Miten edetä?

Olen parisuhteessa oleva henkilö ja olen ihastunut netissä tapaamaani naiseen. Tämä nainen ei tiedä että olen parisuhteessa ja luulee että olen sinkku. Olen todella onneton parisuhteessa ja olemme jo käytännössä eronnut. Minun tekee kuitenkin todella pahaa koska rakastan kumppaniani mutta vain ystävänä. En ole uskaltanut vielä jättää koska olemme nyt erillään pitkän aikaa ja odotan oikeaa hetkeä kun jälleen tapaamme. En aio jättää puhelimessa vaan kasvotusten.

Mutta pulmana tässä on sekin että miten etenen tämän ihastukseni kanssa kun ei voi oikeen tavatakaan enkä haluaisikaan vielä. Pitäisi saada jotenkin 1,5 kuukautta viivästetyltyä tätä koska näen tyttöystäväni vasta silloin kasvotusten.
3372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jätä puhelimessa? Miksi odottaa 1,5 kk. Nettituttu ei takuulla ala odottamaan sitä aikaa että jos vaikka tavattas parin kuukauden päästä. Toisaalta voisit tavata sen nettituttus jo nyt. Tavatessa voitkin huomata, ettei teillä ole mitään yhteistä ja se oli siinä.

Järkevin olisi, että unohtaisit kaikki uudet tuttavuudet siihen asti kun olet jättänyt nykyisesi. Jos tuo nettituttusi oli sinulle tarkoitettu, hän kyllä vastaa yhteydenottoosi parin kuukauden päästäkin. Ole kummallekkin naiselle rehellinen.

Äänestä
  • Ei kannata tehdä mitään nettitutun vuoksi, jota ei ole nähnyt. Pettymys voi olla iso, kun tapaat hänet. Voi käydä niinkin, että nettituttusi sinut nähtyään kääntyy kannoilleen ja häipyy. Vaikka kirjallinen osuus olisi kuinka hyvä, niin se ei merkitse mitään siinä vaiheessa, kun tapaa sen ihmisen.
    Suosittelen ensin selviytymistä nettitutun tapaamisesta.
    ps. juttusi kuullosta melko tutulta ukkomiesten vakiotarinalta. Kurjaa on vaimon kanssa, ja käytännössä ollaan jo erottu, mutta ensin pitää jakaa rahat jne. Kaikki miehethän esittää sinkkua, joten sekin täsmää vakiokaavaan. Kokeile ekana olla itsellesi rehellinen. Siitä se alkaa. Mieti oletko etsimässä hyvää kakkosta vai uutta ykköstä.

    Äänestä

Käytännössä jo eronneet, mutta vielä pitää "jättää" hänet? Jos olette kummatkin tietoisia, että ero tulee, niin mielestäni on ihan ok jutella asiasta vaikka puhelimessa.. Jos hän ei odota eroa, niin kertoisin kasvotusten.

Jos eroaisitte ilman tätä nettituttavuuttakin, niin OK, mutta älä vaan jätä vaimoasi nettituttavuuden takia, edes näkemättä häntä ja siksi, että olet onneton avioliitossa.. Selvitä asiat ensin vaimosi kanssa. Olisin rehellinen tälle tuttavuudelle tilanteestasi. Jos hän silti haluaa tutustua sinuun lisää, niin hyvä homma. Voitte jutella vielä lisäää netissä/puhelimessa ja tutustua, ennen kuin tapaatte. 1,5 kk ei minusta ole paha aika. Tapaaminenkaan ei ole huono asia, jos kummatkin sitä haluatte.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hard life kirjoitti:

Olen parisuhteessa oleva henkilö ja olen ihastunut netissä tapaamaani naiseen. Tämä nainen ei tiedä että olen parisuhteessa ja luulee että olen sinkku. Olen todella onneton parisuhteessa ja olemme jo käytännössä eronnut. Minun tekee kuitenkin todella pahaa koska rakastan kumppaniani mutta vain ystävänä. En ole uskaltanut vielä jättää koska olemme nyt erillään pitkän aikaa ja odotan oikeaa hetkeä kun jälleen tapaamme. En aio jättää puhelimessa vaan kasvotusten.

Mutta pulmana tässä on sekin että miten etenen tämän ihastukseni kanssa kun ei voi oikeen tavatakaan enkä haluaisikaan vielä. Pitäisi saada jotenkin 1,5 kuukautta viivästetyltyä tätä koska näen tyttöystäväni vasta silloin kasvotusten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu