Mulla on pitkän aikaa jo ollut huono itsetunto, vaikka mua ei tätä ennen ole koskaan pahemmin loukattu tai mitenkään haukuttu. Ulkonäöstä on pahimmat kompleksit, vaikka itsekin kun järkevästi ajattelen, myönnän että olen ihan nätti ja hoikkakin vielä. Entisessä suhteessa seksiä harrastettiin todella usein, ja tunsin aina olevani haluttu ja mieheni mielestä paras ja rakkain, ja hyvin tärkeä ihminen hänelle. Nykyisessä suhteessa asian laita on aivan toisin:
Mieheni on hyvännäköinen, ja hänellä on ollut useita seksikumppaneita ennen minua ja todella monia seurustelukumppaneita. Miehellä on laaja ystäväpiiri ja aikaa vievä harrastus, ja muun muassa niiden takia hän on aika usein stressaantunut ja väsynyt. Hänellä on myös ADHD, joka aiheuttaa lyhytpinnaisuutta ja keskittymisvaikeuksia.
Lähes kaikki riitamme koskevat sitä, ettei meillä ole tarpeeksi aikaa yhdessä. Ja kun olemme yhdessä, silloin vain "olemme", emme todellakaan tee mitään yhdessä tai keskustele mistään. Mieheni kertoo unelmoivansa naisesta jonka kanssa voisi keskustella, mutta kun me teemme sitä, hän ei koskaan kunnolla kuuntele, saati sitten vastaa tai ole kiinnostunut. Tämän takia minun on hyvin vaikea puhua hänelle, koska minusta tuntuu etten ole kiinnostava tai että hän pilkkaa minua. Usein riidan keskellä hän sanookin todella pahasti, kuten "ei mikään ihme et kaikki vihaa sua ku olet kerran tollanen", "joka kerta ku mä panen sua, teen sen väkisin". Sovussa ollessamme mieheni kuitenkin pyytää anteeksi kaikkea, ja sanoo sanoneensa niin vain koska oli vihainen. Minulla kun on jo ennestään todella huono itsetunto, noi jutut saavat minut entistä masentuneemmaksi. Seksi meillä sujuisi muuten hyvin, mutta minun on usein vaikea nauttia juuri luottamuspulan ja sen takia, että minusta tuntuu ettei mieheni hyväksy minua juuri tällaisena. Miestäni se harmittaa kovasti, mutta siltikään hän ei koskaan tee mitään sen eteen että kykenisin nauttimaan ja luottamaan häneen. Hän ei myöskään koskaan muutenkaan huomioi minua mitenkään, kuten joskus edes ostamalla kukkia tai edes kortin vuosipäivänä. Olen pätkätyöläinen, ja minulla on opiskelun lisäksi erilaisia määräaikaisia työsuhteita lähes jatkuvasti. Kuitenkin joka kerta kun olen muutaman viikon tai kuukaudenkin ilman työtä, mieheni haukkuu työttömäksi luuseriksi ja valittaa siitä etten lainkaan hae töitä tai opiskele. Haen töitä lähes päivittäin, olen sitten työssä tai työttämänä sillä hetkellä. Sen lisäksi opiskelen alaani jatkuvasti, vaikka olen jättänyt lukion kesken. Mieheni ei ole hakenut koskaan yhtäkään työtä, ja kun minä olen hänelle töitä suhteiden kautta järjestänyt, hän vain ja ainoastaan valittaa huonoista työajoista tai siitä, etten jatkuvasti järjestä hänelle lisää etuja tai muuten parempia oloja töissä. Työ on sellaista, jossa mies ei käytännössä joudu tekemään mitään, koska muuta työtä hän ei suostunut ottamaan. Olen niin paljon kuullut kaikkea vastaavaa mieheni suusta, ja olen niin kauan itkenyt sitä ettei hän halua koskaan tehdä mitään yhdessä, ei tunnu välittävän lainkaan, yms., että tuntuu joskus siltä etten jaksa enää eteenpäin. Mietin usein myös mitä minä olen tehnyt väärin?
Kun meillä menee hyvin, mieheni on mukava ja seksi sujuu hyvin, vaikka silloinkin on ongelmia koska en kykene luottamaan mieheeni tai olemaan oma itseni hänen seurassaan.
Jutussani ei tainnut olla paljon tolkkua, mutta toivottavasti joku jaksaa lukea loppuun asti ja kertoa mielipiteensä.
Mieheni on hyvännäköinen, ja hänellä on ollut useita seksikumppaneita ennen minua ja todella monia seurustelukumppaneita. Miehellä on laaja ystäväpiiri ja aikaa vievä harrastus, ja muun muassa niiden takia hän on aika usein stressaantunut ja väsynyt. Hänellä on myös ADHD, joka aiheuttaa lyhytpinnaisuutta ja keskittymisvaikeuksia.
Lähes kaikki riitamme koskevat sitä, ettei meillä ole tarpeeksi aikaa yhdessä. Ja kun olemme yhdessä, silloin vain "olemme", emme todellakaan tee mitään yhdessä tai keskustele mistään. Mieheni kertoo unelmoivansa naisesta jonka kanssa voisi keskustella, mutta kun me teemme sitä, hän ei koskaan kunnolla kuuntele, saati sitten vastaa tai ole kiinnostunut. Tämän takia minun on hyvin vaikea puhua hänelle, koska minusta tuntuu etten ole kiinnostava tai että hän pilkkaa minua. Usein riidan keskellä hän sanookin todella pahasti, kuten "ei mikään ihme et kaikki vihaa sua ku olet kerran tollanen", "joka kerta ku mä panen sua, teen sen väkisin". Sovussa ollessamme mieheni kuitenkin pyytää anteeksi kaikkea, ja sanoo sanoneensa niin vain koska oli vihainen. Minulla kun on jo ennestään todella huono itsetunto, noi jutut saavat minut entistä masentuneemmaksi. Seksi meillä sujuisi muuten hyvin, mutta minun on usein vaikea nauttia juuri luottamuspulan ja sen takia, että minusta tuntuu ettei mieheni hyväksy minua juuri tällaisena. Miestäni se harmittaa kovasti, mutta siltikään hän ei koskaan tee mitään sen eteen että kykenisin nauttimaan ja luottamaan häneen. Hän ei myöskään koskaan muutenkaan huomioi minua mitenkään, kuten joskus edes ostamalla kukkia tai edes kortin vuosipäivänä. Olen pätkätyöläinen, ja minulla on opiskelun lisäksi erilaisia määräaikaisia työsuhteita lähes jatkuvasti. Kuitenkin joka kerta kun olen muutaman viikon tai kuukaudenkin ilman työtä, mieheni haukkuu työttömäksi luuseriksi ja valittaa siitä etten lainkaan hae töitä tai opiskele. Haen töitä lähes päivittäin, olen sitten työssä tai työttämänä sillä hetkellä. Sen lisäksi opiskelen alaani jatkuvasti, vaikka olen jättänyt lukion kesken. Mieheni ei ole hakenut koskaan yhtäkään työtä, ja kun minä olen hänelle töitä suhteiden kautta järjestänyt, hän vain ja ainoastaan valittaa huonoista työajoista tai siitä, etten jatkuvasti järjestä hänelle lisää etuja tai muuten parempia oloja töissä. Työ on sellaista, jossa mies ei käytännössä joudu tekemään mitään, koska muuta työtä hän ei suostunut ottamaan. Olen niin paljon kuullut kaikkea vastaavaa mieheni suusta, ja olen niin kauan itkenyt sitä ettei hän halua koskaan tehdä mitään yhdessä, ei tunnu välittävän lainkaan, yms., että tuntuu joskus siltä etten jaksa enää eteenpäin. Mietin usein myös mitä minä olen tehnyt väärin?
Kun meillä menee hyvin, mieheni on mukava ja seksi sujuu hyvin, vaikka silloinkin on ongelmia koska en kykene luottamaan mieheeni tai olemaan oma itseni hänen seurassaan.
Jutussani ei tainnut olla paljon tolkkua, mutta toivottavasti joku jaksaa lukea loppuun asti ja kertoa mielipiteensä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mielestäni elämän tarkoitus on elää onnellisena ja sovussa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Jos kumppanin kanssa ei ole onnellinen, on parempi olla yksin. Törmätä myöhemmin ehkä ihmiseen, jonka kanssa kemiat sopii paremmin yksiin.
Montaa onnetonta suhdetta olen seurannut vierestä ja todennut, että harvemmin ihminen niin paljon muuttuu, että tilanne paljoa paranisi. Harmitavan moni tuntuu ajattelevan "parempi tämäkin kuin olla yksin", vaikka tosiasiassa siinä vain kiusaa itseään.
Itse olen siitä onnellinen, että olen löytänyt rinnalleni miehen joka ymmärtää minua ja silloin kun ei ymmärrä, kuitenkin hyväksyy minut. Samoin hän huomioi minut päivittäin, jos nyt ei pienellä yllätyslahjalla niin kokkaammalla hyvää ruokaa, rutistamalla syliinsä tms. (Toki tuo toimii toisinkin päin..) Toivottavasti sinunkin tilanteesi on joskus samoin.. :)
tahdon sanoa, että sinussa itsessäsi ei ole mitään vikaa, sen sijaan miehesi voisi katsoa peiliin.
Juuri esimerkistäsi saa huomata, kuinka jotkut ihmiset etsivät niitä ominaisuuksia jotka itseltään puuttuu, kuten miehesi naista jonka kanssa keskustelua-ei sitä kuitenkaan itse taida.
Myös minulta on suhteessani menny itsetunto mieheni takia, vaikka tätä suhdetta ennen tiesin olevani ihan kaunis yms. Tällä hetkellä ajattelen, että jos poikakaverini ei minua enää hyväksy tällaisena kuin olen, annan jätkän mennä vielä kasvamaan kotiinsa ja jatkan kohti uusia seikkailuja. :) Suosittelisin sinulle samaa jos tilanne ei muutu. ajattele mielenterveyttäsi.
Jätä tommonen idiootti ja äkkiä, löydät varmasti paljon fiksumman ja kivemman ihmisen joka huomioi sua myös paremmin ja rakastaa.