Mitä tekisit tilanteessa?

Kun olet ravintolassa puolisosi kanssa ja toinen menee vessaan/hakemaan juomaa sillä välin toinen vaihtaakin toiseen seurueeseen. Havaitset tilanteen menetkö samaan seurueeseen,lähdetkö kylmästi pois vai haetkö puolisosi takaisin omaan pöytään?
4249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

samaan seurueeseen

Äänestä

Oman puolisoni kyseessä ollessa menen totta kai mukaan, koska tunnen puolisoni ja voin ymmärtää miksi hän "vaihtoi porukkaa". Tiedän myös, että ellen menisi mukaan, tulisi hän kohta hakemaan minut sinne ja ihmettelisi, että mitä sä täällä teet kun me ollaan tuolla.

Äänestä

Ai siis, että on kaksi seuruetta, aloitetaan toisessa, mutta toisessakin on tuttuja? No, miksei voisi joko olla ekassa seurueessa; ei tarvitse olla joka sekunti yhdessä, tai mennä toiseen, tuttujahan nekin on. Joten mikä on ongelma?

Vai siis, että istutte kahdestaan ja toinen on havainnut tuttuja, sillä aikaa kun olet hakemassa juomaa, ja liittynyt seuraan? No, etköhän sinäkin ole tervetullut, joten mukaan vaan.

Miksi "lähdet kylmästi pois?" HÄH? Tai jos on kahdestaan, niin haet pois, että juu, me ei leikitä sitten noitten kanssa. Joo, semmonen nipottaja saa kyllä yleensä kylmästi lähteäkin.

Äänestä
  • Siis ei ole mitään toista seuruetta vaan puoliso vaihtaa täysin tuntemattomaan seurueeseen. Ja kun pyydän puolisoani pois omaan pöytäämme niin hän ei tule. Eli pitäisikö minun vain hyväksyä se ja jättää puoliso sinne tuntemattomien joukkoon vai hakea hänet sieltä kokonaan pois vai kenties lähteä itse kokonaan pois koko paikasta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raksu. kirjoitti:

Kun olet ravintolassa puolisosi kanssa ja toinen menee vessaan/hakemaan juomaa sillä välin toinen vaihtaakin toiseen seurueeseen. Havaitset tilanteen menetkö samaan seurueeseen,lähdetkö kylmästi pois vai haetkö puolisosi takaisin omaan pöytään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu