Taas yksinäinen viikonloppu ja istun yksin kotona. Jollain tavalla vaan ärsyttää tämä kesä ja kauniit ilmat kun näkee onnellisen näköisiä ihmisiä ulkona kavereiden tai poika/tyttöystävän kanssa. Tavallaan mediakin toitottaa koko ajan, että voi kuinka ihanaa kun on kesä ja saa tavata uusia ihmisiä ja blaa blaa. Muiden ilon näkeminen saa oloni tuntumaan vaan pahemmalta. Tuntuu, että kaikilla on niin paljon sosiaalista elämää varsinkin näin kesällä. Itse melkein toivon, että kesä olisi ohi. Kyllä mulla kavereita on jonkun verran, en tosin ole mikään ylisosiaalinen, jolla olis miljoonia sosiaalisia suhteita. Olen siis sinkku ja ikääkin jo 25 vuotta. Olen kyllä seurustellut, mutta nyt alkaa tuntumaan, että en koskaan enää löydä ketään. Mulla on kauhea ikäkriisi menossa, tunnen itteni vanhaksi ja jotenkin pelkään että nuoruus ja kaikki hieno on kohta ohi. Pelkään vanhenemista. Kolmenkympin läheneminen ahdistaa jo nyt. Joskus tämä sinkkuus vaan alkaa ottaman niin päästä ja masennus saa vallan.
Kyllä mua lähestytään baareissa joka kerta ja olen saanut miehiltä paljon kehuja, mutta ongelma on siinä että niin harvoin oikeasti kiinnostun kenestäkään. Ennemmin olen yksin, kuin sellaisen ihmisen kanssa, josta en välitä. Mielestäni se ei kuitenkaan ole liikaa vaadittu, että olisi rakastunut siihen mieheen jonka kanssa alkaa seurustelemaan...vai onko.. En edes tiedä olenko koskaan ollut onnellinen. Mitä onnellisuus edes loppujen lopuksi on.. Lähes kaikki ikäiseni seurustelevat tai ovat menneet jopa naimisiin tai saaneet lapsia. Pelkään, etten koskaan saa kokea sitä onnea. Ehkä mut on vaan tarkotettu olemaan yksin.... :/
Kyllä mua lähestytään baareissa joka kerta ja olen saanut miehiltä paljon kehuja, mutta ongelma on siinä että niin harvoin oikeasti kiinnostun kenestäkään. Ennemmin olen yksin, kuin sellaisen ihmisen kanssa, josta en välitä. Mielestäni se ei kuitenkaan ole liikaa vaadittu, että olisi rakastunut siihen mieheen jonka kanssa alkaa seurustelemaan...vai onko.. En edes tiedä olenko koskaan ollut onnellinen. Mitä onnellisuus edes loppujen lopuksi on.. Lähes kaikki ikäiseni seurustelevat tai ovat menneet jopa naimisiin tai saaneet lapsia. Pelkään, etten koskaan saa kokea sitä onnea. Ehkä mut on vaan tarkotettu olemaan yksin.... :/
Vastaukset 24
Vanhimmat
Olet malliesimerkki siitä, mitä täällä palstalla valitetaan. Ongelmasi ei ole yksinäisyys, vaan luulo siitä, että ansaitset jotain parempaa kuin mitä itse olet.
Jos asut Tampereella päin, miksei tavattaisi, vaikka kaveripohjaltakin. Mulla on vähän sama tilanne, ettei ole kavereita. Kiertelen yksikseni kaupungilla ja pyöräilen, poikkean terasseilla, mutta sielläkin on vain pareja keskenään. Missä sinkkunaiset ovat? Itse olen raitis, vaikken absolutisti, seurassa voin ottaa.
Toi ikäkriisi muuten menee ohi, itse olen kolmenkympin täyttänyt ja ei tunnu missään.
...jos olet yksiksesi, mitä sitten, poikkea yksin baariin tai mene johonkin yökerhoon. Varmaan tulee miehiä juttelemaan, sun ei tarvitse olla yksin kauaa. Mutta jos sattuisit olemaan Tampereelta, voin tulla sun seuraksesi.
valitettavasti en ole Tampereelta, mutta kiitos ehdotuksesta. Ja ei, en mene yksin baariin. En vaan voi.
Kyllähän se typerältä tuntuu mennä baariin jos ei voi/uskalla ketään lähestyä tai tanssipaikalla tanssimaan mennä (jos osaakaan tanssia)
Nuorempana koheltaessa jotenkin tutustui suunnilleen samanikäisiin paremmin.
Joo, ymmärrän. Multa peruuntui just juhlat minne olisin eniten halunnut, yksi kaveri menikin töihin, ja kaksi muuta ei päässyt, yhdellä ei ollut rahaa. Siihen mun ystävät loppuikin. Olen mennyt kyllä yksinkin, mutta kyllästynyt siihen. Surettaa varsin vietävästi. Taas olen yksin ja nää pippalot ois ollut jotain, minne oisin halunnut.
Baareissa ei juuri mitään löydy mikä kiinnostaa, samaa pinnallista paskaa ja mielenkiinnottomia ja persoonattomia tyyppejä: koska eihän siellä voi olla persoonaa! Yökerhoihin en enää mene. Tässä kaupungissa on tylsää ja täällä ei tutustu kehenkään. Olen asunut muuallakin, yhdessä paikassa (sanotaan näin) oli ihanaa ja hauskaa... Mutta oli pakko lähteä (sanotaan nyt näin). Kyllä työn teko kannattaa, saa ainakin muuttaa sen mukana ja jäädä sitten yksin. Kukaan ei muista sitä joka on poissa.
25 vuotta, joo, onpas paljon, oletpas tosi vanha: aikuinenkin olet ollut kokonaista 5 vuotta. Juu, odotapa 10 lisää. No, mulla ei nyt ihan niin paljon ole, mutta ei paljon puutukaan. Mä en muuten haluaisi olla enää 25, mutta elämän tilanne on huono tässä suhteessa. Tietty, mä olen enää hetken masentunut ja luovuttanut muuten. Olen kyllä (ainakin ollut ;) ) mukiinmenevä, ja on kehuttu: myös luonnetta. Kyllä mä olenkin ihana, juupa... ja mullakin seuraa muuten on ollut, mutta ihan epäsopivaa, ei parisuhdetta huvita rakentaa hampaat irvessä, ja muuttaa itseään muuksi vaan että ois joku. Sopivaa ei kai kaikille löydy.
Mä tiedän, että olen ollut onnellinen. Ne ajat on laskettavissa kuukausissa ja yhden käden sormilla. Tyytyväinen olen opetellut olemaan. Eikä suhde olekaan kaikki. Mutta ymmärrän. Ois kivaa sitten kun olisi edes ystäviä, kenen kanssa lähteä. Ois kivaa kun ois itselle hyvä suhde, mä kun en voi sanoa naimisiin menosta haaveilevani. Kesän helteet menee hukkaan, jouluksi äidille, kukaan ei muista, seksiä ei ole kun yhden illan, jos tykkää (minä en tykkää), ja mitään ei oikeastaan voi koskaan jakaa. Yksineläminen on monesti raskasta, kaikki on omilla harteilla, aina. Pystyy tai ei, se on yksinäistä. Kaikki hieno tosiaan tuntuu valuvan ohi, elämä on samantekevää usein. Joo, semmosta se, mutta mitä väliä, päämäärä on kaikilla sama ja multaa päälle.
Toivotan sulle onnea, toivottavasti kohta jo menee paremmin ja löydät jonkun ihanan ihmisen, itsellesi sopivan!
...ikävää. Olitko mies vai nainen? Mä voisin olla sun ystävä, jonka kanssa voisit mennä mukaan yön rientoihin, mikäli olet Tampereelta (anteeksi vaan, että tuputan Tamperetta joka väliin)
Ajattelin, että voisit olla täältä, kun sanoit, että on kaupungissa tylsää eikä tutustu kehenkään ;) Mutta taitaa noin olla monessa kaupungissa: ihmiset vaikuttavat vähän sisäänpäin lämpiäviltä, pitäisi päästä ensin johonkin sisäpiiriin.
Lähde kaupungille vähän kiertelemään. Mäkin lähden kohta.
Minulla on aivan sama tilanne.. Ihan kuin omasta suusta. Sama ikänenkin olen ikäkriiseineen :) Nyt kun asun uudella paikkakunnalla on se alku aina niin vaikeeta luoda niitä suhteita vaikka tosiaan en ole epäsosiaalinen.. se vie aikaa.. ahdistaa ja masentaa toisinaan.
Laittakaa YV mulle, niin katsotaan voiko asialle tehdä jotain.
No höh. Mitäs istut yksin kotona, jos et kerran halua. Ihme valitusta.
Tulee mieleen sellainen ihminen joka on aina valittamassa ettei ole mitään tekemistä tai on tylsää, tai sitten haukkuu muita tylsiksi. Yleensä tällainen ihminen on itse tylsä eikä hänellä ole mitään luovuutta, joten hän vain valittaa tylsyyttä sen sijaan että tekisi asialle jotain.
Jos et halua yksin istua kotona, niin tee jotain muuta. Suomen kesä on täynnä tapahtumia ja tekemistä ihan sinkullekin. Oma syy jos vain jää kotiin murjottamaan.
Jos sinua kerran koko ajan lähestytään ja kehutaan, niin sinulla on huomattavasti helpompaa kuin valtaosalla ihmisistä. Taidat vaan olla nirso nirppanokka, jolle ei kelpaa mikään ja joka aina vaan valittaa? Jos ei tarjonta kelpaa, niin mene itse iskemään joku kiinnostava mies ja lopeta tuo typerä narina siitä ettet kiinnostu kenestäkään. Tulee mieleen joku lapsi joka saa lahjan toisensa perään (lähestymiset), mutta marisee aina vaan suu väärässä. Äläkä ala lässyttämään mitään "mutku oon vanhanaikainen ja miehen kuuluu...". Se on maailman huonoin tekosyy olla tekemättä mitään itse.
Kertoisitko sitten jotain tapahtumaa tai tekemistä, missä ollaan intervktiivisia tuntemattomien kesken?
Tilanne: 27v nainen, en omista lemmikkiä, en poikaystävää, en ilmeisesti enää ystäviäkään eikä kaupungilla näe tuttuja vaikka 3 vuotta asuttu ja eletty täällä.
Ees taas kävely/pyöräily/shoppailu/istuskelu saa mut tuntemaan itseni kylähulluksi. Pelottaa, että muutun "hahmoksi", mutta en kestä olla kotonakaan. Baariin en ilkeä mennä, koska tyypit siellä on liian itsetietoista ja porukoitunutta. Ystäviä sieltä on mahdotonta saada koska naiset on taisteluasemissa ja keskittyvät puolustamaan reviiriään. Känniset miehet on rasittavia ja täällä ujot miehet eivät tee aloitetta. Möllöttävät vaan etäältä. Ei nappaa nyhveröt.
Eli mihin voi yksinäinen ihminen mennä nykypäivänä verkostoitumaan?
Ja ei, ei missään nimessä pidä jäädä roikkumaan sellaisen ihmisen seuraan, joka ei oikeasti kiinnosta. Siinä satuttaa vain itseään ja toista.
...mulla olisi ollut vinkkejä, mutta koska olen ujo, ja sinun mielestäsi siis nyhverö, niin en kerro. Ole yksinäsi, jos asennteesi kerran on tuollainen.
Nimim. ääsh sanoikin jo oleellisen, mutta sanotaan vielä kerran että toi sun asenteesi on selkeää kuopan kaivamista itsellesi. Hitto pakkoks sinne baariin on mennä sillä asenteella, että oot "iskettävänä". Muuta ajatteluas niin, että käyt siellä vaan viihtymässä, meet vaikka alkuillasta keräilyerien sijaan. Otat vaikka iltiksen tiskiltä ja sanot jollekin niistä "nössöistä" että tenttaatkos multa päivän kysymykset. Ei ne välttämättä mitään nössöjä edes oo, kunhan kattovat, ettei vierasta viitti häiritä ennen kun se on osoittanut, että on juttutuulella. Se on kuule monin paikoin maan tapa tässä maassa.
Mahtaisiko se "nyhveröys" johtua monella miehellä teidän naisten käytöksestä? Jos väärä mies tulee teille juttelemaan, niin vastauksena on tyly ärähtäminen. Ei se kuule miehestäkään mukavalta tunnu, mutta teidän mielestänne ainoa oikea mies on ilmeisesti kova ja tunteeton iskemiskone, jolla on niin rautainen itsetunto etteivät pahimmatkaan vittuilut tunnu missään. Ei niistä "möllöttäjistä" välttämättä monikaan ole nyhveröitä. Ovat vaan oppineet, että heidän lähestymisiään eivät naiset kaipaa.
Jos taas ei viitsi enää nöyryyttää itseään ja pilata iltaansa menemällä juttelemaan tylyille naisille, niin on teidän mielestänne nyhverö.
Sitä paitsi mitä sinä toisia nyhveröiksi haukut, kun olet näköjään itse ihan samanlainen nössö? Koska itse viimeksi menit jututtamaan tuntematonta miestä?
Noh, ennemmin olen vaikka nyhverö kuin toimin enää teidän itseriittoisten ylimielisten naisten viihdykkeenä ja leikin teidän naurettavia leikkejänne. Pitäkää tunkkinne ja rutiskaa kotona vaikka loppuelämänne. Ei kiinnosta enää.
Ihan niinkuin mä, paitsi että sulla menee paremmin... En ole ikinä seurustellut eikä mua tosiaankaan aina lähestytä baareissa:( Hoikka olen ja nättikin ihan, mutta muuten kai viallinen. Hirveä ikäkriisi on mullakin jo nyt! Olin ihan äsken vielä nuori, ja nyt tuntuu että on jo toinen jalka haudassa. Kohta on naama täynnä ryppyjä ja muutenkin rapistun. Karmeeta. Vaikka sisäisesti tunnen itseni vielä tosi nuoreksi, en ollenkaan kypsäksi itsenäiseksi aikuiseksi. Ahdistavaa. Mäkin pelkään, että jään lopullisesti yksin.
No mistä päin sitten oot? Täällä olis samanikäinen likka stadin suunnalta, sinkkuelämään tyytyväinen mutta uudet kamut aina jees =)
Niin, elikkäs jos kaipaa seuraa terasseille, auringosta nautiskelemaan tai muihin rientoihin, niin itsellä myös ongelmana ettei tällä hetkellä saa pahemmin ketään ulos istumaan ja nauttimaan kesästä :) Niin, ja Turun suunnalla ja 23 vuotias mies kyseessä.
ite olen juuri 20v täyttänyt nainen, ja seurustelukokemuksia on tasan nolla.
Ei siis mikäänlaista pientä ala-asteen "ollaanks yhes?" -suhdettakaan.
Olen aika tylsä ihminen, en keksi koskaan mitään sanottavaa. Kavereitakin minulla on vain muutama, ja heillekkin olen enemmänkin sellainen luokkakaveri, jonka kanssa voi puhua vaan säästä ja opiskelusta.
Sen lisäksi minulla on kaikenlaisia itsetunto-ongelmia, peruskoulussa minua haukuttiin aina rumaksi ja ties miksi, joten en osaa yhtään luottaa ihmisiin.
Baarissa minua on pyydetty tanssimaan, mutta olen usein kieltäynyt koska luulen että tyyppi on niin kännissä, että se ei huomaa millaista rupikonnaa se on pyytämässä tanssilattialle.
Kesä on mennyt aika yksinäisesti, kuten aina. On kyllä ikävää kattella pariskuntia viettämässä kesäpäivää tälläisellä helteellä ja ite olla aina yksin jossain nurkalla :(
En tiiä mikä tähän ongelmaan auttaisi, kun on semmonen olo että ei pysty tekemään mitään
Mistäs päin suomea olet? Jos olet turusta päin niin lähde ihmeessä joku kerta vaikka terassille tai jokilaivoille istumaan :)
Jos olet turkulaisia niin tervetuloa seuraan vain! Mennään vaikka poron terassille tutustumaan?
sama ongelma, vaikka olen mies.
Mua ei siis sen takia lähestytä, koska olen mies. tiedän kyllä että jos haluaisin, niin voisin saada ihan kohtuullisen helposti seuraa. Mutta jotenkin en pysty. Mutta johtuuko se sittenkään omasta estyneisyydestäni, kuten olen itselleni uskotellut? Ei välttämättä.
Mulla on siis myös ongelma siinä että en ihastu oikein helposti. Tai jos totta puhutaan, niin en oikeastaan koskaan. Enkä tuntemattomiin ikinä. Tai ainakin se on hirveän epätodennäköistä ja sattunut yli kolmenkymmenn vuoden aikana vain muutaman kerran.
Mutta se mikä sinun ja minun tulee tässä tunnistaa on se, että ongelma ei ole missään muussa kuin minussa ja sinussa. Se on ongelma päässä, jos ei tunnu oikealta oikein kenenkään kanssa. Voi olla että sitä on liian tottunut omaan seuraansa, ei oikeastaan tarvitse muita ja sitten rima nousee. Jos tuntuiusi että tarvitsisi, niin ihastuisikin varmasti helpommin.
Silti sitä vaan haaveilee ja nieleskelee kaduilla kun kuuntelee vaikka mp3-soittimesta jonkin rakkausbiisin.
Mutta pitää olla sen verran realisti ja tunnistaa tosiasiat; jos "kaikilla muilla" on joku, ja itse ei ole mikään suljetulta osastolta karannut suohirviö, niin vika on 100% itsessä.
Se, milläö sen voi purkaa onkin toinen juttu. En sitä itse osaa.
Kärsin aivan samasta ongelmasta. Olen muuttanut vieraalle paikkakunnalle, mun opiskelu on todella itsenäistä ja teen töitä itseäni huomattavasti vanhempien ihmisten kanssa. Sosiaalinen verkostoni koostuu lähinnä koulututuista ja tuttujen tutuista, joita moikkaan koulussa ja joskus istun iltaa isommalla porukalla. Minulla on yksi ainoa oikea ystävä tällä paikkakunnalla, siis sellainen jolle voin soittaa koska vain ja vuodattaa mitä tahansa. Olen todella kiitollinen tästä ystävästä, mutta ystäväni seurustelee, eikä häntä saa siksi kovin usein mukaan viikonloppurientoihin vaan usein aktiviteettimme ovat tyttöjen leffailtoja jne. Välillä olen epätoivoissani tuppautunut puolituttujenkin seuraan, päästäkseni ulos, ja joskus minulla on ollut jopa hauskaakin, mutta samalla olen kärsinyt ahdistuksesta, etten "oikeasti" kuulu porukkaan.
Kotipaikkakunnallani minulla on edelleen tiivis kaveripiiri (ja koitan toki vierailla siellä niin usein kun pystyn), mutta uudelle paikkakunnalle muuttamisen jälkeen en ole onnistunut tätä yhtä poikkeusta lukuunottamatta saamaan kunnon ystäviä. Ihmettelen vain, miksi oikeiden ystävien saaminen näin kahdenkympin paremmalla puolella on niin vaikeaa? Eikö muka seurustelevat ihmiset tarvitse läheisiä ystäviä vaan se riittää, että on joitakuita, joiden kanssa aina silloin tällöin hengailla, ei siis mitään tarvetta soitella usein tai muuten pysyä selvillä toisen elämästä?
Tuntuu, että kaikki ympärilläni pyörivät ihmiset tuntevat minut vain pinnallisesti. Minun kanssani jutellaan koulussa, mutta keskustelu tuntuu aina jäävän pinnalliselle tasolle. Minua kutsutaan juhliin silloin kun kuulun tiettyyn porukkaan (kurssikavereihin, harrastusporukkaan), mutta minusta tuntuu siltä että ketään ei edes kiinnosta oppia tuntemaan minua kunnolla vaan olen vain mukana isossa laumassa, jossa kukaan ei oikeasti edes huomaa minua. Ja nyt kesälomalla kouluporukka huitelee omilla teillään. Olen tehnyt parhaani ja kysellyt näitä ihmisiä mukaani, mutta kaikki ovat sitä mieltä että nähdään porukalla sitten kuin kaikille sopii (eli siis heillä on pääasialliset sosiaaliset ympyrät toisaalla) eikä kenellekään ilmeisesti ole tullut mieleenkään mahdollisuus, että minua voisi nähdä vaikka pienemmälläkin porukalla tai vaikka kahden kesken.
En ole mielestäni luonteeltani epäsosiaalinen tai vaikeasti lähestyttävä. Minulla on harrastuksia ja olen kutsunut aktiivisesti ihmisiä istumaan iltaa silloin tällöin jne, mutta kuten sanottu, kukaan näistä ihmisistä ei tunne tai ole edes ilmaissut halua oppimaan tuntemaan minua kunnolla. Kärsin todella paljon tästä yksinäisyydestä, vaikka minulla onkin yksi läheinen ystävä. Hän on ulkomailla nyt kesän ajan, ja tunnen olevani aivan yksin.
Huomenna lähden ulos yhden puolitutun kanssa, josta en oikeastaan edes pidä. Lähden ihan vain siksi, että pääsen poistumaan ihmisten ilmoille. Juuri tällä hetkellä kaipaan poikaystävää enemmän kuin koskaan.
Anteeksi tästä pitkästä vuodatuksesta. Piti vain saada tämä sanottua. En ole kehdannut juuri kellekään mainita yksinäisyydestäni, se melkein nolottaa kun istuu yksin kotona perjantai-iltana.
Kyllä itsellänikin on tälleen sinkkuna vähän yksinäinen olo. Vaikka mulla on monia kavereita (seurustelevia sellaisia), niin eihän niitä huvita juuri minnekään lähteä.
Kyllä siitäkin tulee vähän alakuloinen olo kun joutuu kuuntelemaan työkaveriden tai omien kavereiden kertomoksia siitä mitä tullaan tekemään viikonloppuna miehen tai perheen kanssa.
On mäkin ennen seurustellut, mutta nyt ollut pidempään sinkkuna. Olisi se kyllä paljon kivempaa viettää kesä oman kullan kanssa. Mutta kai se on niin, että mitä syvemmälle tänne sinkkuuteen vajoaa niin sieltä nouseminen on vaikeampaa. Olen meinaan ollut kohta kaksi vuotta sinkkuna ja se tuntuu ikuisuudelta.
Yksin vaan baanalle,ei siinä muu auta.Ei kukaan kotoa hae.Ja yksin,kun on liikkeessä,niin vienti vetää varmasti.