VHH on luonnoton

Milloin ihmiset alkoivat syömään näin:
1. säädellään ravinnon makroaineita muutaman gramman haarukassa
2. ei syödä välipaloja
3. syödään säännöllisesti vaikkapa kolme kertaa päivässä, joka päivä

Tämä mahdollistui vasta runsas puoli vuosisataa sitten. Näin ei pystytty syömään esim. sata vuotta sitten. Ja ihminen kehityskaarensa alussa söi kaikkea mikä syötäväksi kelpasi, napsi suuhunsa jotain aina kun sai ja välillä oli syömättäkin.

Millä ihmeen perusteella kukaan voi sanoa VHH:ta luonnolliseksi? Ei sitä tee luonnolliseksi se että omalla nimellään täällä kirjoittelee ja välillä trollailee vaihtuvilla nimimerkeillä. Eikä sekään että rekkautuu jollain satunnaisesti valitulla nimimerkillä ja välillä aina kirjoittelee rekkautumatta.

VHH on luonnoton dieetti, ikään kuin laboratoriorottien ruokavalio. Sekään ei vastaa millään tavalla rottien luonnollista ravitsemusta.
33281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Luonnollisen tehtaan tuottamia suurikatteisia pillereitä?

Äänestä
  • big ongelma monelle jo valmiiksi sairaalle. diabeetikot kaatuu kuin mätä vilja vhh:n avulla

    Äänestä

  • Tehdas- tai laboratoriotekoinen? Mitä eroa?

    Äänestä

höttöä joka ei ravitse

Äänestä

-

Äänestä

VHH tiukasti kontrolloidussa muodossaan onkin vain laihdutusdieetti ja hyvin epänormaali ruokavalio elämäntavaksi. Se tarkoittaa kontrolloitua hiilareiden rajoittamista, lähes niiden pelkoa ja välttämistä viimeiseen asti. On totta että peruna yms ei ole kovin ravintorikasta eikä siten täytä ihmisen tarpeita. Samoin sokeri on pahasta ja vaaleat jauhot, jalostetut ns. "yksinkertaiset" hiilihydraatit.

Silti vhh on ruokavaliota rajoittava ja pahasti metsään mennään jos hiilairesta aletaan tiputtaa pois myös täysjyvät ja hiilareiden määrä pidemään muutamassa kymmenessä grammassa vuosikausia. Se rajoittaa hedelmien syömistä vaikka ne ovat normaalia ravintoa olleet ihmiselle jo satoja tuhansia vuosia.

Säännöllinen syöminen alkoi sivistyksen myötä, en osaa sanoa missä mutta Egyptissä ja Roomassa jossain vaiheessa tähän siirryttiin - eli urbanisoituminen johti säännölliseen ruokailuun pitkin päivää. Sitä ennen esim. roomalaiset tapasivat syödä vain iltaisin, päivällä syötiin kevyesti hedelmiä, leipää, mitä milloinkin - ja illan pääruoka oli päivän kohokohta kuten vielä tänäpäivänä välimeren maissa. Aamiainen oli tuntematon käsite, samoin lounas. Ihmiset söivät kun nälkä kasvoi, ja söivät pieniä määriä kerrallaan - paitsi tämä illan pääateria perheen kesken(tai sotilaiden kesken leirissä) jolloin kaikki pistettiin pyötään mitä oli.

Jatkuva syöminen 2-3 tunnin välein rasittaa kroppaa, pistää hormoonit epäbalanssiin ja laiskistaa sekä lihottaa ihmistä pitämällä insuliinia jatkuvasti koholla. VHH:ssa insuliinipiikkiä estetään syömällä rasvaa/proteiinia sekä laihdutuksen alussa käyttämällä lihaksien ja maksan glykogeenivarasto loppuun jolloin kroppa joutuu käyttämään rasvaa energiakseen jos rasitus kestää hieman pidempään.

VHH ei sovellu kestävyysuhreilijalle koska glykogeeni on nopein tapa vararavinnolle, ns. hätävara ja VHH joka elää ketoosissa, ei omaa tätä ravintoa. Rasva käyttö energiana on hitaampaa, siksi esim. juokseminen on VHH:lla olevalle mahdotonta samalla tasolla kuin hiilareita käyttävä. VHH sopii kyllä bodybuildingiin ja se laihduttaa koska pakottaa kropan käyttämään rasvaa energiana. Mutta ei ole sanottu että VHH olisi kovin terveellistä vuosikausia, samoin hiilareiden rajoitus rajoittaa myös ruokatottumuksia: eikö enää koskaan riisiä, pastaa tms? Näistä pitää luopua lähes kokonaan jos aikoo VHH:lla olla.

Ihminen ei ole kone, siksi rajoittavat ruokavaliot ovat tuomittu epäonnistumaan paitsi niilä jotka ovat asettaneet tavoitteet korkealle ja pysyvät niissä huolimatta siitä että joutuvat luopumaan jostain. Vähärasvainen dieetti on hyvä esimerkki myös tästä rajoittamisesta. Ja olen sitä mieltä että taatusti Atkins-tyyppiset ruokavaliot ovat terveellsiempiä kuin vähärasvainen, rasvakammoinen dieetti. Mutta silti epäterveellisempiä kuin normaali ruokavalio jossa painotetaan hyviä aineksia ja unohdetaan aamupala sekä lounas kokonaan pois. Illalla syöty ruokamäärä kattaa pitkälle seuraavaan päivään aminohapot ja proteiinit- seuraavan päivän mittaan pitää tietenkin syödä jotain välipaloja sen aamiaisen ja lounaan tilalla.

Itse syön hedelmiä, proteiinia eri muodoissa, raakoja kasviksia jne ennenkuin n. klo 17.00 aloitan syömään hyvin. En ylensyö, en mässäile huonoilla hiilareilla tai rasvoilla. Illan ateria on iso ja täyttävä ja aamulla ei nykyään ole edes nälkä. Energiatasot ovat päivällä korkealla, insuliini kontrollissa, korkeammalla kuin koskaan ennen kun söin ns. säännöllisesti 3 tunnin välien jonkin aterian/välipalan. Silti jotta energia pysyi tietyllä tasolla ja lihakset eivät menisi kataboliseen tilaan, on pitkin päivää otettava pieniä määriä ravintoa. Päivän kalorimäärä ennen illan syömistä jää silti yhteensä ehkä terveellisen aamiaisen tasolle.

Se että puhutaan rasvasta/proteiinista ja hiilareista - pitää puhua näiden laaduista. Kaikki nämä mielestäni kuuluvat täysin ihmisen ravintoon, mutta niiden huonoja muotoja pitäisi välttää. Tämäkin on toki rajoittamista mutta esim. valkoisen jauhon ei ole todettu millään tavalla auttavan ihmistä ravinteellisesti.

Nykyruoka on hyvin toksista, kasvit ja eläinkunta saa rehussaan myrkkyjä joita me syömme. Siksi luomu on tärkempää kuin se miten rajoittaa hiilareita.

Äänestä
  • Viides vhh-vuosi alkaa, hyvin menee... Ei kolota niveliä aamuisin kun en viljaa syö, vireystaso huipussaan. Ei valittamista.

    Äänestä

  • Very low c kirjoitti:

    Viides vhh-vuosi alkaa, hyvin menee... Ei kolota niveliä aamuisin kun en viljaa syö, vireystaso huipussaan. Ei valittamista.

    kolesterolisi! Uskon et on vaarallisen korkealla, kuin minulla myös

    Äänestä

  • Risto Mönkijä kirjoitti:

    kolesterolisi! Uskon et on vaarallisen korkealla, kuin minulla myös

    VHH on lähempänä luonnollista, kuin nykypäivän ruokavalio. Viljoja on alettu viljelemään vasta noin. 10 000 vuotta sitten, suomessa viljat ovat olleet tuttuja vain muutaman tuhat vuotta.
    Rypsiä ja Rapsia on viljelty vasta 70-luvulta lähtien, kuinka nämä voisivat olla luonnollista ravintoa?
    Ihmisen evoluutio ei ole pysynyt mukana tässä nopeasti tapahtuneessa ruokavalion muutoksessa kasvisten sekä lihansyöjästä rehujen puputtajaan.

    Monipuolisella VHH-dieetillä ei tarvita lisäravinteita, vaan tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet saadaan ruoasta.
    Väitteesi lisäravinteista perustuu luultavasti Atkinsin dieetin induktio vaiheeseen, mikä kestää 2 viikkoa.
    Muistuttaisin atkinsin dieetin olevan vain yksi suuntaus VHH-dieettien kirjosta.

    Äänestä

  • -:piip:- kirjoitti:

    Luuletkos että ne viljat tipahtivat taivaasta 10000 vuotta sitten? Ehei, kyllä niitä luonnonvaraisia viljoja on syöty jo kymmeniä tuhansia vuosia aikaisemmin. Viljelyn aloittaminen oli seurausta pelkästään väkimäärän kasvusta ja yhteiskunnallistumisesta aivan kuten kaiken muunkin tuotannon keskittyminen.

    Öljykasvien kanssa on samalla tavalla, on niitä aina syöty mitä milloinkin on ollut.

    Pelkästään ravinnon laadulla on yleensäkään turha sitä luonnollisuutta perustella koska luonnollisuuteen liittyy paljon muutakin. Aloituksessa oli kolme kohtaa jotka tekevät ravitsemuksesta luonnottoman. Kyseisiä kohtia ei 10000 vuotta sitten pystytty noudattamaan (eikä noudatettu), ei edes sata vuotta sitten.

    1. säädellään ravinnon makroaineita muutaman gramman haarukassa
    2. ei syödä välipaloja
    3. syödään säännöllisesti vaikkapa kolme kertaa päivässä, joka päivä

    Äänestä

  • Hakeutuminen oli VHH:sta poispäin.

    Äänestä

  • veijo. kirjoitti:

    Hakeutuminen oli VHH:sta poispäin.

    Tiedoksesi että rypsi on myrkyllinen, ja vasta 70 luvulla on opittu valmistamaan rypsistä öljyä, niin että nämä myrkyt on saatu eroteltua.
    Enkä tässä väitä ettei öljykasveja yleisesti ole käytetty, tai että minä en käytä. Puhun ainoastaan rypsi ja rapsi nimisistä öljykasveista.

    Viljakasveja on voitu toki käyttää ravintona ennen maatalouden vallankumousta, mutta käyttö on ollut hyvin vähäistä, eikä lähelläkään nykyisen lautasmallin mukaisia määriä.

    1. säädellään ravinnon makroaineita muutaman gramman haarukassa
    -Ainoa makroaine mitä säätelen ovat hiilihydraatit ja sekin haarukka on muutamia kymmeniä grammoja.

    2. ei syödä välipaloja
    -En ymmärrä mistä olet päätellyt ettei VHH:lla syödä välipaloja.
    Itse syön silloin kun nälkä yllättää.

    3. syödään säännöllisesti vaikkapa kolme kertaa päivässä, joka päivä
    Ja säännölliset ruokailu ajat eivät varmaan ole kellekkään pahasta, itse asiassa niitä suosittellaan ihan kaikille.

    1. Makroaineita ei ole pystytty säätelemään kuin vasta runsaat sata vuotta koska niitä ei aikaisemmin edes tunnettu.

    2. Aikanaan ihmisen piti syödä kaikki se mitä löydettiin. Se mikä hyväksi tiedettin se pistettiin suuhun saman tein jos se ei erityisesti ollut säilöttävää. Ja mitenkäs sinulla voi nälkä yllättää, kun palstan VHH-gurut vakuuttavat että VHH:lla ei nälkää tule. Aika ristiriitaista.

    3. Mikä on pahasta ja mikä ei, aikanaan kuitenkaan ei tällaista ajattelua edes tunnettu. Oli pakko syödä kun syötävää oli, ei voinut kursailla. Kukaan ei voinut vuosikausia syödä säännöllisesti eikä ensinnäkään ollut suosituksia.

    Äänestä

saada keskustelua aikaiseksi. Veijo tulee kohta ja laittaa homman läskiksi. Liekö jo tehnyt poistopyynnön tästäkin ketjusta.

Äänestä
  • 1. Se ettei makroaineita ole tunnettu ei tarkoita etteikö niitä olisi pystynyt säätelemään. Tuskinpa näin on tehty muutama sata vuottakaan sitten. n. 100 vuotta sitten lääkäritkin menivät ruuminavauksista suoraan käsiään pesemättä synnytyksiin ja sitten ihmeteltiin mistä lapsivuodekuumee ja suuri äitien kuolleisuus johtui. Se ei kuitenkaan tarkoita että näin pitäisi vieläkin tehdä.

    2.VHH-ruokavalio auttaa NÄLÄNHALLINTAAN paremmin kuin runsaasti hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio. Myöskin minulla on nälkä silloin kun vatsa on tyhjä, ja silloin syön. Enkä myöskään syö silloin kun ei ole nälkä.
    Nälkä ei tosiaan tule yhtä usein kuin hiilihydraatti painoisella ruokavaliolle, joten ei tarvitse syödä niin usein kuin ennen.
    En ole perehtynyt siihen mitä "palstan VHH-gurut" ovat vakuuttaneet, koska olen sangen uusi kirjoittaja.

    3. Ennen ei ole ruokaa aina ollut tarjolla, mutta nykyään ei tätä pulmaa pitäisi länsimaissa esiintyä.
    En nyt ole aivan selvillä oletko säännöllisesti syömisen puolesta vai vastaan?

    Vielä eräs kysymys, oletko sinä virallisterveellisenruokavalion puolesta vai vastaan?

    Ainakin alkuperäinen kirjoitus kuulosti hyvinkin virallisterveellisen puolesta puhuvalta.
    Mutta kirjoituksesi sai hieman epäilemään. " Kukaan ei voinut vuosikausia syödä säännöllisesti eikä ensinnäkään ollut suosituksia."

    Äänestä

  • -:piip:- kirjoitti:

    1. Se ettei makroaineita ole tunnettu ei tarkoita etteikö niitä olisi pystynyt säätelemään. Tuskinpa näin on tehty muutama sata vuottakaan sitten. n. 100 vuotta sitten lääkäritkin menivät ruuminavauksista suoraan käsiään pesemättä synnytyksiin ja sitten ihmeteltiin mistä lapsivuodekuumee ja suuri äitien kuolleisuus johtui. Se ei kuitenkaan tarkoita että näin pitäisi vieläkin tehdä.

    Virallisterveellisen puolesta puhujat ovat sitten erikseen mutta lähempänä se on luonnollista kuin VHH. Se ei ole niin säädeltyä kuin VHH eikä originaaliin ns. luonnollisuuteen päästä nykyään mitenkään nykyisillä kaupan tuotteilla. Luonnollisuutta pitää silloin etsiä muista tekijöistä, osaltaan. Missä tahansa dieetissä voi aina syödä mahdollisimman luomua mutta aloituksen kolme kohtaa jo tiputtavat VHH:n pois luonnollisuudesta. Kuten myöskin palstalla usein esitetty hedelmien syönnnin karsastus.

    1. Makroaineita ei pystytty säätelemään kun niitä ei tunnettu. Ja koska aikoinaan oli syötävä sitä mitä oli saatavilla. Oli pakko ja siinä ympäristössä ihminenkin on kehittynyt.

    2.Nälän tuntemuksen tunne on yksilöllinen ja jokaisella on sen hallintaan omat kikkansa sikäli niitä kaikki edes tarvitsee. Nykyinen syöminen ei usein edes kohdistu nälänhallintaan.

    3. Ennen ei ruokaa ollut saatavilla kuten nykyään ja niinpä nykymenon vertaaminen luonnollisuuteen on aika epäkuranttia oli suositus mikä tahansa. Mutta se miten lähelle päästään voi aina olla spekuloinnin aihe.

    Äänestä

  • Vastaus A kirjoitti:

    1. Makroaineita voi säädellä tuntematta niitä. Vai väitätkö esim. että rasvan vähentäminen vaikkapa leivän kustannuksella ei ole makroaineiden säätelyä?

    2. Kyllä nälän, kuten kaikki muutkin tuntemukset ovat yksilöllisiä. Silti vähähiilihydraattinen ruokavalio parantaa nälänhallintaa. Se kohdistuuko nykyinen virallisterveellinen syöminen nälänhallintaan ei muuta tätä asiaa.

    3. Kyllähän ne ihmiset ovat luultavimmin aikoinaankin säännöllisesti syöneet, joskus enemmän joskus vähemmän. Tätähän ei toki voi kukaan todistaa, puolesta eikä vastaan. Joten aika turha väiteltävä onko luonnollista syödä yksi, kaksi vai kolme kertaa päivässä.

    Jännä että pidät virallisterveellistä lisäaine höttöineen luonnollisena. Kovetetut kasvirasvat, trans rasvat, teollisiste tuotetut margariinit keinotekoisilla väri ja makuaineilla, nehän ne vasta luonnollisia ovat. Erään tutkimuksen mukaan teollisuusmaissa elävä ihminen kaataa kurkkuunsa vuoden aikana n.6-7 kg pelkkiä lisäaineita, siinä vasta luonnollisuutta.

    Se, että joissain VHH-ruokavalion versioissa karsastetaan hedelmiä ei tarkoita että niitä kaikki karsastavat. Itse syön hedelmiä.

    Haluan selventää että minä itse pidän kirjoituksissani vertailukohtana virallisterveellistäruokavaliota, toivottavasti ilmoitat jos sinulla on eri vertailukohta.

    Näitä kolmea kohtaa voi soveltaa myös virallisterveelliseen.

    1. säädellään makroarvoja
    Rasva-kammo

    2. välipaloja ei tosin jätetä syömättä vaan syödään pullaa ja piirakoita.

    3. syödään säännöllisesti vaikkapa kolme kertaa päivässä, joka päivä

    Äänestä

  • -:piip:- kirjoitti:

    1. Se ettei makroaineita ole tunnettu ei tarkoita etteikö niitä olisi pystynyt säätelemään. Tuskinpa näin on tehty muutama sata vuottakaan sitten. n. 100 vuotta sitten lääkäritkin menivät ruuminavauksista suoraan käsiään pesemättä synnytyksiin ja sitten ihmeteltiin mistä lapsivuodekuumee ja suuri äitien kuolleisuus johtui. Se ei kuitenkaan tarkoita että näin pitäisi vieläkin tehdä.

    2.VHH-ruokavalio auttaa NÄLÄNHALLINTAAN paremmin kuin runsaasti hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio. Myöskin minulla on nälkä silloin kun vatsa on tyhjä, ja silloin syön. Enkä myöskään syö silloin kun ei ole nälkä.
    Nälkä ei tosiaan tule yhtä usein kuin hiilihydraatti painoisella ruokavaliolle, joten ei tarvitse syödä niin usein kuin ennen.
    En ole perehtynyt siihen mitä "palstan VHH-gurut" ovat vakuuttaneet, koska olen sangen uusi kirjoittaja.

    3. Ennen ei ole ruokaa aina ollut tarjolla, mutta nykyään ei tätä pulmaa pitäisi länsimaissa esiintyä.
    En nyt ole aivan selvillä oletko säännöllisesti syömisen puolesta vai vastaan?

    Vielä eräs kysymys, oletko sinä virallisterveellisenruokavalion puolesta vai vastaan?

    Ainakin alkuperäinen kirjoitus kuulosti hyvinkin virallisterveellisen puolesta puhuvalta.
    Mutta kirjoituksesi sai hieman epäilemään. " Kukaan ei voinut vuosikausia syödä säännöllisesti eikä ensinnäkään ollut suosituksia."

    Tuo VHH:n auttaminen "nälänhallintaan" on ihan perätöntä höpötystä. Kerrotaanpa vähän taustoja.

    Kun VHH-dieetit tulivat 2000-luvulla (uudestaan) muotiin, päivän sana VHH-porukan keskuudessa oli ketoosi. Sen piti olla ihmetila, jossa keho polttaa kaloreita normaalia enemmän. Sittemmin kovimmatkin VHH-hihhulit ovat joutuneet myöntämään, että ketoosi ei polta kaloreita yhtään normaalitilaa enemmän. Sen tilalle on sitten noussut iskulauseeksi tämä "nälän hallinta". Sekin on samalla lailla perätön väite. Rasva ei pidä nälkää yhtään sen enempää kuin hiilarit. Proteiini pitää vähän paremmin, mutta sitä saa riittävästi vähärasvaisella dieetillä.

    VHH:lla ei yksinkertaisesti ole mitään puoltavaa seikkaa. Kaikki perustuu kalorien vähentämiseen kuten perinteisessä vähärasvaisessa dieetissä. Ainoa ero on siinä, että VHH on epäterveellisempi ja vaikeampi säilyttää, koska siinä on enemmän rajoituksia joihin sisältyy myös erittäin terveellisiä ruoka-aineita.

    Äänestä

  • höpötystä! kirjoitti:

    Ok, sinä tiedät paremmin nälänhallinnan ym. joten en jaksa väitelläkkään.

    Mikset suostu ajattelemaan että vhh ei ole pelkkää ketoosia ja painonpudotusta. Minä pyrin syömään terveellisemmin vhh:n avulla.
    Minun tietääkseni höttöviljat eivät ole näitä erittäin terveellisiä ruoka-aineita.
    Kasviksia olen lisännyt ruokavaliooni enemmän siirryttyäni vhh:lle. Minun ruokavaliostani ei ainakaan ole pois yhtään erittäin terveellistä ruoka-ainetta ja kyllä, ruokavalioni on vhh.

    Jos haluaisit kertoa mitkä erittäin terveelliset ruoka-aineet ovat kiellettyjä vhh-ruokavaliossa.

    Äänestä

  • venttiilikumi )))))))))))))))))) vuotavassa kumissa (((((((((((((((((((((((((((

    Äänestä

  • -:piip:- kirjoitti:

    Ok, sinä tiedät paremmin nälänhallinnan ym. joten en jaksa väitelläkkään.

    Mikset suostu ajattelemaan että vhh ei ole pelkkää ketoosia ja painonpudotusta. Minä pyrin syömään terveellisemmin vhh:n avulla.
    Minun tietääkseni höttöviljat eivät ole näitä erittäin terveellisiä ruoka-aineita.
    Kasviksia olen lisännyt ruokavaliooni enemmän siirryttyäni vhh:lle. Minun ruokavaliostani ei ainakaan ole pois yhtään erittäin terveellistä ruoka-ainetta ja kyllä, ruokavalioni on vhh.

    Jos haluaisit kertoa mitkä erittäin terveelliset ruoka-aineet ovat kiellettyjä vhh-ruokavaliossa.

    "Jos haluaisit kertoa mitkä erittäin terveelliset ruoka-aineet ovat kiellettyjä vhh-ruokavaliossa."

    Kaikki täysjyvätuotteet. Monet hedelmät ja kasvikset, kuten herneet.

    Äänestä

  • word Shamppion kirjoitti:

    venttiilikumi )))))))))))))))))) vuotavassa kumissa (((((((((((((((((((((((((((

    Ilmeisesti ainoa käsityksesi vhh-ruokavaliosta on atkinsin dieetin induktio vaihe.

    Täysjyvätuotteet eivät ole kiellettyjä, eivät tosin kuulu päivittäin ruokavaliooni, mutta syön myös niitä
    Hedelmistä ainoa mitä välttelen on banaani sen köyhän ravinto sisällön vuoksi, sekään ei ole täysin pannassa vaan nautin myös sitä silloin tällöin.
    Kasviksia nautin erittäin runsaasti, myös mainitsemiasi herneitä. Esimerkiksi tomaatteja syön päivittäin.
    Juureksista ainut mitä vältän on peruna.

    Eli esitän uudestaan kysymyksen mitkä erittäin terveelliset ruoka-aineet ovat kiellettyjä vhh-ruokavaliossa?

    Ja kysyisin myös vielä, että onko lisäaineet ja teollisesti valmistettu ruoka, mitä virallisterveellinenruokavalio tuputtaa käsityksesi terveellisestä ruoasta?

    Äänestä

  • -:piip:- kirjoitti:

    1. Makroaineita voi säädellä tuntematta niitä. Vai väitätkö esim. että rasvan vähentäminen vaikkapa leivän kustannuksella ei ole makroaineiden säätelyä?

    2. Kyllä nälän, kuten kaikki muutkin tuntemukset ovat yksilöllisiä. Silti vähähiilihydraattinen ruokavalio parantaa nälänhallintaa. Se kohdistuuko nykyinen virallisterveellinen syöminen nälänhallintaan ei muuta tätä asiaa.

    3. Kyllähän ne ihmiset ovat luultavimmin aikoinaankin säännöllisesti syöneet, joskus enemmän joskus vähemmän. Tätähän ei toki voi kukaan todistaa, puolesta eikä vastaan. Joten aika turha väiteltävä onko luonnollista syödä yksi, kaksi vai kolme kertaa päivässä.

    Jännä että pidät virallisterveellistä lisäaine höttöineen luonnollisena. Kovetetut kasvirasvat, trans rasvat, teollisiste tuotetut margariinit keinotekoisilla väri ja makuaineilla, nehän ne vasta luonnollisia ovat. Erään tutkimuksen mukaan teollisuusmaissa elävä ihminen kaataa kurkkuunsa vuoden aikana n.6-7 kg pelkkiä lisäaineita, siinä vasta luonnollisuutta.

    Se, että joissain VHH-ruokavalion versioissa karsastetaan hedelmiä ei tarkoita että niitä kaikki karsastavat. Itse syön hedelmiä.

    Haluan selventää että minä itse pidän kirjoituksissani vertailukohtana virallisterveellistäruokavaliota, toivottavasti ilmoitat jos sinulla on eri vertailukohta.

    Näitä kolmea kohtaa voi soveltaa myös virallisterveelliseen.

    1. säädellään makroarvoja
    Rasva-kammo

    2. välipaloja ei tosin jätetä syömättä vaan syödään pullaa ja piirakoita.

    3. syödään säännöllisesti vaikkapa kolme kertaa päivässä, joka päivä

    1. Sellaista mitä ei ole tunnettu ei ole voitu tietoisesti säädellä. Sääntely on ollut sattumanvaraista ja perustunut täysin muuhun kuin makroainetietoisuuteen.

    2. Säännöllinen ja hallittu syönti on yksi VHH-dieetin kulmakivistä kuten kaikissa dieeteissä ja sellainen on mahdollista vain nykyisessä yltäkylläisyyden maissa van ei köyhissä valtioissa. Nälän tunne on hyvin yksilöllinen eikä VHH auta siinä sen enempää kuin mikään muukaan dieetti tai dieetittömyys.

    3. Ruokailu on aina ollut erityistapahtuma mutta sen säännöllisyys on mahdollista vain silloin kun ruokaa on aina saatavissa kuten nykyään. Ei tarvitse mennä kuin sota-aikaan niin silloin syötiin aina kun jotain saatiin, esim. linjojen taakse jäneet sotilaat kertovat muistelmissaan miten söivät marjoja tai pikkueläimiäkin silloin kun ei vihollisen huoltokolonnia pystyneet verottamaan. Ruoan haku oli välillä kokopäiväistä työtä ja se mikä saatiin syötiin heti koska saaliit olivat yleensä pieniä, jokunen lintu tai jänisuseammankin miehen porukalle. Siinä se on ruoan haun malli, sohvalla köllöttävä TV-VHH:lainen helposti unohtaa ettei se ruoka ole itsestään selvyys jonka kanssa voi leikkiä.

    Enkä pidä virallisterveellistä ruokaa itsessään luonnollisena mutta niinpä myös VHH:lainen syö nykyteollista ruokaa enimmäkseen. Sen sanon vaan että aloituksessa mainitut kolme kohtaa eivät ainakaan edusta luonnollisuutta. VHH:ta ne sen sijaan edustavat enemmän kuin virallisterveellistä.

    "Sen sanon vaan että aloituksessa mainitut kolme kohtaa eivät ainakaan edusta luonnollisuutta. VHH:ta ne sen sijaan edustavat enemmän kuin virallisterveellistä."

    Aivan yhtäpaljon ne edustavat kumpiakin vhh:ta että virallisterveellistä. Kohta 2 ei täyty kummassakaan ruoka valiossa, mutta 1 ja 3 sen sijaan täyttyvät. Haluaisin lisää perusteluja tähän.

    1. Rasvat, viljat, ja liha on tunnettu. Nimiä hiilihydraatit ja proteiinit sekä makroaineet ei ole välttämättä ollut. Rasvan määrää voi säädellä ilman tietoa, että se on makroaine, kuin myös hiilihydraatteja ja proteiineja. Näitä on ehkä säädelty enemmän taloudellisista kuin terveydellisistä syistä, mutta säätelyä kuitenkin.

    2. No onhan se nyt selvä homma, että esim. liha pitää paremmin nälkää kuin sokeri. Tai kokeileppas itse vähentää rasvoja ja proteiineja minimiin ja lisää tilalle vaaleita jauhoja ja sokereita, varmasti tulee syötyä enemmän. Proteiinit ja rasvat pitävät paremmin kylläisenä kuin hiilihydraatit.

    3. Kuten aiemmin mainitsin ruokailun säännöllisyyttä entisaikoihin on mahdotonta todistaa. Joten spekulaatiosi ovat aivan omiasi eikä niitä tiede tue.
    Sota-aikako on sitä ihanaa luonnollista menneisyyttä? Itse tähtäsin lähinnä aikaan ennen maataloutta.
    Itse en ainakaan pidä ruokaa itsestään selvyytenä. Luultavimmin pizza sukupolvi pitää ruokaa enemmän itsestään selvyytenä, kuin VHH:lainen.
    Ja VHH ruokavaliota noudattavilla ei ole muuta yhteistä kuin ruokavalio.

    1. Se mitä syö on ollut vaan ei makroaineiden säätelyn takia. Edelleenkin se on ollut pelkästään pakon sanelemaa, minkäänlaiseen säätelyyn ei valtaosalla ole ollut mahdollista. Terveydellisten syiden takia säätelyä ei ole noudatettu paitsi vasta vähän aikaa. Tämä asia hämärtyy VHH-aikalaisiesi kohdalla hämärtyä totaalisesti. Oletko tietoinen että ihmisen esi-isä eli miljoonia vuosia sitten kun ei olle 7/24h-kauppoja?

    2. Nälän tunne on edelleenkin yksilöllinen eikä rasvalla ole siinäkään mitään erityisasemaa. Mikään ruoka-aine ei ole kylläisyyden tunteen suhteen merkittävästi erilainen ja lihavuuden yksi suuri syy on edelleenkin muu kuin ravinnon puutteesta johtuva nälän tunne. Herää todellisuuteen.

    3. Sokerin sotkeminen asiaan on asian viemistä sivuraiteille, tarkoituksesi on tietysti hämärtää asiaa, ikään kuin kukaan kuvittelisi että pelkällä sokerilla jotain ravitsemusta pidettäisiin yllä. Epäasiallinen ja sanoisinko epätoivoinen oli kommenttisi kun tällaiseen hämärtämiseen pitää mennä.

    Sota-aika on todellisuutta nykyäänkin usealla puolella maailmaa ja joka paikassa tulee esiin se mitä kaukaiset esi-isämme noudattivat: se syödään mikä voidaan, valkkaamatta.

    Säätely on säätelyä oli takana mikä ajatus tahansa. :)
    En ole väittänyt, että säätelyä olisi harrastettu terveydellisistä syistä entisaikoina.
    Olen tietoinen että 24/7 kauppoja ei ole ollut miljoonia vuosia sitten. Mutta täytyy myöntää ettei minulla ole aavistustakaan mitä ovat 7/24h kaupat. Mihin pyrit edes tällä kauppa viittauksellasi.

    Viljoja ei ole käytetty ravinnoksi myöskään silloin miljoonia vuosia sitten vaan sangen vähän aikaa vasta. Suomessa viljoja on käytetty ravinnoksi vasta muutama tuhat vuotta, joten nämäkö luonnolista ravintoa?

    En puhunut rasvasta vaan rasvasta sekä PROTEIINISTA. Tieteellinen fakta nyt sattuu olevan että proteiinit aiheuttavat parhaiten kylläisyyden tunteen. Olenko jossain välissä väittänyt, että lihavuuden syy on ravinnon puutteesta johtuva näläntunne?

    Miksi poimit tekstistäni yksittäisiä sanoja. Kirjoitin " lisää tilalle vaaleita jauhoja ja sokereita". Valitsin juuri nämä kaksi ruoka-ainetta, koska ne ovat suurin hiilihydraattien lähde suomalaisessa ruokavaliossa perunan ohella. En yritä viedä keskustelua sivuraiteille. Enkä vihjannut myöskään, että pelkällä sokerilla ravitsemusta pidetään yllä tai että kukaan luulisi niin.

    Miksi ensin puhut sota-ajasta luonnollisena menneenä ja nyt taas toteat sen olevan nykyaikaa. Nykyaikahan se nimenomaan ei ole luonnollista ihmiselle.
    Sota on valitettava tosiasia, mutta ei sota vie ihmisiä yhtään sen lähemmäs luonnollisuutta.
    Esimerkiksi afrikan köyhillä ja sotaisilla alueilla on pääosin energian lähteinä hiilihydraatit ja kappas vaan siellähän esiintyy myös todella paljon kaiken näköisiä puutostiloja.

    Ihmisen luonnollista ravintoa ovat liha, luonnolliset rasvat, kasvikset sekä sienet.
    Niitä on kuitenkin käytetty aina. Vasta n. 10 000 vuotta sitten keksittiin viljat ja muutaman kymmenen vuoden sisällä olemmekin saaneet lisäaine hirvitykset sekä prosessoidut öljyt, margariinit, ym. ruoat.

    Kysynkin mitä on se luonnollisuus mitä sinä pidät luonnollisena?

    Nykyinen VHH perustuu nimenomaan makroaineiden tietämykseen ja VHH:n valinta perustuu nimenomaan tähän tietämykseen. Se mitä ennen tehtiin perustui johonkin aivan muuhun.

    24/7-kaupat edustavat sitä että kaikkea on saatavilla vuorokauden ympäriinsä. Ja se mahdollistaa nyky-VHH:n säätelyn, sellaiseen mikä ei muinoin edes olisi ollut mahdollista.

    En jaksa ottaa kantaa sen kummemmin siihen mikä ruoka-aine pitää nälkää parhaiten koska selkeää eroa ei niillä ole. Joka tapauksessa ero toimii tai ei toimi korkeintaan yksilötasolla.

    Jos puhut sokerista niin se on tuote jota myydään kilon pusseissa marketeissa tai paloina. Sen tuominen mukaan ei ole kuranttia jos puhutaan siitä mitä syödään ruokana. Kukaan ei syö sokeria ravinnokseen.

    Suomessa sota-aika oli n. 70 vuotta sitten mutta muualla maailmassa on sotatiloja siellä täällä. Ne eivät ravinnon niukkuuden puolesta poikkea Suomen sodista juurikaan, itse asiassa tilanne on usein vielä huonompi. Seuraa vähän uutisia niin huomaat tämän itsekin, välitön lähiympäristösi ei ole koko maailma. Sotia on nykyään ennen näkemätön määrä.

    Yksipuolinen ravinto ei missään päin maailmaa tee ihmisiä terveeksi eikä ole koskaan tehnytkään mutta jos siellä syötäisiin pelkkää rasvaa hiilihydraattipitoisten ruokien sijaan niin tilanne olisi vielä huonompi. Pelkkä riisin tai vehnän syöminen ei riitä terveelliseksi ravinnoksi eikä sellaista missään suositakaan. Mutta ehkä VHH:lainen ottaa mielellään tällaisen perspektiivin, silloinhan vaikkapa Atkins-tyyppinen VHH näyttää peräti hyvältä. Tai vaikkapa lentoemäntä- tai työttömän dieetti, mitä niitä onkaan.

    Mutta kiitos kuitenkin kohtuullisen asiallisista kommenteistasi, niitä ei tällä palstalla juuri näe.

    Seuraan kyllä uutisia päivittäin, mutta oli miten oli sodat eivät liity millään tavalla VHH-ruokavalioon.

    Olet oikeassa siinä ettei VHH-dieetti olisi ollut mahdollinen muutama kymmen - muutama tuhat vuotta sitten. Mutta sitä ennen VHH-ruokavalio oli ihmisille arkipäivää.

    Yksipuolinen ravinto ei ole hyväksi kenellekkään, mutta ei VHH-ruokavaliokaan ole yksipuolinen, jollei sitä viedä aivan äärimmilleen ja aleta karsia kasviksia ja marjojakin. Itse saan VHH:lla monipuolisesti kaikkia ravinto-aineita, mitä ihminen elääkseen tarvitsee.

    Ja sokereista sen verran, että ne eivät rajoitu vaan siihen kilon pusseissa myytävään valkoiseen tavaraan. Sokereita ovat myös mm. glukoosi, laktoosi, maltoosi, polysakkaridi (eli tärkkelys). Tosin nykyyään sokeriksi tunnutaan miellettävän vain tämä valkoinen kilon pussissa myytävä tavara.

    Ja kiitos myös sinulle, että keskustelu on pysynyt asiallisella linjalla.

    kertoo vain siitä miten ihminen toimii silloin kun ei ravintoa ole saatavilla siten kuin tahtoisi. Silloin ei noudateta mitään dieettiä vaan se syödän mitä saadaan. Vastaava tilanne on ollut ihmisellä satoja tuhansia vuosia, ajalla jolloin ei ollut kauppoja vaan kaikki piti syödä mitä kiinni saatiin tai kasvatettiin. Mitään hiilihydraatti- tai muita rajoja ei silloin noudateta. Joten VHH:n luonnnollisuudesta ei kannata puhuakaan.

    VHH-akselilla esiintyy paljon pillerimuodossa tapahtuvaa vitamiinien syöntiä, johtuen siitä että pitää karsia liikaa vitamiinipitoisia kasviksia, enimmäkseen niitä. Tämän huomaa helposti kun lukee VHH:laisten kirjoituksia, ei se ole pelkästään tämän palstan aiheuttama huomio. Monissa muissakin dieeteissä on tämä sama asia. Ehkä se toimii mutta luonnollisuudesta ei silloin kannattaisi suurta ääntä pitää.

    Sokerin mainitseminen ikään kuin itsessään syötävänä tuotteena on edelleenkin epäkuranttia juuri siksi että se mielletään pusseissa myytäväksi valkoisena tavarana. Kasvisten sokeri ei useinkaan edes vastaa sitä, sokeria on montaa eri laatua. Normaalin ruokailun yhteydessä sitä voi pitää korkeintaan eräänlaisena laskennallisena mittana mutta ilman ateriakokonaisuutta se antaa väärän kuvan. Eihän kukaan syö rasvaakaan paljaaltaan esim. haukkaamalla voipaketista palasia.

    Jos ei viljoja ole ollut olemassa ei niitä ole voinut syödä. Kivikauden ravinto on ollut VHH-ravintoa. Ravintoaineiden säännöstely ajatukse kanssa ei tee vhh:ta.

    Sotatila ei silti vastaa minun mielestäni luonnollisuutta, vaikka on syötävä mitä tarjolla on.
    Voimme väitellä tästä asiasta ikuisuuden.

    Tämä vitamiinien syönti liittyy luultavastikkin näihin liian pitkellä vietyihin versioihin dieetistä. Minä ja monet muut vhh-ruokavaliota noudattavat eivät karsi pois vitamiinipitoisia kasviksia, mutta mukaan mahtuu aina monenlaisia.

    Pyydän anteeksi, jos olen nyt johtanut harhaan tällä sokeri sanalla. Toivottavasti kuitenkin ymmärsit mitä sokereilla tarkoitin.

    Äänestä

Kuule, esim. Appenniinien niemimaalla 60 miljoonaa ihmistä noudattaa noita kolmea mainitsemaasi normia ja syö periaatteessa vhh-laisittain joka päivä, kun lasketaan pastan kulutus pois. Ei maailman vanhimmat ruokakulttuurit ole väärässä. Syövät hyvin tuoreista terveellisistä raaka-aineista.

Itse en koskaan unohda Alpeilla kasvaneiden nautojen Bresaola-siivujen tuoksua aidolla italialaisella rucolalla sitruunan, ol.öljyn, suolan kanssa, Berlusconikin piti niin Bresaolasta, saaden sitä vain joskus ja jouluna...

Äänestä

  • tanjarasva kirjoitti:

    se oli ihanin salaatti tai alkupala mitä koskaan olen maistanut...
    mutta se oli niin kallis...
    Melkein tunnen Bresaolan tuoksun...jopa vhh hyväksyisi sen sen täysin, olen varma siitä

    http://amadeo.blog.com/repository/789265/1922582.jpg

    hahaha, ei kumpikaan Kari taikka Veijo hyväksyisi italialaisia ruokia vhh:lle :=)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

veijo. taas kirjoitti:

Milloin ihmiset alkoivat syömään näin:
1. säädellään ravinnon makroaineita muutaman gramman haarukassa
2. ei syödä välipaloja
3. syödään säännöllisesti vaikkapa kolme kertaa päivässä, joka päivä

Tämä mahdollistui vasta runsas puoli vuosisataa sitten. Näin ei pystytty syömään esim. sata vuotta sitten. Ja ihminen kehityskaarensa alussa söi kaikkea mikä syötäväksi kelpasi, napsi suuhunsa jotain aina kun sai ja välillä oli syömättäkin.

Millä ihmeen perusteella kukaan voi sanoa VHH:ta luonnolliseksi? Ei sitä tee luonnolliseksi se että omalla nimellään täällä kirjoittelee ja välillä trollailee vaihtuvilla nimimerkeillä. Eikä sekään että rekkautuu jollain satunnaisesti valitulla nimimerkillä ja välillä aina kirjoittelee rekkautumatta.

VHH on luonnoton dieetti, ikään kuin laboratoriorottien ruokavalio. Sekään ei vastaa millään tavalla rottien luonnollista ravitsemusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu