Haluaisin kuulla kokemuksia siitä, voiko kumppaniaan kohtaan vielä löytää rakkauden, jos on suhteen aikana rakastunut toiseen, mutta haluaisi silti vielä ainakin yrittää oman kumppaninsa kanssa? Eli voiko sen pyytämättä ja kysymättä tulleen "ylimääräisen" rakkaussuhteen noin vain kuolettaa ja siirtää sen energian takaisin parisuhteeseensa?
Miten sellainen salaihastus - tai tässä tapauksessa rakkaus - nujerretaan, kun tunteet ovat vahvoja ja ihmiset kuin luotuja toisilleen? Sen verran on kuitenkin järkeä ja velvollisuudentuntoa, että mitään uutta parisuhdetta ei voi toisen mielestä aloittaa, ennen kuin on selvitetty, onko vanhasta suhteesta enää mihinkään. Mutta miten sitä voi edes selvittää, kun koko ajan on ihan toinen ihminen mielessä?
En puhu itsestäni tässä vaan asia kiinnostaa läheltä tapahtumia seuraavana.
Miten sellainen salaihastus - tai tässä tapauksessa rakkaus - nujerretaan, kun tunteet ovat vahvoja ja ihmiset kuin luotuja toisilleen? Sen verran on kuitenkin järkeä ja velvollisuudentuntoa, että mitään uutta parisuhdetta ei voi toisen mielestä aloittaa, ennen kuin on selvitetty, onko vanhasta suhteesta enää mihinkään. Mutta miten sitä voi edes selvittää, kun koko ajan on ihan toinen ihminen mielessä?
En puhu itsestäni tässä vaan asia kiinnostaa läheltä tapahtumia seuraavana.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tapahtumia sivusta seuraavana et ole paras asiasta puhumaan - mitä siellä kielletyn hedelmän takana oikeasti on.
Kuitenkin siis; pirulle kun pikkusormi annetaan..menee muutakin.
Ei tilanne noin vain ajaudu salarakkauteen. Kyllä sitä voimakkaasti haetaan. Suorastaan surkuhupaisaa, että
tuossa tietyssä kllimaksi-vaiheessa alkaa muka omatunto kolkuttamaan ja ikäänkuin punnitaan, josko vanhassa vara sitenkin parempi.
Turha peruutella tuossa vaiheessa, jolloin mitään realistista käsitystä uudesta ei vielä ole. On vain mielikuvausvan rakentamaa fantasiaa.
Mikäli ystäväsi nyt peruuttelee takaisin, on kohta jo toinen tilanne päällä; koska `tilaus` jollekin ihastustunteelle on edelleenkin olemassa.
Vai luotuja toisilleen?! ... wautsiwaude!!
Sano toki ystävällesi, että anna palaa vain. Noin viiden vuoden kuluttua, kun on jysäyttänyt päänsä Petäjään muutamaan otteeseen ja kunnolla, silloin ystäväsi on valmis löytämään kumppaninsa uudelleen.
Ikävä sivulause vain se, että exä on todennäköisimmin löytänyt ihmisen, jolla jalat kantaa maan pinnalla.
Eli piru vei koko käden ja ihmisen.
Ystäväsi kohtaloksi jää: Nalli kalliolla.
Mutta hienoa siis se, että kylmällä kalliolla kun makaa ja yksin itkee; niissä karuissa oloissa alkaa arvomaailma jalostumaan.
Mä en usko että paluuta entiseen enää on. Varmaan voi lasten takia ylläpitää kulissiliittoa, mutta mun mielestäni hyvässä suhteessa ei harrasteta ulkopuolisia suhteita. Jos on kiinnostusta ulkopuoliseen suhteeseen niin silloin se varsinainen parisuhde on jo kuollut. Tämä on siis vain mun mielipiteeni.
En tuomitse ketään mistään.
Mun pointtini on siinä, että hyvässä suhteessa ei voi rakastua ulkopuoliseen. Mä ainakin rakastuneena näen vain sen oman mieheni, eli sellaista mahdollisuutta ei ole.
Jokainen tyylillään tietysti. Mä en myöskään haluaisi elää ihmisen kanssa, joka rakastaa jotain toista ja jää mun kanssa suhteeseen säälistä tai velvollisuudentunnosta. Pistäisin kiertoon sellaisen.
kyllä kai vanhan parisuhteen voi pelastaa, jos tosissaan haluaa.. rakastaminen ja ihastuminen ovat kaksi eri asiaa ja tunnetta.
Mieheni ihastui, mutta halusi jatkaa avioliittoaan, koska ei rakastanut ihastumisensa kohdetta.. Järki ja tunteet.
valitettavan usein ihastumiset karahtavat karille(nimenomaan, kun arki iskee ja rakastumiseen on vielä matkaa..), ja sitten halutaan se "hyvä ja vanha parisuhde" takaisin, mutta harvoin kukaan sellaiseen lähtee enää uudestaan, jos on jätetty uuden ja paremman vuoksi..
Miettiminen ja keskusteleminen ovat avain asiat.
Edelliselle vaimolle.
Tai sitten se uusi nainen potkaisi ukkomiehen pihalle ja mies sepitti tarinansa päästäkseen takaisin vanhan vaimon luokse. Kyllähän petetyt naiset uskovat mitä tahansa miesten satuja.
Ei ihmisiä luoda toisilleen. Illuusioon ihastutaan ja rakastutaan. Ei se ole todellinen ihminen. Illuusiota on helppo vaalia, se ei vaadi keneltäkään taitoa. Toinen ihminen on aina mielessä siinä vaiheessa, kun on aivoissaan luonut illuusion. Sitten kun sen salarakkaan kanssa oikeasti alkaisi seurustella, huomaisi, että se piereskelee ja puree kynsiään, omaa moukkamaisia mielipiteitä, loukkaa jne. ihan samalla tavalla kuin muutkin miehet. Se niistä tunteista siis. Itse menin naimisiin illuusion kanssa, ei todellakaan ollut sen arvoista. Been there. Kuolettaa tunteet? Yksinkertaisesti vaan luopumalla siitä romantisoidusta ja vääristävästä kuvasta, jonka omat aivot ovat luoneet. Minulla yksi ihastuksenpoikanen lopahti siihen, kun kuulin hänen mielipiteensä eräästä asiasta. En voinut kuvitella, että joku "niin ihana" ihminen oikeasti on poliittisesti tietynlainen, eli minun mittapuideni mukaan ihminen jonka kanssa en voi elää. Voit itse ohjata mitä ajatuksia toisesta ajattelet - etäältä on helppo siirtää siihen toiseen ihmiseen A) kaikki ihanat piirteet B) kaikki karmeimmat piirteet. Valitse vapaasti kumman vaihtoehdon haluat ajaa päähäsi :)
Itse olin vastaavassa tilanteessa, seurustelen seitsemättä vuotta lähes tulkoon onnellisena: mies on todella hyvä ja kunnollinen, seksi sujuu ja koko elämä on rakennettu yhteiselle pohjalle. Sitten vaan onneton menin ihastumaan toiseen mieheen ja typeränä ajatuksella lähdin leikkimään (ja miestä enemmän näkemään): niimpä oli minulla pikkufantasia-maailma hetken päästä, missä kaikki oli niin paljon paremmin tämän "uuden" miehen kanssa. Tulipa tilanne jolloin huomasin, että tunteeni syvenivät rakastumiseksi, jolloin tietoisesti otin välimatkaa (tässä tapauksessa puoli vuotta, ettei nähty toisiamme)... ja poistin numerot, mailiosoitteet ja kaikki yhteydenpitovälineet. Aluksi saatoin pubista pikkupieruissani finderista numeroa etsiä, mutta muutaman viikon päästä sekin jo unohtui...
Pointtini tässä oli, että tällaisesta voi päästä yli. Joskus hyvin harvoin minulle tulee vielä mieleen tämä mies, mutta ajattelen häntä jo erilaisella lämmöllä. Huomasin, että oman parisuhteen eteen on tehtävä enemmän töitä, ettei tällaista tapahtuisi ollenkaan. Nyt siis taas suhde kunnossa, oikeastaan paremmin kuin lähtötilanteessa :)
No olitko ennen tätä ihastusta tai sen aikana kadottanut rakkauden tunteesi omaa miestäsi kohtaan? Millä konsteilla sait salarakkkautesi pois mielestäsi ja miten löysit taas tunteesi omaa miestäsi kohtaan?
Ihmisellä on taipumus lähteä merta edemmäksi kalaan, koska kasvaminen sattuu. Siinä vaiheessa kun suhteessa tai sinussa itsessäsi pitäisi selvittää jokin asia, ja sehän on epämiellyttävää, mieli suuntaa uuteen ihmiseen ja rakentaa illuusiomaailman ihastukseen. Ota se merkkinä siitä, että nykyisen suhteen tai SINUN on määrä kasvaa astetta syvällisemmäksi. Aina kun on paha olo itsensä kanssa, tätä pahaa oloa pyritään puuduttamaan - ei ratkaisemalla se todellinen ongelma, eli asiat oman pääsi sisällä - vaan hakemalla mielihyvän tunne ihastumisesta. Ymmärrätkö? Sinussa on siis sisäinen tarve endorfiinille, ja haet sen ihastumalla toiseen ihmiseen. Keksi keino hakea se nykyisestä suhteestasi.
Rakasta itsäsi, hae se endorfiini itsestäsi. Älä ulkopuolisesta ihastuksesta, koska hän ei ole pysyvää elämässäsi. Löydät tunteesi miestäsi kohtaan uudelleen, kun etsit hänestä taas ne ihqut asiat jotka hänessä näit alkuhuumassa. Ota askel taaksepäin. Mitä toinen nainen näkisi hänessä, mikä on se kipinä hänessä? Se on siellä, ethän muuten olisi häneen alun perin ihastunut.