Olen nuori nainen ja olen vaikeassa tilanteessa. Veljestäni 27v. on tullut todella rasittava. Hän ei enää ole koulussa eikä ole saanut töitä. Hänellä ei ole myöskään kavereita. Hän on siis alkanut pitää minua kontaktina muihin ihmisiin. Hän pitää yhteyttä kavereihini, yrittää epätoivoisesti iskeä naispuolisia kavereitani, juttelee heille minun pois ollessani ja on ottanut heistä kaiken selville.
Hän myös yrittää tuhota miessuhteitani. Lisäksi hän haluaa viikonloppusin minun mukaani. Olen sanonut että saat tulla samaan paikkaan kunhan on siellä oman porukkasi kanssa tai yrität hankkia sieltä omia kavereita, mutta ei, hän vahtii kuin haukka minua. Irvistelee miehille jotka yrittävät tehdä minuun vaikutusta ja keskeyttää jutteluni tyttökavereiden kanssa.
Lisäksi minua ärsyttää vanhempani, he ehdottavat että minun pitäisi viedä veljenäni elokuviin, kesäteatteriin ym.. Lisäksi veljeni on niin tyhmä että kun joku kysyy häneltä esim. mitä teit juhannuksena niin hän vastaa "ei me tehty mitään, oltiin kotona" eli hän vastaa kysymykseen että minä olin hänen kanssa kotona, vaikka oikeasti en edes asu kotona ja olin omilla teilläni.
Lisäksi vanhempi ovat syvästi uskovaisia, joten en ymmärrä miten voin kertoa heille että oloni alkaa käydä todella tukalaksi. Viimeksi oli myös tilanne että perheen piti yöpyä hotellissa josta äitini oli varannut huoneen minulle ja veljelleni, eri sängyt kylläkin. Mä en tiedä mitä teen. Tuntuu että veljeni tuhoaa elämäni. Lisäksi veljeni on alkanut kertomaan minulle kaksimielisiä vitsejä ja muita vastaavia juttuja. Hän ei ole koskaan seurustellut, eikä hänellä ole "omaa elämää", hän asuu yhä vanhempien kanssa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Käsitin aloituksestasi, että asut jo omillasi. Tunnetko jostain syystä, että sinulla on velvollisuus selostaa kaikki elämäsi yksityiskohdat lapsuudenperheellesi? Siinäpä sitten ongelman ydin.
Lakkaa kertomasta heille menoistasi, kavereistasi ja tapahtumista.
Vai trollailetko täällä?
:((((((((((((((((((
- Älä kerro joka menostasi, vaan ota aikaa itsellesi.
- Huomauta veljellesi tiukkaan sävyyn kaksimielisyyksistä, ettet halua kuulla.
- Älä vastaa aina puhelimeen, joka päivä ei tarvitse puhua perheen kanssa.
- Sano vanhemmillesi suoraan, että veljesi pitäis hankkia harrastuksia ja itsenäistyä, siihen heidän pitäisi häntä kannustaa.
- Sano veljellesi suoraan, ettet aijo enää ottaa häntä joka paikkaan mukaan, vaan hänen on hommattava itsenäistäkin elämää. Että se vaan nyt ei enää käy, ja hän on aikuinen mies.
- Sano, että sinulla on suhteita ja muita miehiä, sinä elät nyt itsellesi, et enää perheellesi etkä veljellesi. Sano suoraan, että hän sotkeentuu asioihin, mitkä eivät hänelle kuulu. Ja jos hän jatkaa huonoa käytöstää, laitat välit poikki, -ja sen myös teet.
- sano vanhemmillesi suoraan, että olet aikuinen nainen ja nukut omassa sängyssä, omassa huoneessa. PISTE, siitä et neuvottele. Jos he varaavat yhteisen huoneen, jätä menemättä.
- Lisäksi ehdota veljellesi harrastuksia, ota esitteitä ja muita ja sano, että alkaa toimimaan. sen enempää et tee.
Voitte olla tekemisissä enemmän puhelimitse ja vähemmän kasvotusten.