mitä mieltä olette? itse pidän oman naaman laittamista nettiin suurempana huorauksena, kuin baarissa käyntiä seuranhaku tarkoituksessa. Miksi ihmiset ovat niin epävarmoja, että eivät juttele vilpittömästi toisilleen oikeassa elämässä, selvinpäin...
epätoivo ja itsensä parittaminen
dorka
21975
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tässä jäi nyt hiukan epäselväksi roolijaottelu. Ovatko myös miehet netissä huoraamassa?
mitä hiton huoraamista?
täällä tosi mukavii ihmisiä.
ja miksei netistä vois löytää elämänsä kumppanin,
kaikki mahollista,vai mitä?
en juokse kapakois ja ois mulla vientii,
mut olen onnekseni avarakatseinen,enkä
jämähä pelkkään live elämään,sillä voihan sen
täältäkin löytyä,ei mahottomuus.
elämme vain kerran..:)
Jep, ja puolen vuoden päästä 2011.
Silti tasa-arvosta ei tarvitse vieläkään puhua, vaan epätasa-arvosta.
Kysyn vaan että missä oikein jutellaan selvänä vilpittömästi toisilleen?! Menenkö minä "vanha" ämmä juttelemaan esim. kirjastossa jollekin rastapäiselle nuorelle miehelle? Menisin varmasti - unissani. Oikeassa elämässä sellaista ei tapahdu että voi ottaa tuosta noin vaan kontaktia kaikkiin niihin joita pitää alustavasti mielenkiintoisina yksilöinä.
Toisaalta kun ajattelee asiaa niin päin että olisi itse väsynyt ja haluaisi kotiin suihkuun tms. ja kokoajan tulisi jotain sellaisia ihmisiä juttelemaan jotka oikeasti eivät kiinnosta, ja olisi se velvollisuus siinä sitten vilpittömästi jutella niin ei kiitos... Kyllähän ihmisillä pitää olla oikeus myös rauhaan.
Ehkä ihanne olisi jos jokaisella olisi tietty riipus vaikkapa kaulassa josta näkisi että ollaan sinkku ja haku päällä? Voisi olla vaikka eri värisiä roikottimia sen mukaan että millaista seuraa on hakemassa.
Entä miksi ihmiset ovat epävarmoja? Siksi että elämässä on tullut paljon paskaa niskaan. Joillakin jo koulusta alkaen. Kiusatut, ahdistellut, ivatut, haukutut, parjatut, alaspainetut ihmiset eivät uskalla enää itseään tykö tuoda, mutta siltikään tarve kumppaniin ei siihen lopu että maailma on tehnyt parhaansa osoittaakseen sinulle paikkansa, joka paikka on jossain 6 m maan alla...
samaa mieltä siitä että aika vaikea on tehdä tuttavuutta ihmisten kanssa jos riittävästi saa tylytystä.
Itse olen lopettanut baareissa käynnit seuranhakutarkoituksessa, mutta joskus (nykyään enää harvoin) on mukava käväistä porukassa ottamassa tuoppi tai pari.
Se hakeeko ihminen seuraa baareista, netistä, töistä tai harrastuksista on sitten taas enempi henkilökohtainen asia, joku voi hakea noista kaikista. Minusta toinen tapa ei ole sen "huorahtavampi" kuin toinenkaan.
Sitten taas jutustelusta selvinpäin ja mielenkiintoisille ihmisille. Minusta kannattaa jutella muillekkin mielenkiintoisille ihmisille kuin potentiaalisille kumppaneille. Kuulee mielenkiintoisia näkökulmia ja siinä kuin huomamattaan parantuu keskustelun taito. Siitä itseluottamuksesta on sitten hyötyä jatkossakin.
Urheilutapahtumat/näyttelyt ovat mukavia paikkoja jutella erilaisten ihmisten kanssa niissä aiheetkin tulevat ympäristöstä.
Omalla kohdallani valikoin nykyisin seurani hyvin tarkoin, koska nuorempana olen saanut lapiollisia paskaa niskaan tai vilpitöntä hyväntahtoisuuttani on käytetty hyväksi ja luottamus ihmisiin on jossakin määrin kadonnut. Pintapuolinen kanssakäyminen on ok, mutta en päästä toista ihan niin vaan lähelleni, koska todellisuus on opettanut katsomaan onko toinen luottamukseni arvoinen. En koe olevani millään tapaa katkeroitunut. Olen elämäni ja itseni kanssa sinut, sinummat kuin koskaan.
Fakta on kuitenkin, että totta kai ihmisen tekee mieli toisen luo. Tuntuu vaan, että nykymaailmassa on todella hankala törmätä siihen potentiaaliseen kumppaniehdokkaaseen tai ihmiseen, jolla olisi muutakin mielessä kuin päästä varpaisiin toisen mittailu ja sitten toteaminen, että ihan kivahan sä olet, mutta tapasin juuri Dannyn, jolla on iso citymaasturi ja vitusti rahaa, asuukin West endissä :D
En ole massan mukana kulkija, mutta en liiaksi oman tienikään tallaaja. Olen ajatellut, että täytyy elää siten, että tuntee itsensä onnelliseksi. On sanomattakin selvää, että tällä hetkellä minut tekee onnelliseksi harrastukset ja ei ehkä niin materiaalisesti rikas elämä. En koe eläväni kuitenkaan puutteessakaan. Siitäkin huolimatta, että koen elämäni mielenkiintoiseksi ja tasapainoiseksi tuntuu, ettei minun kaltaisella nuorella miehellä ole kysyntää nykyisillä parisuhdemarkkinoilla, koska en ole lähtökohtaisesti naisten naurattaja luonteeltani, joka heittää coolia läppää, josta mimmit tykkää. Juttu lentää, ei siinä mitään ja voi olla hyvinkin humoristista ja tarvittaessa flirttailevaakin, mutta koska pitäisi onnistua säväyttämään heti ensimmäisten sekunttien aikana, ei minulla ole kysyntää. Itse yritän nähdä pintaa syvemmälle ja muodostamaan toisesta kokonaiskuvan, panemaan merkille pienimmätkin asiat. Kuten puhetyylin, naurun, kasvojen liikkeet jne. Toinen osapuoli on kokemukseni mukaan pyrkinyt panemaan merkille onko jalassani kaikkein cooleimmat tennarit ja kuinka korkea materiaalinen elintasoni on.
En usko, että netistä löytyy kovinkaan helposti, ei ainakaan helpommin yhtään mitään hyvää kuin tosielämästä. En oikein jaksa uskoa, että kumppani löytyisi muutenkaan kuumeisesti etsien. Siihen tiettyyn henkilöön pitäis vaan törmätä sattumalta. Mene ja tiedä.
Ymmälläni olen. Olen yksinäinen, sinkkukin kai, kaverisuhteessa jossa hoidamme lastamme yhdessä ja erikseen. Kyse ei ole parisuhteesta vaan huoltajuussuhteesta, enkö ole mielestäni velvollinen huolehtimaan yhteisen lapsen vuoksi aikuisen ihmisen elämänkuvioista aivan kuin jonkun eläkeläissukulaisen. Elämä ikäviä kompromisseja täynnä. Kaipaan oikeata kumppania eli tasaveroista parisuhdetta, jonka löytäminen on mahdotonta. En käy yhtikäs missään ja olen lapsessani kiinni, enkä huoli ketä tahansa. Yksinäisyys jatkukoon, humpatkoon kaikki helteessä hikoavat ehdokkaani jossain maan äärissä, emme tapaa koskaan. Profiilia nettiin en laita vasta kun yksi hampaistani on suusta pudonnut. Silloin lapsi on tarpeeksi iso eikä pyöri ihan helmoissa enää. Mutta silloinhan se parisuhdekin on myöhäistä.
valokuvan laittamisesta, valokuva valehtelee enemmän, kuin tuhat sanaa. Sellainen naispuolinen henkilö, jolla ei ole minulle mitään muuta kerrottavaa, kuin valokuvansa, saa minun puolestani olla rauhassa.
Mutta oletko tullut ajatelleeksi että se naispuolinen henkilö haluaa ensin tietää siedätkö hänen ulkonäköään ennen kuin alkaa pajattaa ummet ja lammet elämästään? Mitä järkeä siinä on että avautuu koko elämästään ja sitten vasta tsekataan se ulkonäkö ja mies sitten lopettaa viestittelyn tai keksii jonkun tökerön tekosyyn millä päästä mokomasta naikkosesta jonka ulkonäkö ei vastaakaan hänen omia prinsessakuvitelmiaan?
Kaikkein kamalin skenaario on se että naisen ulkonäkö ei kiinnosta miestä, mutta puutteessaan mies käy sutaisemassa muijaa että onpaha taas reikää saatu. Tai sitten aloitetaan peräti parisuhde ja muutaman vuoden päästä mies sitten vihdoin löytää sen "oikean" ja väärän näköinen suttura saa jäädä.
Itselleni kävi näin reilun 12 v jälkeen, eli että tulin jätetyksin sen oikean tieltä. Ko. ihminen ei ole minua olennaisesti kauniimpi, mutta jotenkin minulla on aina ollut fiilis etten ulkoisesti kiinnostanut oikeasti miestäni ja tuo toinen nainen on hänen tyyppiään enemmän kuin minä.
TÄMÄN vuoksi aloitan kaikki yhteydenottoni miehiin lähettämällä heille kuvani. Täten ne joita ei näköiseni nainen kiinnosta voivat jättää koko leikin sikseen hyvissä ajoin eikä tarvitse mennä raskaimman kaavan kautta. En todellakaan ole kiinnostunut huomaamaan ekan seksin tai vuosien päästä että olen ollut vain korvike "sille oikealle" kun ei se ulkonäkönikään napannut lainkaan.
Ja vasta kun kuvat on vaihdettu ja hyväksi havaittu alan avautua.
Netissä on se hyvä puoli, että sieltä voi valkata itselleen sopivimman tuntuisen miehen profiilin tietojen ja kuvan perusteella. Aika pienellä vaivalla saa selville, onko toinen sinkku, hakeeko vakavaa suhdetta vaiko hetken hurmaa, sekä kohtaako arvot muut mieltymykset. Baarissa on helpompi iskeä kätensä vahingossa paskaan, puhumattakaan siitä, että raittiit miehet ei yleensä baareissa käy.
No joo, itsellä kävi mäihä. Kirjauduin deittisivustolle ekaa kertaa elämässäni. Näin siellä komean miehen, joka tuntui oikein kiinnostavalta. Tavattuamme pari kertaa tuntui, että hän on jopa yli omien kriteerieni. Ei nyt ihan noin täydellinen tarvitsisi olla=)
Onnekseni hän on minuun ihastunut ja on vakavissaan liikkeellä. Profiilimmekin poistimme. Saa nähdä.
Muita en ole edes tavannut, eli huoraamisesta ei ihan voi puhua. Enkä oikein tiedä miten muuten olisin juuri häneen voinut törmätä. Totta puhuen, en kyllä olisi uskaltanutkaan alata livenä juttelemaan, jos olisin ihmeen kaupalla häneen jossain törmännyt.
Siinä olet kyllä oikeassa, että olisi mahtavaa, jos ihmiset uskaltaisivat jutella enemmän toisilleen kuten esim Briteissä.
Tarkemmin ajatellen pitänee käydä läpi tuo huoraus-termi. Huoraaminen on sitä että otetaan rahaa seksuaalisista palveluista. Voi sen mieltää toisellakin tavoin, esim. siten että on töissä josta ei pidä, jotta saisi rahaa.
Se nyt on ihan sama miten, missä ja millä tavalla kumppania etsii niin kauan kuin ei lakia rikota. Jos menisi seisomaan alasti keskelle toria ja täten houkuttaisi vast.suk.puolta niin ehkä se menisi jo hyvän maun tuolle puolen... Intiassa käsittääkseni perheet kaupittelevat tyttäriään sanomalehdissä näiden horoskooppeja esitellen, minusta tuossa on kyse kaupankäynnistä ja tavallaan huoraamisesta kun kumppania vailla ei saa edes ITSE valita puolisoaan, vaan hänen "myydään"!
Minulla on sellainen käsitys että Intiassa tyttären vanhemmat maksavat myötäjäisiä, joten kyse ei ole myymisestä, vaan miehelle tai hänen perheelleen maksetaan siitä, että tämä ottaa naisen puolisokseen. :D
Voin toki olla väärässäkin?
Nimenomaan noin. Aika erikoista kaupankäyntiähän se on että "tavaran" omistaja maksaa siitä että mokoma huolitaan. Mutta kaupanteoksi minä sen kumminkin katsoisin, kun eivät asianosaiset itse eli morsmaikku ja sulhanen saa päättää mistään mitään.
Jotenkin sitä kyllä kuvittelisi että mies saisi olla niin kiitollinen rakastajattaren, palvelijan, kokin, siivoojan ja lastensa äidin saatuaan että maksaisi ITSE...
itsensä myymistä se on jos hakemalla hakee seuraa itselleen netistä...
Missä vaiheessa haku muuttuu hakemalla hakemiseksi?
Kuinka kärkkäästi on suotavaa hakea netistä seuraa?
Olet harvinaisen täysjärkinen nainen.
Compliments.
pointti oli siinä, että jos päivittäin notkutaan vaan netissä, sosiaaliset kyvyt vaan katoaa siinä, kun pitäis mennä toiseen suuntaan, eli opetella avaamaan suunsa..
Itsellä ja suurimmalla osalla nettideittailleista homman tarkoituksena on kuitenkin ennen pitkää tavata ihan livenä. Omalla kohdalla se on tuonut rohkeutta tutustua muihin ihmisiin, ei pelkästään netissä vaan muutenkin. Eli sosiaaliset kyvyt on karttuneet nettideittailun myötä.
Onko sulla 7 päinvastaista kokemusta? Ehkä kannattaa yrittää aktiivisesti myös tavata niitä ihmisiä joita netissä tapaat. Jos et nettideittailua ole koskaan kokeillut, niin sitten sinulla ei varmaan ole aiheesta kauheasti tietoa. Ihan kiva sinun kommenttejasi on kuitenkin lukea=) Pakkohan joka asiasta on oma mielipiteensä sanoa joka tapauksessa, se on sitä sosiaalisten taitojen kartuttamista;)
ps. ei kaikkea uutta tarvitse aina pelätä vaikka se ihmisluonnolle ominaista onkin
Okei. Paljonko on palkkio? Eikö huoraamisesta saa rahaa? Missä voi ilmoittautua? Vai oletko vain niitä pieniä ihmisiä jotka tykkäävät käyttää tuhmia sanoja? Netissä nimimerkillä sinäkin...
olet dorka
Kuva ilman muuta, ei sikaa säkissä, sillä kuva on tuhansia sanoja tietenkin näkyy vain mahdollisuus ja ei.
Menitkö naimisiin näkemättä sen tekevät muslimit, en tarkoita että pitäisi mennä naimisiin. Kuvia voi olla myös paljon muusta ja antavat kuvan ihmisestä, siis kuvat ovat hyvin tärkeitä jos alkaisin yrityksen niin ilman kuvia ei olisi asiaa vähintään 10 kuvaa ja näissä ei saa olla mitään pornoa tai sen suuntaista, mutta huntuja naamalla ei sallita, päässä voisi tietenkin olla.