Mikäköhän on kuvio?

Tullut jo muutamia vuosia käytettyä tätä deittipalstaa ja useita naisia treffattuna ja nyt olisi seuraavanlainen tilanne meneillään vaikka meinasin jo yhdessä vaiheessa ettei sellaista naista täällä tule vastaan joka sysyttyttäisi. Eli olen tavannut nyt kolme kertaa tän palstan kautta mukavaa naista, 27 vee (itse olen 28) ja ollaan aina treffien väleillä kirjoteltu päivittäin maileja ja tekstareita ja viimeisiin tapaaminen päätyi pieneen pusuunkin. Omalta kohdaltani voisin sanoa että olen jo hiukan ihastunut tähän naiseen. Nyt seuraava asia hiukan häiritsee enkä oikein tiedä miten pitäisi tilannetta tulkita. Itse en nyt ole roikkunut enää tämän naisen tapaamisen jälkeen deittisivustolla mutta pystyn sen näkemään helposti että kyseinen nainen on silti sivustolla aktiivisena varsin usein. Itselläni on ilmoitus ihan tositarkoitusmielellä ja toivon toki ettei tämä ole tämän naisen osalta lopulta vain pelailua tms. Mitä teidän mielestänne nyt kannattaisi tehdä? Mikä on tulkintanne? Itse mietin kyseistä naista usein ja odotan jo seuraavaa tapaamista joka on sovittu ensi viikoksi. Itselläni on se periaate että katotaan kerralla ns. yksi nainen ja sitten mahdollista seuraavaa jos ei nainen riittävästi kiinnostu vaikka itseä kiinnostaisi. Tällä hetkellä on siis yleinen tuntuma itselläni hyvä ja tykkään kyseisestä naisesta mutta onko mahdollista että tapailee sitten useita miehiä samaanaikaan tms.?
6519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos kolmen tapaamiskerran jälkeen saldo on vasta pieni pusu, vastaukseni on että kyllä, hän tapailee muitakin miehiä samaan aikaan varmistaakseen sen että saa aisaa. Raadollista ehkä mutta näin se menee.

Äänestä
  • Avoin puhe paras: jos ei suvaitse, että nainen viestittelee muille samaan aikaan, kertoo sen naiselle ja jos tämä on sitä mieltä, että niin kauan kuin hän on sinkku, hän voi viestitellä kenelle haluaa ja tavata ketä haluaa (itse olisin sitä mieltä), sitten uutta etsimään eli sellaista, jolla on sama käsitys kuin itsellä eli että tapaillaan vain yhtä kerrallaan. Meitä on moneksi, toiset odottaa uskollisuutta eka treffeistä lähtien ja toiset vasta sitten, kun ollaan selvästi pari.

    Äänestä

Voin vaan toki puhua omasta kokemuksestani. Olen siis nainen ja profiili täällä ollut lähes vuoden päivät. Olen kaksi miestä tavannut, jotka ovat saaneet sen tunteen aikaan, että ei yhtään kiinnosta enää tulla tarkastelemaan omia mahdollisia uusia viestejä, ts. muut eivät enää kiinnosta! Kummallakin kerralla olen lopulta oman profiiliin poistanut, vaikka toinen miehistä ei tehnyt samoin enkä toisaalta sitä hänelle edes sanonut. Tuli vaan sellainen fiilis, että ei muut kiinnosta. Noh, eipä niistä kummastakaan jutusta mitään vakavaa sitten lopulta tullut :D Pointtina vaan se, että jos kunnolla ihastun niin ei profiili täällä enää kiinnosta ja voin se vaikka poistaa... Suosittelen suoraa puhetta ja kysymystä, että millä mielellä nainen on. Jos sieltä tulee epämääräinen vastaus, että "katsellaan" ja hän edelleen jatkaa kirjautumistaan tänne, niin itse ainakin unohtaisin koko tyypin... Näitä "katsellaan"miehiä ja varmaan myös naisia on maailma pullollaan ja itellä rupee olemaan mitta täys...

Äänestä

tilanne itsellä, juuri meinasin aloittaa ketjun asiasta. Olen pari krt nähnyt naisen joka etsii uusia tuttavuuksia, tosin myös sitä oikeaa. Hän käy kirjautumassa päivittäin treffeissä myös. Itseäni häiritsee suunnattomasti se etten riitä hänelle vaan hän haluaa tutustua uusiin silti, katsotaan nyt, ellei pian ala tapaamista tulla niin unohdan kyseisen naisen, päivät menee pohtiessa onko se nyt juuri treffeillä toisen kanssa vai missä on.. ei se terveellistä ole murehtia tuommoista asiaa päivittäin. Ilmeisesti en riittävä ollut sitten vaan.

Äänestä

Minä tapasin aivan ihanan miehen sivuilla noin nelesen kuukautta sitten..
Muutaman tapaamis kerran jälkeen poistimme profiilimme samaan aikaan..oli tosi hieno fiilis..
Avointa keskustelua vaan :))

Äänestä
  • Ihmeitä siis todellakin tapahtuu!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietityttää m28 kirjoitti:

Tullut jo muutamia vuosia käytettyä tätä deittipalstaa ja useita naisia treffattuna ja nyt olisi seuraavanlainen tilanne meneillään vaikka meinasin jo yhdessä vaiheessa ettei sellaista naista täällä tule vastaan joka sysyttyttäisi. Eli olen tavannut nyt kolme kertaa tän palstan kautta mukavaa naista, 27 vee (itse olen 28) ja ollaan aina treffien väleillä kirjoteltu päivittäin maileja ja tekstareita ja viimeisiin tapaaminen päätyi pieneen pusuunkin. Omalta kohdaltani voisin sanoa että olen jo hiukan ihastunut tähän naiseen. Nyt seuraava asia hiukan häiritsee enkä oikein tiedä miten pitäisi tilannetta tulkita. Itse en nyt ole roikkunut enää tämän naisen tapaamisen jälkeen deittisivustolla mutta pystyn sen näkemään helposti että kyseinen nainen on silti sivustolla aktiivisena varsin usein. Itselläni on ilmoitus ihan tositarkoitusmielellä ja toivon toki ettei tämä ole tämän naisen osalta lopulta vain pelailua tms. Mitä teidän mielestänne nyt kannattaisi tehdä? Mikä on tulkintanne? Itse mietin kyseistä naista usein ja odotan jo seuraavaa tapaamista joka on sovittu ensi viikoksi. Itselläni on se periaate että katotaan kerralla ns. yksi nainen ja sitten mahdollista seuraavaa jos ei nainen riittävästi kiinnostu vaikka itseä kiinnostaisi. Tällä hetkellä on siis yleinen tuntuma itselläni hyvä ja tykkään kyseisestä naisesta mutta onko mahdollista että tapailee sitten useita miehiä samaanaikaan tms.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu