Särkynyt!

Tapasin pari kuukautta sitten miehen; elämäni miehen. Suhde alkoi heti ensi tapaamisesta alkaen. Jo muutaman viikon kuluttua hän kosi ja minä vastasin myöntävästi; olin todella onnellinen. Olimme todella läheisiä, ikään kuin olisimme odottaneet juuri TÄTÄ koko elämämme. Kaikki (siis kaikki) asiat loksahtivat kohdalleen ja olin niin onnellinen; koskaan en ollut kokenut tällaista onnea. Hän puhui kauniisti, kohteli hienosti, oli herrasmies, osasi puhua, hemmotteli ja vannoi rakkauttaan ja yhteistä loppuelämäämme mitä kauniimmin sanoin ja teoin. Myös minä tein nämä kaikki hänelle. Onni oli sanoinkuvaamaton. Unelmani/unelmamme oli täyttynyt. Olimme molemman tästä haaveilleet aina ja nyt se oli tässä.

Suunnittelimme häät ja teimme häävalmistelut hyvin pitkälle; kirkko, papin puhe, häämusiikki, sormukset, hääsviitti, häämatka, hääpuku; siis kaikki oli jo valmiina.

Tällä viikolla hän ilmoitti puhelimessa; hän on tullut toisiin ajatuksiin, ei hän tähän pysty, pelottaa...!!! Ja hän kertoi olevansa homoseksuaali (tai bi) ja sanoi, että oli tavannut aivan sattumalta miehen johon halusi tutustua juuri nyt. HÄN PERUI kaikki yhteiset asiat ja sanansa. Myös rakkaus oli hänen puoleltaan toisenlaista rakkautta...Hän oli valehdellut kaiken. Hän sanoi, että ne olivat vain sanoja...???? Hän hoiti pääpirteittäin käytännön perumiset.

Loput tiedättekin; olen niin rikki, että en jaksa nyt eritellä kaikkia tunteitani ja suurta pettymystäni.

Kysyn; voinko tehdä tästä rikosilmoituksen poliisille; kunnianloukkaus, petollisuus tms? Mielestäni tällainen teko on toista kohtaan todella alhainen ja väärä.

Vain asialliset kommentit, kiitos. Nyt en kestä pilkkaa ja muuta yhtään. Olen jo sen ikäinen (yli 50), että en tarvitse neuvoja tai kommentteja, jotka eivät ole asiallisia tai rakentavia...
2464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Elämä on.

Unohda kostotoimet ja vaatimukset.

Istu alas, rauhoitu ja itke ulos pettymyksesi --muutaman vuoden päästä voit olla jopa kiitollinen, että sait moisenkin hulluuden kokea.. Elämään ja kokemaan tänne on tultukin.

Anna ajan kulua ja jatka elämääsi -- SINUN elämääsi.

Anna miehelle vapautensa tehdä, elää ja kokea kaikki mitä hän kaipaa.

Ja muista: et ole yksin kokemuksesi kansa. Samankaltaisia on maailma pullollaan --ja kun asian oikein oivaltaa ja kokemuksestaan oppii, niin pois sitä ei antaisi --niin hullultakin kun se nyt saataa kuulostaakkin..

Kun menetät kaiken, voit myös löytää kaiken.

Äänestä

Anna asioiden, elämän ja ihmisten olla niinkuin on. Älä yritä muuttaa mitään tai hangoittele vastaan. Antaudu. Anna kaiken olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Särkynyt!! kirjoitti:

Tapasin pari kuukautta sitten miehen; elämäni miehen. Suhde alkoi heti ensi tapaamisesta alkaen. Jo muutaman viikon kuluttua hän kosi ja minä vastasin myöntävästi; olin todella onnellinen. Olimme todella läheisiä, ikään kuin olisimme odottaneet juuri TÄTÄ koko elämämme. Kaikki (siis kaikki) asiat loksahtivat kohdalleen ja olin niin onnellinen; koskaan en ollut kokenut tällaista onnea. Hän puhui kauniisti, kohteli hienosti, oli herrasmies, osasi puhua, hemmotteli ja vannoi rakkauttaan ja yhteistä loppuelämäämme mitä kauniimmin sanoin ja teoin. Myös minä tein nämä kaikki hänelle. Onni oli sanoinkuvaamaton. Unelmani/unelmamme oli täyttynyt. Olimme molemman tästä haaveilleet aina ja nyt se oli tässä.

Suunnittelimme häät ja teimme häävalmistelut hyvin pitkälle; kirkko, papin puhe, häämusiikki, sormukset, hääsviitti, häämatka, hääpuku; siis kaikki oli jo valmiina.

Tällä viikolla hän ilmoitti puhelimessa; hän on tullut toisiin ajatuksiin, ei hän tähän pysty, pelottaa...!!! Ja hän kertoi olevansa homoseksuaali (tai bi) ja sanoi, että oli tavannut aivan sattumalta miehen johon halusi tutustua juuri nyt. HÄN PERUI kaikki yhteiset asiat ja sanansa. Myös rakkaus oli hänen puoleltaan toisenlaista rakkautta...Hän oli valehdellut kaiken. Hän sanoi, että ne olivat vain sanoja...???? Hän hoiti pääpirteittäin käytännön perumiset.

Loput tiedättekin; olen niin rikki, että en jaksa nyt eritellä kaikkia tunteitani ja suurta pettymystäni.

Kysyn; voinko tehdä tästä rikosilmoituksen poliisille; kunnianloukkaus, petollisuus tms? Mielestäni tällainen teko on toista kohtaan todella alhainen ja väärä.

Vain asialliset kommentit, kiitos. Nyt en kestä pilkkaa ja muuta yhtään. Olen jo sen ikäinen (yli 50), että en tarvitse neuvoja tai kommentteja, jotka eivät ole asiallisia tai rakentavia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu