Tattoo salongit & studiot

Olen jo pidempään hieman hämmentyneenä seurannut, miten pienet Tattoo -salongit ovat levinneet ympäri maata kulovalkean tavoin. Vaikka sotilasmusiikista kovasti tykkäänkin, niin en voi kuin ihmetellä kovasti tätä omituista ilmiötä. Onhan nimittäin niin, että kaikille lienee selvää, ettei ole mitenkään mahdollista, että voimakkaita puhallin- ja lyömäsoittimien äänenpaineita sisältävä musiikkilaji pääsisi oikeuksiinsa ahtaassa ja rajallisessa salonkiympäristössä. En voi kuin ihmetellä, miten soittajat mahtuvat alkeellisimpaankaan muotoon kerrostalojen alakerroissa ja ostareilla näkemissäni ahtaissa liikehuoneistoissa, joissa nämä salongit toimivat. Älkää käsittäkö minua väärin, sillä olen jo pitkään ja hartaasti toivonut, että tämä kansallisidentiteettiä voimistava ja nuorisoa elähdyttävä taidemuoto tulisi lähemmäs kansalaisia. On isänmaamme ylväs menneisyys huomioiden suorastaan häpeällistä, että Tattoo tapahtumajärjestäjät on ilman julkista varainkäyttöä ahdistettu tällaisiin riittämättömiin ja musiikkilajille epäluonteviin tiloihin.

Koska olen toiminnan mies, vaadin että kaupunkien ja kuntien liikuntatoimien on osoitettava riittävät varat sekä sopivammat tapahtumapaikat jalon isänmaallisen musiikkiperinteen vaalimiseksi. Monissa sivistysmaissa on jo alunpitäen torien ja aukioiden suunnittelussa otettu huomioon paraatikäytön sanelemat tarpeet. Lisäksi yhteiskunnan varoja ei pitäisi penniäkään enempää hassata kitaran rämpyttelyyn ja kaikenmaailman saatanallisten sirkkelitukkarokkareiden ja muiden yhteiskunnan lieveilmiöiden tukemiseen. Sen sijaan kouluun pakolliseksi oppiaineeksi Tattoo! Pitkätukilta letit poikki ja kitarat päreiksi; rumpu käteen ja muotoon mars! Ainoastaan näin toimimalla voimme elähdyttää veltostuneen nuorisomme ja saada läskit palamaan nuorisoltamme ennen varusmiespalvelukseen astumista. Kun sota syttyy, tulee poliitikot tätä ehdotustamme kiittelemään. Ei sotaa vinkukitaroiden tahdissa käydä, vaan rummun pärinässä on ylvään Suomen sotilaan hyvä astua voittoon!
0174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Huomio! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu