ei välejä vanhempiin? ohiko lopullisesti?

pitääoikeastaan vaan sopeutua ja pelata teatteria muiden mukana1 Ihmisten ajattelumallien muuttaminen varsinkin vanhemmalla iällä on aika vaikeaa!"Onko tuollainen reaktio oikeasti normaalia, kun tytär kertoo, että koulukiusaamisesta, paineista, itsemurha-ajatuksista, yksinäisyydetä jne..?" Itseälläni oli tismallleen samanlainen tilalle sun ikäisenä ja vähän nuorempana, samoilla reaktioilla-ei kiinnosta ole mahdollisimman helppo ja kiltti, niin kaikki toimii ja massilla kaikki kuntoon. Sun ikäisenä olin aika työkyvytön ja muutenkin "syrjässä" elämästä, viiltelin itseäni, vanhempani näkivät ja eivätkä kiinnostuneet asiasta, evätkä kertaakaan kysyneet asiasta! Sittemmin olen kiinni normaalissa elämässä täysipainoisesti ; oman perheeni kanssa ja töissä käydessä! Mainitakoon että oma perheeni oli/ on ns. keskiluokkainen kulissiperhe pienellä paikkakunnalla; kaikkein tärkeintä on ettei "kylillä tule puhetta"

Omien vanhempien todellisen luonteen ja ajatuksenjuoksun paljastuminen on kova paikka ja oikeastaan
vieläkin vaikea sulattaa, mutta tosiaasiat ja tapahtumat puhuvat puolestaan enemmän kuin puheet ja lupaukset. Sanoisin, että hyväksy tosiasia äläkä turhaan yritä muuttaa vanehmpiasia tai heidän ajatuksen juoksuaan-se ei enää keski-ikäisenä muuksi voi muuttua.

Säästät itseäsi ja energiaasi parempaan. Muuta suht isolle paikkakunnalla uusien ihmisten pariin- näin saat uudet kasvot ja uuden alun ilman entistä sosiaalista painolastia ja saat etäisyyden vanhempiisi.

Sanoit valmistuvasi pian, niinpä duunin hakeminen ja tuo muutto voisivat olla hyvä alku jota tunnut kaipaavan. Hoida myös mielenterveys kuntoon, koska sen vauriot voivat aiheuttaa paaljon ISOA haittaa arkielämässä pärjäämisessä ja siihen ei voi oikeastaaan panostaa liikaa. Olet suhteellisen nuori, muttet enää teini, joten en sanoisi puheitasi voi pitää kakaran hössötyksenä, vaan ihan fiksuina puheina ja huomioina! Mitä tulee välien pitämisessä vanhempiin, niin elä suotta katkaise välejä siltoja polttaen, et saavuta sillä mitään! Pidä kohteliaat ja korrektit välit heihin; soita kerran kuussa ja juttele vaikka säästä ja niitä näitä ilman mitään sen syvällisempää, niin saat etäisyyden heihin ja oman elämän alun ja silti yhteydet pysyy kunnossa. Toivotavasti tästä oli sulle apua; olen nykyisin n. 30-vuotias ja sun ikäisenä oikeastaan samassa tilanteessa.
!

Vanhempasi taitavat ajatella että raha ja materia parantaa haavat ja elämä on taas ihanaa.
Surullista.
Parempi sinun on ehkä ilman heitä elämässä jos ei heiltä saa henkistä tukea ja ymmärrystä elämän karikoissa.
Toivon että elämä hymyilee sinulle kuitenkin ilman heitä. kun aikaa kuluu voi yhteyden pitoa miettiä ns pinnallisesti jos vaan henkisesti jaksat.
Ei tarvitse siis sinun kertoa mitään isoja asioita elämässäsi jne.

Sinun ei kannata reagoida heidän tekstareihin ja puheluihin, vaan jätä vastaamatta molempiin. Halutessasi voit olla avaamatta ovea myös siskollesi vanhempien lisäksi. En ole pitänyt vanhempiini yhteyttä n. 1,5 vuoteen ja asiani ovat parantuneet silloisesta.

Käy ko. kaupoissa vaihtamassa lahjakortit rahaksi. Sanot suoraan, että siellä ei ole mitään ostettavaa tms.

Olemme samalla asenteella vanhempiimme. En ole löytänyt omistani mitään hyvää. Vanhempani eivät kuulu elämäni mukaviin, vaan inhoittavimpiin ihmisiin. En aio korjata välejä vanhempiini. Heidän, etenkin "äidin", kuuluu ensin miettiä tekojaan, etenkin täysi-ikäisen vuosiltani. Ns. neljänkympin kriisissä vanhempani olivat tehneet minut tarpeettomaksi. Samoin en saanut toteuttaa kolmenkympin kriisin suunnitelmia, siitä vanhempani pitivät huolen.

Valitse vain mukavat sukulaiset kontaktilistallesi, mikäli on mukavia. Jätä muut sukulaiset oman onnensa nojaan. Jos löydät työtä syrjäseudulta, saat varmasti työkavereista ystäviä, samoin harrastuskerhoista jne.

Sulla on siis vikaa omassa päässä, ja syy vanhemmissa.
JEP JEP!!

Sen psykologin lisäksi sulle sopis joku "näin kasvan aikuiseksi" -kurssi

Itse olen käynyt läpi mielen synkät syöverit kulissiperheen takia...liian pitkä tarina tähän kirjoitettavaksi mihin selkkauksiin ja seikkailuihin heidän takiaan jouduin..
Tajusin lopulta ettei sille voi yhtään mitään ettei ne oikeesti välitä v.ttujakaan musta, ne on kylmiä ihmisiä ja haluaa mulle jopa huonoa monesti!
Nyt pidän yllä kulissisuhteita ja otan taloudellista apua vatsaan jos tarjotaan, en jaksa enää muutakaan kaikkien taistelujen jälkeen.

Tosiasia on se, että sinä et todellakaan voikaan olla saavuttanut vielä mitään: olet liian nuori siihen. Harva on. Kaikki on kuitenkin omissa käsissäsi, jos teet, myös saavutat, vaikka se voi hyvinkin viedä määrätietoisenakin 10 vuotta, kauemminkin. Mutta etsimättä ei löydä, itsesäälillä ei saa aikaan ja itsemurhalla taas lopettaa kaikki mahdollisuudet mihinkään.

Et ole harvinaisuus, itseasiassa aika moni potee toivottomuutta ja kokee itsemurha-ajatuksia tuossa iässä. Myös koulukiusaaminen on yleistä. Samoin se, ettei perhe osaa suhtautua siihen. Sinun on taisteltava siis itse, itsesi vuoksi ja löydettävä oma tiesi. Se on kohtalosi ja se voi olla merkki jostain tulevasta erikoisuudesta. Herkkyys, kokemus, empatia, ne voivat vielä koitua onneksesi. On paljon ammatteja, missä niistä on hytötyä, sinun vain pitää löytää lahjakkuutesi ja hyödyntää sitä, kokeilemalla löydät, uskalla yrittää. Opiskelupaikoista niitä kavereita myös löytää, sinun iässäsi ei enää kiusata.

Kunhan et anna vanhan vaivata: jos näät pahaa kaikkialla, menet itse ennakkoluuloisena paikalle, kerjäät sääliä ja huomiota jne. voipi olla hankalampaa. Käy vaan psykologilla, voit purkaa siellä pahaa oloasi ja käydä läpi perheesi juttuja, ja sitten opiskelussa keskittyä ja olla avoimin mielin.
Ehkkä et nyt opiskelekaan asioita mitkä ovat se lopullinen juttu? Mikä sinule on saavutus: ammatti, rikkaus, ystävät, miljoonat, muitten tunnustus, oma tie, luovuus, rakkaus, perhe, terveys, hyvä kunto, ulkonäkö... MIkä se on, laita päämäärät ja työskentele sitä kohti.

Perheesi saattaa olla vilpitön, ehkä heille raha ja lahjonta on oikeasti rakkauden merkki, ehkä he ovat tottuneet siihen ja omassa pinnallisuudessaan vilpittömiä. Tarkoitan, että he eivät ehkä vain pysty parempaan: siis heille on ikäänkuin lusikalla annetttu ja sinä kauhalla tarvitsisit. Mutta ehkä he vaan eivät pysty parempaan!
Siinä sinulle kasvun paikka: miten hyväksyä perhe, joka on niin erilainen kun itse on? Voiko sitä silti rakastaa? Voiko heidän rakkauden osoituksensa olla silti oikeita ja aitoja, vaikka ne ovat totaalisen erilaisia, kun mitä itsellä olisi? Voitko saada tulevaisuuden parisuhdetta rakentaessasi mahdollisuuden sitten siihen, mitä itse haluat?

Toisaalta, eihän perheen ja suvun kanssa kauheasti tarvitsekaan olla tekemisissä enää tuon ikäisenä, vaan rakentaa jo omaa elämää. Ei tarvitse ottaa lahjoja vastaan vaan kohteliaasti kiittää ja sanoa, että hankkii itse tarvitsemansa, - ja sitten hankkii myös.
Ei sinun kannata luovuttaa eikä vaipua epätoivoonkaan, elämäsi on vasta alussa, ja sinä et todellakaan tiedä mitä kaikkea se tuo. Elämä on haasteita ja vaikeuksia täynnä, se on totta, että jos luulet että se jossain vaiheessa muuttuu pelkäksi huviksi, niin ei, mutta siinä on paljon hyvää ja kaunista ja ihanaa. Monia värejä ja monista huonoistakin jutuista voi lopulta koitua hyvää. Niin kauan kun on elämää on mahdollisuuksia: jos lopettaa elämän, mahdollisuuksia on nolla.

Kukaan ei tule sinua muistamaan, eikä säälimään kovin pitkään, ja kaikki mahdollisuutesi valuu hukkaan, jos itsemurhaan päädyt. Kaikki lahjasi, mitä sinulla on, ovat menneet ja vasta silloin on toivotonta: se saattoi olla sinun ainoa mahdollisuutesi ja se meni siinä. Uskoisin, etät sinusta on enempään, sen todistaa jo se, että uskallat ajatella eri tavalla, kun perheesi. Se on jo paljon! Uskallat myös kertoa heille vaikeista asioista, ja vaikka lopputulos oli, mitä oli, se kertoo että sinulla on rohkeutta. Olet myös ymmärtänyt hakea apua: tyhmäkään et siis ole. Mietipä vielä, ettei tässä elämässä olisi mahdollisuuksia... Uskallusta, rohkeutta, erilaisuutta ja älykkyyttä...
Mielestäni ei kuulosta pahalta: kannattaako sitä heittää menemään?

Mutta kyllä rahalla voi suruaan tukahduttaa. Mua ainakin piristäis jos saisin rahaa vastineeksi siitä ettei ole mitään tunnesiteitä tai kykyä olla empaattinen. Voisi ainakin huvittaa itseään erilaisin keinoin ja piristyä. Köyhällä kaltoin kohdellulla on asiat paljon hunommin. Ei rahaa ja pitää pyöriä siinä samassa ympyrässä loputtomasti toisin kun sulla saat rahaa voit piristää itseäsi ja sulla on aukko tuohon loputtomaan pyörää jossa köyhä kaltoin kohdellut pyörii.