tusinatarina

lkm kirjoitti:

Tapasimme miehen kanssa 3 vuotta sitten. Hän oli varattu ja aloimme salasuhteeseen. Rakastuin heti ihan päätäpahkaa, en kertonut sitä kuitenkaan. Yritin monta kertaa lopettaa yhteydenpidon, hän oli sitkeä ja rakastuneena minä heikko ja annoin aina periksi. Pompin hänen pillinsä mukaan, taapsimme vain kun hänelle sopi, hän soitti jokapäivä montakertaa, minä en saanut koskaan soittaa hänelle.. no, palasiksi menin pikkuhiljaa ja lopulta pistin homman poikki enkä vastannut mihinkään yhteydenottoon hänen puoleletaan, vaikka hän soitti putkeen kymmeniäkertoja päivässä. Meni 2 kk:tta ja hän laittoi viestiä että on eronnut haluaa jutella kanssani. Minä suostuin ja suhteemme alkoi taas, edelleen hän pompotti minua, kun kerroin rakastavani häntä ja haluaisin seurutella, hän sanoi että rakastaa minua ylikaiken mutta ei voi seurustella koska asiat ovat vielä niin sekaisin. Hän siis tapaili tätä ex-puolisoaan vielä, se selvisi minulle hyvinpian. Lopetin taas vastaamisen.. hän jatkoi sitkeästi soittelua, viestejä jne.. sorruin taas ja tapasimme, hän kertoi että on kyllä ihanoikeasti eronnut ja haluaa vain minut, mutta ei voi vielä seurustella.. minä tapasin sitten tosi kivan miehen ja ihastuin ja aloitin suhteen. Jätin tuon "exän" ja kerroin että olen nyt itse suhteessa enkä petä.. hän repesi ihan täysin ja alkoi itku, soittelu, viestittely.. hän haluaa minut, eikä rakasta ketään koskaan kuin minua, tekee mitävaan jotta saa minut jne.. kun kysyin miksi nyt sitten kävisi, niin minä en kuulemma olekkaan koskaan ilmaissut että haluaisin olla hänen kanssaan oikeasti?! Menin ihan sekaisin ja lopetin suhteeni. Meni parikuukautta ja pidimme yhteyttä tuon "rakastajani" kanssa, sovimme että okei yritetään sitä oikeaa suhdetta.. minä olin onneni kukuloilla! Vihdoin, ajattelin, näin se "suuri rakkaus" kuitenkin voittaa.. aika oian aloin ihmettelemään kun oli kovin hankalan oloista minun mennä hänen luokseen, aina oltiin minun luonani, tai miksi puhelimeen ei voinut kertoa ihan tarkkaan missä oli, jos joku soitti.. suunnitelmia ei tehty yhdessä tulevaisuuteen lainkaan, kun jotain kysyin tai ehdotin, ei tullut vastausta.. kun kerroin että ikävöin, ei vastausta.. yritin aikani ja luovutin. Sanoin että en jaksa, annetaan sitten olla. Hän ei ensin ymmärtänyt ollenkaan miksi, sitten oli pahoillaan, sitten alkoi syyttely että minä en antanut mahdollisuutta, aikaa, luottanut.. sitten alkoi taas pahoittelu että hän se onkin ihan "paha" kun ei osannut minua arvostaa, pitää, rakastaa, ei osaa sitoutua.. tultiin lopulta siihen että hän on aivan murheen murtama, täynnä tuskaa, sekaisin ja vaikkamitä.. tällävälin minä siis nuolin haavojani ja olin seota.. nyt olen pystynyt olemaan kaksiviikkoa vastaamatta hänelle mihinkään.. ehkäpä se helpottaa pikkuhiljaa, kovasti sattuu vieläkin enkä ymmärrä miksi hän tekee noin.. tuo on minusta jo melkein sadistista..

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä