Moi!
Olen juuri 17 vuotta täyttänyt jätkä jota kiinnostaisi ura laulajana.
Olen soittanut kitaraa jo muutaman vuoden ja vähän lauleskellutkin
silloin tällöin. Viimeisen puolen vuoden aikana olen innostunut
enemmän laulamisesta koulun kuoron, musikaalien ja bändin kautta.
Nyt olen päättänyt aloittaa lauluharrastukset vakavasti, mutta tarvitsen apua.
Pitäisikö ääntä treenata päivittäin vai riittääkö että lallattelee muutaman päivän
viikossa? Voiko liiallinen tai liian epäsäännöllinen treenaaminen olla haitaksi?
Ääneni on aika matala, (sanovat bassoksi), mikäli löytyy jotakin tiettyjä treenivinkkejä
kyseiselle äänialalle.
-----------------------
Toisin sanoen, miten tullaan laulajaksi?
Musiikki on lähellä sydäntäni ja todellakin tahtoisin siitä uraa.
Kertokaa kaikkia mahdollisia vinkkejä, apua arvostetaan!
Laulajaksi
2
477
Vastaukset 2
- Arek
Hei,
kannattaa käydä ihan laulutunneilla. Laulu on yllättävän pitkälle tekniikkalaji sekä klassisen että pop-musiikin puolella. Myös esiintyminen kehittää omaa persoonallista tulkintaa.
Tunnen ainakin yhden hyvän korkeakoulutetun laulunopettajan jota ainakin itse kokeilisin tuossa tilanteessa. Olen itse pitkän linjan kvertetti- ja kuorolaulaja joten tiedän mistä puhun. - baritoninaaras
Laulaminen on hieno harrastus, olet sen kanssa varhain liikkeellä. Mieslaulajista harvat aloittavat ennen 18-vuotispäiväänsä. Miesääni, varsinkin matala sellainen, on vielä tuossa iässä voimakkaassa kehitystilassa. Matala ääni kypsyy hitaasti ja voi olla, että kunnolliseen harjoittamiseen pääsee vasta 20 jälkeen.
Mitään muuta tietä hallittuun ja hyvin resonoivaan äänenkäyttöön ei ole kuin laulutunneilla käyminen. Niitä ihmetapauksia, jotka ovat säilyttäneet luonnollisen äänenkäyttötavan lapsuusiästä saakka, on yksi sadastatuhannesta.
Ensimmäisillä arvioilla äänifakista on tapana heittää häränpyllyä. Puheäänikään ei suinkaan aina paljasta todellista lauluäänen väriä tai äänialaa. Itselläni arviot lopullisesta fakista on pysynyt hämmästyttävän samana koko laulu-urani ajan ja siitä ovat eri pedagogitkin olleet hyvin yksimielisiä. En voi sanoa suurin surminkaan mikään "luonnonlaulaja", vaan olen käynyt pitkän koulun äänenmuodostuksen osalta, siitä huolimatta fakki on pysynyt samana - soiva äänialue on laajentunut molempiin suuntiin. Ulottuvuus alaspäin ei ole muuttunut juurikaan.
Eräs laulajaystäväni - ammattilainen nykyään - arveli juuri laulunsa aloittaneena olevansa bassobaritoni, mutta hänestä sukeutui koulutuksen myötä oikea italialaistyyppinen spintotenori. Tommi Hakalasta koulutettiin aikanaan tenoria, mutta hän laulaa nyt baritonina. Esko Jurvelinista koulutettiin aluksi baritonia ja hän teki uransa tenorina. Toki hänellä on edelleen upeasti soiva alempi keskialue, mutta kyllä hän oli aivan tyylipuhdas tenoriääni.
Näiden muutamien esimerkkien myötä halusin vain siitä kertoa, että alkuvaiheen spekuloinnit ovat spekulointeja ja kannattaa lähteä avoimin mielin hakemaan itselleen luonteenomaisinta äänialuetta. Kaikkein luontevimmin ja vapaimmin soiva äänialue paljastaa sitten fakin aikanaan, jos määrittelyä mihinkään koskaan tarvitaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231672
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r153816Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.129578Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120544Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 50482
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4439
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.137431