Hittolainen, kun elämä potkii välillä. Narina voisi auttaa??? Tuntee itsensä vähä älyseksi ja saamattomaksi. Ulkoisesti kaikki on kunnossa. On iso ok talo, lapsia, koira, mökki ja omaisuutta omiin tarpeisiin- moni voisi kadehtia- eipä ole syytä.... elämäni "parisuhde" on ihan finaalissa kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen. Kolme vuotta olen tehnyt jo lähtöä tästä suhteesta, mutta kun... toodella kallista, niin minulle kuin sitten lapsillekkin - lapset ja minä kärsisimme kovasti. Monesta syystä, elämä on valintoja...niinpä, olenpa päättämätön. Kaikki kärsisivät, enkä saa aikaiseksi - mutta ei tämäkään tyydytä. Tosin monet monet ihmiset jaksavat ja jaksavat ja elävät kulisseissa. Onko oikein? Perheen puolesta voisi kuolla, mutta h...tin akka, voisi vaikka tappaa. Olen itse ollut paskiainen kun en jaksa läheisyyden ja seksin puutetta. Olen pettänyt useita kertoja ja pari jäänyt kiinnikkin - aitoa rakkautta olen saanut muualta kuin kotoa. Periaatteessa en halua hypätä suoraan toisen akan syliin, en enää koskaan itseasiassa. Omillaan pärjää parhaiten. Aika huonoja kokemuksia. Kaikesta huolimatta vaimo vain haluaisi jäädä ja "hoitaa" parisuhdetta, vaikka ei tässä mitään enää hoideta. Miten voi riippua vielä, en ymmärrä - naisia muutenkaan. Ei millään haluaisi mennä oikeuteen näistä kaikista osituksista ja lapsista. Olen kertonut, etten rakasta vaimoa- enkä voi luvata, etten menisi vieraisiin, enkä voikkaan. Ihan mahdotonta... onko kohtalotovereita, miehiä jotka elävät perheessään lasten takia - tai rahan takia... mielenkiintoista tietää. Kärsimyskavereita??
Kohtalotoverit???
Säälitukea
32910
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Et voi lähteä, koska rakastat rahaa?! No kuule pysyppä siellä kotona, jatka vieraissa käymistä ja lakkaa valittamasta.
Ohhoh onpa pinnallista. En siis rakasta rahaa. Rakastan lapsiani ja sitä mitä lapset menettää. Turvaa, harrastusmahdollisuuksia, kodin ja kaikkea muuta mitä raha tuo tullessaan. Myös lasten erokriisit huolettaa. Lasten takia voi elää suht normaalia elämää, vaikka kodissa ei miehen ja vaimon välistä rakkautta olisikaan. Näinhän suurin osa? luullakseni elää. Narinaahan tämä on ja monet samalla tavoin siihen vastaavat. Kohtalotovereita silti etsiskelisin??
Mitä tarkoitat. itse myös roikuin rakkaudettomassa parisuhteessa en rahan takia mutta ,että perhe ois koossa.
En tosin pettänyt puolisoani, tuskin hänkään minua,en tiedä ? Mutta jäljellä oli vain kulissit.
En tiedä oliko vaivan arvoista erosimme muutama vuosi sitten. Alkuun olin onneni kukkuloilla, ihana olla vapaa, ei tarvitse nähdä toisen naamaa. Yksin olen edelleen eikä sekään ole mukavaa.Rakkautta ja toisen olkapäätä kaipaa vertaistaan ihmistä.
Ei haukkujaa tai arvostelijaa. Mitä teettekin ole hyvä isä lapsillesi.
Kiitos tuesta. Kulissit meilläkin, vähän rankkaa. Yksin olo ei ole varmaankaan mukavaa, mutta parempi kuin rakkaudeton avioliitto. Aion tehdä sen viimeisen ratkaisun, kävi miten vaan. Rahat menee, lasten tulevaisuus pelottaa. Ainoa oikea ratkaisu kuitenkin. Yritän olla hyvä isä :)
Parempaa kuin rakkaudeton avl. Ja itsehän nyt siitä "onnestani" vastaan. Toisaalta viihdyn kyllä yksinkin, mutta...
Niin lasten tulevaisuus.. Riippuu lasten iästäkin jos on ihan pieniä, miettisin pitkään..! (Toisaalta kyllä lapset huomaa vanhempien välit, vaikka ei vars. riitoja olisikaan.).
Mikään ikä ei tosin ole sopiva erolle ja surullistahan se on ei voi kieltää.
Toisaalta heillä on te kaksi vanhempaa silti ja ehkä tyytyväisempää vanhempaa.
Raha on rahaa , kaikki muu on tärkeämpää kuin se, vaikka sitä tarvitseekin.
Palatakseni tuohon aloitukseesi, se on kummallista miten läheisyys ja rakkaus katoaa liitosta, no itse en muista oliko sitä alkujaankaan kovin paljon. Mutta ainakin tarpeemme oli ihan eri planeetalta.
Jälkeenpäin on miettinyt miksi menin avil. hänen kanssaan.
Kun kuitenkin olisin halunut olla yhdessä loppuun asti, rakastaen ja saaden rakkautta sen "oikean" puolison kanssa .
Vaikka ulkoisesti olisi kaikki hyvin jos sisällä on tyhjää ei sillä ulkonaisellakaan ole mitään arvoa. Parempi vähän rakkaudessa , kuin paljon riidassa.
Multa ei sulle sääliä heru. Olen yhden tuollaisen itsekkään paskiaisen uhri. Parisuhde muka kuollut ja kuopattu, ero meneillään. Sitten haetaan "uutta" parisuhdetta ja rakkautta. Eikä varmastikaan tarvitse selitellä, miten suhde oli pelkkää hyväksikäyttöä ja kuinka lopulta kävikään. Se "ero" on edelleen menossa parin vuoden jälkeen, tosin vaimo ei ollut asiasta tietoinen.
Katsoisit ainakin sen, ettet valehtele ja loukkaa niitä toisia naisiasi. Joku vielä oikeasti narauttaa sut niin, että lapsetkin saavat selville että petät heidän äitiään. Siinä sitten sun lapsillesi normaalia elämää ja kalliita harrastuksia. Sitä saa mitä tilaa...
Noh...Mullapa mies haluais et oltais edelleen yhdessä perheen koossapysymisen vuoksi. Kerran näinkinpäin. Mua ei kiinnostaisi ei sitten yhtään, mutta kai tässä on roikuttava kunnes lapset saa vielä vähän isommaksi. Minä olen tehnyt lähtöä ja vissiin yli 5 vuotta, mutta aina vaan jatketaan...ja jatketaan...ja jatkuu vaan. Olen vissiin pelkuri, en uskalla ottaa ratkaisevaa askelta loikatakseni tuntemattomaan.
Ennen kuin teet mitään, menkää HNMKY avioliittoleirille (paremman avioliiton perheleiri) ensi kesänä. Sieltä saa apua varmasti!!! Siellä joutuu miettimään monia asioita ja sen jälkeen on paljon helpompi tehdä päätöksiä.
Aika moni avioliitto on juuri sinun kaltainen, jäädään kun ei haluta luopua lapsista ja omaisuuden pikominen ei oikein houkuta.
Elämme siis kaksoiselämää ja niitä "jalkavaimoja " ja pantavia kyllä riittää ja suhde pysyy tuoreena kun tekee selväksi ettei halua erota lasten vuoksi.... sivusuhteet jaksaa odottaa ja aina voi kätevästi vaihtaa tuoreeseen kun naama alkaa kyllästyttää.
Semiä vaan... lopeta tuo itsesi ruoskiminen.... toimit kuten valtaosa miehistä... jäät kulissiin niiden lasten vuoksi... olet siis hyvä isä....
Jos eroat niin nämä sivusuhteet kun tuppaavat olettamaan että teistä tulee pari... ja hyvästi vapaus.... joten vaikka eroaisit niin älä missään tilanteessa paljasta tätä sinun hoidollesi / jalkavaimolle.... sitten niistä ei tahdo päästä eroon sitten kulumallakaan....
Usein ne kulissivaimot möykkäävät lähinnä näönvuoksi, jos sillä olisi avioliittoa vaarantava vaikutus olisi ero tullut silloin kun jäit ensimmäisen kerran kiinni pettämisestä.... joten koska kumpikin on tyytyväinen kulisiin niin minkäs siinä. Kun lakkaat tuntemasta huonoa omaatuntoa niin huomaat että tämä on oikeastaa aika kiva järjestely ja toimii moitteetomasti siihen asti kunnes satut rakastumaan itse. Jolloin luonnollisesti haluaa sen uuden rakkaan kanssa yhteisen elämän.... mutta siihen asti nauti elämästä sillä eihän sitä kulissia muuten jaksa pitää yllä. Mikä on kuollut on kuollut.
Muista avioliitton edellytys ei ole parisuhde tai edes seksi. Harva avioliitto joka on kestänyt pitkään sisältää enää parisuhdetta ja usein se seksikin on väljähtänyttä. Avioliitto on juridinen toimenpide eikä sitä pidä sotkea tuneeseen. Lohdutahan hieman itseä, mitä etua saavuttaisit eroamalla ? ja toisaalta mitä menettäisit. niin kauan kun puntari osoittaa eron haitat isommaksi kun sen edut miksi helvetissä eroaisit?
Hyvä kommentti. Aika epäromattinen mutta tosi kylmän viileän äijäkommentti - pitänee paikkansa. Kiitos veli -tästä oli apua- tuntuu jo paremmalle- aikuisten oikeesti. :)
Meilläkin meni huonosti jossain vaiheessa, kunnes huomasin alkaa puhuttelemaan kumppaniani ystävällisesti...Sehän on ihminen, kumppani vierelläni...ei mikään roskaläjä.
Pettämisesi ovat oikeastaan vain asia, mikä saa sinut tuntemaan itsesi paskiaiseksi, etkä pääse siitä tunteesta koskaan, mutta se on sinun ongelmasi, mörkö kaapissasi.
Suhdettaan voi kuitenkin parantaa ja meillä asioista avautuminen ja lähentyminen alkoi siitä, kun itse muutin suhtautumista toiseen.
Siitä rakkauden kaipuusta...se on sellainen tunnetila, että se tulee ja menee..ei ikuisia rakkauksia ole olemassakaan ja helpommalla pääsee, kun annat rakkautesi lapsillesi!
Pidä ittes miehenä ja arvosta vaimoasi, muuten koet yksinäisen vanhuuden.
Itse elin lapsettomassa, rakkaudettomassa avioliitossa. Elämäni paras päätös oli ottaa ero.
Nyt voin olla onnellinen eikä tarvitse kuunnella ilkeää, lievästi väkivaltaista, rakkaudetonta miestä.
Kuulostat kyllä sen verran onnettomalta, että suosittelen sinulle kyllä avioeron harkitsemista. Kyllä lapset huomaavat jos teillä on noin viileät välit. Kyllä puolisoiden kylmyys toisia kohtaan näkyy päällepäin.
Paras isä olet onnellisena isänä, muista se. Kovin pitkään et tuota kuvaamaasi kurjimusta välttämättä kestä. Moni ryyppää, käy vieraissa ja kaikki asiat menevät pieleen.
Mielestäni sinun tulisi tehdä jotain konkreettista olotilasi parantamiseen. Terapia, erosta keskusteleminen ovat ihan varteenotettavia vaihtoehtoja. Lasten etu on aina se, että vanhemmat voivat hyvin. Jos esim. et enää jaksakaan eräänä päivänä niin mitäs sitten tapahtuu?
Perheen puolesta voisi kuolla, mutta h...tin akka, voisi vaikka tappaa. Olen itse ollut paskiainen kun en jaksa läheisyyden ja seksin puutetta
Olen syvästi huolissani tuosta tekstistä, että "voisit vaikka tapaa akkasi". Tuollainen ajatus kertoo jo vihasta ja sanoisin että viimeistään nyt sinun täytyy ihan oikeasti alkaa tekemään jotain oman elämäsi ja oman onnelisuutesi parantamiseksi. Ymmärrätkö, että tuo on vakavaa tekstiä mitä sanot.
Toinen asia. Seksin puute. Siis mitä tuo tarkoittaa. Siis vaimosi kieltäytyy seksistä ja vaatii sinua olemaan käymättä vieraissa, siis elämään ilman seksiä. Tuossa on kyse henkisestä väkivallasta vaimosi taholta ja alistamisesta. Normaaliin parisuhteeseen kuuluu seksi eli nyt tilanteesi on mielestäni jo riistäytynyt niin pahasti käsistä etten oikein näe että omin avuin selviäisit tästä eteenpäin.
Puhut jaksamisesta. Kukaan ei jaksa tuollaista loputtomiin.
Miten sinä voit olla hyvä isä lapsillesi, jos toisaalta haluat tappaa akkasi, joka taas kieltää sinulta seksin.
Siis noin kauheaa tilannetta ei kukaan normaali ihminen kestäisi hetkeäkään. Lapset älyävät ja aistivat kyllä minkälainen suhde teillä on vaimon kanssa. Tässä vaiheessa ei ole kai enää mielekästä miettiä mikä on syy ja mikä on seuraus. Te olette vahingoksi toisillenne jos noin toimitte/ajattelette toisistanne.
Jälleen kerran, lapset tuossa tilanteessa eniten kärsivät.
Tuo rahakysymys. En tiedä oletko rikastunut töitä tekemällä vaiko perimällä omaisuutta. Jos olet rikastunut töitä tekemällä, voitat tietenkin eroamalla nyt, koska jatkossa voit antaa kaikki tienaamasi rahat lapsille eikä vaimosi saa mitään. Pitkällä tähtäimellä tilanne siis on lasten eduksi myös taloudellisesti.
Läsnäolosi kotona. Eronneena voit olla lasten kanssa hyvin paljon tekemisissä. Onnellinen eronnut isä on paremmin lapsille läsnä.
Minä tulkitsen tekstisi siten että tuo oli hätähuuto. Hae apua. Toivottavasti sinulla on luottoystäviä joille voit puhua. Ammattilainen on tietysti parempi koska heillä on vaitiolovelvollisuus.
Avioerosta puhuminen voisi avata myös vaimosi silmät. Voihan se olla, että hän pitää sinua itsestään selvyytenä.
Toivottavasti saat elämäsi järjestykseen.
Kiitoksia vastaajille. Ihan mielenkiintoisia kommentteja - huomaa miten ihmiset on erilaisia. Hyviä vinkkejä. Ero vireillä, joten tämä on nyt uuden opettelua... voipi olla että kuolen yksinäisenä, mutta sitten se menee niin. Elämästä ei tiedä ja saattaa olla ettei sitä onnea mistään koskaan löydy- tuskin. Rakkaus saattaa olla vain haihattelua ja hölmön hommaa. Elämä on joskus kovaa ja narina auttaa - miesten eroryhmään olen menossa. Tuo ratkaisuni oli pirun vaikea tehdä ja näistä kommenteista oli hyötyä. Moraalisesti elämäni on väärin ja on oikein tehdä mahdollisimman rehellinen ratkaisu, vaikka talous kärsiikin ainakin yhden vuokran ja kalustuksen verran. Elatusmaksut päälle niin donitsi kuussa lisäkuluja.... hmm... elämä on. Kaikkea ei voi mitata rahassa. Lapset huolettaa, mutta yritän olla hyvä isä lapsilleni kaikesta huolimatta. Kiitos kommenteista vielä.
päässyt ratkaisuun.
Yksi aika, näin sivullisesta katsoen, hankala luonteenpiirre sinulla on ja varmaan vaikeuttaa uudelleen sitoutumista ja rakkautta. Olet melkoisen itsekeskeisen oloinen. Siis keskeisen, ei itserakkaan, ne ovat kaksi eri asiaa.
Pitkä matka sinulla on aitoon rakastamiseen ja toisen ihmisen olemassaolon mieltämiseen. Sinun olisi syytä selvittää oma pakkisi ensin kunnolla, ennen kuin sitoudut kehenkään.
Miten niin hankalan luonteen piirteen omaava mies?? Itsekeskeinen? Minusta tuo mies on itsekeskeinen terveellä tavalla. Onni lähtee itsestä, jos et ole onnellinen parisuhteessasi siitä kärsii niin itse, puoliso kuin lapsetkin. Tervettä ymmärtää, ettei enään ole muuta ratkaisua kuin erota kun tilanne on mikä on.
Ja hänhän sanookin, ettei halua hetimiten ketään uutta jos koskaan. Ilmeisesti on ymmärtänyt, että oma pää pitää selvittää ensin. Sitten aikanaan on valmis uuteen suhteeseen ja rakkauteen kun on selvinnyt entisestä ja arki pyörii lasten kanssa normaalisti. Niin normaalisti kuin ns. vkonloppuisällä se toimii. Lapset varmasti nyt saavat onnellisemman ja paremman isän kun isä voi henkisesti hyvin.
Onnea aloittajalle uudessa elämässä. Kyllä se siitä hyväksi muuttuu ja uusi rakkauskin jossain vaiheessa osuu kohdalle. Kokemusta on, vaikka olenkin nainen, mutta saman tilanteen läpikäynyt.
Hatun nosto!
Toivottavasti saat oikeasti erosi toteutettua. Olen nimittäin vähän kateellinen. Niin moni haluaisi erota ja alkaa elämään, vaan kovin harva sitä uskaltaa! Ajatella, että joku sitten sen tekee... Ehkäpä esimerkkisi rohkaisee muitakin toteuttamaan unelmiaan!
Kerro myöhemmin vielä, miten erosi sujuu!
Mulla on takana rankka ero, mutta tänä päivänä voin jo sanoa että olen kiitollinen siitä.
Ihmisenä olen kasvanut paljon, koska on ollut pakko katsoa peiliin kerran jos toisenkin.
Ennen oli omakotitalo, Saabit ja ulkona uima-altaat, mutta silti olin hemmetin onneton ja ahdistunut.
Nyt asun vuokralla, pärjään ja olen vihdoinkin saanut palikat kasaan ja sen "sielunrauhan".
Kyllä se vanha sananlasku pitää paikkansa että ei se raha onnea tuo. Helpottaahan se toki, mutta jos pitää valita kahden asian väliltä, niin valitsen ilomielin tämän rahallisesti "köyhemmän" elämän.
Pääasia että kerrot lapsillesi miten tärkeitä ja rakkaita he ovat sulle. Ole fyysisestikin läsnä äläkä vaan oleta että puhelinisä on hyvä isä (niin exäni tekee omille lapsilleen).
Todella hienoa että olet menossa siihen eroryhmään. Avioero on aina rankkaa ja kaikki apu on tarpeen.
Ei kannata ajatella että et enää koskaan ketään naista halua/ota :) Jokaiselle on jossain se oikea,,,usko vaan ;)
Tsemppiä sulle
Minäkin nautin nykyisestä, taloudellisesti köyhemmästä, mutta henkisesti rikkaammasta elämästäni kaikin tavoin. On ihana herätä aamulla kun tietää ettei ikinä enää tarvitse kuunnella piikittelyä, kiukuttelua ja ainaisia vaatimuksia milloin mistäkin.
Pärjään taloudellisesti kuitenkin ihan hyvin näinkin. Harrastan niitä asioita joihin minulla on varaa.
Ei tuosta sepustuksestasi saanut hullukaan tolkkua!
Annas kun kertaan:
on oltu 20-vuotta aviossa, on lapset ja vaimo, asutte omakotitalossa kesämökillä.
Olet ollut useaan kertaan uskoton ja jäänyt rysältä kiinni.
Vaimosi ei vielä halua erota, vaan haluaisi selvitellä parisuhdettanne.
Kerrot rakastavasi lapsiasi, mutta et vaimoasi.
Olet potentiaalisesti valmis uskottomuuteen tulevaisuudessa.
Et halua omaisuuttasi jaettavaksi.
Olet väkisin aviossa rahan -ja lasten vuoksi.
Ja näin on elämä potkinut siis sinua! Syytä ei ole itsessäsi, vaan Elämässä. Missähän se sinun Elämäsi luuraa? Paras olisi kaivaa esiin ja panna tilille tuo vastuuton, itsekäs, rakkaudeton, itsekeskeinen Elämä, joka pilasi viattoman miehen elämän.
Aika pahan heitit. Ensinnäkin olen itse kertonut erehdyksistäni. Vastuu pitää ottaa kun ei pysty sitoutumaan tähän avioliittoon. Seksin ja läheisyyden puute käy melko helvetilliseksi... vaikka mitä temppuja tekisi. Romantiikkaa, ekstrakilttiä, villimiestä ym ym ym... kaikki kokeiltu. Tunteet kuolee pitkän päälle eikä enää pysty eikä jaksa... siitä nuo ylilyönnit. Syy on minussa, kyllä varmaan suureksi osaksi... olemme vaimon kanssa niin erilaisia. Elämä on kaikille tasa arvoinen, enkä sitä syytä. Vastuuton... voi pyhä sylvi sentään.. nyt et kyllä tiedä mistä puhut. Vastuuni olen kantanut, aika psykologi tunnut olevan.... noh ... täällä voi anonyymisti sanoa mitä lystää.
En kirjoita nyt ihan mitä lystää, koska tottakai lyhyen avioliittoselostuksen perusteella annetut kommentit voivat mennä äärimmäisen pieleen. Sen varmaan ymmärrät.
Vastuuttomuudella tarkoitin noita kliseisiä heittoja "elämä potkii" jne. Kun sanotaan, että elämä potkii, niin tuolloin ajatellaan ongelmien syiden olevan väistämättömiä ja ei-hallinnassa.
Joitakin ihmisiä voi tosiaan elämä potkia! Lapsi, joka syntyy kypsymättömille vanhemille ja joutuu heitteille, voi kyllä sanoa että "elämä potkii".
Mutta mies, joka elää avioliitossa, on uskoton toistuvasti, on avio-ongelmissa, niin hänen yhteyteensä on vaikea liittää elämän potkaisevan. Kyllä siinä on kaksi aikuista, jotka potkivat toisiaan ja ovat vastuussa itse, jos sattuu ja tulee iso pipi.
Toisaalta kyllä vilpittömästi ymmärrän sinua, koska en tunne vaimoasi. En voi tietää, millainen Syöjätär tai Manalan Kerberos hän on.
Kerrot, että olet yrittänyt olla vaimollesi eri rooleissa, eikä mikään mene läpi. Miksi hei, pitää olla jokin villimies tai extrakiltti tai romantica rooli? Miksi et kelpaa vaimollesi omana itsenäsi? Eikä vaimosi hyväksy aitoa "Sepeä" tai mikä nimesi nyt onkaan?
Aitous ja aidot, todelliset tunteet, todellinen minä on paras kumppani avioliitossa. Seksi liittyy niin kiinteästi liitoon, että niitä kahta on vaikea toisistaan erottaa. Kertomasi perusteella voisin olettaa, että teillä on myös ongelmia arkielämässä. Ette ehkä koskaan ole tosiasiallisesti edes kohdaneet toisianne kovinkaan syvällisellä tasolla.
Kertomasi perusteella päättelen, että liittonne on melko pinnallinen. Voin kyllä olla väärässä.
Minun on kyllä pakko sanoa tuosta seksittömyydestä seuraavaa. Ex-mieheni oli ilkeä, piikikäs, lievästi väkivaltainen, hankala ja muutenkin outo tapaus (älykkö), mutta sekään ei vaikuttanut seksihaluihini. Tottakai mies oli välillä mukava enhän muuten olisi jaksanut suhdetta laisinkaan. Ja kyse ei tosiaankaan ole mistään lyhytkestoisesta romanssista, menin naimisiin teini-ikäisenä ja suhde siis kesti vuosikausia.
Vasta kun mies oli todella väkivaltainen otin eron. Seksi loppui siihen yhteen tekoon. En voi harrastaa seksiä miehen kanssa jos pelkään turvallisuuteni puolesta.
Minusta tuo seksittömyys on jotenkin avainsana tuossa liitossa. En oikein ymmärrä miten on mahdollista elää ilman seksiä. Tuosta tulee mieleen että avioliitto on ollut pelkkää suorittamista, kulissia ja yhdessä on pysytty lasten ja rahan takia.
Onko varma ettei vaimolla ole rinnakkaissuhdetta? Tuntuu käsittämättömältä elää ilman seksiä..Oletko tuota vaihtoehtoa koskaan miettinyt?
ei taida ymmärtää näitä asioita ennenkuin on itse ollut pitkässä liitossa.. 10 vuotta avista on ihan eri asia kuin 20 vuotta. Vasta oikeat ongelmat hälläkin edessä päin. odotahan vain.
Kiitos sympatiasta. Seksittömyys on avainsana - on käsittämättömän vaikeaa elää ilman seksiä. Arki sujuu kyllä - tai siis kotihoituu ja rahaliikenne pyörii ja lapset hoidetaan... ihan suhteellisen normaalisti. Toiset ihmiset ei vaan kaipaa seksiä... kyllä sitä puolipakolla, joskus harvoin, mutta väkivaltaiseksi en ala... en vaan jaksa enää. Vaimo murheen murtama, mutta hyväksyy kyllä tosiasiat eikä hirveesti edes laita hanttiin. Olisikin vaimolla sivusuhde, olisi vähän helpompaa.
No kiitostapa kiitos vahingonilostasi, että toivot minulle ongelmia.
Mitäpäs tässä ymmärtäisi... minullahan ei ole periaatteita ja olen vaan tällainen nyyssönen. Rimpula.
Joskus se jätetty puoliso voi heittäytyä tosi hankalaksi (mun exä raivosi). Tai sitten alkaa mielistelemään harkinta-aikana ja yrittää saada eron kumottua sillä tavalla. Oma elämäni helpottui kun pääsin muuttamaan pois ja tuli etäisyyttä. Kun ei tarvitse päivittäin kohdata niin olo helpottuu huomattavasti. Minusta on stressaavaa elää ei-toivotun henkilön kanssa, parempi yksin.
Puolipakolla seksin harrastaminen kuulostaa ikävältä. Ei tuollaista elämää kukaan jaksa. ´
Hyvä, että eroat. Onnellinen isä on paras isä. Ei kuollutta suhdetta saa enää elvytettyä, tämä on vain minun mielipiteeni. Asiat voidaan hoitaa, mutta tunteita tai niiden puuttumista ei voi korjata.
Ihan hyviä kommentteja sinulla oli. Kiitos vaan. Täällä voi anonyymisti jakaa kokemuksia ja niinpoispäin...tuo helpottaa ja oli ihan mielenkiintoista lukea kommenttejasi, siitähuolimatta ettemme samaa mieltä olekkaan. Mielipiteiden vaihtoahan tämä on. Avioero on iselleni epäonnistuminen - yrittänyt olen. Nuo irtosuhteet ovat hyvin epämoraalisia, olen samaa mieltä. Ihan oikeutetusti kyseenalaistit ne. Aina ei voi tosiaan tietää faktoja ja olisin itsekkin saattanut pahastikkin tuohtua, jos olisin onnellisessa avioliitossa ja kuulisin, että joku pettää. Hyvää kesän jatkoa kaikille jotka kommentoitte. Oli oikeasti mielenkiintoista ja avartavaa lukea niitä. Ennenkaikkea miten paljon erilaisia elämänjuttuja ihmisillä on ja siitä miten erosta voi selvitä ja olla onnellinen. Huh huh sentään näitä prosesseja... nämä kanavat ovat hyviä olemassa. Nyt loppu minun kirjoittelut ja käytännön prosessi jatkuu kiivaana.
En ole liina anniina. Olenpahan ollut naimisissa 35 vuotta. Sanoisin, että siinä kymmenen vuoden paikkeilla oli vaikeampaa kuin nyt! Itse asiassa luulin silloin olleeni jo kauankin avioliitossa. Nimittäin kymmenen vuoden päästä - silloin olivat kaikki lapsetkin jo maailmassa.
Oli elämän keskipäivä ja kiire. Olivat kaikenlaiset huolet. Oli riitaa ja eripuraa työstä - oikeastaan olin kateellinen miehelleni ja halveksinkin häntä - hän kun ei osannut olla sellainen eikä tällainen. Kotityöt ovat aina jääneet minulle.
Mutta mutta. Sitten aloin miettiä itseäni ja nähdä itseni toisen silmin. Siihen auttoi mieheni tokaisu, että en ikinä sietäisi sellaista puhetta häneltä kuin mitä hän sieti minulta! Mietin, millaista olisi olla yksin. Mietin, millaista olisi, jos mieheni todellakin puhuttelisi minua kuten minä häntä. En sitä kestäisi!
Vuosia on kulunut. Olen oppinut jotain - ja mieheni myös. Hän ymmärsi, että en enää halunnut haastaa riitaa enkä myöskään halunnut muuttaa häntä miksikään. Hän tuli vastaan. Hän näki, että olin tosissani. En pahastunut, vaikka hän joskus loukkasikin minua. Ajattelin, että minä olen vastuussa siitä mitä minä olen ja hän on vastuussa siitä mitä hän on.
Yritin olla tosi ja aito. Luulen, että olen sillä tiellä vieläkin. Luulen, että hyvää on edessä vielä paljonkin! Olemme oppineet luottamaan toisiimme. Olemme oppineet näkemään toisemme ihmisinä emmekä vihollisina - kummallista on se, kuinka usein huumaava rakkaus muuttuu keskinäiseksi kilpailuksi ja taisteluksi!
Miksi emme osaa nähdä toista ihmisenä? Miksi emme rakasta häntä - RAKASTA häntä - sen sijaan, että hakisimme hänen virheitään ja märehtisimme niissä? Miksi hän ei ole edes kuin kuka tahansa lähimmäinen, jota emme suinkaan voisi loukata siten kuin puolisoamme voimme?
Ainoa tapa selviytyä on olla rehellinen ja aito. Eikö puolisossa juuri se ollut rakastettavaa suhteen alussa? Eikö juuri se herättänyt mielenkiinnon? Mihin se kaikki uhkaa kadota elämän aikana?
Ärsyttävät piirteet eivät häviä minnekään - mutta niitä voi oppia sietämään. Voi opetella myös karttelemaan asioita, joista toinen ärtyy. Voi ihan aikuisen oikeasti miettiä, onko minun oikeuteni kaiken mitta - mitä jos joskus antaisin periksi joissakin asioissa? Mitä jos korjailisin vaatteita miehen jäljiltä sanomatta mitään? Mitä jos pitäisin huolen niistä asioista, joihin hän ei ole ryhtynyt ja joista voin aivan hyvin huolehtia? Mitä jos antaisin hänen olla se ihminen, mikä hän on ja itsekin olisin se mikä olen - ilman mitään traagisia riitoja?
Mitä jos ihan ilomielin palvelisin häntä? Mitä minä siinä menetän? Menin hänen kanssaan naimisiin voidakseni osoittaa hänelle rakkautta hyvinä ja pahoina päivinä. Miksi en tekisi niin?
Raha vai onnellisuus? Kas, siinäpä pulma. Moni valitsee rahan, ja hyvä niin jos sitä kovasti arvostaa. Silloin se on ihan oikein.
Toisaalta taas köyhienkin lapsista kasvaa ihan kunnon kansalaisia, vaikkei köyhillä olisikaan varaa kaikkiin kiinnostaviin harrastuksiin. Halvatkin harrastukset ovat ihan hyviä, jos ne oikeasti kiinnostaa.
Olet siis joskus jo jättänyt vaimosi toisen naisen vuoksi? Eikä se uusi suhde sitten onnistunutkaan? Niin, olisi varmaan parempi aloittaa ihan itsekseen uusi elämä, katsoa sitten myöhemmin vasta uutta kumppania kun on oppinut tulemaan toimeen yksin. Vaimo kuitenkin otti sinut takaisin, arvosta sitä.
Joku noissa kirjoituksissasi kuitenkin tökkii - siis et kirjoita ihan tosielämästäsi kuitenkaan. Ymmärrettävää, sillä eihän kukaan halua tuttujen lukevan omaa tarinaa netistä. Lopputuloksena päädyin siihen, että et ole eroamassa, mutta saitpahan purkaa pahaa oloasi. Jättikö rakastajattaresi, kyllästyi jahkailuusi? No, ei kun tuulta päin, kyllä noita seksisuhteeseen sopivia naisia löytyy! Ja vaimosi näköjään hyväksyy toimesi :)
Sääliä heruu, ei oo helppoo sulla, ei! Tsemppia!
Kerrohan kuinka on käynyt?
Jäitkö kotiin vaimon luokse vai uskalsitko ottaa oikeasti eron?