Eristys

Muistiinpanoni ovat sähköisiä jälkiä tapahtuneesta. Muistijäljet eivät ole kohdanneet todellisuutta, vaan ovat eräs mahdollinen näkemys siitä. On jopa mahdollista, että todellisuutta ei voi todentaa. Käyttäytymiseni on näkemys kokemuksesta, jossa aamulla havaittiin veneen karanneen. En näe sitä missään. Olisiko se pitänyt sitoa jollain kiinni, kyselen koivuilta.

Moskiittojen massaeiintyminen on äärimmäisen raskas kestää. On pilvinen päivä, ja katsellessani ulapalle, näin vain ininää. En kestä siirtymistä modernista maailmasta satoja vuosia taaksepäin aikaan, jossa vesi lämmitetään padassa ja hengitetään kitkerää savua. Tunnen olevani avuton, neuvoton ja kuin vesihiiri märässä heinässä. Kurjet huutavat kaukaisella pellolla. Luulin kuulleeni Kiurun huutoa. Inhoan lintuja.

Voin helposti kuvitella millainen on se olento, joka saapuu illansuussa takaisin tähän 'urbaaniin' helvettiin vielä alkukantaisimmista oloista. En ymmärrä ihmisen kaipuuta tällaiseen. Suunnittelen hetken hyvää sytytyskohtaa, mutta pikku pyromaani minussa osaa sytyttää vain lieden - se jos mikä on minua ja kaupunkilaisuutta itsessäni. Sähkö ei ole ylettänyt vielä lieteeni.

(rätinää synapseissa)
181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vene löytyi naapurin kaislikosta. Jatkotoimenpiteinä yritämme peitellä tapahtunutta lastenlapiolla, emmekä täten kirjoittele siitä enää julkisille keskustelufoorumeille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tonou kirjoitti:

Muistiinpanoni ovat sähköisiä jälkiä tapahtuneesta. Muistijäljet eivät ole kohdanneet todellisuutta, vaan ovat eräs mahdollinen näkemys siitä. On jopa mahdollista, että todellisuutta ei voi todentaa. Käyttäytymiseni on näkemys kokemuksesta, jossa aamulla havaittiin veneen karanneen. En näe sitä missään. Olisiko se pitänyt sitoa jollain kiinni, kyselen koivuilta.

Moskiittojen massaeiintyminen on äärimmäisen raskas kestää. On pilvinen päivä, ja katsellessani ulapalle, näin vain ininää. En kestä siirtymistä modernista maailmasta satoja vuosia taaksepäin aikaan, jossa vesi lämmitetään padassa ja hengitetään kitkerää savua. Tunnen olevani avuton, neuvoton ja kuin vesihiiri märässä heinässä. Kurjet huutavat kaukaisella pellolla. Luulin kuulleeni Kiurun huutoa. Inhoan lintuja.

Voin helposti kuvitella millainen on se olento, joka saapuu illansuussa takaisin tähän 'urbaaniin' helvettiin vielä alkukantaisimmista oloista. En ymmärrä ihmisen kaipuuta tällaiseen. Suunnittelen hetken hyvää sytytyskohtaa, mutta pikku pyromaani minussa osaa sytyttää vain lieden - se jos mikä on minua ja kaupunkilaisuutta itsessäni. Sähkö ei ole ylettänyt vielä lieteeni.

(rätinää synapseissa)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu