Olen 24v. mies, joka seurustelee todella hyvässä jo 6v. kestäneessä parisuhteessa tyttöystäväni kanssa. Häntä rakastan todella paljon, intohimoa ja yhteenkuuluvuutta on paljon suhteessamme. Mua on rassaannut jo vuoden mun kokemattomuus muiden naisten saralta. Tämä on mun ensimmäinen suhteeni. Mä vilkkuilen muita naisia, ja tuntuu tosi epäreilulta tyttöystävääni kohtaan. Mä en haluaisi lähteä suhteesta, enkä kestä olla ilman tyttöystävääni, mutta silti ajatukset muiden kanssa juolahtaa aina mieleeni. Millaista olisi muiden kanssa, millaista elämä olisi olla sinkku. Rakastan ja arvostan tyttöystääni niin paljon, että haluaisin olla hänen kanssa rauhallisin mielin. Haluaisin sellaisen tunteen, että pyh muut naiset, ketä kiinnostaa. Haluaisin olla tässä suhteessa täysin rinnoin, ilman mitään mitä jos -ajatuksia. En tiedä onko pahempaa olla tyttöystäväni kanssa ilman muita, vai muiden kanssa ilman tyttöystävääni. Mä koen hirveästi syyllisyyttä ja en voi elää huonon oma tuntoni kanssa, kun hymyilen ja flirttailen muiden kanssa. En ole ikinä pettänyt tyttöystävääni, enkä halua. Mutta miten pääsen muiden kanssa kokeilemisen ajatuksesta pois? Mä olen löytänyt elämäni naisen, mutta liian "aikaisin". Pitäisikö mun vaan mennä ja toteuttaa kaikki mitä jos -ajatukset? Mä luulen, että siinä käy niin, että jos jään tyttöystäni kanssa, mietin muita. Jos lähden pois ja olen muiden kanssa, mietin tyttöystääni ja haluan takaisin. Mitä mun pitäisi tehdä?
sekava mieli
mistä rauha?
19847
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
"Mitä mun pitäisi tehdä?"
Opetella ilmaisemaan itseäsi paremmin.
Ei sun auta ku pettää, kokeilla kerran, mutta varoa ettet jää kiinni. Sen jälkeen voit jatkaa rauhaisaa eloa tyttöystävän kanssa, ellet nyt sitten pääse liikaa vieraan lihan makuun. Parempi kuitenkin pettää nyt kuin aviossa.
Sitä sun ainakin pitää tehdä. Sillä faktahan on ettet sä voi elää elämääsi etukäteen etkä tietää mitään varmasti ennen kuin itse asian koet. Jossitella voit vaikka ikuisesti tulematta yhtään sen viisaammaksi. Sä tunnet syyllisyyttä nyt siitä, millaisia ajatuksia sä yhdistät siihen muiden naisten katselemiseen, sillä pelkkä utelias katselu olisi vaan osa sun miehistä seksuaalisuuttasi josta ei pidä tuntea syyllisyyttä.
Viimesissä lauseissasi jo listaat hyvin sen mitkä syyt koet olevan epävarmuutesi taustalla. Ne syyt on ja pysyy vaikka iänkaiken, mutta niiden ei tarvitse ajaa sua välttämättä ikinä ajatuksesta tekoon, koska sä koet eläväsi hyvin tyydyttävässä parisuhteessa. Te olette nuoria, eikä teidän tarvi kantaa vielä vastuuta kuin itsestänne. Toimiva parisuhde tulee väistämättä menemään ohi tarpesta "kokea joku toinen", ja sinne asti sun pitäis nyt sinnitellä. Sen muutoksen sun elämääsi tuo esim. päätös kihlautua tai avioitua, sun naisesi raskaus tai joku muu iso asia. Ne vie viimeistään sen tarpeen miettiä enää näitä asioita joita sä nyt niin tosissasi siinä mietit.
Te olette nyt suhteessanne siinä pisteessä, että alatte jo kuvitella tuntevannekin toisenne (sentään jo 6v yhdesssä). Sekin on tavallaan vain illuusio, koska ihminen muuttuu jatkuvasti elämän myötä. Säkin olet nyt muutoksessa, eräänlaisessa kriisissä, ja mietit tulevaisuuttasi pelkän yhden parisuhdekokemuksen varassa. Sen pohtiminen on ihan normaalia ja kuuluu osana pitkään parisuhteen.
Kukin selviytyy siitä tavallaan. Siispä sunkin on itse päästävä kriisistäsi yli, jotta voit taas jatkaa elämistä tasapainoisena ja tyytyväisenä ihmisenä sekä naisesi rakkauden arvoisena elämänkumppanina.
Kuka tietää, ehkä parin vuoden sisällä on hänen vuoronsa olla jossain kriisissä, miettimässä asioita jotka hän kokee tärkeiksi juuri silloin. Kriisit on siis usein myös tälleen henkilökiohtaisia juttuja, eikä niihin aina tarvitse sekoittaa sitä kumppaniaan. Riittää kun päättää jotakin nyt ja omakohtaisesti, ja jatkaa taas rauhallisin mielin elämistä eteenpäin. Tulevaisuudesta ei tiedä ja meneeethän on menneitä.
Vaikeammaksi se menee jos siihen rahaa mukaan kumppaninkin omine neuvoineen ja vaatimuksineen, herkästi haavoittuvine tunteineen jne. Siitä voi sitten syntyä jo ns. parisuhdekriisikin. EIkä sekään ole automaattisesti negatiivinen asia. Kriisi edeltää vaan muutosta.
Tää on tää nykyään pakottavaksi tullut tarve saada hirveä jono partnereita kumoon. Usko pois, sinkkuus ei ole sellaista kuin elokuvissa, seksiä saa harvoin ja se on pääsääntöisesti huonoa. Mutta kuulostaa, että olet tekemässä ympäriinsä paneskelusta itsellesi pakkomiellettä. Alun rakastumisvaiheen jälkeen ihminen alkaa nähdä taas muutkin kuin puolisonsa. Pitkässä suhteessa sitä jopa ihastuu toistuvasti toisiin. Tämä ei tarkoita, että pitäisi edetä ajatuksista toimintaan.
Niin tai näin, ota vastuu tekemisistäsi äläkä vain ajaudu syrjähyppyihin. Joko päätät olla uskollinen tyttöystävällesi vaikka aina ei mieli tekisikään tai kerrot hänelle suoraan, ettet pysty elämään monogaamisessa suhteessa. Kuka ties, ehkä hänkin vilkuilee muita.
Kiitos Tamminen! mun mielestä sä puhuit ihan totta! Mutta valitettavasti olen jo puhunut tyttöystäväni kanssa, kommunikointi kun on yksi parhaimmista puolista meidän suhteessamme. Hän on ymmärtäväinen ja tukee mua, mutta ei hän olisi valmis luopumaan näin hyvää suhdetta, niin kuin en minäkään. Mä pelkään tässä sitä, etten pääse seuraaville tasoille tässä suhteessa, ennnen kun olen kokenut ja ennen kun olen valmis sitoutumaan kunnolla. Tarkoittaen yhteenmuuttaamista, kihlautumista jne. Pelkään että tämä kokemattomuus ja what if -ajatukset on aina tiellämme.
Muille tiedoksi, en ole tässä vaan seksin perässä. En tarkoittanut kokemusta vaan seksillä. Vaan ylipäätään parisuhteen kokemisella. Kokemus hyvistä ja huonoista parisuhteista. Nyt tuntuu jotenkin siltä, että mun syliini on tippunut tällei vaan yksi tosi ihana ihminen ja kaikki sujuu liiankin hyvin. En ehkä osaa arvostaa häntä niin paljon, kun en ole kokenut mitä shittia muissa parisuhteissa on, enkä ole kokenut millaista on olla epätoivoisessa sinkkuudessakaan. Ehkä kyse on siitä, etten ole vakuuttanut itseäni. Ja jollain tavalla haluaisin sellaisen tunnen, että vaivalla olen löytänyt hänet. Tosi sikamaista, munhan pitäisi olla kiitollinen ja iloinen siitä, että en ole joutunut läpikäymään kaikkea paskaa mitä muut ovat.
Tuo kaikki mitä sä tänne kirjoitit osoittaa jo sen, että sä olet menossa eteenpäin. Sä olet jo matkalla siihen päämäärään johon sä pyrit: itsesi vakuuttamiseen juuri nyt, ja se riittää. Ja koska sulla nyt on se kumppanikin siinä apunasi ymmärtämässä ja tukemassa sua tässä "kriisissäsi", on sun entistä vaikeampaa lähteä siitä suhteesta "kokemaan joku toinen" ihan heppoisin perustein. Syy lähteä ja syys jäädä painavat aivan eri lukemilla sun vaa'assasi.
Ja miksi se ei voisi olla sua suojeleva ja pelkästään hyväkin asia? Juuri nyt.
Miksi pitäisi tietää jo kymmenen vuoden päähän tänään? Mitä vaan voi tapahtua siinä välissä vaikka sä suunnittelisit nyt tekeväsi mitä tahansa. Eikä ole väärin istua 5 vuoden päästä kitisevä lapsi sylissä ja miettiä taas kerran, että mitäköhän musta olis tullut jos olisinkin lähtenyt sen hemasevan Maijan matkaan... Se on vaan elämää, tuntemuksia ja tarpeita, jotka pitää aina suhteuttaa kulloinkin meneillään olevaan tilanteeseen jos mielii ymmärtää mistä ne johtuu.
Edellisen kirjoittajan (18 15) mietteissäkin on ideaa. Sä elät ympäristössä jossa ehkä kaikki sun kaverit ovat kokeneet muitakin ja töpeksineet kuka mitenkin ja jo sekin lisää sun epävarmuuttasi tehdä ihan päinvastainen päätös. Mutta myös ne muiden kokemukset voit liittää osaksi sitä päätöstäsi, siis jopa asiat joita sä ET ITSE ole kokenut. Sulla on lupa ottaa oppia niistä, muidenkin virheistä ja analysoida niitä omaa kokemustaustaasi vasten. Faktoja et tietty voi tietää, voit vaan peilata muiden valintoja omia tänhetkisiä periaatteitasi ja ihanteitasi vasten ja kuvitella miten olisit itse tehnyt jne.
Kokemuksen rintaäänellä: näitä tilanteita (kriisejä) tulee eteen jatkuvasti, eivätkä ne vie harhaa silloin kun perusta on valettu kunnolla. Siispä parisuhteen kyseessä ollessa ei suhde kaadu ihan pieniin mokiin tai lähde viemään mihinkään väärään suuntaan jos perustiimityö toimii.
Sä tulet automaattisesti pääsemään "seuraavalle tasolle" heti kun olet tämän itsekeskustelusi käynyt. Ei tämä "what if" fiilis todellakaan jää päälle ikuisiksi ajoiksi ohjaamaan sua jotenkin vinoon. Siihen tarvitaan jo aivan erilaista tarpeiden tukahduttamista ja suoranaista teeskentelyäkin että joo hyvin menee hehheh.
Sä nyt vaan ihmettelet ja esität itsellesi kysymyksiä, ja se on ihan normaalia käytöstä.
Jos sallit kliseen, niin sanon, että jatka vaan samaan malliin.
Tamminen, kiitos jälleen kerran sun kommenteistasi. Tuntui kuin olisit ainoa, joka ymmärtää tilanteeni. Kaikki yrittää jauhaa jostain paneskelusta ja yhen illan jutuista. Kysymys onkin siinä, ettei mun päässä vaan pyöri tussujen määrä.
Musta tuntuu tällä hetkellä, että haluaisin mennä kokeilemaan muita suhteita, löytämään oma itseni. Olemme tyttöystäväni kanssa kasvaneet yhteen pitkän suhteemme aikana. Mutta jotenkin mä ajattelen, kuka mä oon ilman tätä suhdetta. Tuntuu siltä, etten tarjoa nyt suhteellemme ja tyttöystävälleni kaikkia parasta mahdollisuutta, olen tällä hetkellä epäröivä opiskelija, joka ei vielä tiedä missä on mun paikkani tässä maailmassa. Onko ihan naiivia, mennä kokeilemaan muita suhteita, löytämään itseni, parantamaan elämäni laatua, ja myöhemmin palata hänen luokseen, tarjotakseni hänelle valmista, kypsää, ihanteellista elämänkumppania? Monet sanovat, että se olisi itseään lohduttamista, mutta mä jollain tavalla jo tiedän, että rakastan häntä niin syvästi, että tulen etsimään häntä takaisin. Meillä on samat unelmat, samat arvot, samat periaatteet, pientä luonne erilaisuutta tietysti, mutta kaikki tuntuu menevän nappiin, koko 6v aikana. Tietenkin, en halua enkä voi vaatia häntä odottamaan minua, jos hän löytää toisen ja on onnellinen niin minäkin olen hänen puolestaan. Mutta mulla on sellainen vaihe elämässäni, että haluaisin uudistua, haluaisin kokeilla, haluaisin kasvaa itsekseni ja tulla sitten takaisin. Jos silloin vielä jaamme kaikki samat arvot, periaatteet jne. niin se olisi niin unelmienn täytymys. Jos rakastaa jotaku toista niin paljon ja on tarkoitettu olemaan yhdessä, niin kai tilanne säilyy vaikka menisin nyt toteuttamaan, löytämään itseäni? Vai olenko vaan naiivi?
Mä kuvittelen ymmärtäväni jokseenkin, mitä sä ajat takaa. Mun ensimmäinen suhde oli 10 vuotta kestävä, ja myönnän, että siinä tuli ajateltua, että tämäkö nyt sitten on se mun ainoa kokemukseni sillä saralla.. Usko pois, tilanne on aika fifty-fifty: todennäköisesti sulla on mahdollisuus löytää sekä parempi, että huonompi kumppani, ku nykyinen. Huomioithan, että mahdollista myös on, ettet löydä ketään vuosiin. Menetkö silloin ruikuttamaan nykyisellesi? Ihan varmasti tuo löisi suhteeseenne sellaisen jäljen, ettei sitä enää olisi mahdollista korjata entiselleen.
"Mutta jotenkin mä ajattelen, kuka mä oon ilman tätä suhdetta. Tuntuu siltä, etten tarjoa nyt suhteellemme ja tyttöystävälleni kaikkia parasta mahdollisuutta, olen tällä hetkellä epäröivä opiskelija, joka ei vielä tiedä missä on mun paikkani tässä maailmassa. "
Se oma itsensä on mahdollista löytää myös siinä suhteessa. Se vaan vaatii töitä. Oman itsensä tuntemaan oppiminen on justiinsa sitä työtä, millä sitä parisuhdettakin parannetaan.
"Onko ihan naiivia, mennä kokeilemaan muita suhteita, löytämään itseni, parantamaan elämäni laatua, ja myöhemmin palata hänen luokseen, tarjotakseni hänelle valmista, kypsää, ihanteellista elämänkumppania? "
On. Mitä vanhemmaksi elät, sitä selvemmin näet, kuinka mahdotonta ihmisestä on saada valmista. Sinä olet hänelle ihanteellinen kumppani, juuri nyt. Eihän hän muuten kanssasi olisi? :)
Hei,
Kyllä uskon siihen, että jos on tarkoitettu olemaan yhdessä niin rakkaus säilyy. Mutta tietenkin muutoksia AINA tapahtuu, ja ne voivat olla yllättäviä. Niitä voi tapahtua, vaikkei haluaisikaan...ja ne vaativat reagointia.
Koska olette aloittaneet suhteen todella nuorina, on normaalia, että kummallekin teistä tulee jonkinlainen aikuistumisen/itsenäistymisen tarve. Ymmärrän tarpeen kokea muitakin suhteita: TV, elokuvat ja nuoriso-elämä toitottaa sitä aivan kuin se olisi pakko kokea. Ei se niin ole - suurin osa ihmisistä ei vaan tapaa sitä oikeaa heti. MUTTA: Mietipä, mitä todella haluat... olisiko mahdollista, että haet alitajuisesti jonkinlaista suurempaa/erilaista itsenäisyyttä suhteessa? Sanoit itsekin, että olette kasvaneet yhteen. Ehkä haluat nyt kasvaa erilleen...(en tarkoita suhteen loppumista!). En lähtisi hyvästä suhteesta etsimään itseäni toiseen suhteeseen... ei ei. Yksin olo sen sijaan voi olla opettava kokemus, ehkä voisitte ottaa tietoisesti hieman etäisyyttä. Tarvitset hieman enemmän tilaa? Koeta erottaa se "suhde-seikkalujen tarpeesta"? Kielletty asia houkuttelee... se on valitettavasti ihmimieli... haluatko kapinoida sitä vastaan, että koska olet parisuhteessa et voi tehdä kaikkea mitä haluaisit? Entä jos rakkaasi vastaisikin: "mene ja tee mitä haluat, en minä halua tai voi sinua kahlita"? Olisiko se yhä yhtä mielenkiintoista? Mieti myos, miltä itsestäsi tuntui jos rakkaasi haluaa lähteä seikkailemaan ...
Uskon, että vain avoimella kommunikaatiolla (jonka selvästi hallitset hyvin!) pystytte ottamaan tarvitsemanne kasvutilan. On vaikea ottaa paljon tilaa toista loukkaamatta ja sydäntä särkemättä. Mutta, jos tarvitset sen tilan - ota se.
Pistin vähän korvaan tuo, että "menet" tuosta vaan "kokeilemaan muita suhteita". Entäpä jos sitä toista suhdetta ei sitten niin vaan löydykään..? Mutta kokeile toki onneasi.. Itse olin sinkkuna 25-vuotiaaksi asti, pääsin kokeilemaan erilaisia pelinpitäjiä ja puolijauhoisia viritelmiä, joissa toinen (tai joskus edes minä) ei tiennyt että mitä tässä halutaan vai halutaanko oikeastaan mitään. Kaikki tietysti on koettava oman kantapään kautta, mutta ainakin itseni suhteen on sanottava, etten todellakaan pidä noiden väliin epätoivoistenkin nuoruusvuosien jälkeen nykyistä onnellista parisuhdettani mitenkään itsestäänselvyytenä, edes näin 6 vuoden jälkeen. Mutta toisaalta, en voi sanoa, että nuoruus olisi jäänyt ns. elämättä.
Mä oon seurustellut myös nykyisen mieheni kanssa ihan teinivuosista asti. Elämän aikana on tullut hetkiä, kun on huomannut, ettei tiedä mitä haluaa, haluaisi kokeilla jotain uutta, haluaisi kasvaa ihmisenä ja löytää itsensä. Hetkiä, kun on tuntunut, että on ihan hukassa.
Vaikka elämä on ollut välillä aikamoista tunnemyllerrystä, niin lohduttavinta on ollut, että siinä on joku säilynyt kaikesta huolimatta ennallaan ja se on ollut rakkaus. Kaikista niistä epävarmoista hetkistä huolimatta ei ole epäröinyt sitä, etteikö haluaisi olla tämän toisen osapuolen kanssa yhdessä. Itseään voi kehittää niin monella muullakin tapaa ja elämälleen voi löytää uuden suunnan ilman kumppanin vaihtoa.
asiassa ei olisi mitään vaikeaa. Mikset vain sovi tyttöystäväsi kanssa, että haluat paneskella muitakin. Ajatus voi tuntua groteskilta, mutta kyse ei ole silloin uskottomuudesta, jos saat luvan. Jos teillä on jokin erityinen side ja hän on se oikea niin luulisi, että suhde kestäisi pinnalliset panot, kun kyse on vain himosta, joka on luonnollista ja pitäisi olla ymmärrettävää. Miksei samantien tyttösikin voisi ratsastaa muilla hevosilla, silloin kun häntä huvittaa. Jos ei ole pelkoa taudeista tai ei-toivotuista lapsista, niin en ymmärrä, miksei yhteiskunta voisi toimia näin.
Yhteiskunta ei toimi noin sen vuoksi koska suurinosa haluaa olla yksiavioisia ja pitävät moraalisesti arveluttavana jakaa niinkin tärkeän asian kuin seksi, kenenkään muun kuin oman rakkaan kumppanin kanssa. parisuhteessa intiimisuhde kärsii jos siihen tuodaan ulkopuolisia. se ei ole ahdasmielisyyttä vaan rakkautta ja toisen kunnioittamista. ihminen ei ole eläin joka on himojensa orja (tätä selitystä kyllä kuulee MIESTEN suusta jatkuvalla syötöllä).
mutta tietenkin kolikolla on kääntöpuoli, ne joille seksi ei edusta sen kummempaa yhteenkuuluvuutta toisen kanssa vaan seksi on pelkkää eritteiden vaihtoa. jos kumppania ei haittaa että rakas puoliso paneskelee muita niin antaa palaa. tämän sopimuksen pitää kuitenkin velvoittaa molempia osapuolia, kummankin pitää saada niitä mahtavia suhteenulkopuolisia seksikokemuksia.
Ajattele mieluummin sitä, onko tyttöystäväsi sinulle se oikea. Kokemattomuus naisten saralla voi johtaa väärään aviopuolisovalintaan. Seurustelkaa seurustelemalla, eli ottakaa tosiaan selvää, oletteko toisillenne ne oikeat.
Toisaalta, se, että koet sitoutumisen vaikeaksi, voi olla sen merkki, että et tällä hetkellä ainakaan tässä elämänvaiheessa ole hänelle se oikea.
Itse sinkkuilut kokeneena sanon: Ei sen arvoista. Hyvän näköisten vieraiden naisten kanssa olen ollut sängyssä. Sinkkuseksi on puutunutta, kylmää. Jos seksissä taivas ja maa kohtaavat, niin sinkkuseksissä on yleensä vain se maa. Yleensä nuoret naiset ei osaa mitään ja seksi on tylsää. Ja sitten kun onkin ollut pari hyvän näköistä kokeneempaa jotka ovat taas osanneet kaikki pornoelokuvien temput syväkurkutuksesta squirttaamiseen, niin sekin on lopulta jättänyt kylmäksi vaikka yön aikana lauettiin monta kertaa.
Nyt olen naimisissa. Äsken rakastelttiin vaimon kanssa pari erää kesäpäivän ratoksi. Voit arvata oliko se taivaskin läsnä. Olen niin onnellinen. En mistään hinnasta enää vaihtaisi!
Sinkkuelämässä ja muissa naisissa ei ole mitään sinulle, jos löydät sen oikean!!!
Mieti niitä, jotka pettää. Vieraat houkuttaa ja pettäminen voi jatkua, eli kyllä siitä vieraastakin JOTAIN tyydytystä saa. En väitä sitä. Kuitenkin kiinni jäädessään suurin osa toivoisi voivansa peruuttaa tapahtuneet ja lukevat roskaksi kaiken vieraan eksotiikan oman kumppaninsa rinnalla, kun ovat menettämässä.
Kokeile:
Pidä tauko suhteestanne. Katso kumpi kutkuttaa enemmän.
Olet kasvanut aikuiseksi yhdessä tyttöystäväsi kanssa ja ilmiselvästi kaipaat itsenäistymistä ja aikuisuutta, jossa läsnäolisit vain sinä itse. Eli mietit, millaista olisi elää elämää, jossa eläisit aikuisuutta omana erillisenä itsenäsi etkä symbioosissa tyttöystäväsi kanssa. Mietit varmaan, millainen ihminen olisit, jos et olisi elänyt 6 vuotta yhdessä tyttöystäväsi kanssa. Todennäköisesti toisenlainen. Kaikki ympärillämme elävät ihmiset vaikuttavat omalta osaltaan siihen millaisia me olemme olleet, millaisia olemme ja millaisiksi tulemme.
Tämä erillisyyden kysymys nousee parisuhteessa aika-ajoin esiin. Itselläni se tuli voimakkaana 30 vuoden jälkeen, kun lapset olivat kasvaneet. Tapasin mieheni 18 vuotiaana ja kasvoin hänen kanssaan aikuiseksi. Olen käynyt piinaavia asioita läpi sekä tietoisesti että alitajunnassa (siis unissa) pohtien millainen olisi ollut minun elämäni ellen häntä olisi tavannut - jos olisinkin jättänyt menemättä ekoille treffeille tai en olisikaan palannut ekan riitamme jälkeen hänen luokseen jne. Tai jos olisin eronnut 10 vuotta sitten, kun suhteemme oli vaikeuksissa. Mietin millaista olisi ollut jonkun toisen kanssa, millaista voisi tulevaisuudessa olla jonkun toisen kanssa jne. Kunnes ymmärsin, että työstin näin omaa erillisyyden tarvettani ja sitä, mikä MINÄ olen suhteessa siihen, että olen lasteni äiti, mieheni vaimo jne. Millaisia valintoja olen ollut vapaa tekemään ja millaisia voin tulevaisuudessa tehdä. Ja on ollut työstämistä tässä asiassa, vaikka sitä tässä näin lyhyesti kuvaan.
Mitä enemmän tulee ikää, sen useammin joutuu valitsemaan ja kantamaan vastuuta valinnoistaan. Joutuu jättämään valitsematta myös mieluisia vaihtoehtoja - 'ei voi sekä säästää että syödä kakkua'. On hyvä pohtia asioita, mutta sitten päättää ja lakata piinaamasta itseään, olisko toinen ratkaisu ollut oikeampi jne. Joskus valitsee hyvin ja joskus huonosti, mutta aika ajoin on vain päätettävä. Joku päätös sujuu helposti, joku tuottaa aluksi suunnatonta tuskaa ja joitakin päätöksiä ei voi edes tehdä. Sitäpaitsi elämä heittelee ja kaikkiin elämäntapahtumiin ei sitten kuitenkaan voi itse vahvasti vaikuttaa.
Kyllä muuten naisetkin sillä silmällä miehiä katselee, että mitäs jos. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse viedä käytäntöön. Onhan sekin jo tärkeää, että saa vapaasti antaa ajatustensa ja fantasioitensa virrata. Ei se keneltäkään ole pois.
Luulen kuitenkin, että pohdinnoissasi mietiskelet 'tuntemattomuutta', elämätöntä elämää, joka ajatuksissasi saa konkreettisen muodon muissa naisissa. Meidän ihmisten osa on se, että päättämällä niin tai näin, aina jää elämätöntä elämää. Mielestäni hyvä elämänohje voisi olla se, että tekemällä itselleen hyviä tekoja ja päätöksiä ei tarvitse pohtia elämätöntä elämää. No mitäs ne hyvät teot sitten ovat ja miten ne tunnistaa ? Sitä tässä itsekin aina aika ajoin yritän selvitellä ... Tässä ei enää se järki ole niin määräävä tekijä vaan tunne, intuitio.
Kiitoksia kaikille! Teillä on hyviä neuvoja ja tiedätte mistä puhun tässä. Helpottaa mun oloa hyvin paljon. Ärsyttää itse niin paljon tuon kokemattomuus, innokkuus muita uutuuksia kohtaan jne. Tuntuu siltä, että teen hallaa mun rakastamalleni tyttöystävälleni. Tunteet eivät vaan mee pois. Miksei ihmiset voivat vaan olla tyytyväisiä siihen mitä heillä on jo, eikä miettiä mitä ovat menettäneet. Mä kampailen täällä itseni kanssa liian paljon. Päällimmäisenä fiiliksenä (intuitiona) mä ajattelen, että meen ja koen. Vaikka kaduttaa myöhemmin niin sitten ainakin voin olla samaa mieltä keisari Ruupertin kanssa. Ainakin tuon tuntematon kokeminen ja kaikki mystiikka ja ihanuus sinkkuseksiä kohtaan on sitten koettu, homma hoidettu. Sekin on jonkinlainen edistysaskel. Mä tiedän, että tää olisi hyvin epäreilua tyttöystävääni kohtaan, miten voin kohdella häntä näin itsestäänselvänä vaikka hoen tässä että rakastan häntä enemmän kuin mitään. Mutta ei sekään ole oikein häntä kohtaan jos jatkuvasti kampailen ristiriistaisesti ollako vai eikö olla. Ainakin hän joko löytää paremman tai sitten ottaa mut takaisin kun musta tulee parempi ja varmempi. Todella monet, jotka ovat lähteneet ensirakkaus suhteesta pois nuoruuden, kokemattomuuden takia, ovat väittäneet, etteivät kyllä myöhemmin halunneet enää takaisin. Ihmiset muuttuvat, tilanteet muuttuvat. Mä kuitenkin elään vielä toivossa, että palaan tähän suhteeseen, koska tätä ei ole katsottu loppuun asti. Tunteita on vieläkin, ja intohimoakin löytyy. Kaikki on aivan ihanaa. Mutta jollain lailla tämä on vaan the necessary bad, naiivi pojan aikuistumis rituaali. (voi vitsi kun kuulostan niin typerältä!) Mut en mahda itselleni mitään.
Tilanne vaikuttaa todella pahalta. Näin objektiivisesta näkökulmasta pakko sanoa seuraavaa: erotkaa ja unohda koko juttu. On epäreilua tyttöystävääsi kohtaan jos jäät ja haikailet muita. On epäreilua "välisuhdettasi" kohtaan jos haluat vain kokeilla muuta ja palata sitten tyttöystäväsi luokse. On epäreilua itseäsi kohtaan jos jäät ja olet tyytymätön kenties loppuelämäsi. Think about it.
Odota ja koeta "pakkomielteen" ohi ainakin pari viikkoa, mielummin kuukausi. Jos et onnistu niin sitten lienee syytä jättää rakkaasi ja lähteä tuntemattomaan - ja kehottaa häntä tekemään samoin. Mistään tulevasta on turha sopia, vaikka tunteet voi selväksi tehdä. Lakkaa hokemasta sitten, että rakastat häntä... vaikka siltä tuntuukin, niin se ei kuitenkaan näemmä riitä. Anna hänen siis mennä.
Meillä on vähän sama tilanne, mutta toisinpäin. Olen ollut avomieheni kanssa yhdessä pari vuotta ja hänellä on ollut suhteita ennen minua (sekä seksisuhteita että ollut kihloissakin), mutta minulla tämä on ollut ensimmäinen suhde myös "siinä mielessä".
Välillä tulee tunne, että olisi ihanaa olla vapaa ja kokeilla erilaisia asioita toisten miesten kanssa. Viettää sitä ns. villiä sinkkuelämää, jota en koskaan ole ehtinyt viettää. Monet ystäväni ovat sinkkuja ja joskus mietin olenko jäänyt jostain paitsi, kun olen niin nuorena sitoutunut vain yhteen ihmiseen.
Toisaalta olen hyvin onnellinen, että olen löytänyt sen oikean näin nuorena. Minulla on aivan ihana kumppani, komea, hellä, seksikäs, hauska ym. Meillä on samanlaiset arvot ja viihdymme todella hyvin yhdessä. Heti tulee toista ikävä, jos toinen on yhdenkin yön pois. Sovimme hyvin yhteen ja täydennämme toisiamme. Me suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta.
Minusta sun kannattaisi yrittää jättää ajatuksesi toisista naisista taka-alalle ja keskittyä kumppaniisi. Yritä olla onnellinen että sinulla on niin hyvä nainen ja olet nuorena löytänyt sen oikein. Mediassa ja muualla on liikaa kertakäyttäkulttuuria myös ihmissuhteissa. Ei kaikkea kuulu kokeilla kaikkien kanssa, vaan jakaa oman kumppanin kanssa. Uskon että seksikin on parempaa kun rakkaus ja suuret tunteet ovat mukana. Katuisit enemmän sitä jos lähdet, kuin sitä jos jäät. Mieti huolella, mutta viimeisin vaihtoehto on pettäminen. Se on luusereiden puuhaa.