jos tyytyy paska ukkoon tuolla selittelyllä. Sillä selittelyä tuollainen on. Pitää itseään pitää arvossa vaikka nykyinne ukko ei sitä teekkään. Tsemppiä aloittajalle uuden elämän tielle! Kukaan ei tarvitse pettävää miestä!

    Äänestä

  • ei kannata vaihtaa kirjoitti:

    Se on se ongelma, että tuskinpa vaihtamalla paranee. Samanlaisia ovat kaikki miehet. Jos tässä miehessä ei ole muita vikoja, kuin että valehtelee, niin kannattaa pitää. Muissa voi olla vieläkin pahempia vikoja kuten väkivaltaisuus ja holismi valehtelun lisäksi. Vielä jos hän tuo rahaa kotiin eikä elä sinun rahoilla, niin ei kannata missään tapauksessa pistää sitä pihalle.

    Tuohon tulokseen minäkin olen tullut. Miehissä on aina jokin iso vika. Joko ne juo, ovat sairaalloisen mustasukkaisia, luonnevikaisia, aggressiivisia, hyväksikäyttäjiä, pettäjiä tai valehtelijoita tai sitten niillä on vaimo jossain. Useista löytyy monta ominaisuutta.

    Valitse siitä se vika, jota jaksat katsella. Jos on vain yksi vika, niin sehän on hyvä! Jos siis yleensäkään haluaa miehen...

    Äänestä

Eilen illalla mies otti minut syliinsä ja sanoi, että "sä et voi edes käsittää miten paljon sua rakastan. Kaikki tietää ja näkee sen, paitsi sä itse". Yöllä hän valvoi myöhään, tuli nukkumaan ja luuli että minä nukuin, otti minut syliinsä, silitteli hellästi hiuksiani ja suukotteli poskelle. Sama toistui yöllä pari kertaa.

Aamulla tarkistin taas kännykän ja siellä oli eilen myöhään lähetetty viesti: "En saa taaskaan nukuttua, ajattelen vain sua. Olet tosi suloinen. Missä tavataan perjantaina? :-)" Toiseen numeroon hän oli lähettänyt viestin "sori, en voi, olen yötyössä tänä iltana kahdeksasta lähtien". Siis missä yötyössä? Siis tarkotti ilmeisesti sitä, että vaimo tulee kotiin illalla kahdeksalta, eli ei voi sen jälkeen soitella tai tavata? Ja kuinka monta näitä naisia on?

Minusta tuntuu, että elän jonkun jakomielitautisen kanssa! Siis, jos hän vain minun edessäni esittäisi, mutta mitä nuo öiset silittelyt ja suukottelut on olevinaan? Jotain hyvästijättöä ja anteeksipyyntöä siitä mitä pian tulee tekemään???

Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta? Siis tuohan ei ole enää kieroa teeskentelyä vaan menee jo omituiseksi tuplapersoona-syndroomaksi.

Äänestä
  • Vastaus on selvä, miksi öisin silittelee luullessaan sinun nukkuvan. Vastaus: tietää ettet oikeasti nuku, vaan teeskentelet vain. Näin hän voi muka antaa kuvaa aitoudestaan, kun nukkuessasikin hän sinua silittelee. Pyh ja pah. Mitään hyvästejä hän ei hellästi jätä, varmistelee vain, että sinä uskot paremmin valheet, kun muka nukkuesasikin silittelee ja hellii.

    Äänestä

  • Tyypillinen mies joka haluaa kaiken. Sille ei riitä yksi nainen, vaan se haluaa useamman rakkaan. Ihan normaalia tapapettäjä -touhua.

    Se siis vaan rakastaa useampaa naista. Siis sinuakin, kun sua yöllä silittelee. Sillä silityksellä pääsee läpi ahtaista paikoista, se on oppinut sen. Voi siis myös olla, ettei mies tunne mitään ketään kohtaan. Se vaan toimii opitulla tavalla jolla se pystyy pitämään haareminsa koossa. Tuollaiseen peliin on pakkokin liittää valehtelu, muuten se ei onnistu.

    Tuo toiminta ei taatusti muutu. Eli lähde, jollet halua jakaa miestä monen muun naisen kanssa.

    Äänestä

  • Siis sinulla on ainakin kaksi numeroa/kaksi eri misua tiedossa. Miksi et soittaisi ko. numeroihin ja kertoisit että jonossa olette kaikki. Joku sieltä tipahtaa, kuka nyt haluaisi kilpailla muiden kuin vaimon kanssa. Kolmonen ei kestä kakkosta tai päinvastoin.
    Vai haluatko sinä säälipisteitä kun et uskalla puhdistaa pöytää?

    Äänestä

  • Muodostin jo hyvän käsityksen miehestä. Jos haluat voin antaa nimen miehen psykoprofiilista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


100% huijattu kirjoitti:

Olen vaimo, avioliittoa 3,5 vuotta, minulle kävi tänä viikonloppuna näin:

Parin viikon ajan on ollut pettämisdraamaa, itkua, syytöksiä, katumusta ja lupauksia. Mies on etsinyt suhdetta internetistä ja ylläpitää söpöjä tekstiviestisuhteita. Live-tapaamisista en voi mitenkään tietää.

Eilen mies ei enää kestänyt painetta, vaan meni veljensä luokse matkalaukkuineen. Hän soitteli sieltä lankapuhelimesta puolen tunnin välein. Itku, katumusharjoitukset ja lupaukset sen jatkuivat. Lopulta sanoin, että en enää jaksa, vaan menen nukkumaan. Mies kysyi saako tulla sittenkin yöksi kotiin, kun oli tajunnut koko tilanteen karmeuden. Sanoin, että ihan sama, olen lauantain töissä, joten voi ihan hyvin olla kotonakin. Ja puhutaan illalla sitten vaikka siitä, miten aloitetaan ihan alusta.

Mies tuli sitten kotiin yhdentoista maissa, herätti minut hellin suudelmin, otti syliin ja sanoi että tämä on aivan kauheaa painajaista ja rakastaa minua ihan älyttömästi ja haluaa terapiaan.

Aamulla heräsin aikaisin, sillä lähden tästä pian töihin. Epäluuloisena kuitenkin tarkistin miehen kännykän. hän oli lähettänyt eilen niiden suudelmien ja kyynelten jälkeen seuraavan viestin:
"Olet ihana :-) ajattelen sua koko ajan. Huomenna aikaa iltakahdeksaan... Hyvää yötä!"

Mitä järkeä tässä on? Eikö tuo tuollainen ole jo ihan sairasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu