Vammaisuus

Eivät minun mielestäni. Kyllä kehitysvammaiset erottuvat vielä selkeästi joukostamme. Ja siksi haluankin saada selville, mistä kehitysvamma johtuu.

Entäs jos vamma on perinnöllinen, kunten esim. liikunta tai kehitysvamma.

kun tutustuin mieheeni 20 v sitten, hän oli terve, nyt on 50 % invalidi pitkäaikaisen sairauden takia ja pahenee vaan eikä parane koskaan. vaikeeta on, mies on kömpelö jne. kyllä sellainen voi viedä rakkauden. sanokaa mitä sanotte, mutta en koskaan kuvitellutkaan tällaista.

*meritähti* kirjoitti:

kun tutustuin mieheeni 20 v sitten, hän oli terve, nyt on 50 % invalidi pitkäaikaisen sairauden takia ja pahenee vaan eikä parane koskaan. vaikeeta on, mies on kömpelö jne. kyllä sellainen voi viedä rakkauden. sanokaa mitä sanotte, mutta en koskaan kuvitellutkaan tällaista.

kömpelyyskö? Ehkä invalidiuden ohessa on tullut paljon muuta, josta nyt puhut. Katkeruutta, aggressiiviutta, vihamielisyyttä tms.??? Invalidius séllaisenaan ei rakkautta vie, jos sitä on ollut.

Ihastuminen, rakastuminen ja rakkaus ovat niin eri asioita. Kaksi ensimmäistä lähellä toisiaan, mutta rakastaminen on jo paljon enemmän. Rakkaus ylettyy rajan taakse saakka eikä välttämättä lopu koskaan, mutta ihastumisia voi tulla ja mennä.

A m o r e t t o kirjoitti:

kömpelyyskö? Ehkä invalidiuden ohessa on tullut paljon muuta, josta nyt puhut. Katkeruutta, aggressiiviutta, vihamielisyyttä tms.??? Invalidius séllaisenaan ei rakkautta vie, jos sitä on ollut.

Ihastuminen, rakastuminen ja rakkaus ovat niin eri asioita. Kaksi ensimmäistä lähellä toisiaan, mutta rakastaminen on jo paljon enemmän. Rakkaus ylettyy rajan taakse saakka eikä välttämättä lopu koskaan, mutta ihastumisia voi tulla ja mennä.

Puhut vähän, mutta asiaa. Tämänpäivän tavallisimma kohtaamispaikat ovat juuri bussi, pikkubussi, ravintola tai Internet.

On kuitenkin muistettava, että liikantavammien ja kehitysvammainen ovat täysin erilaiset henkilöt. Yhteistä heille on kuitenkin se, että molemmat vammatyypit periytyvät.

>> Voi mun ajatus jessus mikä kysymys. Ehkä nuoret herkemmin ajattelee täydellisyyden tavoittelua, mutta elämän kolhuja läpi käynyt ajattelee, asioista hieman laajakatseisemmin, ellei nyt satu olemaan joku myöhäisteini.

Soryy vaan, mutta oma reaktiosi vaikutta kovin henkisesti keskenkasvuisen sellaiselta ja samalla varsin myopilta ja tahdottomalta. Kykenetkö asettumaan toisen asemaan ?

a) Onko sinulla edes pientä aavistusta kuinka paljon Suomessa on henkilöitä jotka joutuvat elämään aivan oikeasti 24/24 - 7/7 todellisen ja vakavasti rajoittavan fyysisen vamman kanssa, nuoria ja vähemmän nuosiria ? Onko sinulla pienintäkään aavistusta mitä se todellisuudessa merkitsee ja miten itsellesi päivittäiset arkiset mitättömät käytännön asiat voivat olla heille rankan ponnistuksen takana tai jopa mahdottomia ja tämä joka ainoa elämän päivä ? Kykenetkö ymmärtämään millainen vaikutus sillä on myös heidän ihmissuhteisiinsa ja myös tunnesiteiden luomiseen toiseen sukupuoleen ja mahdollisen puolison saamiseen ? Käsitätkö millaisen henkisen kapasiteetin se edellyttää ?

Sitten on tietysti eriasteisia lievempiä rajoitteita ja vammoja, jotka kuitenkin voivat olla hankalia ja vaikeita kantaa päivästä toiseen ja tämä myöskin yhteiskunnassa olevan jatkuva ulkoisen sekä toiminnallisten ihanteellisuusvaatimuksien vuoksi. Kuinka monta fyysisen vamman omaavaa olet tavannut esimerkiksi asiakaspalvelutehtävissä, vastaanotossa, pankin sijoitusneuvojana tmv. ?

b) Onko sinulla aavistustakaan kuinka monia eri ikäisiä vammautuu pysyvästi joka ainoa vuosi erilaisten onnettomuuksien seurauksena ? Tähän lisättynä mm. jo 40 - 50 vuotiaiden sydänkohtaukset ja aivoverivutokohtauset ja toisinaan / monesti pysyvin seurauksin.

Kaikki nämä lukemattomat henkilöt ja heidän elämänsä ei juurikaan näy sinun arjessasi, kuitenki he ovat olemassa kaikkine normaalin ihmisen tarpeineen. Kuinka monella on lisätaakkana se, että heidän puolisonsa heidät jättänyt tapaturman jälkeen...

Ps. Mistä tiedät josko avauksen tehneellä itsellään on jokin fyysisesti rajoittava vamma, jonka kanssa on hankaluuksia normaalielämässä ja joka myös voi olla hänelle myös fyysisen rajoitteen lisäksi henkisesti ja esteettisestikin taakkana.

Mieti ensin kaksi kertaa, ennenkuin teet henkisesti ei edes "myöhäisteinin" tasosia sivistymättömiä, moukkamaisia ja tahdittomia kommenttejasi arasta asiasta.

Aloittaneelle. Mikäli sinulla on ko. haaste, niin tsemppiä. Itse ihminen on tärkeä, ei rajoite.

5 + 13 kirjoitti:

>> Voi mun ajatus jessus mikä kysymys. Ehkä nuoret herkemmin ajattelee täydellisyyden tavoittelua, mutta elämän kolhuja läpi käynyt ajattelee, asioista hieman laajakatseisemmin, ellei nyt satu olemaan joku myöhäisteini.

Soryy vaan, mutta oma reaktiosi vaikutta kovin henkisesti keskenkasvuisen sellaiselta ja samalla varsin myopilta ja tahdottomalta. Kykenetkö asettumaan toisen asemaan ?

a) Onko sinulla edes pientä aavistusta kuinka paljon Suomessa on henkilöitä jotka joutuvat elämään aivan oikeasti 24/24 - 7/7 todellisen ja vakavasti rajoittavan fyysisen vamman kanssa, nuoria ja vähemmän nuosiria ? Onko sinulla pienintäkään aavistusta mitä se todellisuudessa merkitsee ja miten itsellesi päivittäiset arkiset mitättömät käytännön asiat voivat olla heille rankan ponnistuksen takana tai jopa mahdottomia ja tämä joka ainoa elämän päivä ? Kykenetkö ymmärtämään millainen vaikutus sillä on myös heidän ihmissuhteisiinsa ja myös tunnesiteiden luomiseen toiseen sukupuoleen ja mahdollisen puolison saamiseen ? Käsitätkö millaisen henkisen kapasiteetin se edellyttää ?

Sitten on tietysti eriasteisia lievempiä rajoitteita ja vammoja, jotka kuitenkin voivat olla hankalia ja vaikeita kantaa päivästä toiseen ja tämä myöskin yhteiskunnassa olevan jatkuva ulkoisen sekä toiminnallisten ihanteellisuusvaatimuksien vuoksi. Kuinka monta fyysisen vamman omaavaa olet tavannut esimerkiksi asiakaspalvelutehtävissä, vastaanotossa, pankin sijoitusneuvojana tmv. ?

b) Onko sinulla aavistustakaan kuinka monia eri ikäisiä vammautuu pysyvästi joka ainoa vuosi erilaisten onnettomuuksien seurauksena ? Tähän lisättynä mm. jo 40 - 50 vuotiaiden sydänkohtaukset ja aivoverivutokohtauset ja toisinaan / monesti pysyvin seurauksin.

Kaikki nämä lukemattomat henkilöt ja heidän elämänsä ei juurikaan näy sinun arjessasi, kuitenki he ovat olemassa kaikkine normaalin ihmisen tarpeineen. Kuinka monella on lisätaakkana se, että heidän puolisonsa heidät jättänyt tapaturman jälkeen...

Ps. Mistä tiedät josko avauksen tehneellä itsellään on jokin fyysisesti rajoittava vamma, jonka kanssa on hankaluuksia normaalielämässä ja joka myös voi olla hänelle myös fyysisen rajoitteen lisäksi henkisesti ja esteettisestikin taakkana.

Mieti ensin kaksi kertaa, ennenkuin teet henkisesti ei edes "myöhäisteinin" tasosia sivistymättömiä, moukkamaisia ja tahdittomia kommenttejasi arasta asiasta.

Aloittaneelle. Mikäli sinulla on ko. haaste, niin tsemppiä. Itse ihminen on tärkeä, ei rajoite.

Rehellinen vastaus on, että en voisi. Kun on kyse eroottis-romanttisesta rakkaudesta ja rakastumisesta, miehen fyysinen suorituskyky vain on mulle tärkeetä. Pinnallista, sanokoot jotkut, mutta enpähän voi teeskennellä muuta, kun niin tunnen.

Jos rakastettu vammautuisi, en usko että rakkauteni siihen kaatuisi. Uutta suhdetta aloittaessa sitä on valikoivampi, kun taas jo olemassa olevassa suhteessa se kestävä side on jo muodostunut eikä niin vain katekaisi.

Ystävänä ja ihmisenä voisin toki vammaista miestä rakastaa

Törttö! Ei täydellistä olekaan.

pinnallinen rakas kirjoitti:

Rehellinen vastaus on, että en voisi. Kun on kyse eroottis-romanttisesta rakkaudesta ja rakastumisesta, miehen fyysinen suorituskyky vain on mulle tärkeetä. Pinnallista, sanokoot jotkut, mutta enpähän voi teeskennellä muuta, kun niin tunnen.

Jos rakastettu vammautuisi, en usko että rakkauteni siihen kaatuisi. Uutta suhdetta aloittaessa sitä on valikoivampi, kun taas jo olemassa olevassa suhteessa se kestävä side on jo muodostunut eikä niin vain katekaisi.

Ystävänä ja ihmisenä voisin toki vammaista miestä rakastaa

Entäs sitten, jos vammaudutkin itse?