Meillä tilanne on se, että mies petti, kuulemma oli sellainen seikkailunhaluinen päähänpisto, joka vei mennessään. Hän sanoo rakastavansa vain minua, eikä sitä satunnaista typykkää. Sen kyllä uskonkin, eihän se ollut rakkautta vaan hauskanpitoa ja himoa. Oli kutkuttavaa tekstailla salaa söpöjä hyvänyönsuukkoja ja odotella kuin tulisilla hiilillä salaisia treffejä.
Toki mies siis edelleen rakastaa minua, mutta se himo ja seikkailunhalu oli sitä rakkauttakin paljon voimakkaampi tunne ja minun tunteeni ja meidän avioliittoomme jäi mennen tullen sen jalkoihin. Tämän tosiasian kanssa en pysty elämään.
Onko täällä ketään petettyä pariterapia auttanut "rakastumaan" pettävään puolisoon uudestaan, vai jäävätkö tunteet väkinäisiksi? Siis jos olette päättäneet jatkaa ja pettävä puoliso on palannut maanpinnalle paratiisisaareltaan.
Olen tässä oikeastaan jo laittamassa eroa vireille, kun en jaksa jatkaa. Ei ole mitään motivaatiota jatkaa tuollaisen kanssa. Mies kuitenkin rukoilee ensin terapian apua.
Toki mies siis edelleen rakastaa minua, mutta se himo ja seikkailunhalu oli sitä rakkauttakin paljon voimakkaampi tunne ja minun tunteeni ja meidän avioliittoomme jäi mennen tullen sen jalkoihin. Tämän tosiasian kanssa en pysty elämään.
Onko täällä ketään petettyä pariterapia auttanut "rakastumaan" pettävään puolisoon uudestaan, vai jäävätkö tunteet väkinäisiksi? Siis jos olette päättäneet jatkaa ja pettävä puoliso on palannut maanpinnalle paratiisisaareltaan.
Olen tässä oikeastaan jo laittamassa eroa vireille, kun en jaksa jatkaa. Ei ole mitään motivaatiota jatkaa tuollaisen kanssa. Mies kuitenkin rukoilee ensin terapian apua.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sama tilanne. Pääätin jäädä ja jatkaa. Kyllä se edelleen on joka päivä mielessä. Mukavaa yhdessä on ja mies on oppinut läksynsä. Toki ihmiselle pitää antaa myös mahdollisuus kasvaa, jos ihminen sitä todella ja oikeasti haluaa. Sen halun ja kasvun kyllä näkee sitten kun aikaa on kulunut. Minun mies kyllä on kasvanut ja monessa mielessä parempi aviomies tänään kuin aikaisemmin. Meillä on tänään hyvä avioliitto. Silti joka päivähän se on mielessä...
Niin.... toki toiselle pitää antaa mahdollisuus kasvaa ja muuttua. Jos toinen todellakin haluaa kasvaa ja muuttua. Ehkä sitten ajan mittaan kiintyy siihen ihmiseen, joka hänestä on tullut.
Teillä meni sitten lopulta suhteellisen hyvin. Toivotaan, että aika kultaa muistot ja positiiviset kokemukset painavat vaakakupissa aina vain enemmän kuin se yksi vanha nega.
Tuntuu tällä hetkellä siltä, että mies haluaa jonkun terapeutin tavallaan asianajajakseen vakuuttamaan ammattisanaston voimin, että noh-noh, se nyt oli vain sellainen "vaihe" ja minun on tehtävä hartiavoimin töitä päästäkseni siitä yli. On vain motivaatio nollassa, kun tuntuu että sen kivun ja tuskan jälkeen on jäljellä vain tunteitten erämaa ja aavikko, eikä siellä mikään liikahda. Joskus tuntuu pieni vihlaisu kun liikaa ajattelee asiaa, mutta mitään kiintymyksen, rakkauden tai hellyyden merkkejä ei tunnu. Kuivaa asialinjaa lähinnä.
Epäilyttää, että tuleeko se tunteitten kevät ollenkaan tällaisen marraskuun jälkeen.
Rakkaus on muuttuva olotila, sitä voi kastella tai antaa "kukan" kuolla. Menkää terapiaan. Huuda, itke, raivoa, ole hiljaa, ole välinpitämätön ja ihan kaikkea miltä tuntuu (vain sinä tiedän miltä sinusta tuntuu). Itsetunto saa tuosta niin ison kolauksen, että sitä ajattelee jos arvostan itseäni en jää, koska eihän noin saa minulle tehdä. Ei niin. Terapiassa ymmärsin, että tämä ei liity minuun (vaikka olisin ollut vielä ihanampi tai jos meidän rakkautemme olisi ollut sitä "tosirakkautta", niin näin en olisi käynyt). Noi ajatukset täytyy unohtaa. Me olemme kuitenkin yksilöitä ja vastaamme omista valinnoistamme. Ei ole olemassa niin suurta rakkautta, joka estäisi tuollaisen. Ei ole olemassa niin ihanaa ihmistä, jolle ei voisi tehdä noin. Koska tekijä on erillinen yksilö riippumatta sinusta. Tämä oli hänen heikkoutensa ja virheensä. Jos hän haluaa oppia ja kasvaa, se on hieno homma. Aika tosiaan näyttää, halusiko ja oppiko hän, oikeasti. Jos ei edes omista virheitä opi, niin silloin ei mistään ja juttu kannattaa unohtaa.
Meillä siitä aikaa jo 7 vuotta (ajatella). Tosiaan mahtava avioliitto, mieheni tiedostaen oman heikkoutensa ei mene yhtään mihinkään mukaan muiden naisten kanssa. Ei aikaisemminkaan mennyt, mutta sitten kun ei ollutkaan varuillaan, niin hupsista yksi johti toiseen ja jne. Aika ei kultaa tätä muistoa. Tämä on sellainen tahra, joka ei lähde puhtaaksi, mutta sen tahran voi myös kääntää vahvuudeksi, koska silloin huomaa, mihin tuollainen johtaa. Siitä voi oppia. Voimia. Muistan ne vihan tunteet.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta.
En oikeastaan ota tätä asiaa niinkään henkilökohtaisesti, tiedän, että maailman upeimpia ihmisiä peteään, miksei sitten tavis-minua. Olen vain syvästi järkyttynyt siitä miten itsekkäästi ja vastuuntunnottomasti mies pelasi uhkapeliä meidän yhteiseen onnemme kustannuksella. Ja miten hän täysin hyllytti ja laiminlöi minut, avioarkemme ja yhteiset suunnitelmamme siksi aikaa kun oli kivempaa tekemistä. Halvalla meni, mutta menköön.
Ryhdyin tässä ajattelemaan, että eihän tässä ole toisaalta mihinkään suuntaan kiire. Onhan tämä sellainen raskaan sarjan stressitila, että kai ihmisellä on oikeus ottaa aikalisä, etäisyyttä ja sitten mettiä mihin suuntaan toivoo elämänsä jatkuvan. Mies painostaa minua "olemaan niin kuin ennenkin", mutta kai sillekin on laitettava selkeä stoppi.
kuulla, että olet noinkin eheä ihmisenä! Minä en ollut, joten tarvitsin terapiaa myös siihen. Mitään häitköityjä ratkaisuja ei tosiaan kannata tehdä. Aika on paras "lääke", vasta ajan kuluttua tietää, mitä haluaa tehdä. Voimia edelleen.
Kiitos tästä ajatustenvaihdosta, lämmintä kesää sinulle/teille :-)
Hei molemmille!
Meillä on myös takana aivan vastaava juttu. Tosin käräytin miehen pitkän seuraamisen jälkeen niin, että hän ei kehdannut tulla muutamaan päivään kotiin. Kerroin, kuinka kauan olin tiennyt ja päättänyt käräyttää oikein kunnolla sitten, kun hän sitä vähiten odottaa.
Suhde oli jo loppu, kun käräytin, mutta haavat revittiin oikeasti auki vasta siinä kohdassa. Huudettiin, tapeltiin ja joka kerta, kun hän yritti selitellä asiaa meidän suhteen suvantovaiheella, napautin sanomalla, että olin ollut tasan samassa vaiheessa enkä ollut mahdollisuuksista huolimatta edes harkinnut pettämistä, koska se ei olisi auttanut. Käytin järkeä, hän hormoneitaan.
Jos meillä ei olisi ollut lapsia, olisin lähtenyt. Lasten takia punnitsin kuitenkin lasten pahan olon ja oman pahan oloni. Paranemiseen meni melkein kaksi vuotta. Ensin päivä, sitten viikko kerrallaan. Jossain vaiheessa huomasin, etten ollut miettinyt juttua kuukauteen.
Nyt, neljä vuotta myöhemmin, olemme onnellisempia kuin koskaan. Opimme tuosta vaiheesta paljon ja niin toisen huomioiminen kuin asioista puhuminen ovat aivan eri tasolla. Luotan mieheeni. Yhden jutun silti jouduin tekemään, jotta en olisi katkera koko loppuelämääni: tutustuin vieraaseen mieheen chatissa, tapasin hänet ja vietimme hauskat salatreffit jutellen ja suudellen, mutta emme harrastaneet seksiä. Näin sain sopivan huonon omantunnon itselleni, mutta mieheni ei tiedä asiasta mitään.
Toivottavasti saatte asiat sovittua ja mies oppii jutusta jotain. Mukavaa loppukesää!
tuo nettitutun treffaaminen suuteloineen vesitti koko tekstisi "onnellisempia kuin koskaan". Seuraavalla kerralla menet pitemmälle... jne. Kerroppa miehellesi treffeistäsi. Anna hänelle myös mahdollisuus päättää omasta elämästään ja onnellisuudestaan kaikki tosiasiat tietäen.
kylläpä täällä näitä jeesustelijoita aina riittää.
" Kerroppa miehellesi treffeistäsi"
Miksi ihmeessä hänen pitäisi kertoa miehelle? Eihän mieskään itse kertonut omaehtoisesti mitään.
Se on reilu peli kumpaankin suuntaan ja on pettäneen miehen oma velvollisuus ottaa itse selvää mitä vaimo puuhaa tai sitten jäädä pimentoon.
miehelläni oli suhde parikymmentä vuotta sitten. Annoin anteeksi ja jatkoin suhdettamme, menimme naimisiin ja hankimme lapsia. En tiedä miksi, sillä sen jälkeen en ole oikeasti rakastanut miestäni koskaan. Roikun edelleen näillä palstoilla enkä hämmästyisi pätkääkään jos mieheni jäisi pettämisestä kiinni. Toisaalta taas, en myöskään välittäisi vaikka hänellä olisi toinen. Mieti tarkkaan haluatko elää elämäsi näin kuolleena.
Siihen himoon on helppo langeta yhä uudelleen. Varsinkin jos salasuhde on jatkunut pitkään ja salaparin välille on ehtinyt syntyä syvä kiintymys. Pettäjä yleensä kärähdettyään joko kieltää kaiken tehneensä (itseltään, suojellakseen minäkuvaansa) eli ei halua puhua eikä käsitellä asiaa, tai sitten haluaa hyvittää tekonsa, ja ryhdistäytyy. Usein toinen vaihtoehto eli ryhdistäytyminen on vain kosmeettinen toimenpide, ja tehdään petetyn lepyttämiseksi. Kuinka usein pettäjä lähtee petetyn kanssa lomamatkalle tai teatteriin tai syömään vaientaakseen omaatuntoaan? Pettäjä myöskin päivittelee tekonsa kauheutta. Terapia on yleensä valitettavasti vain osa lepyttelyshowta. Pettäjän täytyy omasta tahdostaan omassa mielessään käsitellä asiat että pettäminen todella loppuu. Muutoin pettäjä kokee että helpollahan tästä päästiin, ja muutaman kuukauden päästä huojentuneena petetyn viimein lepyttyä naputtelee tekstiviestiä entiselle salaheilalleen: "Kaipaan, nähdäänkö?"
Eli virhe on vaatia pettäjältä muuttumista, ja virhe on myöskin käyttäytyä kuin kaikki olisi hyvin, jos pettäminen vielä kaihertaa mieltä. Kaikkein pahin mitä petetty voi tehdä on alkaa epätoivoisena menettämisen pelossa mielistellä pettäjää. Tämä käytös saattaa olla alitajuista ja johtuu ajatuksesta "mitä minussa on vikana, mitä sillä toisella on mitö minulla ei ole". Jotkut parisuhdeterapautit jopa suosittelevat hemmottelemaan toista, mutta se ei ole viisasta jos pettäjä ei ole vielä käsitellyt tekoaan eikä ymmärtänyt kuinka on satuttanuta ja loukannut kumppaniaan. Muutoin pettäjällä on vain kivaa, ja petetty joutuu olemaan se joka kärsii.
Sepä se. Missä vaiheessa uskaltaa luottaa siihen, että toisen katumusharjoitukset ovat vilpittömiä?
Usein pettäjä haluaa vain rauhan maahan ja toivoo, että koti pysyy entisellään ja taloudenhoitajana näppärä vaimo ei lähde lätkimään. Muu kiva täytyy sitten vastaisuudessa pitää tiukemmin salassa.
Jos pettäjä "tulee järkiinsä", päivittää arvonsa ja haluaa muuttua, niin siihen terapiaprosessiin saattaa mennä parikin vuotta. Petetyn täytyy ottaa aikamoinen riski, että ottaa sen aikalisän ja antaa uuden mahdollisuuden.
Osuva kirjoitus. Minä koin saman itse karvaasti kantapään kautta. Kaikki katumus oli vain esitystä. Todellisuudessa katuvaa esittävä mies ei ollut ikinä lopettanut sala-suhdettaan. Jälkeen päin ajateltuna: jos mies pystyi valehtelemaan ja salailemaan puuhiaan neljä vuotta, niin helpostihan hän pystyi jatkamaan valehtelua paljastumisen jälkeenkin. Silloin kuitenkin uskoin että mies olisi halunnut vilpittömästi muuttua, hän jopa tunnusti itse, ei jäänyt kiinni siis. Pelkää esitystä oli sekin vilpittömyys. Suosittelen petetyksi tulleita miettimään tätä: kuinka kauan pettäjä on valehdellut ja millä tavalla. Se on kierouden mittari, jos pettäjä on pystynyt kehittelemään uskomattomia tarinoita ja valehtelemaan kirkkain silmin päin naamaa, on hänen sydän jo paatunut ja hän ajattelee vain omia etujaan joihin kuuluu kaksi naista. Kaikki haluavat uskoa parasta, mutta tälläisessä tilanteessa kannattaa käyttää kylmää järkeä. Kaiken kokeminen uudestaan on todella hajottavaa, siksi toivon että kukaan ei tee samaa virhettä kuin minä: usko kylmää valehtelijaa.
Onneksi toinen kiinnijäänti tapahtui jo muutaman kuukauden päästä ensimmäisestä ja hommalle oli helppo laittaa piste. Ei se vaan miksikään muutu: valinnat siis ero tai haaremi. Ei paljon tarvinnut enään miettiä, selvä peli. Ja selvisi ettei naisia ole yksi vaimo, vaan ylläri-ylläri 3 vaimo.
Uskon kyllä, ettei kaikki ole näin paatuneita. Ja osa varmaan aidosti katuu ja yrittää tosissaan. Kovin kauan kukaan ei jaksa teeskennellä eli ennen pitkää katuvat lampaat erottuvat susista.
Meillä on 27 vuotta avoliitoa takana josta mies suurimman osan on pettänyt jollain tavalla.. useista jäänyt kiinni mutta ilmeisesti on suhteita josta en tiedä..Joka kerta olen yrittänyt unohtaa. lapsikin tuli salarakkaan kanssa joka oli vuosia kuvioista pois kunnes yhteydenpito lapsen kans alkoi alkoi myös minun katkeruus, viha ja ahdistus tulla jälleen esiin. kaksi kertaa muutin pois ja molemmilla kerroilla mies houkutteli hellyydellä takaisin. Vähän aikaa meni hyvin kunnes taas jäi kiinni. Nyt muutin TAAS ja mies haluaa takasin ???
ettei sinulla ja kaltaisilla " anteeksi antajilla" ole kaikki ihan kohdallaan.
Läheisriippuvuutta ja pelkuruutta elää omaa elämää.
Tätäkö kutsutaan rakkaudeksi ja hyväksi avioliitoksi joka taivaissa on solmittu. Irvokasta sontaa
Jotenkin tuli olo kirjoituksestasi, että olet ajautunut kierteeseen miehen kanssa eli aina palataan nuolemaan haavojaan ja sitten jatketaan samaan vanhaan malliin pettämällä. Itse koin myös pettämisen ja kävimme terapeutilla , korjasimme liittoamme. Kuitenkin sain parin vuoden kuluttua tietää tai aavistelinkin tunteiden aitoutta, suhde oli jatkunut koko ajan selkäni takana. Onneksi en ajautunut tuollaiseen kierteeseen kuitenkaan vaikka meillä oli myös suhdetta takana 20v. erosin itseni ja lasten takia, koska jos olisin siihen jäänyt olisi elämä mennyt samaa vanhaa rataa ja kuitenkin olisi se jännite epäilyistä ollut siellä taka-alalla, eikä sellaisesta elämästä olisi mitään tullut. Silloinen mieheni ei vaan halunnut myöntää ettei pääse tästä toisesta irti rakasti häntä varmasti enemmän kuin minua ja yhteistä elämäämme. Omasta mielestäni tällaisessa tilanteessa on parasta kaikkien hyvinvoinnin kannalta päästää irti ja erota vaikkei mieheni olisi sitä silloinkaan halunnut, mutta nyt jälkikäteen kun olemme puhuneet oli se ainut ratkaisu elämä hymyilee kummallekkin nyt eri tavoin ja mies jatkoi suhdettaan tähän ihmiseen ketä rakasti ja he ovat ilmeisen onnellisia samoin kuin minäkin tahollani, uskon että tämä oli meille avain onneen molemmille yhdessä jos olisimme jatkaneet tuskin olisimme onnellisia.