Tilastoa

Lähetin kymmenelle kiinnostavalla neiselle postia pari päivää sitten, kaikkien kanssa olisin ollut valmis treffeille. Niistä kolme on lukenut viestin ja yksi vastannut, mutta ei vielä treffeille kuitenkaan. Tämä kertonee että jos naiset tieteäisivät kuinka suuren työn netin kautta treffien hankkiminen vaatii ne pitäisivät kaikki nettimiehiä epätoivoisina.

Minusta Naisilta turhaa asioiden hankaloittamista sekin että ensin pitää kirjoitella viikkotolkulla että voi tavata vaikka eipä siitä vastapuolesta enää niin kauheasti irtoa ensimmäisten viestien jälkeen. Sillä vaivalla kun kerran tapaa niin selviää paljon enemmän ja voidaan säästää paljon aikaa molemmilta

Tämä yksi vastanneista erosi muista siinä että se oli pyöreä. Jos nainen haluaa miestä, niin sen kannattaa laihduttaa normaalimittoihin, niin tarjonta kasvaa moninkertaisesti. Jos ei halua niin sitten on hyväksyttävä tarjonnan radikaali madaltuminen. Niin ja ihan yhtä ulkonäkökeskeisiä ne naisetkin on vaikka molemmista löytyy poikkeuksia

Minulle suurimpia kulmakivia tuntuu usein olevan myös tämä kirjakielellä kirjoittaminen. Vaikka se ei monellekaan ole iso juttu, niin siitä vedetään kuitenkin turhan pitkälle meneviä johtopäätöksiä minun luonteestani ja olemuksestani muutenkin. Puhun puhekieltä, mutta haluaisin kirjoittaa tottumallani tavalla.

Ja taustatietona profiilistani vielä. 190cm/85kg ja urheilullinen. Kuulun korkeimpaan tuloluokkaan ja korkeakoulutus myös. Profiiliteksti pitkä, kehuttu, mutta kertoo enemmän itsestäni kuin asettaisi vastapuolelle vaatimuksia. En ole täydellinen mutta olisin luullut että näin "paperilla" sen verran houkutteleva että vientiä treffeille olisi ollut, kun tosiaan treffeille menemiseen vaatimustaso on aika pieni ja vasta sen jälkeen katson onko lähempään tuttavuuteen mahdollisuuksia. Miehenä tärkeimpiin asioihin kuuluu vastapuolen seksuaalisuus ja vaikka olisikin siinämielessä sopiva (riittävän aktiivinen ja vapaamielinen) niin sitä ei kuitenkaan hyväksytä jos sitä alkaa kirjeenvaihdossa selvittämään.
10275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Et maininnut tärkeintä: onko profiilisi kuvallinen? Kuvan puuttuminen rajaa vastauksia aika paljon pois, ellet esimerkiksi laita viestiin linkkiä jollekin kuvapalvelimelle.

Näin kesäaikaan kannattaa myös katsella, koska vastaanottaja on viimeksi kirjautunut sisään. Monella voi helposti tulla vaikka viikon tauko. Olivatko kaikki 10 sellaisia, että olisivat voineet lukea viestin eli ovat kirjautuneet lähettämisen jälkeen?

Itse yllätyin myös siitä, että juuri kuvattomissa profiileissa (joille olen siis viestiä laittanut) on paljon sellaisia, että kirjautuvat sisään, mutta eivät käy viestin jälkeen profiilissani. Yleensä naisilla on melkein automaattisesti niin, että klikkaavat ensin, minkänäköiseltä viesti on tullut ja lukevat sitten. Ainakin itse klikkaan ainakin mielenkiinnosta, millaiselta tyypiltä viesti on tullut. Jos vastaanottoja ei käy profiilissani, päättelen siitä, että viesti on tn. jäänyt lukematta. Yllättäen tämä osuus on omassa otoksessani ollut kuvattomilla selvästi suurempi. Tästä puolestaan ajattelen, että kuvattomat naisprofiilit on luotu hetken mielijohteesta, eikä niillä oli tarkoitus saavuttaa sen kummempaa. Naisillahan toimintamalli perustuu noin yleisesti profiilin luontiin ja sen jälkeen viestien odotteluun, miehillä viestin kirjoittamiseen. Jos nainen ei tee profiilia erikoisemmin ja jättää vielä kuvan pois, motiivi jää vähän epäselväksi.

Äänestä
  • Aloittelevana deittaajana aika jännä kirjoitus?
    - Mulla (nainen) ei ole kuvaa. Ei siksi, että olisin hirviö, vaan ihan siksi, että en halua tulla tirkistellyksi.
    - En myöskään vaadi sitä mieheltä, josta sattuisin olemaan kiinnostunut. Sisältö ratkaisee, ei kuva.
    - Osiris on oikeassa, naiset toimvat hetken mielijohteesta :) Muutamassa minuutissa profiili on luotu, sen syvällisempiä juttuja profiiliin en esim. minä ole kirjoitellut. Ihan fiiliksellä mennään.
    - Ai jaa... mun pitäisi odotella viestiä?? Itse kyllä olen laittanut viestin kiinnostaville miehille??
    Ja suostuisin treffeille, jos joku ehdottaisi kivaa paikkaa. Tai ylipäätään paikkaa :)

    Mun tilastoissa (alle viikko) on muutama kaljapäissään kirjoiteltu maili meni suoraan roskiin. Kävin kattoon profiilit kuitenkin. Yhden kanssa kirjoittelin ennen juhannusta ja hänen kanssaan sovin treffit, mutta hän perui. Se siitä sitten. Yksi tyyppi taas lähti lomalle, palailee tällä viikolla. Hänen kanssaan ehkä menen treffeille, vaikken todennäköisesti ole sitä, mitä hän hakee. Täydellistä naista. Sellaisia ei ole olemassakaan, varsinkaan jos ikää on karttunut.

    Täytyy tunnustaa yksi juttu... jos mies antaa puhelinnumeron, yritän selvittää, onko se julkinen.
    Jos hän antaa koko nimensä, googlaan jos jostain löytyisi lisätietoa hänestä. Kuvaa, firmaa, lehtiartikkelia..
    Nämä ehkä ne perushommat mitä teen.

    Olen kyllä suostunut ilman mitään näitäkään treffeille. Esim. viime tiistaina olin Töölössä treffeillä. Treffit onnistuivat, mutta minä en ollut hänen haluamansa tanssitaitoinen nainen. Toissa sunnuntaina taas tapasin yhden miehen kirkon edustalla. Kävimme tiekirkkoon tutustumassa, koska en suostunut heti lähtemään hänen autoonsa. Hänen sukunimeään ja muutakaan en tiedä.. kävimme kirkon jälkeen kahveilla ja hän heitti minut bussipysäkille. Parit suudelmat autossa ja heipat, eikä ole kuulunut sen jälkeen. Hän hiplasi kättäni autossa, mutta ei sen enempää? Mies ei ole ottanut yhteyttä kahteen viikkoon, joten poistin hänen puhelinnumeronsa kännykästäni. (prepaid)

    Äänestä

  • Jestas mitä säätämistä!!! Ymmärrätkö itse ollenkaan miten naurettavalta tuo sun kirjoitus/kommentti vaikuttaa? Siin ei o mitään järkeä. Minulla ei profiilia ole eikä tule, koska tän sakin taso on just tätä. Olen pahoillani teidän ressukoitten puolesta.

    Äänestä

Minä en koskaan tapaa ketään joka ei ensin suostu kirjoittelemaan ja kertomaan itsestään.
Jos on niin huono kirjoittaja niin ei ole minun tyyppiäni. Toiseksi katson henkilön joka haluaa vain tavata oleva väärässä paikassa netissä, menisi sitten ravintolaan, koska seksiä vain vonkaa kuitenkin.

Äänestä

Voi, et ainakaan mulle laittanut viestiä :(

Tilastosi voi olla suuntaa antava, sillä nythän on kesä, jos porukat ovat lomalla tai rannalla? Katsoitko, milloin ovat edellisen kerran olleet kirjautuneina?
Tsemppiä joka tapauksessa treffeille tai ainakin yrittämiselle.

Äänestä

viestistäsi selviää täydellisesti se, millaista ajan haaskausta on hakea seuraa netin kautta..

Äänestä

Siis kuvittelevatko miehet olevansa automaattisesti komeita, jos ovat 190cm pitkiä ja normaalipainoisia?
Tuon kokoisia miehiä tallustelee pitkin Suomea joka päivä, monetkaan eivät ole komeita. Saati että tulisi mieleen minkäänlainen kanssakäyminen heidän kanssaan.

Äänestä

Sellaisia naisia joita sinä etsit saa varmasti Kalliosta rahalla. Unohdit mainita tuon "vapaamielisyyden" lisäksi ruuanlaittotaidon, siivousinnon ja palvelustytön vaatetuksen. Jos profiilistasi paistaa sama pinnallisuus kun tästä tekstistä en ihmettele ettei sinulle paljon kukaan vastannutkaan. Sinulla on nyt tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko muutat Afganistaniin tai haet kauneutta jostain muualta kun jonkun kiloista. Mitä siitä ulkonäöstä on sinullakaan jäljellä enää 30 vuoden kuluttua?

Äänestä

Voi jeesus mitä idiootteja. Täällä netissäkö nämä kaikki feministi natsit on, kun eivät saa seuraa oikeassa elämässä... kiitos, kuolen nauruun lukiessani teidän kommentteja..

Äänestä

"Tämä kertonee että jos naiset tieteäisivät kuinka suuren työn netin kautta treffien hankkiminen vaatii ne pitäisivät kaikki nettimiehiä epätoivoisina. "

Onko sinusta helpompi löytää nainen muualta kuin netistä? Että se tuottaisi vähemmän työtä? Miksi et siis käytä muita keinoja naisen löytämiseen, kun selvästikään nettideitti ei ole sun juttu. Jos nettideitistä poistuisi ne tapaukset, jotka oikeasti löytäisivät naisen huomattavasti helpommin muualta eivätkä oikeastaan edes nauti touhusta, niin voisi olla niilläkin miehillä paremmat mahkut, joille oikeasti nettideitti on kätevämpi ja helpompi keino (vs. baareissa ravaaminen esimerkiksi) ajankäytön vuoksi tai muuten ovat vahvemmilla tuollaisessa kirjoittelun kautta tapahtuvalla seuranhaulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matemaatikko_ kirjoitti:

Lähetin kymmenelle kiinnostavalla neiselle postia pari päivää sitten, kaikkien kanssa olisin ollut valmis treffeille. Niistä kolme on lukenut viestin ja yksi vastannut, mutta ei vielä treffeille kuitenkaan. Tämä kertonee että jos naiset tieteäisivät kuinka suuren työn netin kautta treffien hankkiminen vaatii ne pitäisivät kaikki nettimiehiä epätoivoisina.

Minusta Naisilta turhaa asioiden hankaloittamista sekin että ensin pitää kirjoitella viikkotolkulla että voi tavata vaikka eipä siitä vastapuolesta enää niin kauheasti irtoa ensimmäisten viestien jälkeen. Sillä vaivalla kun kerran tapaa niin selviää paljon enemmän ja voidaan säästää paljon aikaa molemmilta

Tämä yksi vastanneista erosi muista siinä että se oli pyöreä. Jos nainen haluaa miestä, niin sen kannattaa laihduttaa normaalimittoihin, niin tarjonta kasvaa moninkertaisesti. Jos ei halua niin sitten on hyväksyttävä tarjonnan radikaali madaltuminen. Niin ja ihan yhtä ulkonäkökeskeisiä ne naisetkin on vaikka molemmista löytyy poikkeuksia

Minulle suurimpia kulmakivia tuntuu usein olevan myös tämä kirjakielellä kirjoittaminen. Vaikka se ei monellekaan ole iso juttu, niin siitä vedetään kuitenkin turhan pitkälle meneviä johtopäätöksiä minun luonteestani ja olemuksestani muutenkin. Puhun puhekieltä, mutta haluaisin kirjoittaa tottumallani tavalla.

Ja taustatietona profiilistani vielä. 190cm/85kg ja urheilullinen. Kuulun korkeimpaan tuloluokkaan ja korkeakoulutus myös. Profiiliteksti pitkä, kehuttu, mutta kertoo enemmän itsestäni kuin asettaisi vastapuolelle vaatimuksia. En ole täydellinen mutta olisin luullut että näin "paperilla" sen verran houkutteleva että vientiä treffeille olisi ollut, kun tosiaan treffeille menemiseen vaatimustaso on aika pieni ja vasta sen jälkeen katson onko lähempään tuttavuuteen mahdollisuuksia. Miehenä tärkeimpiin asioihin kuuluu vastapuolen seksuaalisuus ja vaikka olisikin siinämielessä sopiva (riittävän aktiivinen ja vapaamielinen) niin sitä ei kuitenkaan hyväksytä jos sitä alkaa kirjeenvaihdossa selvittämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu