Peruna juuttui takapuoleen - pastori sairaalaan

Iltalehti 01.11.2008 23:00

Joskus tapahtuu selittämättömiä asioita, myös kirkonmiehille. Brittiläinen keski-ikäinen pastori joutui sairaalahoitoon, koska hänen takapuoleensa oli juuttunut peruna. Kirkon miehen selitys tapahtuneelle oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Pastori kertoi, että hän oli ripustamassa alasti verhoja. Pian hän putosi tason päältä lattialla olevan perunan päälle. Mies painotti, että mitään seksuaalista toimintaa perunan kanssa ei harrastettu.

Pastoria hoitanutta sairaanhoitajanaista tilanne ei kuitenkaan järkyttänyt, koska hän on brittilehti Metron verkkosivujen mukaan on onkinut ihmisten takapuolista muun muassa kurkkuja, venäläisiä nukkeja ja neilikoita.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1607619

Miksi ne tekee kaiken väärin päin, Jeesuksen mukaan "Matt. 15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?"
3406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sees

Äänestä

Erlantilla men pesäpallomailan pää pyllyreikään ku odotti vuoroaan lyömään pespallossa. Ja toisen kerran hän istui ulko-oven topparin päälle ja se meni pyllyreikkään myös?

Äänestä

fads

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matt. 15:17 kirjoitti:

Iltalehti 01.11.2008 23:00

Joskus tapahtuu selittämättömiä asioita, myös kirkonmiehille. Brittiläinen keski-ikäinen pastori joutui sairaalahoitoon, koska hänen takapuoleensa oli juuttunut peruna. Kirkon miehen selitys tapahtuneelle oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Pastori kertoi, että hän oli ripustamassa alasti verhoja. Pian hän putosi tason päältä lattialla olevan perunan päälle. Mies painotti, että mitään seksuaalista toimintaa perunan kanssa ei harrastettu.

Pastoria hoitanutta sairaanhoitajanaista tilanne ei kuitenkaan järkyttänyt, koska hän on brittilehti Metron verkkosivujen mukaan on onkinut ihmisten takapuolista muun muassa kurkkuja, venäläisiä nukkeja ja neilikoita.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1607619

Miksi ne tekee kaiken väärin päin, Jeesuksen mukaan "Matt. 15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu