Lemppasin appivanhemmat

En ymmärrä tätä jatkuvaa kitinää appivanhemmista. Eikös sitä olla naimisissa oman puolison kanssa, eikä tämän vanhempien?

Omat appivanhempani ovat yleisesti tunnettu vaikeina ihmisinä. He tekivät ensitapaamisella hyvin selväksi, etten kelpaa heille. Niimpä sanoin kauniimmalle puoliskolleni, etten tule tapaamaan heitä enää koskaan. Sanoin että minulle on ok jos hän tapaa vanhempiaan, enkä halua pilata heidän välejään. Jos joskus kuitenkin saamme lapsia, lapsemme ei tule tapaamaan mummoaan ja ukkiaan. En halua lapsilleni epävakaata sairasta ympäristöä.

Ja näin simppelisti asiat ratkaistiin, eikä sen jälkeen ole ollut mitään ongelmia ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä. Tai no en tiedä appivanhemmista, sillä en ole tavannut heitä muutamaan vuoteen :D
7935
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

että näkevätkö lapsesi isovanhempiaan vai ei. Tuo jos mikä on sairasta. Lapsilla on oikeus isovanhempiin (ellei nyt ole todella suurista ongelmista kyse). Puolisosi vanhemmat taitavat olla sairaita vaan koska tekivät selväksi ettet sinä heidän tyttärelleen kelpaa.. Kasva aikuiseksi. Eivätkö omat vanhempasi ole sinulle opettaneet, että kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen. MIetin vaan että kuinkahan voit noin sairaiden yksilöiden (joiden et antaisi lastasi tavata) tyttären kanssa elää, yleensähän omena ei kovin kaus puusta putoa...

Äänestä
  • "Jos joskus kuitenkin saamme lapsia, lapsemme ei tule tapaamaan mummoaan ja ukkiaan. En halua lapsilleni epävakaata sairasta ympäristöä."

    Sairas on perhetilanne, jossa potentiaalinen lasten isä jo ennen ainuttakaan lasta määrää, keiden kanssa lapset saavat seurustella.

    Äänestä

  • "Lapsilla on oikeus isovanhempiin (ellei nyt ole todella suurista ongelmista kyse)."

    Taustalla on asioita, jotka eivät oikein kestä päivänvaloa.

    Äänestä

  • Mummotpellolle kirjoitti:

    "Lapsilla on oikeus isovanhempiin (ellei nyt ole todella suurista ongelmista kyse)."

    Taustalla on asioita, jotka eivät oikein kestä päivänvaloa.

    käenpesään ja paljon samanlaisia munia.

    Äänestä

  • taiteillut tässä monta vuotta poikani ja miniäni kanssa. en ole saanut tavata lapsenlapsiani 10v ja 9 v kuin muutaman ekan neljän vuoden aikana. sitten tilanne hiljeni entisestään kun miniäni erään kerran halusi et lapset tulevat luokseni leikkimmään.kysyin voisiko hän tuoda lapset-tosin oli aamusta kyse, mutta heillä kaksi autoa-minulla ainoastaan juna mahdollisuus. lupasi, muttei lapsia tullut, ei vastausta puheiluihin. laitoin joululahjoja parvekkeelle-maantasokerros ja viestiä et hakisivat-ei mitään. kului viisi vuotta ja tänä kesänä miniä vastkin yllättäen viestiin, et saan tavata lapset. peruin kaikki menoni ja ryntäsin tapaamiseen. ilomme lasten kanssa oli täynnä itkua kaipauksen purkautumista halausta suukkoa en pysty kuvaamaan tunteitamme.
    olimme täynnä onnea!! miniäni jätti meidät keskenämme nauttimaan onnestamme mennessään asioille ja mehän viihdyimme tiukasti käsikädessä kulkien, saimmehen olla yhdessä-rakkaat lapset ja mummi. pari vuorokautta kului ja onnemme sai kovan iskun-poikani soitti ja halusi minut heti pois miniäni luota ,heillä oli ollut tulopäivänäni lähestymiskielto-oikeudenkäynti, joka tosin oli mitätätöity. poika huusi haukkui uskomattomia asioita minulle-en jaksanu ,oli pakko lähteä. en tiennyt mennessäni lasten luo, et tilanne on tuollainen, olin kuullut sivullisilta et vuosi aiemmin olivat avoliitosta eronneet. nyt muutama viikko myöhemmin olen ollut pyörityksessä-lapset itkevät ikäväänsä,kuten minäkin-miniäni vaatii tuloani heidän luo-poikani painostaa etten mene tapaamisiin, koska miniä kiristää omaisuudella ym ym . nyt miniä ilmoitti txt.llä ei suostu puhumaan et vlisit poiksi ja poikani vain kirosi ja sanoi ettei halua kuullakaan minusta koskaan. olen hyvin väsynyt. auttakaa!

    Äänestä

  • mummi vai ei kirjoitti:

    taiteillut tässä monta vuotta poikani ja miniäni kanssa. en ole saanut tavata lapsenlapsiani 10v ja 9 v kuin muutaman ekan neljän vuoden aikana. sitten tilanne hiljeni entisestään kun miniäni erään kerran halusi et lapset tulevat luokseni leikkimmään.kysyin voisiko hän tuoda lapset-tosin oli aamusta kyse, mutta heillä kaksi autoa-minulla ainoastaan juna mahdollisuus. lupasi, muttei lapsia tullut, ei vastausta puheiluihin. laitoin joululahjoja parvekkeelle-maantasokerros ja viestiä et hakisivat-ei mitään. kului viisi vuotta ja tänä kesänä miniä vastkin yllättäen viestiin, et saan tavata lapset. peruin kaikki menoni ja ryntäsin tapaamiseen. ilomme lasten kanssa oli täynnä itkua kaipauksen purkautumista halausta suukkoa en pysty kuvaamaan tunteitamme.
    olimme täynnä onnea!! miniäni jätti meidät keskenämme nauttimaan onnestamme mennessään asioille ja mehän viihdyimme tiukasti käsikädessä kulkien, saimmehen olla yhdessä-rakkaat lapset ja mummi. pari vuorokautta kului ja onnemme sai kovan iskun-poikani soitti ja halusi minut heti pois miniäni luota ,heillä oli ollut tulopäivänäni lähestymiskielto-oikeudenkäynti, joka tosin oli mitätätöity. poika huusi haukkui uskomattomia asioita minulle-en jaksanu ,oli pakko lähteä. en tiennyt mennessäni lasten luo, et tilanne on tuollainen, olin kuullut sivullisilta et vuosi aiemmin olivat avoliitosta eronneet. nyt muutama viikko myöhemmin olen ollut pyörityksessä-lapset itkevät ikäväänsä,kuten minäkin-miniäni vaatii tuloani heidän luo-poikani painostaa etten mene tapaamisiin, koska miniä kiristää omaisuudella ym ym . nyt miniä ilmoitti txt.llä ei suostu puhumaan et vlisit poiksi ja poikani vain kirosi ja sanoi ettei halua kuullakaan minusta koskaan. olen hyvin väsynyt. auttakaa!

    Mitä ihmettä? Ei kenenkään pitäisi voida kieltää mummilta tapaamisoikeutta.. valitettavasti lasten äiti näin kuitenkin voi tehdä. Nyt kuitenkin olet tilanteessa, jossa pääsisit tapaamaan lapsenlapsiasi, en näe mitään erityisen järkevää syytä sille, mikset näin tekisi. Ette voi kovin hyvissä väleissä olla poikasikaan kanssa jos et kerran edes tiennyt mikä heidän tilanteensa on? Myöskään (ex?-)miniä ei voi sinulta mitään vaatia. Tee se mikä tuntuu itsestä hyvältä.

    Äänestä

No eipä siinä mitään, että pistät kerrasta poikki suhteet appelaan. Sinua on loukattu ja se ymmärretään, varsinkin jos appivanhemmat ovat tunnetusti hankalia persoonia siis huonomaineisia.
Olet päättänyt asian lastesikin puolesta, mutta olisihan he voineet jossain suhteessa mummolaan. Edes pintapuolisesti, jotta jonkinlainen tuntuma tulisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mummotpellolle kirjoitti:

En ymmärrä tätä jatkuvaa kitinää appivanhemmista. Eikös sitä olla naimisissa oman puolison kanssa, eikä tämän vanhempien?

Omat appivanhempani ovat yleisesti tunnettu vaikeina ihmisinä. He tekivät ensitapaamisella hyvin selväksi, etten kelpaa heille. Niimpä sanoin kauniimmalle puoliskolleni, etten tule tapaamaan heitä enää koskaan. Sanoin että minulle on ok jos hän tapaa vanhempiaan, enkä halua pilata heidän välejään. Jos joskus kuitenkin saamme lapsia, lapsemme ei tule tapaamaan mummoaan ja ukkiaan. En halua lapsilleni epävakaata sairasta ympäristöä.

Ja näin simppelisti asiat ratkaistiin, eikä sen jälkeen ole ollut mitään ongelmia ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä. Tai no en tiedä appivanhemmista, sillä en ole tavannut heitä muutamaan vuoteen :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu